I
Joutuu hyvin helposti uskomaan, ja monet älykkäät, jotka ovat alkaneet
väsyä tieteen luonnostaanlankeavaan epävarmuuteen, uskovatkin paremman
puutteessa, että elämämme pääharrastus ja kaikki se, mikä meidän
kohtalossamme on todella ylevää ja huomioonotettavaa, sisältyy melkein
yksinomaan siihen mysteerioon, s.o. salaperäiseen, mikä meitä ympäröi,
ja erittäinkin noihin kahteen toisia pelättävämpään ja täysäänisempään:
kuolemaan ja kohtaloon. Minäkin puolestani uskon, vaikkakin hieman eri
tavalla, että mysteerion tutkiminen sen kaikissa muodoissa on jalointa
tutkiskelua, mihin ylipäänsä voimme ryhtyä; ja siihen tutkimiseen ja
huolehtimiseen antautuvat kaikki, jotka tieteessä, taiteessa,
kirjallisuudessa ja filosofiassa kohoutuvat pikku seikkojen ja
tosiasioiden tai saavutettujen pikku totuuksien havaitsemisen ja
esittämisen yläpuolelle. Tässä he kunnostautuvat mikä enemmän, mikä
vähemmän, menevät tietämisessään mikä mitenkin pitkälle, mikä mitenkin
korkealle, riippuen siitä kunnioituksesta, mitä he tuntevat sitä
kohtaan, jota he eivät tiedä, siitä laajuudesta, minkä heidän
mielikuvituksensa tai ymmärryksensä osaa antaa niiden voimien summalle,
jotka pysyvät tuntemattomina. Tietoisuus siitä tuntemattomasta, jossa
me elämme, se se juuri antaa elämällemme merkityksen, jota sillä ei
olisi, jos sulkeutuisimme siihen, mitä tiedämme, tai jos uskoisimme
liian helposti, että se, minkä me tiedämme, on paljon tärkeämpää kuin
se, mitä emme vielä tiedä.