Syynä siihen, että Napoleonia kohtasi rangaistus hänen kolmesta
suuresta väärinteostaan, ei ollut ollenkaan se, että asiat ja
tapahtumat ovat oikeudenmukaisia; ja kun meidän omia väärintekojamme
seuraa rangaistus, joka tosin ei ole yhtä silmiinpistävä, mutta silti
yhtä tuskallinen, ei sekään tapahdu tästä syystä. Siihen ei ole
ollenkaan syynä se, että on olemassa kaikkeuden ääriin saakka ulottuva
torjumaton oikeus, jota on mahdoton lahjoa ja eksyttää. Siihen on syynä
se, että ihmisen henki ja luonne, sanalla sanoen koko hänen moraalinen
olemuksensa voi elää ja toimia vain oikeuden pohjalla. Heti kun hän
luopuu siitä, hän joutuu pois luonnollisesta elementistään, hän on niin
sanoaksemme siirtynyt aivan outoon taivaankappaleeseen, missä maa
pettää hänen jalkojensa alla, missä kaikki saa hänet ymmälle, sillä jos
vaatimattominkin äly tuntee oikeutta noudattaessaan olevansa "kotonaan"
ja voi vaikeuksitta ennustaa oikean teon kaikki seuraukset, niin syvin
ja tarkkanäköisinkin äly tuntee olevansa itsensä luoman vääryydenkin
piirissä vieraalla pohjalla, eikä se voi nähdä ennakolta kymmenettä
osaa sen seurauksista. Ei tarvita muuta kuin että nero pyrkii
poikkeamaan siitä oikeudentunnosta, mikä on yksinkertaisen talonpojan
sydämessä, niin se ei enää tiedä, missä se on. Mitä sitten, kun se
sivuuttaa oman oikeutensa rajat? Sillä oikeus, joka syntyy ja kehittyy
älyn mukana, panee uudet aidat kaiken sen ympärille, mistä se pääsee
selville, samalla kun se vahvistaa entisiä, vaiston asettamia, ja tekee
ne yhä ylipääsemättömämmiksi. Kaikki järkkyy heti, kun sivuutamme
oikeuden alkuperäisen rajan, valhe synnyttää sata uutta valhetta ja
petos tuhat uutta petosta. Noudattaessamme oikeutta me saamme osaksemme
luottamusta, sillä on asioita, joissa konnamaisimmatkaan eivät voi
pettää. Mutta siitä hetkestä alkaen, jolloin astumme vääryyden tielle,
meidän on epäiltävä uskollisimpiakin palvelijoitamme, sillä on asioita,
joille he eivät voi pysyä uskollisina. Koko moraalinen elimistömme on
luotu elämään oikeuden ilmapiirissä, kuten fyysillinen elimistömme on
luotu elämään maapallomme ilmapiirissä. Kaikki kykymme edellyttävät
tuota oikeutta paljoa läheisemmin kuin painon, lämmön ja valon lakeja,
ja käyttäessämme niitä vääryyteen me käytämme niitä siihen, mikä on
tuntematonta ja vihamielistä. Kaikki meissä on luotu oikeutta
silmälläpitäen, kaikki kulkee ja rientää siihen, kaikki saattaa meidät
siihen, jotavastoin me vääryyteen nojatessamme taistelemme koko ajan
omia voimiamme vastaan. Ja kun sitten torjumattoman rangaistuksen
hetkellä itkien ja katuen myönnämme, että kapinaan nousseet tapahtumat,
taivas, maailmankaikkeus tai näkymätön olevainen ovat oikeamielisiä
asettuessaan meitä vastaan, niin se ei merkitse sitä, että ne tosiaan
olisivat oikeamielisiä tai olisivat koskaan olleetkaan, vaan että me
olemme tahtomattamme pysyneet oikeudentuntoisina vääryydessäkin.