Siksipä juuri meidän päivinämme on paljon vaikeampi sovittaa johonkin
teokseen ja etenkin tuoda näyttämölle suuria rikoksia ja todella
traagillisia, hillittömiä ja julmia intohimoja, sillä ei tiedetä enää,
mistä löytää niille se mystillinen selitys, jota ne vaativat. Ja
kuitenkin, kun on kysymys tämänlaatuisista rikoksista ja intohimoista,
me olemme vielä täysin valmiita olettamaan kohtalon väliintuloa, jollei
tämä ole liian ilmeisesti mahdotonta hyväksyä, siinä määrin on meillä
taipumus mystilliseen selittelyyn, siinä määrin olemme vakuutettuja
siitä, että ihminen ei ole pohjaltaan koskaan niin syyllinen kuin mitä
hän näyttää olevan.
Niinpä me emme vaadikaan tuota selittelyä muulloin kuin silloin, kun on
kysymys ehdottomasti ihmisluonnonvastaisista rikoksista tai todella
epänormaaleista onnettomuuksista, joita eivät ole aiheuttaneet enemmän
tai vähemmän korkealla asteella olevien ja joka tapauksessa
tietoisten olentojen tekemät virheet ja rikokset tai niiden kärsimät
onnettomuudet. Meidän on vastenmielistä tunnustaa, että epätavallisella
rikoksella tai onnettomuudella olisi vain puhtaasti inhimillinen syy.
Me haluamme kaikin mokomin jonkinlaista selittämättömän selitystä, eikä
meitä ollenkaan tyydyttäisi, jos runoilija sanoisi meille: "Tuollaisen
pahantyön on tehnyt tuo voimakas, itsetietoinen älykäs ihminen.
Katsokaa sankarin onnettomuutta, tuon oikeamielisen perikatoa ja
tuskaa, traagillista ja auttamatonta vääryyttä, jonka uhrina tuo
viisas on. Sinä näet noiden tapahtumien inhimilliset syyt. Minulla ei
ole osoitettavana sinulle muita syitä, jollei sitä ehkä ole
maailmankaikkeuden välinpitämättömyys ihmisten toimia kohtaan."
Mielellämme näkisimme myöskin, että sen onnistuisi antaa meille käsitys
tuosta välinpitämättömyydestä, osoittaa se niin sanoaksemme
toiminnassa, mutta kun välinpitämättömyydelle on ominaista, ettei se
koskaan toimi, ei koskaan sekaannu mihinkään, on tämä jotenkin
mahdotonta.