Meidän on muodostettava itsellemme yleinen käsitys tästä maailmasta.
Koko siveellinen, koko inhimillinen elämämme nojautuu tähän
käsitykseen. Mutta mitä on läheltä tarkastaen yleinen käsitys tästä
maailmasta suurimmaksi osaksi muuta kuin yleinen käsitys siitä, mikä on
tuntematonta? Me emme saa, kun on kysymys niin tärkeästä ja
seurauksiltaan vakavasta aatteesta, omaksua sitä, joka meitä miellyttää
eniten ja joka meistä näyttää valtavimmalta ja kauneimmalta. Me olemme
velvollisia valitsemaan sen, joka meistä näyttää todellisimmalta tai
pikemminkin ainoalta todelliselta, sillä minä en luule, että ihminen
voi todella epäröidä kahden näennäisen tai todellisen totuuden
välillä.. On olemassa aina yksi, joka jonakin määrättynä hetkenä
näyttää hänestä todellisemmalta kuin jokin toinen. Hänen
velvollisuutensa on silloin kaikessa tekemisessään, kaikessa
sanomisessaan, kaikessa ajattelemisessaan, taiteessaan, tieteessään,
älyllisessä tai tunne-elämässään pysyä siinä. Hänen on ehkä mahdotonta
määritellä sitä. Se ei ehkä tuota hänelle tyydyttävää varmuutta. Se on
ehkä pohjaltaan vain toisia syvempi ja todellisempi vaikutelma. Mutta
vähät siitä. Rakastaaksemme totuutta sen ei tarvitse olla eittämätön
eikä loukkaamaton. On jo paljon, kun se on näyttänyt meille, että ne
aatteet, joita me rakastimme ennen sitä, eivät olleet sopusoinnussa
rehellisen elämänkokemuksen kanssa. Tämä riittää, jotta me
kohdistaisimme siihen kaiken kiitollisuutemme, kunnes sen osaksi tulee
sama kohtalo, jonka se saattoi edeltäjälleen. Tuo suuri onnettomuus,
se, joka hävittää siveellisen elämämme ja uhkaa henkemme ja luonteemme
eheyttä, ei ole siinä, että erehdymme tai rakastamme epävarmaa
totuutta, vaan siinä, että pysymme uskollisina sille, mihin emme enää
täydellisesti usko. "Kaunein tapa elää tätä elämää", niin on sanottu,
"on koettaa saada älymme sopusointuun todellisuuden kanssa."