Niin, ihmiselämä on suuresti katsoen jokseenkin surullinen! On melkein
helpompaa ja mieleni tekisi sanomaan melkein miellyttävämpää puhua sen
suruista ja valaista niitä kuin etsiä sen lohdutuskohtia ja antaa
niille jotakin merkitystä. Surut ovat monenlaisia, silminnähtäviä,
järkkymättömiä, lohdutuskohdat tai pikemminkin ne syyt, jotka saavat
meidät jonkinlaisella ilolla myöntymään elämän velvollisuuteen,
näyttävät harvinaisilta, vähän huomattavilta, epävakaisilta. Surut
näyttävät jaloilta ja suurilta ja epäämättömään, jonkinlaiseen
persoonalliseen ja herkkään mysteerioon verhoutuneilta. Lohdutuskohdat
näyttävät mitättömiltä, itsekkäiltä, melkein halpamaisilta. Tarkemmin
katsoen ne ovat kuitenkin, kuten ne sivumennen saattavat näyttääkin
olevan, yhteydessä mysteerion kanssa, joka on vain siksi vähemmän
näkyvä ja vähemmän käsitettävä, että se on syvempi ja salaperäisempi.
Elämänhalua tai elämän ottamista sellaisena kuin se on ilmaistaan ehkä
jokapäiväisesti, mutta ne noudattavat tietämättään tai tahtomattaan
yleensä lakeja, jotka ovat yleisempiä, maailmankaikkeuden hengen
mukaisempia ja siis suurempiarvoisia kuin halu paeta elämän suruja tai
jalo, harhaluuloista vapautunut viisaus, joka ne toteaa.