Elämä asettaa meille usein tällaisia kysymyksiä, mutta kuinka usein
meidän on, löytääksemme tyydyttävän vastauksen, mentävä sitä etsimään
sieltä, mikä on yliluonnollisen, ennakoltamäärätyn, yli-inhimillisen,
salaperäisen aluetta? Vain muutamat vilpittömät uskovaiset näkevät
näissä tapahtumissa jumalallisen väliintulon. Mutta jos meillä muilla
on tilaisuutta astua myrskyn myllertämään taloon tai tyveneen taloon,
niin me lähdemme sieltä harvoin näkemättä myrskyn tai tyvenen hyvin
inhimillisen syyn. Jos olemme tunteneet hyvän ja viisaan ihmisen, joka
on tehnyt sen ja sen virheen ja rikoksen, niin me olemme tunteneet
myöskin kaikki ne olosuhteet, jotka ovat määränneet hänen tekonsa, ja
nähneet, etteivät nuo olosuhteet olleet ollenkaan yliluonnollisia. Jos
olemme joutuneet lähemmin tekemisiin naisen kanssa, jonka tekemä ele
määrää hänen onnettomuutensa, niin me tiedämme vallan hyvin, ettei tuo
ele ollut kohtalon määräämä ja ettemme me olisi tehneet sitä hänen
sijassaan. Jos olemme olleet läheisissä suhteissa sen kanssa, jonka
ympärillä kaikki sortuu, ja hänen naapurinsa kanssa, jolle kaikki
luonnistuu, niin me olemme nähneet myöskin tammenterhon putoavan
kalliolle tai hedelmälliseen maahan, ajattelematta pahansuopia ja
hämäräaikomuksellisia voimia. Ja joskin köyhyys, sairaus, kuolema yhä
edelleenkin ovat ihmisen olemassaolon kolme epäoikeudenmukaista
jumalatarta, niin ne eivät kuitenkaan herätä meissä entisajan
taikauskoista pelkoa. Meistä näyttää nyt siltä, että ne ovat ennen
kaikkea tiedottomia ja sokeita, etteivät ne tunne yhtään niistä
ihanteellisista laeista, joita me olemme luulleet niiden tunnustavan,
ja me olemme liiankin usein todenneet, että samalla hetkellä, jolloin
kutsuimme niitä koettelemukseksi, palkinnoksi, rangaistukseksi,
puhdistukseksi, niiden sokeat oikut tekivät tyhjäksi sen liian korkean
ja liian moraalisen nimen, jonka me niille annoimme.