Hra Kenonen otetaan vastaan kuvernöörinä ja joutuu suurten
kunnianosoitusten esineeksi
Seuraavana päivänä istui hra Kenonen junassa, lähestyen höyryn
voimalla läänin pääkaupunkia. Hän oli erittäin tyytyväisellä mielellä
muistellessaan, miten hän taitavasti ja valtioviisaasti oli osannut
järjestää vallankumouksen kautta syntyneet sekavat olot Hukkalan
kulmakunnalla. Sitäpaitsi oli hän yhtä taitavasti osannut järjestää
omatkin yksityisasiansa ja saanut aikaan olosuhteisiin katsoen sangen
arvokkaita halkosopimuksia. Hra Kenosen vilpittömästä sydämestä kohosi
korkeuteen harras toivomus, että kaitselmus siunaisi hänen työnsä ja
antaisi ensi talveksi oikein kovat ja kylmät ilmat.
Astuessaan läänin pääkaupungin asemalla ulos toisen luokan
vaunusta, jonka ainoa matkustaja hän oli ollut tällä hiljaisella
ja vähäliikenteisellä rataosalla, levisi hra Kenosen edessä suuri
ihmismeri, joka ulottui aina asematalon taakse, ja kun hra Kenonen
näyttäytyi, virittivät laulajat tervehdyksensä:
"Sua tervehdin..."
Hra Kenonen katseli ympärilleen nähdäkseen, keneen tämä kunnianosoitus
oli kohdistettu, mutta hän ei nähnyt vaunusillalla ketään muita,
niin että hänen täytyi pakostakin uskoa sen olevan tarkoitetun
juuri hänelle itselleen. Hra Kenonen hämmästyi hieman, mutta
arveli, että kaupunkilaiset tahtoivat osoittaa hänelle mieltään sen
johdosta, että saivat keskuuteensa henkilön, joka oli ollut mukana
pääkaupungissa vallankumouspäivinä ja itsekin ottanut osaa tuohon
suureen historialliseen näytelmään. Hra Kenonen paljasti siis päänsä
ja kumarteli oikealle ja vasemmalle, jolloin yleisö alkoi heiluttaa
hattujaan ja nenäliinojaan ja huutaa:
-- Eläköön!
Samassa astui esiin eräs tuntematon, mutta tärkeännäköinen herra, jolla
oli leuassaan pitkä parta ja kädessään melkein parran pituinen paperi,
josta hän alkoi yskien ja köhien ja niiskuttaen lukea tervehdyspuhetta.
Hän sanoi läänin asukkaiden olevan iloissaan siitä, että he olivat
vihdoinkin saaneet maaherrakseen miehen, jonka taito, kokemus ja
koeteltu kansalaiskunto teki hänet itseoikeutetuksi siihen korkeaan
virkaan, joka hänelle oli uskottu, ja hän toivoi uuden maaherran hyvin
viihtyvän paikkakunnalla ja käyttävän valtaansa lakien suojelemiseksi
ja läänin asujamiston menestykseksi.
Hra Kenosen päätä huimasi hänen kuullessaan, että hänet oli
maaseudulla matkustaessaan ja Lötjösen perunakuopassa ollessaan
nimitetty kuvernööriksi. Mutta kun hän tiesi ja muisti, etteivät
tällaiset tapaukset vallankumouksen jälkeen ja kansanvaltaisena aikana
suinkaan olleet mahdottomia, niin päätti hän heti ilman muuta alistua
kohtaloonsa, vaivaamatta asialla päätään sen enempää. Lakki kädessä
piti hän siis pontevan isänmaallisen puheen, huomauttaen Jaakko Ilkasta
ja sortovallan kukistamisesta, lupasi virassaan noudattaa lakia ja
oikeutta sekä valvoa kansan, etenkin köyhän kansan etuja, ja kohotti
sitten kolminkertaisen eläköönhuudon isänmaalle.
Kun jyrisevät eläköönhuudot olivat kaikuneet, lähti hra Kenonen
asemalle häntä varten varatulla kuomureellä ajamaan lääninhallitukseen,
missä koko virkakunta juhlapuvuissa otti hra Kenosen vastaan, ja
lääninsihteerin esiteltyä uudelle kuvernöörille virkamiehet ja
lausuttua hänet tervetulleeksi, karautti hra Kenonen kurkkuaan ja loi
ympärilleen hallitsijamaisen silmäyksen, sanoen olevansa ankara, mutta
oikeudenmukainen mies ja vaativansa alaisiltaan etusijassa ahkeruutta,
täsmällisyyttä ja järjestystä.
Sitten hän astui kuvernöörin virkahuoneeseen, antoi määräyksen, ettei
häntä saanut häiritä, istuutui komeaan tuoliin komean pöydän ääreen,
otti eteensä arkin virallista paperia ja käteensä kynän sekä ryhtyi
harjoittelemaan nimensä kirjoittamista uutta asemaansa vastaavalla
tavalla. Siinä toimessa tuhersi hän parhaillaan, kun ovi aukeni ja
uusi kuvernööri, nimittäin oikea kuvernööri, joka oli sattunut eräällä
väliasemalla jäämään junasta ja jatkanut matkaansa tavarajunassa, astui
sisään.
Hra Kenonen luuli häntä joksikin lääninhallituksen vahtimestariksi ja
sanoi:
-- Kun vasta tulette sisään, niin koputtakaa ensin ovelle!
Uusi tulokas kumarsi ja pyysi anteeksi, jääden sitten seisomaan.
-- Mitä asiaa? kysyi kuvernööri Kenonen lyhyesti ja virallisesti.
-- Minä olen vain uusi kuvernööri, sanoi toinen.
-- Oletteko hullu! sanoi hra Kenonen. -- Kuvernööri olen minä. Te
saatte kyllä pysyä vielä vahtimestarina, mutta oppikaa ymmärtämään
asemanne. Minun kanssani ei leikitellä! Saatte mennä!
Uusi kuvernööri meni lääninsihteeriltä kysymään, kuka se hullu mies
oli, joka istui kuvernöörin virkahuoneessa ja sanoi olevansa uusi
kuvernööri.
Siitä syntyi suuri huuto ja hälinä ja juoksu ja ovien pauke koko
lääninhallituksessa, ja hetken kuluttua selvisi asia. Oltuaan tunnin
kuvernöörinä ja opittuaan juuri kirjoittamaan nimensä uudella,
kuvernöörimäisellä tavalla, luovutti hra Kenonen vallan käsistään ja
sanoi tekevänsä sen kaipauksetta. Hän sanoi, että tämän läänin asukkaat
olivat maailman suurimpia tolvanoita, kun eivät osanneet erottaa
kuvernööriä oikeasta kunnon ihmisestä, ja että häntä siitä syystä oli
huvittanut laskea vähän leikkiä mainittujen tolvanoiden kustannuksella.
Hra Kenonen löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi haluavansa mieluummin olla
tylsämielisten hoitolaitoksen johtajana kuin sellaisten pässinpäiden
kuvernöörinä. Hra Kenonen oli sanallasanoen vähän vihainen, mutta
kun oikea kuvernööri laski kätensä hänen olkapäälleen ja kysyi, eikö
hän saisi tarjota hra Kenoselle päivällistä seurahuoneella, niin
leppyi hyväsydäminen hra Kenonen oitis, ja päivällisten lopulla tuli
hän huomattavasti iloiselle tuulelle, veti kuvernööriä, jonka kanssa
hän oli entisenä virkaveljenä juonut veljenmaljat, parrasta, lupasi
Suomen tasavallan presidentiksi tultuaan koroittaa hänet kuvernööristä
ministeriksi, ja lauloi jymeällä äänellä:
"Talvi on jo laannut raivoomasta..."
Nyttemmin saa hra Kenonen, tehdessään jonkun uuden tuttavuuden,
puheeseensa ohimennen aina jollain tavoin sovitetuksi sellaisen lauseen
kuin että:
-- Se oli jokseenkin samoihin aikoihin kuin minä väliaikaisesti hoidin
kuvernöörinvirkaa...