Onko tämä aate, joka piilee vähemmän mystillisten ja vähemmän
herkkäuskoisten aatteiden pohjalla, terveellinen? Eikö tämä moraalimme
osa ole kuin hyönteinen putoavalla kallionmöhkäleellä, joka pudotessaan
kuvittelee, että kallio siirtyy paikaltaan vain ylläpitääkseen sitä?
Onko olemassa erehdyksiä ja valheita, joita on edistettävä? Ehkä niissä
on sellaisiakin, jotka jonakin hetkenä ovat olleet hyvää tekeviä? Mutta
kun niiden hyvättyöt ovat ohi, niin eikö taasen ole jouduttu katsomaan
totuutta vasten kasvoja ja eikö sille ole pitänyt tehdä uhraus, joka
oli siirretty tuonnemmaksi? Oliko välttämätöntä odottaa, että kuvittelu
tai valhe, jotka näyttivät olevan meille hyväksi, alkaisivat
vahingoittaa meitä tai ainakin viivyttäisivät välttämätöntä
sopusointua hyvin tunnetun todellisuuden ja sen tulkitsemis-, sen
hyödykseenkäyttämis- ja hyväksymistavan välillä? Mitä ovatkaan
kuninkaiden jumalallinen valta, kirkon erehtymättömyys ja toisessa
elämässä palkitseminen olleet muuta kuin harhaluuloja, jotka ovat
odottaneet kauan, että järki ne uhraisi? Mitä on voitettu sillä, ettei
niitä heti uhrattu? Hieman petollista rauhaa, vähän joskus turmiollista
lohdutusta, muutamia toiveita, joiden toteuttamiseksi ei ole pantu
rikkaa ristiin. Ja siten on hukattu paljon aikaa. Mutta onko
ihmiskunnalla, joka vihdoinkin tahtoo tuntea totuuden ja joka on sen
etsimisessä löytänyt olemassaolon oikeutuksen, joka korvaa kaikki muut,
paljon aikaa hukattavana? Varmaa on, ettei mikään vie sitä häneltä
enemmän hukkaan, sillä ei mikään ole elävämpi ja taitavampi muuttamaan
muotoa kuin jo perustuksensa menettänyt harhaluulo.
Mutta vähät siitä, tullaan sanomaan, tekeekö ihminen sitä, mikä on
oikein, koska hän on vakuutettu, että Jumalan katse seuraa häntä, tai
koska hän kuvittelee olevan jonkinlaista oikeutta maailmassa, tai
yksinkertaisesti, koska hän omassatunnossaan tuntee tuon asian
oikeaksi? Päinvastoin merkitsee tämä hyvinkin paljon. Meillä on tässä
kolme eri ihmistä. Ensimmäinen, jota seuraa Jumalan katse, on tekevä
useammankin väärän teon, sillä ei ole ollut Jumalaa, joka ei olisi
tahtonut paljonkin väärää. Toinen ei tule aina toimimaan kuten kolmas,
ja kolmas on todellinen ihminen, jolta moralistin on kysyttävä neuvoa,
sillä hän yksin on jääpä näistä kolmesta eloon. Moralistille on
mielenkiintoisempaa koettaa nähdä ennakolta, millä tavoin ihminen
käyttäytyy totuudessa, s.o. luonnollisessa elementissään, kuin tutkia,
miten hän menettelee erehdyksessä.