Hra Kenonen huomaa, että kylpyhuoneen kuumavesipannu on
räjähtämäisillään
Eräänä päivänä ilmoitti rva Kenonen, että kylpyhuoneen kuumavesipannu
on epäkunnossa.
Hra Kenonen laski ensin sikarin hampaistaan tuhkakuppiin, voidakseen
esteettömämmin esiintuoda ajatuksensa, ja sanoi sitten haluavansa
tietää, mikä tässä talossa _ei olisi_ epäkunnossa. Hän sanoi, ettei
hänen kallis ja sisälmyksiä raatelevalla työllä kokoonhaalittu
omaisuutensa kelvannut muutaman kuukauden perästä muuhun kuin
romukauppaan, ja sinnekin vain suurella hinnanalennuksella. Tälle
vandaalimaiselle perheelle, joka ties mistä oli ilmestynyt hänen
ympärilleen, ei mikään ollut pyhää ja koskematonta, ja kaikki, mikä
joutui sen läheisyyteen, murskautui ja mureni tomuksi. Sanotaan koin
syövän ja ruosteen raiskaavan, mutta niin koi kuin ruostekin ovat
viattomia kapalolapsia hänen perheeseensä verrattuina. Viime syksynä
oli kaasukeittiö epäkunnossa, sitten oli talvella keittolaatikon kansi
halki, sitten murskattiin Elias Lönnrotin kipsinen rintakuva...
Rva Kenonen pyysi hra Kenosta muistamaan, että hän itse oli pudottanut
sen permannolle, etsiessään kadonnutta nappia.
Hra Kenonen sanoi, että kun esineet tässä huoneistossa ovat asetetut
sillä tavoin kuin ovat, niin on tavallisen ruumiillisen olennon
mahdoton lähestyä niitä, ilman että ne kaatuvat tai tippuvat
permannolle. Viime kuussa annettiin tuulen särkeä ikkunaruutu, ja
keittiössä huvitellaan aamusta iltaan posliinien murskaamisella.
Hra Kenosen sateenvarjon varsi on poikki, pojat ovat reistailleet
kirjoituspöydällä olevalla täytekynällä, niin ettei se kelpaa enää
mihinkään, ja makuukamarin sähkölamput ja keittiön oven lukko ovat
epäkunnossa. Ja nyt ilmoitetaan se ilosanoma, ettei kylpyhuonekaan
ole säilynyt yleiseltä hävityksen kauhistukselta. Hra Kenonen kysyi,
miksi ei yhtähyvin ole ostettu dynamiittia ja pamautettu kaikkea
yhdellä kertaa ilmaan, että olisi päästy vähemmällä vaivalla? Mutta se
olisi tietysti ollut hänelle liian helppo ja tuskaton loppu. Hänet on
päätetty kiusata kuoliaaksi hitaasti, pala palalta. Hänet tahdotaan
paistaa hiljaisella tulella...
Hra Kenonen pysähtyi hengähtämään ja kysyi sitten, mikä kylpyhuoneen
kuumavesipannua siis vaivasi, ja kun rva Kenonen vastasi, ettei sen
hanasta juokse vettä, niin sanoi hra Kenonen, että joku lyhytjärkinen
taulapää on tietysti kääntänyt hanaa väärinpäin ja katkaissut sen.
Sitten pisti hra Kenonen sikarin hampaisiinsa ja lähti kylpyhuoneeseen
ottamaan asiasta mieskohtaisesti selkoa. Hän väänsi jotain hanaa ja
vesi alkoi virrata ammeeseen.
Hra Kenonen palasi takaisin ilmoittamaan, että kylpyhuoneen-vesipannu
on kunnossa ja ettei hän ymmärrä, kuinka kukaan on voinut luulla, ettei
se toimisi. Hän käski pistää vain surutta puita pesään pannun alle,
vaikka puut olivatkin kalliita, sillä oli jokseenkin samantekevää,
tuliko se suuri konkurssi, johon tällainen taloudenhoito joka
tapauksessa johti, muutamaa päivää ennemmin taikka myöhemmin. Hän
toivoi kuitenkin voivansa ottaa yhden ammekylvyn ennen taloudellisten
asiainsa lopullista romahdusta.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tuli palvelijatar ilmoittamaan hra
Kenoselle, että kylpyhuoneen pannu on kuuma ja että kylpy siis olisi
muuten valmis, mutta pannusta ei tule tippaakaan vettä. Hra Kenonen
sanoi, ettei siitä ennenkään ole tullut vettä, ellei asianomaisilla
henkilöillä ole ollut älyä, kekseliäisyyttä ja yritteliäisyyttä vääntää
vesihana auki. Hän pyysi palvelijattaren mukaansa ja sanoi tahtovansa
näyttää sen ihmeellisen tempun, millä vettä saa pannusta, ja mikä vetää
melkein vertoja Mooseksen ihmeelle, kun hän sauvallaan iski kallioon,
niin että siitä puhkesi vesisuoni.
Hra Kenonen astui edellä kylpyhuoneeseen, väänsi hanaa ja katso:
vesisuihku syöksi kohisten ammeeseen.
-- Näin se tapahtuu, sanoi hra Kenonen opettavaisella äänenpainolla.
-- Niin, vastasi palvelijatar. -- Se hana onkin kunnossa. Se on
kylmävesihana.
-- Mitä! sanoi hra Kenonen ja pisti varovaisesti sormensa vesisuihkuun.
Totta oli. Vesi oli aivan kylmää.
Hra Kenonen painoi kämmenensä vesipannun kylkeen, mutta veti sen
samassa ärjähtäen takaisin. Pannun kylki oli tulikuuma.
-- Kuumavesihana on siellä toisella puolen, neuvoi palvelijatar.
Hra Kenonen väänsi nyt sitä hanaa, hän väänsi sen auki ja tempoi sitä
sitten kaikkiin suuntiin, mutta turhaan. Ei tippaakaan tirahtanut.
-- Ulos! huusi hra Kenonen. Pannu räjähtää!
Molemmat syöksyivät ylinniskoin ulos eteiseen, hra Kenonen huusi kokoon
perheensä, sanoi, että vesipannu on tukkeutunut, ja kun se on jo
tulikuuma, niin räjähtää se tuossa tuokiossa. Sitten tunki hra Kenonen
perheensä rappukäytävään ja sieltä alas portille, minkä jälkeen kaikki
jäivät pelosta kalpeina odottamaan räjähdystä.
Pelästyneitä naapureita, jotka olivat kuulleet, että Kenosen perheessä
odotetaan räjähdystä, kokoontui portille kuulemaan hra Kenosen
selostusta asiasta. Hra Kenonen sanoi, että jollei hän ajoissa olisi
huomannut vaaraa, niin olisi koko perhe sortunut raunioihin.
Joku ehdotti, että mentäisiin soittamaan poliisikamariin, ja joku
toinen esitti, että hälyytettäisiin palokunta paikalle. Kenosen
naapuri Hyrylä kysyi, oliko hra Kenonen ehtinyt sammuttaa tulen pannun
alta. Hra Kenonen sanoi, ettei hän ollut ehtinyt sitä tehdä, ja jätti
sanomatta, ettei hän ollut muistanutkaan koko toimenpidettä.
Hra Kenonen katsahti sitten ympärilleen ja sanoi, että jos joku
menisi sammuttamaan tulen kylpyhuoneen pesästä, niin maksaisi hän
viisi markkaa. Talonmies Pikkarainen, joka oli tapaturmavakuutettu
neljästätuhannesta markasta ja joka huomasi tässä olevan tilaisuuden
ansaita kunniallisella ja urhoollisella tavalla koko tuon summan, jos
pahoin kävisi, sanoi tahtovansa yrittää, jos hra Kenonen maksaa hänelle
viisikymmentä markkaa. Hra Kenonen huomautti, ettei hän ole Rothschild,
ja tarjosi neljääkymmentä markkaa. Talonmies Pikkarainen pyysi hra
Kenosta ottamaan huomioonsa, että hän menee päätään kaupalle, jolloin
hra Kenonen sanoi, että pannaan sitten riitarahat kahtia, ja lisäsi
viisi markkaa sekä lupasi kustantaa ruumisarkun ja kuolemanilmoituksen,
jos Pikkaraiselle kävisi hullusti. Pikkarainen hyväksyi nämä ehdot,
jolloin Pikkaraisen muija rupesi huutamaan ja tarttui kiinni
Pikkaraiseen, ja hra Kenonen tarttui Pikkaraisen muijaan ja piteli
häntä kiinni siihen asti kunnes Pikkarainen oli ehtinyt ylös portaita
Kenosen asuntoon.
Kaikki olivat nyt suuressa levottomuudessa Pikkaraisen puolesta, ja
Pikkaraisen vaimo itki ja väänteli käsiään ja sanoi, että hän oli
nähnyt viime yönä niin pahaa untakin, ja tätä se nyt ennusti. Hän sanoi
Pikkaraisen nuoruudestaan pitäen olleen sellaisen huimapään, ettei se
ymmärtänyt ensinkään pelätä henkeään eikä ajatellut, että hänellä oli
vaimo ja kolme lasta.
Hra Kenonen lohdutti Pikkaraisen vaimoa sillä, että jos pannu
räjähtää, niin menee Pikkarainen niin pieniksi palasiksi, ettei
hänen hautajaisistaan ole paljonkaan vaivaa, mutta ei edes tämä
käytännöllinen näkökohta voinut sanottavasti lieventää Pikkaraiskan
surua. Samassa tuli talon isännöitsijä ulos portista ja nousi häntä
kadulla odottavan ajurin rattaille. Nähdessään väkijoukon kysyi hän,
mitä oli tapahtunut, jolloin kolme akkaa alkoi huutaa yhtä aikaa,
saamatta siitä huolimatta asiaa kuitenkaan isännöitsijälle täysin
selväksi. Senverran hän sentään tajusi, että oli kysymys Kenosen
kuumavesipannun räjähtämisestä, ja sen kuullessaan suuttui hän ja
sanoi, ettei hänelle tarvitse syöttää järjettömyyksiä. Huomauttaen,
että Kenosten asunto on aina kaikenlaisten epäjärjestysten pesäpaikka
ja ettei itse paholainenkaan voi tietää, milloin siellä on tosi käsissä
ja milloin vain turha hälyytys, mihin hra Kenonen vastasi puristamalla
nyrkkiään isännöitsijän nenän edessä, käski vihastunut isännöitsijä
ajurin ajaa ja jätti akat voivottelemaan isännöitsijän tylyyttä ja
kovasydämisyyttä.
Pikkarainen viipyi Kenosten huoneistossa ihmeteltävän pitkän ajan asian
kiireellisyyteen katsoen, ja kun hän sieltä palasi, kysyivät akat,
oliko hän vielä hengissä ja oliko pannu räjähtänyt.
Pikkarainen sanoi, että tuli on nyt sammutettu, ojensi kätensä ja
karhusi hra Kenoselta 45 markkaa. Hra Kenonen maksoi sanoen, että kyllä
se oli hyvin kallis palkka niin pienestä työstä, ja kun Pikkarainen
oli pistänyt rahat taskuunsa, niin sanoi hän, ettei hän ymmärrä,
minkätähden sillä tulen sammuttamisella oli niin kiire. Hän oli sitä
mieltä, ettei pannu olisi räjähtänyt, vaikka se olisi kuumennettu
niin, että se olisi sulanut, sillä se ei voisi räjähtää, vaikka se
olisi vettä täynnäkin, koska höyry pääsee siitä putkea myöten ulos, ja
sitäpaitsi ei Kenosen pannussa ollut vettä tippaakaan, siitä kun oli
eräs juotos mennyt rikki, joten paras, minkä hra Kenonen voi tehdä, oli
kutsua joku ammattimies korjaamaan pannua.
Pikkarainen meni tiehensä, taputellen sitä taskua, missä rahat olivat,
ja hra Kenonen sanoi, että Pikkarainen on keinottelija, jolle mammona
on tullut jumalaksi ja jonka tunnuslauseena on, että tarkoitus pyhittää
välikappaleet.
Seuraavana päivänä tuli vaskiseppä korjaamaan hra Kenosen kylpyhuoneen
pannun, ja kun hän työnsä päätyttyä esitti laskun, niin sanoi hra
Kenonen, että kyllä talonmies Pikkarainen sen maksaa, ja neuvoi hänelle
Pikkaraisen asunnon talon kellarikerroksessa.
Pikkarainen ei tietenkään maksanut, vaan oli hra Kenosen se tehtävä.
Hra Kenonen maksoikin lopuksi ja sanoi sitten, että jos hänen
asunnossaan vastaisuudessa rupeaa joku paikka räjähtämään, niin saa
se ainakin hänen puolestaan rauhassa räjähtää. Sittenpähän hän pääsee
eroon koko roskasta ja Pikkaraisesta.