Totta puhuen ei nykyaikainen katselija tai lukija voi enää tyytyä
mihinkään yliluonnolliseen väliintuloon. Tahtokoon tai ei, tietäköön
sen tai olkoon tietämättä, hän ei voi enää omantuntonsa sisimmässä
ottaa niitä vakavalta kannalta. Hänellä on toinen käsitys
maailmankaikkeudesta. Hän ei näe enää määrättyä, itsepäistä,
rajoitettua ja rettelöivää voimaa niiden monilukuisten voimien
joukossa, jotka vaikuttavat hänessä ja hänen ympärillään. Jos hän
elämässä tapaa rikollisen, niin hän pääsee selville siitä, että tuon
miehen rikoksen ovat aiheuttaneet hänen onnettomuutensa, kasvatuksensa,
atavistinen entisyytensä, intohimojen liikehtimiset, joita hän on itse
kokenut ja tukahduttanut, täysin käsittäen, että on tilanteita, joissa
hänen olisi ollut hyvin vaikea tukahduttaa niitä. Hän ei aina nuuski
esille noiden onnettomuuksien tai noiden intohimojen liikehtimisen
syitä. Hän etsii, ehkä turhaankin, syytä kasvatuksen tai
perinnöllisyyden vääryyksiin. Mutta missään tapauksessa hän ei enää
ajattelekaan panna tuota rikosta helvetin väliintulon, jonkin jumalan
vihan tai kohtalon kirjaan kaiverrettujen muuttumattomien säädösten
laskuun. Ja miksi hän silloin hyväksyisi runoelmassa selityksen, jota
hän ei hyväksy elämässä? Runoilijan tehtävä olisi päinvastoin ehdottaa
hänelle ylevämpi, selvempi, laajemmin ja syvemmin inhimillinen selitys
kuin se on, jonka hän itse saattaa löytää. Jollei, niin hän ei näe
helvetissä, jumalan vihassa, vaskitaulun säädöksissä muuta kuin
komeilua tunnusmerkeillä ja vertauskuvilla, mitkä häntä eivät enää
tyydytä. Runoilijoiden on aika tunnustaa tämä: vertauskuva kyllä
riittää esittämään tilapäisesti omaksuttua totuutta tai totuutta, jota
ei voida tai tahdota vielä katsella vasten kasvoja; mutta kun tulee
hetki, jolloin tahdotaan nähdä itse totuus, silloin on hyvä, että
vertauskuva katoaa. Jotta muutoin vertauskuva olisi todella elävän
runoteoksen arvoinen, on välttämätöntä, että se on ainakin yhtä suuri,
yhtä kaunis kuin totuus, jota se esittää; sen täytyy myöskin käydä
totuuden edellä, ei sen jäljessä.