Kun Käkisalmen lääni oli valloitettu ja Ruotsin valtakuntaan
yhdistetty, alkoi Savonmaalle levollinen aikakausi, jonka laatuista se
ei ennen milloinkaan ollut kokenut. Venäjän raja oli nyt kaukana.
Entiset riitaveljet, Kreikan-uskoiset Karjalaiset, olivat isommalta
osalta lähteneet uutta hallitusta pakoon, Käkisalmen läänistä ulos, ja
sijaan siirtyi Lutherilaisia uutis-asukkaita Suomen puolelta, niinpä
Savostakin. Rakkaan rauhan päiväpaisteessa versoi viljelys versomistaan
Saimaan ja Kallaveden rannikoilla. Seurakunnat täytyi pian jakaa toinen
toisensa perästä karttuvan väestön tähden. Näin syntyi 17:nnen
vuosisadan keskipaikkoihin asti kahdeksan uutta kirkkopitäjää.
Ensimäinen oli Puumala, jo v. 1617. Sitten seurasivat Iisalmi, Sulkava
ja Joroinen vielä suuren Kustaa Aadolfin hallitessa, sekä Leppävirrat
ja Kerimäki holhoja-hallituksen aikana, ja vihdoin Ristiina ja
Kangasniemi Kristiina kuninkaan hallitessa. Kaikkiansa oli nyt Savossa
14 kirkkoherrakuntaa; sillä Kustaa Vaasan aikuisten neljän lisäksi oli
Juhanan hallitessa tullut Rantasalmi ja Pieksämäki.
Rauhallista aikaa tämä oli siinä merkityksessä, ett'ei Savon miesten
enää tarvinnut joka hetki odottaa vihollisten päällekarkausta omiin
kyläkuntiinsa. Muutoin oli kyllä tarpeeksi, jopa liiaksikin, sotaista
harjoitusta. Laiska-Jaakon kanssa elusteltiin hetken aikaa
Novgorod'issa. Sitten käytiin Kustaa Horn'in kanssa Liivinmaata
valloittamassa ja seurattiin sankari-kuninkaan, Kustaa Adolfin retkillä
Preussiin ja Saksaan saakka, Veikselin, Elbe'n ja Tonavan rannoille.
Yhä avarammalle sodan leimu loisti. Juutin-rauman ja Karpatien välillä
ei ollut sitä seutua, jota Suomalainen soturi ei olisi oppinut
tuntemaan marssiessaan, taistellessaan. Usein tuntui lähtö kaukaisille
sotatantereille kyllä kamottavalta, usein rakkaiden kotiseutujen muisto
herätti ikävöimistä. Mutta olihan toisinaan hupaistakin köyhän Savon
poian herrastella rikkailla etelämailla, juoda Katholis-pispain viinit
ja unohtaa kotoiset kaljat.
Kerran kuitenkin tälläkin aikakaudella vaara uhkasi Savon omia aloja.
Se oli v. 1656. Savon soturit, niinkuin koko muukin Suomen sotavoima,
oli silloin Kaarlo Kustaa kuninkaan kanssa Puolassa. Venäläiset
luulivat soveliaan hetken tulleen, voittaaksensa takaisin, mitä
Stolbovan rauhanteossa olivat kadottaneet. Heinäkuulla muutama
parvikunta samosi Savoon asti, hävitti hirveästi Kerimäellä ja
Säämingissä, poltti Savonlinnan kaupungin ja alkoi itse linnaa
ahdistaa. Vaan maakunta ei ollut miehistä tyhjä, vaikka sotaväki oli
poissa. Talonpoiat, jotka olivat linnan turviin paenneet, valloittivat
äkillisellä rynnäköllä vihollisleirin ja ajoivat piiritys-joukon ulos
Savon rajoilta. -- Mikä eroitus entisten aikain suhteen! Vielä
menneellä vuosisadalla oli vaivaloisesti painiskeltu Venäläisten
kanssa; nyt oli tämmöinen ottelu niinkuin lasten leikkiä. Syy tähän
muutokseen on kyllä selvä. Suomen kansa oli nyt saanut kasvatuksensa
Euroopan suurilla tappo-tantereilla ja oli tullut maailman
sotaisimmaksi kansaksi. Harva se mies, jok' ei ollut joskus palvellut
maailman suurten päällikköin komennon alla. Korkeinta koulua oli käyty,
eikä suotta. Se nähtiin selvästi 1656 vuoden tapauksista.
Miltä Savonmaa muutoin näytti tällä turvallisella aikakaudella? --
Hallinnon puolesta Savo toisinaan luettiin Viipurin lääniin; toisinaan
oli nytkin eri maaherra Savonlinnassa. Sen ohessa syntyi Kristiina
kuuinkaan aikana yksityisiä herraskuntia, joissa joku valtakunnan
ylimys hallitsi ja vallitsi perittävällä oikeudella. Savossa oli sillä
tavoin läänin molemmat päät, etelässä ja pohjasessa, eri läänityksinä
ja molemmat kreivi Pietari Brahe'n hallussa. Niinkutsuttu "Brahelinnan
lääni" käsitti entisen Pellosniemen hallinto-pitäjän, ja siihen aikoi
kreivi rakentaa itsellensä linnan, jonka rauniot vielä säilyttävät
tämän nimen. Savon pohjois-osa taas, Kuopion ja Iisalmen pitäjät,
luettiin Kajaanin vapaaherrakuntaan. Brahe itse kulki useat kerrat
Savossa ja teki parastansa maakunnan hyväksi. Savonlinnan viereen
syntyi maakunnan ensimäinen ja ainoa kaupunki; koskia perattiin;
vihdoin myöskin tuo vanha ajatus yhdistää Saimaan vedet mereen otettiin
uudestaan keskusteltavaksi. Hiljainen, mutta silminnähtävä edistys
havaitaan kaikissa oloissa.
Vuosisadan loppupuolella korjattiin läänitykset jälleen kruunun alle.
Kohta sen jälkeen perustettiin ruotu-laitos. Siinäpä Savon historian
pääkohdat Ruotsin mahtavuuden aikana.