Minkä johtopäätöksen voimme tehdä edellisestä? Montakin, jos niin
haluaa, mutta ennen kaikkea seuraavan: on tärkeää, että elämän
tulkitsija samoin kuin nekin, jotka sitä elävät, ovat äärimmäisen
varovaisia mysteerion käsittelyssä ja myönnytyksissä sille eivätkä
kuvittelekaan, että se, mikä omistetaan sille, mikä on selittämätöntä,
on välttämättömästi parasta ja suurinta jossakin teoksessa tai
elämässä. On hyvin kauniita, inhimillisiä ja todellisia teoksia, joista
puuttuu melkein kokonaan "levottomuus maailmankaikkeuden mysteerion
takia". Suuruutta ja ylevyyttä ei saavuteta siten, että ajatellaan
lakkaamatta sitä, mikä on tutkimatonta ja loputonta. Tutkimattoman ja
loputtoman ajattelu tulee hyödylliseksi vain silloin, kun se on sen
hengen odottamaton palkinto, joka on antautunut rehellisesti ja
empimättä sen tutkisteluun, mikä on päättyväistä ja minkä perille voi
päästä, ja huomaa piankin, että erotus on huomattava siirryttäessä
siitä mysteeriosta, joka käy sen edellä, mitä emme tunne, siihen
mysteerioon, joka seuraa sitä, minkä olemme oppineet. Ensin mainitussa
näyttää olevan paljon suruja: niillä on siellä ahdasta ja ne
kasaantuvat kaikki parille kolmelle liian läheiselle kukkulalle.
Toisessa niitä näyttää olevan paljon vähemmän: sen pinta on laajempi,
ja avaraa taustaa vasten suurimmatkin surut saavat toivon muodon.