Koska puhumme hallitsevista aatteista ja mysteerioista, niin ottakaamme
tarkastaaksemme etenkin mitä eri muotoja, joita välttämättömän kohtalon
käsite on saanut ja saa joka päivä, sillä vielä tänäkin päivänä kohtalo
juuri on viimeinen selitys siihen, mitä ei voi selittää, ja se on vielä
lakkaamatta elämän tulkitsijoiden ajattelun esineenä.
Nämä ovat koettaneet muunnella ja nuorentaa sitä. He ovat koettaneet
johdattaa teoksiinsa satojen uusien ja monimutkaisten kanavien kautta
sen suuren, aution joen hyiset vedet, jonka rannoilta ihmisasunnot ovat
loitonneet. Niiden joukossa, jotka ovat osanneet istuttaa meihin
harhaluulon, että he muka antoivat elämälle tärkeän ja lopullisen
merkityksen, on hyvin harvoja, jotka eivät olisi vaistomaisesti
käsittäneet, minkä erinomaisen merkityksen antaa ihmisten toimille aina
majesteetillisen, aina puolustettavan kohtalon edesvastuuton mahti.
Näyttää siltä kuin kohtalo olisi erikoisesti traagillinen voima, ja
niin pian kuin se pääsee johonkin runoteokseen, se anastaa siinä
suurimman osan itselleen. Voi huoleti väittää, että runoilija, joka
meidän päivinämme löytäisi eksaktisista tieteistä, meitä ympäröivästä
tuntemattomasta tai omasta sydämestämme antiikin kohtalon vastineen,
s.o. voiman, jolla on yhtä vastustamaton, yhtä yleisesti tunnustettu
ennaltamääräämiskyky, kirjoittaisi varmasti mestariteoksen. Totta on,
että hän olisi samalla kertaa löytänyt tuon suuren arvoituksen
ratkaisun, jota me turhaan koetamme ratkaista, ja ettei siis tämä
otaksuma tulisi niin heti toteutumaan.