Tullaan ehkä sanomaan, erittäinkin mitä tulee oikeuteen ja kotitaloon,
että personifioidaan ja sijoitetaan ulkopuolelle meitä kaksi meissä
olevaa voimaa, ensiksikin, koska on paljon vaikeampi osoittaa niiden
olevan meissä, ja toiseksi, koska näyttää jokseenkin varmalta, että
tuntematon ja loppumaton sellaisinaan, s.o. ilman ymmärrystä, ilman
moraalia, ilman persoonallisuutta, eivät kykene meitä liikuttamaan.
Sillä huomattava on, että aineellinen mysteerio, niin hämärä ja
vaarallinen kuin se saattaa ollakin, ja psykologinen oikeus, niin
sekavat kuin sen seuraukset lienevätkin, meitä tuskin liikuttavat. Se,
mikä meitä liikuttaa ja musertaa, ei ole ollenkaan se, mitä me emme
ymmärrä luonnon järjestyksessä, vaan tuo ajatus, että ylin, tietoinen,
järjellinen, yli-inhimillinen ja kuitenkin ihmistahdon kaltainen tahto
ehkä liitelee luonnon yllä. Se on sanalla sanoen Jumalan läsnäolo; ja
annoimmepa sille nimen minkä tahansa, kuten oikeus, kohtalo, mysteerio,
niin Jumalaa me aina pelkäämme, s.o. itsemme kaltaista, vaikka ikuista,
ääretöntä, näkymätöntä ja kaikkivaltiasta, sillä epäiltävää on,
pelkäisimmekö moraalista voimaa, joka ei olisi tehty meidän kuvamme
mukaan. Meitä ei peloita tuntematon luonnossa eikä liioin tämän meidän
maailmamme mysteerio, vaan toisen maailman mysteerio. Ei aineellinen,
vaan moraalinen arvoitus. Ei mikään ole esimerkiksi vaillinaisemmin
tunnettu kuin niiden syiden summa, jotka aiheuttavat maanjäristyksen,
eikä mikään ole kauhistuttavampi. Mutta joskin maanjäristys
kauhistuttaa ruumistamme, niin pöyristyttää se henkeämme vain sillä
edellytyksellä, että me näemme siinä oikeustoiminnan, yliluonnollisen
rangaistuksen. Samoin on myrskyn, sairauden, kuoleman, ihmiselämän
tuhansien ilmiöiden, tuhansien katastroofien laita. Mutta näyttää siltä
kuin olisi tuo todellinen liikutus, joka värisyttää muutakin kuin
fyysillistä itsesäilytysvaistoa, löydettävissä vain käsitteessä enemmän
tai vähemmän määrätystä Jumalasta, lahjomattomasta vanginvartijasta,
näkymättömästä ja pysyväisestä oikeudesta, käsittämättömästä ja
valppaasta sallimuksesta. Mutta kysymys on siitä, mikä on lähempänä
totuutta ja onko elämän tulkitsijan tehtävä mielenmasentaminen ja
syvästi järkyttäminen vaiko rauhoittaminen ja valistaminen.