Mehän tietenkin rakastamme oikeutta. Totta on, että me elämme suuren
vääryyden keskellä, mutta on lisättävä, että vasta vähän aikaa sitten
olemme päässeet siitä varmuuteen ja me etsimme vielä keinoja sen
hävittämiseksi. Tuo vääryys oli niin vanha, käsitys Jumalasta,
kohtalosta ja luonnon salaperäisestä tahdosta sekoittui siihen niin
läheisesti, se on vielä niin läheisesti sidottu useimpiin
maailmankaikkeuden epäoikeudenmukaisiin voimiin, että olemme vasta
vähän aikaa saattaneet koettaa eristää niitä puhtaasti inhimillisiä
voimia, joita siihen kätkeytyy. Jos meidän onnistuu eristää, oppia
tuntemaan ja erottaa ne lopullisesti sellaisista voimista, joihin
meillä ei ole mitään vaikutusta, niin se on oleva oikeudelle tärkeämpää
kuin kaikki, mitä ihmiskunta on tähän asti saavuttanut oikeuden
etsimisellään.
Sillä yhteiskunnallisessa epäoikeudenmukaisuudessa ei suinkaan
ihmisosuus kykene vaimentamaan oikeudenmukaisuuden kiihkeää
kaipuutamme, vaan se osuus, joka monen mielestä kuuluu vielä Jumalalle,
jonkinlaiselle kohtalolle ja luonnon kuvitelluille laeille.