Tällä hetkellä ei mikään ole omituisempaa kuin se sekasotku, joka
hämmentää vaistojamme ja tunteitamme, jopa välistä käsitteitämmekin --
jollemme enintään tee poikkeusta selkeimpiin ja harkituimpiin hetkiimme
nähden -- heti kun on kysymyksessä tuntemattoman tai salaperäisen
sekaantuminen elämämme -- todella vakaviin tapahtumiin. Tuossa
sekamelskassa tapaa tunteita, jotka eivät vastaa mitään elävää, tarkkaa
ja omaksuttua miellettä, esimerkiksi niitä, jotka koskevat hyvin
määrätyn, enemmän tai vähemmän ihmisenkaltaisen, valppaan,
persoonallisen ja ennaltanäkevän jumalan olemassaoloa. Siinä tapaa
tunteita, jotka ovat vielä puoleksi mielteitä, esimerkiksi niitä, jotka
koskevat sallimusta, kohtaloa, immanentista oikeutta. Siinä tapaa
myöskin mielteitä, jotka ovat kehkeytymässä tunteiksi, esimerkiksi
niitä, jotka kohdistuvat lajin erikoisuuteen, kehityksen ja valinnan
lakeihin, rodun tahtoon j.n.e. Siinä tapaa vihdoin mielteitä, jotka
ovat puhtaita mielteitä, liian epävarmoja, liian hajanaisia, jotta
voisi ennakolta nähdä hetken, jolloin ne muuttuvat tunteiksi ja jolloin
ne siis saattavat toden teolla vaikuttaa tapaamme toimia, suhtautua
elämään ja olla onnellisia tai onnettomia.