Tämä viimeksimainittu passiivinen osuus vähenee päivä päivältä. Ei
niin, että oikeuden mysteerio katoaisi. Mysteerion katoaminen on hyvin
harvinaista; tavallisesti se vain muuttaa paikkaa. Mutta usein on hyvin
tärkeää, hyvin toivottavaa, että se saadaan muuttamaan paikkaa. Eräältä
tietyltä näkökannalta katsoen kaikki inhimillisen ajattelun edistys
supistuu kahteen tai kolmeen tämänlaiseen muutokseen, parin kolmen
mysteerion siirtämiseen paikasta, jossa ne vaikuttivat pahaa, toiseen
paikkaan, missä ne ovat vaarattomia tai voivat vaikuttaa hyvää.
Riittääpä joskus sekin, että mysteeriolle onnistutaan antamaan toinen
nimi, vaikka se ei muutakaan paikkaa. Sitä, mitä ennen kutsuttiin
"jumaliksi", kutsutaan nyt "elämäksi". Ja jos elämä on yhtä
selittämätön kuin jumalat, niin me olemme näin voittaneet ainakin sen,
ettei kenelläkään ole oikeutta puhua tai vahingoittaa sen nimessä.
Inhimillisen ajattelun päämäärä ei luultavastikaan ole mysteerion
hävittäminen tai vähentäminen. Tämä ei näytä mahdolliselta. On
luultavaa, että tähän maailmaan on aina liittyvä sama määrä
mysteerioita, olettaen että loppumattomuus on ominaista tälle
maailmalle kuten se on ominaista mysteeriolle. Mutta rehellisesti
ihmisajatus tahtoo määritellä ennen kaikkea todellisten ja
poistamattomien mysteerioiden tilanteen. Se tahtoo poistaa näistä
mysteerioista kaiken sen, mikä niihin ei kuulu, mikä ei ole niille
ominaista, kaiken sen, mitä meidän erehdyksemme, kauhumme ja valheemme
ovat siihen lisänneet. Ja sitä mukaa kuin keinotekoiset mysteeriot
häviävät, tuo ihmisajatus näkee todellisen mysteerion alan laajenevan,
joka on elämän, sen tarkoituksen ja sen alkamisen mysteerio,
ajatuksen oman olemassaolon mysteerio, mysteerio, jota on kutsuttu
"alkutapahtumaksi" tai "todellisuuden ehkä tuntemattomana pysyväksi
olemukseksi".