IV

Meidän moraalimme on varmaankin jonakin päivänä mukaannuttava lajin

todennäköiseen tehtävään ja sen on korvattava suurin osa niitä

mielivaltaisia ja usein naurettavia rajoituksia, jotka muodostavat sen

kudoksen, näillä loogillisilla ja välttämättömillä rajoituksilla. Sillä

jonkin olennon tai lajin ainoa moraali on siinä, että se alistaa

elintapansa sen yleisen tehtävän täyttämiseen, joka sille näyttää

olevan uskottu. Täten me näemme erinäisten syntien ja suurten rikosten

painopisteen vähitellen siirtyvän paikaltaan, kunnes kaikkien

sovinnaisten rikosten sijalle ruumista vastaan tulevat todelliset

rikokset ihmiskunnan kohtaloita vastaan, se on sellaiset, jotka

kohdistuvat älyn voimaa, kokonaisuutta, vapautta, ylivaltaa ja

häiriytymättömyyttä vastaan.

Tällä ei ole sanottu, että ruumis olisi sovittamaton vihollinen, kuten

kristinoppi opettaa. Kaukana siitä. Aivan ensimmäiseksi kehittyköön se

niin terveeksi, voimakkaaksi ja kauniiksi kuin mahdollista. Mutta se on

oikullinen, vaatelias, lyhytnäköinen, itsekäs lapsi ja sitäkin

vaarallisempi, mitä voimakkaampi se on. Se palvoo vain kuluvaa hetkeä.

Pienen koiran ja neekerin lapsellinen ajattelutapa ja autuaallinen,

toisten armosta riippuva alkeellisten vaistojen tyydyttäminen -- siinä

kaikki, mitä se voi kuvitella ja haluta. Muutoin se nauttii, ikäänkuin

tämä kuuluisi sille luonnostaan ja hänellä olisi siihen täysi oikeus,

hyvinvoinnista, turvallisuudesta, joutohetkistä, mukavuuksista ja

mielihyvästä, joita toimeliaampi järki osaa sille hankkia. Ja omiin

valtoihinsa jätettynä se nauttisi niistä niin mielettömästi ja

hillittömästi, että se pian tukahduttaisi järjen, josta sen on

kiittäminen onneaan. Rajoitukset ja kieltäymykset ovat siis

välttämättömiä, ja ne käyvät välttämättömiksi ei ainoastaan sille,

jolla on syytä luulla tai toivoa työskentelevänsä vaikuttavalla tavalla

arvoituksen ratkaisemiseksi, ihmiskohtaloiden täyttymiseksi, ajatuksen

voitoksi sokeasta aineesta, vaan myöskin kaikille niille, jotka

seuraavat passiivisina, suuressa itsetiedottomassa jälkijoukossa järjen

fosforihohteista kehitystä läpi maailmojemme kaaosmaisen pimeyden.

Ihmiskunta on yksi ainoa ja yhtenäinen olento. Tuntuu kummalliselta,

että joukkoajattelu, joka tuskin ansaitsee ajattelun nimeä, saattaa

mitenkään vaikuttaa astronoomin, kemistin, runoilijan tai

filosoofin luonteeseen, moraaliin, työtapoihin, ihanteeseen,

velvollisuudentuntoon, riippumattomuuteen ja henkiseen voimaan. Näyttää

kuitenkin siltä, että se vaikuttaa niihin, vieläpä ratkaisevastikin. Ei

yhtään aatetta syty kukkuloilla, jolleivät tasangon lukemattomat ja

samanlaatuiset pikku aatteet saavuta määrättyä tasoa. Alhaalla ei

ajatella voimakkaasti, mutta ajattelijoita on siellä monta. Ja

se vähä, mitä siellä ajatellaan, alkaa vaikuttaa niin sanoaksemme

atmosfäärisesti. Tämä atmosfääri, ilmapiiri, on joko vihamielinen tai

hyväätekevä niille, jotka uskaltavat nousta huipuille, jyrkänteiden

reunoille, jäätiköiden korkeuksiin, riippuen siitä, miten se on raskas

tai kevyt, miten se on ylevien ajatusten tai karkeiden tapojen tai

halujen kyllästämä. Jonkin kansan sankarillinen toiminta, kuten esim.

uskonpuhdistus, Ranskan vallankumous, kaikki riippumattomuus- tai

vapautussodat, tyrannien murha j.n.e. puhdistaa ja hedelmöittää sitä

enemmäksi kuin vuosisadaksi. Mutta niin paljoa ei tarvita niiden työn

tukemiseksi, jotka työskentelevät kohtaloittemme täyttymiseksi. Kunhan

vain heidän ympäristönsä tavat ovat hieman jalompia, toiveet

epäitsekkäämpiä; kunhan vain levottomuutta, intohimoja, nautintoja,

rakkautta valaisee viehkeyden, huolettomuuden, epämateriaalisen innon

säde, niin he hengittävät vapaasti, he tuntevat saaneensa siivet,

heidän ei tarvitse enää taistella sitä vastaan, mikä heissä on

vaistomaista, heidän voimansa kohoutuvat ja keskittyvät. Talonpoika,

joka ei sunnuntaisin juo itseään humalaan kapakassa, vaan jää

rauhallisena lukemaan puutarhansa omenapuiden alle; pikkuporvari, joka

nähdäkseen ylevän näytelmän tai viettääkseen yksinkertaisesti hiljaisen

iltapäivän uhraa kilpa-ajojen kiihoitukset ja melun; työläinen, joka ei

kaduilla laulele ruokottomia tai typeriä lauluja, vaan menee mieluummin

kävelemään maalle tai katselemaan auringonlaskua kaupunginvallilta --

kaikki he vaikuttavat osaltaan nimettömästi ja tiedottomasti sen suuren

liekin voittoon, joka palaa ihmiskunnassa.

V

Mutta miten paljon onkaan tekemistä ja oppimista, ennenkuin tuo suuri

liekki nousee kirkkaana ja korkeana! Kuten hiljan sanoimme ei

ihmiskunta suhteessaan aineeseen ole vielä päässyt ensi ajan

hapuilemisesta ja kokeiluista. Se ei edes oikein tiedä, minkälaista

ravintoa sen on käytettävä, onko se kasvis- vai lihansyöjä ja kuinka

paljon se tarvitsee ravintoa. Sen järki eksyttää sen vaiston. Vasta

vähän aikaa sitten sille on annettu tiedoksi, että se on tähän saakka

luultavasti erehtynyt ravintoaineittensa valinnassa, että sen on

vähennettävä enemmän kuin kahdella kolmanneksella nauttimaansa

typpimäärää ja ilmeisesti lisättävä hiilihydraattimäärää, että joku

määrä vihanneksia, hedelmiä, jauhoruokia, maitoa -- mitkä nyt ovat vain

sen aterioitten lisänä, aterioitten, jotka ovat sen ponnistusten

päämaali ja joiden turmiollisen ylellisyyden saavuttamiseksi se

ponnistaa viimeisetkin voimansa -- riittää ylläpitämään mitä ihanimman

ja voimakkaimman elämän intoa. Aikomukseni ei ole syventyä tässä

vegetarismikysymykseen eikä vastata niihin huomautuksiin, joita sitä

vastaan voidaan tehdä, mutta tunnustettava on, että hyvin harvat näistä

huomautuksista kestävät rehellistä ja tarkkaavaista tutkistelua, ja

voidaan vakuuttaa, että kaikki ne, jotka ovat alkaneet noudattaa tuota

ruokajärjestystä, ovat tunteneet voimiensa lisääntyvän, terveytensä

palautuvan tai vakaantuvan, mielensä keventyvän ja puhdistuvan kuin

olisivat he päässeet vuosisataisesta inhoittavasta ja kurjasta

vankeudesta.

Me emme päätä tätä esitystä tutkielmalla ravinnostamme, niin

luonnollista kuin se olisikin. Kaikki oikeustajuntamme, moraalimme,

tunteemme ja ajatuksemme johtuvat yleisesti katsoen kolmesta tai

neljästä perustarpeesta, joista tärkein on ravinnontarve. Vähäisinkin

muutos jossakin näistä tarpeista saisi aikaan huomattavia muutoksia

siveellisessä elämässämme Jos jonakin päivänä varmuus siitä, että

ihminen voi olla ilman eläinten lihaa, tulisi yleiseksi, niin

seurauksena siitä olisi ei ainoastaan suuri taloudellinen vallankumous

-- sillä tuottaakseen kilon lihaa härkä kuluttaa yli sata kiloa rehuja

-- vaan myöskin luultavasti yhtä tärkeä ja varmastikin vilpittömämpi ja

kestävämpi siveellinen parantuminen kuin jos Isän lähettämä tulisi

toisen kerran maapallollemme korjatakseen ensimmäisen vaelluksensa

erehdykset ja huomaamattomuudet. Voidaan tosiaankin todeta, että

henkilö, joka luopuu liharavinnosta, jättää melkein välttämättömästi

alkoholinkäytön, ja se, joka luopuu alkoholinkäytöstä, luopuu samalla

useimmista väkivaltaisista ja karkeista nautinnoista. Ja näiden

nautintojen arvossapito ja intohimoinen etsintä ne juuri muodostavat

suuren esteen ihmiskunnan sopusointuiselle kehitykselle. Niistä

vapautuminen on samaa kuin luoda itselleen jaloja vapaahetkiä,

toisenlaisia haluja ja huvitteluvaatimuksia, mikä huvittelu tulee

välttämättä olemaan ylevämpää, sillä se ei voisi olla yhtä alhaista

kuin alkoholin synnyttämä. Mutta tulemmeko näkemään näitä valoisampia

ja puhtaampia aikoja? Alkoholin syntiluettelo ei rajoitu ainoastaan

siihen, että se tappaa ne, jotka sille ovat uskollisia, ja myrkyttää

puolet ihmiskunnasta, vaan sillä on myöskin epäsuora, mutta syvä

vaikutus niidenkin aatteisiin, jotka kauhistuen kääntyvät siitä pois.

Se ylläpitää kansassa ja, kansan vastustamattoman vaikutuksen kautta,

myöskin yläluokkien tavallisessa elämässä sellaisen huvituksen

käsitystä, joka turmelee ja halventaa kaiken, mikä ihmisessä vivahtaa

lepoon, rauhaan, elämäniloon, hilpeyteen, ja saattaa sanoa, että se

nykyhetkellä tekee melkein mahdottomaksi todellisemman, syvemmän,

yksinkertaisemman, rauhallisemman, vakavamman, henkevämmän,

inhimillisemmän onnen ihanteen syntymisen. On ihme, että tämä onnen

ihanne näyttää vielä aivan kuvitellulta ja merkityksettömältä. Ja

joskin jotkut ovat vakuutettuja siitä, että meidän rotumme on tähän

asti erehtynyt ravintoaineittensa valinnassa olettamalla, että kaikki

kokemukset vahvistavat sen, niin tarvitaan tässä, kuten kaikessa

muussakin, mistä jo on päästy varmuuteen, loppumattoman pitkä aika,

ennenkuin tuo vakaumus pääsee eksytettyyn suureen joukkoon, jota sen

tulee valistaa ja auttaa. Mutta ehkäpä tämä onkin ulospääsy, jota

luonto pitää varalla, kun taistelu elämästä, joka on tällä hetkellä

taistelua lihasta ja alkoholista -- näistä kahdesta hävityksen ja

vääryyden lähteestä, jotka ruokkivat kaikkia muitakin, tästä

ei-inhimillisestä välttämättömyyden ja onnen symboolista -- käy kerran

ehdottomasti sietämättömäksi.