Mitä muutoin tulee ihmisen suhteeseen aineeseen, niin todetaan
hämmästyneenä, ettei tähän saakka ole niin sanoaksemme selvitetty eikä
järjestetty mitään. Tämä suhde on kuitenkin järkähtämätön ja
oleellinen, mutta vanhimmista ajoista asti huomaamme ihmiskunnan
häilyvän mitä vaarallisimman luottamuksen ja mitä järjestelmällisimmän
epäluottamuksen, jumaloinnin ja inhon välillä, siirtyvän asketismista
ja täydellisestä kieltäymyksestä päinvastaiseen liioitteluun. Tässä ei
ole tarkoitus vielä kerran saarnata ja harjoittaa ajattelematonta ja
turhaa pidättyväisyyttä. Se on usein yhtä turmiollista kuin niin
tavallinen kohtuuttomuus. Meillä on oikeus kaikkeen siihen, mikä voi
edistää ja ylläpitää ruumiimme täydellistä kehittymistä. Mutta
välttämätöntä olisi määrätä niin tarkalleen kuin mahdollista tuon
oikeuden rajat, sillä kaikki se, mikä menee niiden yli, vahingoittaa
olemuksemme toisen osan kehkeytymistä, tuon osan, mikä on kuin kukka,
jota lehdet ravitsevat tai tukahduttavat. Mutta ihmiskunta, jolle jo
niin kauan aikaa sen kukan hienoimmat ja hennoimmat värivivahdukset ja
tuoksut ovat antaneet askartelua, jättää kuitenkin useimmiten
luonteenlaadun, hetken tai sattuman varaan ne itsetiedottomat voimat,
jotka edustavat joko ravitsevia, herkkätuntoisia ja työteliäitä tai
rehentelevän itsekkäitä anastushaluisia ja tuhoatuottavia lehtiä. Tämä
on ehkä tähän saakka tapahtunut jokseenkin rankaisematta, sillä
ihmisyyden ihanne, joka aluksi kohdistui yksinomaan ruumiiseen, epäröi
kauan aikaa aineen ja hengen välillä. Mutta nyt se vakaantuu yhä
järkähtämättömämmän varmasti älyn ja ymmärryksen ympärille. Me emme
enää ajattelekaan kilpailla voimassa tai vikkelyydessä leijonan,
pantterin tai suuren ihmisenmuotoisen apinan kanssa, emmekä kauneudessa
kukan tai tähtien välkkeen kanssa valtamerellä. Kaiken itsetiedottoman
voiman käyttö älyn avulla, aineen asteittainen alistaminen ja sen
arvoituksen etsiminen -- se on tällä hetkellä sukumme todennäköisin
tarkoitus ja tehtävä. Ennen vanhaan, kun epäilyksestä ei oltu vielä
päästy, oli kaikki halujen tyydyttäminen, jopa liiallisuuksiinkin
meneminen anteeksiannettavaa ja siveellistä, kunhan siitä ei vain
seurannut korvaamaton voimainmenetys tai jotakin, mikä vahingoitti
elimistöä. Nyt, kun lajin tehtävä saa määritellymmän muodon, meidän
tehtävämme on poistaa kaikki se, mikä ei suoranaisesti edistä olentomme
henkisen puolen kehitystä. Synti henkeä vastaan, mikä on juuri synti
tervettä järkeä vastaan, joka Jesuksella varmaankin oli mielessä
ja jonka hän kirosi ennenkuulumattoman ankarasti, tulee
anteeksiantamattomaksi. Vähitellen täytyy uhrata kaikki se, mikä
tuottaa ruumiille vain hyödytöntä mielihyvää, se on, mikä ei ilmaannu
ajatuksen suuremmassa ja kestävämmässä tarmossa, kaikki nuo pienet,
n.k. viattomat nautinnonhalun tyydyttämiset, jotka, niin vaarattomia
kuin ne itsessään ovatkin, tottumuksen ja esimerkin kautta ylläpitävät
kuitenkin yleisesti omaksuttua käsitystä alhaisista nautinnoista ja
väkivaltaisesti anastavat paikan, mikä kuuluisi älyn tyydyttämisille.
Mutta nämä eivät ole kuten ruumiinhalujen tyydyttämiset, joista toiset
voivat olla hyödyllisiä, toiset vahingollisia tämän kehkeytymiselle.
Ajatuksen elysion-kentillä jokainen tyydytys vastaa nuortumista ja
kehitystä, eikä mikään ole terveellisempää mielelle kuin tiedonhalun,
käsityskyvyn ja ihailun huumaukset ja mässäykset.