Mutta kun on kysymyksessä Othellon mustasukkaisuus, mikä ei suinkaan
ole mahdoton välttää, Romeon ja Julian onnettomuudet, jotka eivät
mitenkään ole ennakolta säädettyjä, niin me saatamme aivan hyvin olla
ilman kohtalon puhdistavaa vaikutusta ja kaikkea muuta selitystä.
Eräässä toisessa draamassa, Fordin mestariteoksessa _'T'is pity she's a
Whore_, joka kokonaan liikkuu Giovannin rikollisessa rakkaudessa
sisartaan Annabellaa kohtaan, meidät viedään kuilun partaalle, jossa me
tavallisesti vaadimme mystillistä selitystä, jollei tahdota, että me
käännämme pois päämme. Tässäkin me kuitenkin tulemme toimeen ilman
sitä, kun tuskallisen huimauksen sekunti on mennyt ohi. Veljen ja
sisaren välinen aistillinen rakkaus on korkealta katsottuna rikos
meidän siveysoppiamme vastaan, mutta ei ihmisluontoa vastaan ja joka
tapauksessa se saa tässä selityksensä siitä, että rakastuneet ovat
nuoria ja intohimon sokaisemia. Othellon tekemää murhaa taas puolustaa
se kiihko, johon Jagon salavehkeet ovat saattaneet tuon viattoman ja
herkkäuskoisen puolibarbaarin ja Jagoa puolestaan puolustaa hänen
väärä, mutta ei aiheeton vihansa. Ja Veronan rakastavien onnettomuudet
saavat vihdoin selityksensä uhrien kokemattomuudesta ja liian
ilmeisestä epäsuhdasta heidän voimiensa ja niiden voimien välillä,
jotka heidän pitäisi voittaa, sillä saattaa panna merkille, että me
säälimme ihmistä, joka taistelee ylivoimaisia inhimillisiä voimia
vastaan, mutta jos hän sortuu, niin se ei meitä ollenkaan yllätä. Me
emme ajattelekaan kääntää katsettamme muuanne, kysyä kohtalolta neuvoa,
ja ainakin siinä tapauksessa, että hän on yliluonnollisen vääryyden
uhri, me sanomme yksinkertaisesti toisillemme: "niin oli tapahtuva."
Mikä kaipaa selittelyjä, on se, että turma saattaa tulla senkin
jälkeen, kun on ryhdytty kaikkiin varokeinoihin, joihin me itse
olisimme voineet ryhtyä.