On siis koetettu käyttää hyväkseen tuon kauhean jumalattaren patsaan
sirpaleita, joka hallitsi Aiskyloon, Sophokleen ja Euripideen
tragedioja, ja monikin runoilija on löytänyt sen hajallaan olevista
jäsenistä marmorin, jota tarvitaan uuden, inhimillisemmän, vähemmän
omavaltaisen ja ei niin käsittämättömän jumalattaren muodostamiseen.
Siitä on esimerkiksi saatu intohimojen järkkymätön kohtalo. Mutta jotta
intohimo olisi todellakin kohtalokas itsetietoisessa sielussa, ja jotta
ilmaantuisi jälleen mysteerio, joka selittää ja puolustaa sitä, mikä on
hirvittävää, suurentamalla sitä ja kohottamalla sen inhimillisen tahdon
yläpuolelle, niin siihen tarvitaan jonkun Jumalan tai minkä tahansa
muun loppumattoman ja vastustamattoman voiman väliintuloa. Niinpä
Wagner turvautuu lemmenjuomaan Tristan ja Isoldessa, Shakespeare
noita-akkoihin Macbethissa, Racine Kalkaan oraakkeliin Iphigeniassa ja
Phaidrassa erikoiseen Venuksen vihaan. Ympäri käydään, yhteen tullaan:
me huomaamme olevamme keskellä antiikin välttämättömyyttä. Tämä
ympärikäynti on enemmän tai vähemmän oikeutettu vanhanaikuisessa ja
legendaarisessa draamassa, missä kaikki runollinen kuvittelu on
sallittu, mutta draamassa, joka pyytäisi lähemmin koskettaa nykyisen
totuuden ytimeen, pitäisi löytää toinen, meistä todellakin
vastustamattomalta näyttävä väliintulo, saadaksemme Macbethin
rikoksille ja tuolle hirmuteolle, johon Agamemnon antaa suostumuksensa,
sekä ehkä Phaidran rakkaudelle kohtaloaennustavan selityksen, ja antaa
niille siten sen synkän suuruuden ja jalouden, jota niillä ei itsessään
ole. Erota Macbethista pois onneton ennakoltamääräys, helvetin
väliintulo, sankarillinen taistelu kätkettyä oikeutta vastaan, joka
tulee näkyviin joka hetki kapinaannousseen luonnon tuhansista raoista,
niin päähenkilö on enää vain halpamainen ja mielenvikainen murhamies.
Erota pois Kalkaan oraakkeli, niin Agamemnon on hirvittävä. Erota pois
Venuksen viha, niin Phaidra on vain sairas, jonka siveellinen hyve,
pahan vastustamisvoima, on liian heikko, jotta onnettomuus voisi
todellakin kiinnittää ajatuksemme.