He menivät Loviisan aitan vinnille. Orret ja seinät olivat siellä
täynnä vaatetavaraa. Kaikki oli järjestyksessä ja puhdasta. Alakerrassa
oli Loviisan sänky, vaan täällä vinnillä arkut, tuoli ja pöytä, jolla
oli paperia ja kirjoitustarpeet.
"Olisin pyytänyt pastorin nyt ne kirjeet kirjoittamaan."
"Kirjoitetaanpa vaan."
"Ja täällä olisivat nämä kirjeet, että pastori jos lukisi." Loviisa
otti kirstustaan kaksi kirjettä, jotka antoi papille.
Itse Loviisa istuutui vinnin viimeiselle rapulle totisena ja Nyman
istuutui tuolille pöydän ääreen ja hyräili jotakin iloista veisua
saadakseen Loviisan leikkisämmäksi. Hän otti kirjeet kuoristaan. Ne
olivat kirjoitetut suurilla ja epätasaisilla kirjaimilla. Näki, että
kirjoittamiseen oli kuitenkin aikaa pantu. Paperikin oli rutistunut ja
tähräytynyt tottumattomien ja kömpelöiden käsien pitelystä.
Toinen kirje oli paljon aikaisempi kuin toinen. Vaan kun Loviisa ei
osannut kirjoitusta lukea, olivat ne lukematta molemmat kätkössä
olleet. Suusanallisesti oli tuoja ne terveiset viikolla tuonut, että
jos Loviisa pyhäiltana voisi kävellä Koivistolan tietä kylälle päin.
Siihen asiaan tuota nyt kuitenkin vastata sai, kun kynämies maille
sattui.
Nyman luki:
Korkeasti kunnioitettu ja siveä neito, talon tytär Loviisa
Koppelmäkeläinen.
Hyvää päivää tuttavani neito Loviisa. Kun ovat ne lempimisen ajat
ihmisen iässä, niin on se tietenkin mielitietty, jonka luokse
parhaimmat ajatukset taivaltavat, kun muulta työltä joutavat.
Hankkia se ikuinen elämänkumppani, on tosi ja oikea pyrkimys,
kun se ajallaan sattuu, sillä sen pyrkimyksen alku ja juuri on
itse Rakkaus. Ja se Rakkaus on Luojan säätämä välityskeino, että
helpommaksi kävisi vierasten ihmisten yhteenlyöttäytyminen, joka
yhteenlyöttäytyminen on puolestaan tarpeen vaatima kaikkinaista
tarkoitusta, niinkuin karjanhoitoa, talon ylläpitoa sekä moninaista
yksityistä hyvää varten.
Ja se rakkaus on kuin kukkanen, joka aikansa kukoistaa ja kasvaa.
Ja se kasvaa meidänkin välillämme, ainakin meiltäpäin teillepäin.
Mitä sitten sieltäpäin tehnee, en tiedä. Vaan kun Te olette köyhän
palvelijanne niin arvolliseksi tehneet, että suopeasti tännepäin
katsotte, niin olen siinä varassa, enkä muita kysy. Ja siinä
tarkoituksessa liitän tähän tämän Lemmenlaulun eli muistovärssyn:
Sua lemmin impi armas, mä asti kuolemaan.
Jos sinä minut jätät, rupean suremaan.
Terveiset meiltä teille.
Se eräs ... Pekka.
Korkeasti kihlattu morsiameni.
Täten lähestyn teitä ja saan tietää antaa, että olen voinut hyvin.
Se uusi navettarakennus on jo valmis. Vaan sanotaan sanassa,
että ketuilla ovat luolat ja taivaan linnuilla pesät, vaan
ihmisen pojalla ei ole kuhunka hän päänsä kallistaisi. Niin on
meilläkin tässä, ettei ole sitä kuvallista päänkallistuspaikkaa
ihmisille, ja siksi sitä on alettu niinkuin asuinrakennusta
kokoon kyhätä. Vaan kun sen Johanna Röökerin eli Ruuvalis-vainaan
poika Taavetti Tahvanainen on mestari sillä kirvesalalla ja tässä
sitä rakennuksentapaista pystyttämään panihe, niin kysyisin
täten Teiltä, olisiko tuo Loviisan mieleen rakentaa siihen kaksi
kamaria ja tupa, niinkuin se Taavetti sanoo, vai kaksi tupaa
ja porstuanpohjakamari, niinkuin kansan tapa on ollut. Sitä on
kuitenkin maalilattiat laitettavat ja niin poispäin. Tulevathan
ne tekemään rahaa, vaan talonahan sitä on elettävä edelleenkin.
Etenkin kun senkin sisar Karoliinan naimiskaupat on jo sovittu.
Sen viittäkymmentä vaille puoli seitsemättätuhatta se sai. Armas
kultani.
Pekka.
Minä tilasin kiertävältä asiamieheltä ompelukoneen Teille, jos
niinkuin joskus tarvitsette. Se maksoi 125 mk ja on sitä parasta
Singerin lajia.
Loviisa kuunteli punakkana ja silmät alas luotuina.
"Jos Loviisa sanelee nyt vastauksen."
Totisena ja tasaisella äänellä saneli Loviisa:
Talonpoika Pekka Kuuselalle.
Niihin terveisiin, että tulla tapaamaan, saan täten vastata, ettei
näin heinäntekoaikaan ole aikaa tulla sinne maantien varsille
seisoksentelemaan. Ja siksi toisekseen, lieneehän tuota puuta
täälläkin vielä istua, jos te jostakin asiasta keskustella tahdotte.
Luojan terveyttä teille.
Loviisa.
"Eikö panna loppuun sitä värssyä että:
"Nyt on lysti olla,
Kun löysin oman kullan.
Oman kullan kainalossa
On niin lysti minun olla",
ehdotti pappi.
"Ei panna", sanoi Loviisa ja punastui yhä enemmän.
Vaan pappi pani sen kuitenkin Loviisan tietämättä.
"Ja sitten olisi vielä yksi kirje", sanoi Loviisa.
"Sanelkaa vaan."
Talon emäntä Anna Koistiselle
Katajaveden pitäjän
Koivujärven kylä.
Täten lähestyn sinua näillä muutamilla riveillä ja saan tietoon
antaa, että olen ollut terve. Nuoruutemme sopimus oli, että
ilmoittaa, kun on aikomus aviosäätyyn mennä. Siitä, kun sinä
ilmoitit minulle, on vierinyt jo puolikymmentä vuotta. Ja nyt on
minun vuoroni ilmoittaa sinulle siitä samaisesta asiasta. Olemme
sen hyväksi katsoneet, että miehelään on mentävä, ja asiaa tarkkaan
harkinneet, niinkuin kaikkien kuolevien kerta on ajallansa asiansa
harkittava, ennenkuin myöhä on. Eikö liene luotu tämä ihminen ja
etenkin tämä nainen siten, että alistua välttämättömyyden alle. Ei
niin, ettei siltä jäisi tilaa katsoa, mihin mennä ja minkä valinnan
tehdä. Se on Kuuselan talo, johon on aikomukseni tästä siirrähtää
ja Pekalle toveriksi antautua. Lehmiä on talossa neljäkolmatta.
Perijöitä on siinä vaan Pekka. Karoliinan kuuluvat ostaneen siitä
pois seitsemättä tuhannella markalla, ja on jo kauppa sovittu.
Karoliina on tukkiasiamies Kokkarisen matkaan menevä. Kuuliaiset
ovat viljan korjuun jälkeen. Jos Karoliina rahanpuolta vähä talosta
sai, nuokkuvat orret maanpäällisestä tavarasta sitä raskaampina.
Kuuluu olevan 80 hametta, 65 nuttua, sata huivia, kaksi tusinaa
nästuukkia, tusina palttinapaitoja, ja kaksi tusinaa alaspaitoja,
puhumattakaan tyynyistä ja täkeistä, joita jo monta vuotta on
kylillä ompelutettu. Ja tekeväthän ne rahaa nekin, jos niitä
ostamaan ryhdytään. Että ei ollenkaan tuntoani leikkaa se, että
hän vähällä siltä jäi, jos Kokkarinen ei ukon omaisuuden suuruutta
arvannut, kun paikkakuntalainen ei ole. Ja ukko mielellään, ja
oikeinhan se on, säilyttää omaan sukuun omaisuuden.
Lapsuuteni ystävä, elä unohda minua. Hääajasta kirjoitan tarkemmin.
Se on mikkelinpäivän tienoilla. Eläköön keskuudessamme usko, toivo
ja rakkaus.