Silloin käy meille mahdolliseksi vastata useaankin pulmalliseen
kysymykseen vaivojen ja palkintojen useinkin hyvin oikeudenmukaisesta
jaosta ihmisten kesken. Eikä tällöin ole kysymys ainoastaan sisäisistä
ja siveellisistä vaivoista ja palkinnoista, vaan myöskin näkyvistä ja
täysin aineellisista. Ei ole kokonaan vailla perustaa se ihmiskunnan
usko, joka sillä on ollut alkuajoistaan asti, että oikeus läpitunkee ja
elävöittää niin sanoaksemme kaikki sen maailman esineet, jossa me
elämme. Tämän uskon selitykseksi ei riitä sen toteaminen, että suuret
siveyslakimme ovat väkipakolla sovelletut aineen elämän suuriin
lakeihin. Siinä on muutakin. Kaikki ei rajoitu kaikissa oloissa
yksinkertaiseen syyn ja seurauksen suhteeseen rikkomuksen ja
rangaistuksen välillä. Usein siinä huomaa siveellisen aineksen ja
vaikkei se ole siinä tapahtumien ansiosta ja vaikka se onkin vain
meidän luomamme, niin se on kuitenkin todellinen ja voimakas. Jollei
ole olemassa varsinaista fyysillistä oikeutta, jos on olemassa kokonaan
sisäinen psykolooginen oikeus, josta tulemme pian puhumaan, niin on
myöskin psykolooginen oikeus, joka on pysyväisessä suhteessa
fyysilliseen maailmaan. Ja tämän oikeuden me panemme jonkinlaisen
näkymättömän ja universaalisen periaatteen laskuun. Me erehdymme
olettaessamme luonnolla olevan moraalisia aikomuksia ja toimiessamme
sen meille muka säätämän rangaistuksen pelosta tai palkinnon toivosta.
Mutta tällä ei ole sanottu, etteikö aineellisestikin olisi palkintoa
hyvästä, rangaistusta pahasta. Sitä on ehdottomasti, mutta se ei johdu
siitä, mistä me luulemme, ja jos luulemme, että ne tulevat
luoksepääsemättömästä paikasta, että ne hallitsevat, tuomitsevat ja
vapauttavat meidät sen mukaan kuin me tuomitsemme itseämme, niin me
erehdymme kovin pahasti, sillä ei mikään vaikuta enemmän tapaamme
puolustaa itseämme onnettomuutta vastaan ja mennä täydellä oikeudella
valloittamaan onnea.