Olemme puhuneet pitkälti oikeudesta. Mutta se onkin ihmisen suuri
moraalinen mysteerio ja sillä on taipumuksena asettua useimpien
henkisten mysteerioiden sijalle, jotka hallitsivat ihmisen kohtaloa. Se
on tunkenut tieltään useamman kuin yhden jumalan, useamman kuin yhden
nimettömän mahdin. Se on tähti, joka syntyy vaistojemme ja
käsittämättömän elämämme nebuloosassa, tähtisumussa. Se ei ole
arvoituksen selitys, ja kun tulemme kerran paremmin tietämään, mitä se
on, ja kun se todellakin pääsee hallitsemaan maan päällä, me emme
silloinkaan tiedä sen enempää, mitä me olemme, minkätähden me olemme,
mistä tulemme tai minne menemme; mutta se on elämän arvoituksen
ensimmäinen käsky, ja kun se on täytetty, niin me voimme vapaammalla
mielellä ja rauhallisemmalla sydämellä ryhtyä etsimään arvoituksen
salaisuutta.
Vihdoin oikeus käsittää kaikki inhimilliset hyveet, ja jo yksin sen
ystävällinen hymy puhdistaa, jalostaa ne ja antaa niille oikeuden
tunkeutua siveelliseen elämäämme. Sillä jokainen hyve, joka ei kestä
oikeuden kirkasta ja varmaa katsetta, on petollinen ja vahingollinen.
Oikeuden voi siis tavata jokaisen ihanteen ytimenä; se muodostaa
totuudenrakkauden, kuten kauneudenrakkaudenkin, ytimen. Se on samaten
hyvyyttä, sääliä, jalomielisyyttä ja sankaruutta, sillä nämä ovat sen
oikeustekoja, joka on noussut kyllin korkealle ollakseen näkemättä vain
jalkojensa juuressa ja sattuman hänelle säätämien velvollisuuksien
ahtaassa piirissä esiintyvää oikeaa ja väärää, vaan joka näkee yli
lähimpien vuosien ja ihmiskohtalojen, yli sen, mihin hän on velvollinen
ja mitä hän rakastaa, yli sen, mitä hän tapaa, etsii, hyväksyy tai
hylkää, yli sen, mitä hän toivoo ja pelkää, yli ihmisveljiensä
vääryyksien ja rikostenkin.