Älkäämme kiiruhtako tekemään johtopäätöstä; on vielä liian monta
epävarmaa kohtaa. Tahtoessamme jäljitellä sitä, mitä kutsumme luonnon
vääryydeksi, voi käydä niinkin, että me joudumme jäljittelemään ja
suosimaan vain omaa vääryyttämme. Sanoessamme, ettei luonto ole
oikeudenmukainen, me itse asiassa valittelemme sitä, ettei se enemmän
välitä meidän pikku hyveistämme, vähäisistä aikomuksistamme ja pienistä
sankariteoistamme, ja pikemmin on loukattu meidän turhuuttamme kuin
oikeudenharrastustamme. Mutta siitä, ettei meidän moraalimme ole
suhteellinen maailmankaikkeuden äärettömyyteen eikä sen loppumattomiin
kohtaloihin, ei seuraa, että meidän pitäisi luopua tuosta
moraalistamme, sillä se on suhteellinen meidän rajoitettuun kokoomme ja
rajoitettuihin kohtaloihimme.
Sitäpaitsi, joskin luonnon vääryys olisi eittämätön, pitäisi tutkia
toista kysymystä, joka pysyy rajoittamattomana, nimittäin, onko ihminen
määrätty seuraamaan luontoa sen vääryydessäkin. Kuunnelkaamme tässä
pikemminkin omaa itseämme kuin jotakin niin kauheaa ääntä, ettemme
käsitä yhtään sanaa siitä, mitä se puhuu. Järkemme ja vaistomme sanovat
meille, että olemme oikeutetut seuraamaan luonnon neuvoa, mutta ne
sanovat myöskin, ettei sitä saa seurata, kun se joutuu vastakkain
toisen meissä olevan, yhtä syvän vaiston kanssa, sen, joka sanoo, mikä
on oikeaa, mikä väärää. Ja jos nämä vaistot lähenevät totuutta ja jos
niitä on arvosteltava niiden voimien mukaan, niin jälkimmäinen on ehkä
mahtavampi, koska se on tähän päivään saakka taistellut yksin kaikkia
muita vastaan eikä se ole vielä pettänyt. Ei ole tullut vielä aika
kieltää sitä. Ihmisinä meidän on, kunnes saamme muuta varmuutta,
edelleenkin pysyttävä oikeudenmukaisina ihmisten piirissä. Me emme näe
kyllin kauas emmekä kyllin selvästi, ollaksemme oikeudenmukaisia muussa
piirissä. Älkäämme heittäytykö kuiluun, josta rodut ja kansat
epäilemättä löytävät ulospääsyn, mutta johon ihmisen ihmisenä ei pidä
tunkeutua. Luonnon vääryydestä tulee lopulta lajiin nähden oikeus;
sillä on aikaa odottaa ja tämä vääryys on sen mittakaavan mukainen.
Mutta kaikki tämä sortaa meidät maahan ja meillä on käytettävänämme
liian vähän aikaa. Antakaamme voiman hallita maailmankaikkeudessa ja
oikeuden sydämissämme. Joskin rotu on torjumattomasti ja, kuten luulen,
oikealla tavalla epäoikeudenmukainen, joskin joukolla näyttää olevan
oikeuksia, joita yksityisellä ihmisellä ei ole, ja joskin se joskus
tekee suuria rikoksia, jotka ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä, niin
on jokaisen yksilön velvollisuus rodussa ja joukossa pysyä
oikeudenmukaisena koko sen tietoisuuden piirissä, jonka se onnistuu
kokoamaan ja säilyttämään itsessään. Me emme ole oikeutettuja
vapautumaan tuosta velvollisuudesta, ennenkuin tulemme tietämään kaikki
syyt tuohon suureen näennäiseen vääryyteen. Ne syyt, joita meille
esitetään: suvun säilyminen, voimakkainten, taitavimpien ja
"sopivimpien" siittäminen ja valinta, eivät riitä saamaan aikaan niin
hirveää muutosta. Tosin jokaisen meistä on koetettava olla voimakkain,
taitavin ja soveltua mahdollisimman hyvin elämän välttämättömyyksiin,
joita hän ei voi muuttaa, mutta niiden ominaisuuksien arvossapitäminen,
jotka saavat meidät voittamaan, jotka julistavat meidän siveellistä
voimaamme ja älyämme ja tekevät meidät todella onnellisiksi,
taitaviksi, voimakkaimmiksi ja "sopivimmiksi" -- se on inhimillisintä,
rehellisintä ja oikeinta.