Hra Kenonen joutuu pulmalliseen asemaan, josta hän kuitenkin selviytyy
tunnetulla taidollaan
Parin viikon kuluttua arveli hra Kenonen vallankumouksen korkeimpien
aaltojen tyyntyneen sen verran ja kansan laajojen kerrosten mielialan
rauhoittuneen siinä määrässä, että hän voisi lähteä matkustamaan
maaseudulle hoitamaan liikeasioitaan, jotka olivat vallankumouksen
aikana saaneet levätä. Näin ollen matkusti hän Hukkalaan, jossa hänellä
oli tekeillä halonhankintasopimuksia.
Hra Kenosella ei kuitenkaan näkynyt olevan tarkkoja tietoja
maaseudulla vallitsevista virtauksista, sillä kun hän saapui Hukkalan
kulmakunnalle, joka on kuuden penikulman päässä rautatiestä, niin
leimusivat siellä vallankumouksen liekit korkeimmillaan, sillä ne
olivat syttyneet samana aamuna, koska Hukkalan väestöllä ei sitä
ennen ollut aikaa ryhtyä vallankumoukseen, jotapaitsi he varovaisina
valtiomiehinä päättivät ensin katsoa, miten vallankumous muualla sujui,
ennenkuin itse antautuivat tuohon seikkailuun.
Kapinalliset olivat mökkiläisen Salamo Lötjösen johdolla vanginneet
kylän viranomaiset, nimittäin lautamies Hovilan, poliisi Riikosen ja
kuppari-Liisan ja teljenneet heidät Lötjösen perunakuoppaan, ryhtyen
sitten pitämään kansalaiskokousta Lötjösen tuvassa, ratkaistakseen
vangittujen kohtalon.
Hra Kenosen ajaessa kylään juoksi eräs Hukkalan kansalliskaartilaisista
ilmoittamaan kokoukselle, että lihava porvaripösö oli saapunut
kylään, ja kun kansalaiskokous sen kuuli, lähetti se kolmimiehisen
komitean vangitsemaan hra Kenosta ja tuomaan hänet kansalaiskokouksen
tutkittavaksi.
Vaikka hra Kenonen olikin kerran vallankumouspäivinä, jolloin hänen
hermonsa olivat todistettavasti epäkunnossa, sattunut horjahtamaan
miehekkäästä henkisestä tasapainostaan ja pakenemaan sängyn alle, niin
oli hän, saavutettuaan jälleen tasapainonsa, sama peloton ja luja mies,
jona me olemme oppineet häntä tuntemaan ja kunnioittamaan, ja kun
komitea ryhtyi häntä pidättämään, niin tarttui hra Kenonen, joka ei
suinkaan säikähdä kolmea miestä tavallisissa oloissa, ruoskanvarteen
ja alkoi läimäytellä ympärilleen sellaisella raivolla, että komitea
kiljuen ja kiroillen juoksi takaisin ilmoittamaan, että tuntemattomalla
porvarilla oli piru nahassa ja että tarvittiin tuntuvasti lisäväkeä.
Silloin lähti kansalaiskokous, puheenjohtaja Lötjönen etunenässä,
juoksemaan paikalle, ja kun hra Kenonen näki niin suuren miesjoukon
tulevan, niin sanoi hän antautuvansa ylivoiman edessä.
Kansalaiskokous tarttui silloin hra Kenoseen käsistä ja jaloista ja
lähti riepoittamaan häntä Lötjösen perunakuoppaan, ja hra Kenonen
varoitti kokousta repimästä hänen vaatteitaan, koska se tulisi heille
hyvin kalliiksi. Perunakuopan ovelle tultua avasi kansalaiskokous
kuopan oven tai oikeastaan ne laudat, jotka peittivät kuopan suuta,
tätä varten nostettuaan ensin syrjään lautojen painona olleet suuret
kivet, ja syöksi hra Kenosen kuoppaan.
Samassa hetkessä kuin hra Kenonen katosi maa pinnalta, katosi siltä
kuitenkin myös kansalaiskokouksen puheenjohtaja Salamo Lötjönen, sillä
juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin kansalaiskokous syöksi hra
Kenosen perunakuoppaan, tarrautui hra Kenonen, joka nähtävästi luuli,
että julmurit aikoivat hänet elävältä haudata, epätoivon vimmalla
Salamo Lötjösen tukkaan ja veti hänet mukanaan perunakuoppaan.
Lautamies, konstaapeli ja kuppari päästivät ihastuksen huudon,
nähdessään hra Kenosen tempun, ja hyökkäsivät heti Lötjösen kimppuun
sekä ajoivat hänet lyöden ja potkien perunakuopan perimmäiseen
nurkkaan, jossa hänet kaadettiin vatsalleen, ja lautamies, joka
oli suuri ja lihava mies, istuutui hänen päälleen, koska hänen oli
mukavampi istua siinä kuin perunoilla ja koska Lötjönen siten varmemmin
pysyi nurkassaan, samalla kun kuppari-Liisa teki innokkaita yrityksiä
repiäkseen silmät kukistuneen Lötjösen päästä.
Kansalaiskokous oli hyvin hämillään kunnioitetun puheenjohtajansa
odottamattoman ja salaperäisen katoamisen johdosta, sillä kuopan ovella
hra Kenosen kanssa syntyneessä kiihkeässä käsikähmässä ei kukaan ollut
ehtinyt oikein huomata, miten puheenjohtaja Lötjösen siirtyminen
perunakuoppaan oikeastaan oli tapahtunut. Neuvoteltuaan asiasta päätti
kokous ryhtyä keskusteluihin perunakuopassa olevien porvareiden ja
viranomaisten kanssa puheenjohtaja Lötjösen vapauttamisesta, jossa
tarkoituksessa perunakuopan ovilautoja siirrettiin vähän syrjään.
Aukosta pistivät heti esiin hra Kenosen suuttumuksesta leimuavat kasvot
säkenöivine silmineen, ja hra Kenonen ilmoitti, että neuvottelut ovat
hyödyttömiä ja Lötjönen tullaan pitämään perunakuopassa panttivankina
ja lautamiehen tilapäisenä istuimena siihen saakka, kunnes kaikki
vangitut ovat vapautetut ja heidän asiansa otettu kansalaiskokouksessa
puolueettomasti tutkittavaksi.
Kansalaiskokous piti tämän tiedonannon johdosta uuden neuvottelun,
jossa päätettiin tehdä rynnistys perunakuoppaan ja vapauttaa vangittu
Lötjönen ahtaasta asemastaan ja porvarillisen virkavallan orjuudesta.
Päätöstä ryhdyttiin heti toimeenpanemaan, mutta hra Kenosen, poliisin
ja kupparin yhteislaukaukset perunoilla vasten hyökkääjien naamoja
olivat niin tuhoisia, että rynnäkköön osaaottaneet joukot hajosivat
epäjärjestyksessä.
Kun asema täten oli tullut yhä monimutkaisemmaksi, piti kansalaiskokous
vielä yhden neuvottelun, jonka päätökseen ratkaisevasti vaikutti
kuopasta kuuluva Lötjösen huuto, että hänen asemansa on "kriidillinen"
ja pikaiset toimenpiteet siitä syystä välttämättömät. Neuvottelun
päätyttyä poistettiin ovilaudat kuopan suulta ja kaikkia pidätettyjä
pyydettiin käymään kansalaiskokouksen eteen, jossa heidän asiansa
tulisi julkisen käsittelyn alaiseksi.
Tämän jälkeen menivät kaikki vangitsijat, vangitut ja vangittujen
vanki yhdessä Lötjösen tupaan, jossa Salamo Lötjönen, senjälkeen
kun poliisi ja lautamies olivat irroittaneet kouransa hänen
takinkauluksestaan, ryhtyi raavituin kasvoin jälleen puheenjohtajaksi
ja kehoitti valitsemaan kokoukselle pöytäkirjurin. Kun seppä Niilo
Havukka oli yleensä tunnettu kirjoitustaitoiseksi, niin valittiin hänet
yksimielisesti kokouksen sihteeriksi, ja hra Kenonen luovutti hänelle
toimessaan tarvittavan lyijykynän ja paperin. Tästä lahjasta päätti
kansalaiskokous merkitä pöytäkirjaan kansalaiskokouksen kiitollisuuden.
Puheenjohtaja Lötjönen ryhtyi senjälkeen tekemään selkoa valtiollisesta
asemasta ja kahdeksantuntisesta työpäivästä, mutta hänen puhuttuaan
viisi minuuttia keskeytti hra Kenonen hänet ja sanoi, ettei Lötjösellä
näkynyt olevan aavistustakaan nykyisestä asemasta. Hra Kenonen sanoi,
että jos kokous suostuu siihen, niin tekee hän itse selkoa nykyisestä
asemasta, koska hän on ainoa läsnäolevista, joka on mieskohtaisesti
ottanut osaa vanhan hallitusjärjestelmän kukistamiseen, missä
toimituksessa hänen osuutensa, vaikka hän ei tahtonutkaan sillä
kerskata, saattoi olla suurempi kuin yleensä luullaankaan.
Puheenjohtaja esitti tämän jälkeen kokouksen ratkaistavaksi, eikö
hra Kenosta olisi pidettävä porvarina hänen ilmeisen lihavuutensa
takia, johon hra Kenonen pyydetyksi selitykseksi ilmoitti, että
lihavuus on hänessä luonnon vika, johon hän itse on syytön, ja
jonka vuoksi ei siis ole kohtuullista saattaa häntä kansalaisten
halveksimisen ja poikottauksen alaiseksi. Sitäpaitsi huomautti hra
Kenonen tuimasti, ettei hänen tietääkseen ollut missään määrätty
maksimipainoa kansanvaltaisuuden harrastajille, minkä kiistämättömän
ja terveen näkökohdan kokous hyväksyi. Kun hra Kenonen vielä oli
kertonut alkaneensa uransa paimenpoikana ja saaneensa silloin kärsiä
niin paljon vääryyttä ja riistoa tunnottomien manttaalijussien taholta,
että hänen nuori ja tunteellinen sydämensä oli siitä iäksi päiväksi
katkeroitunut, ja erään köyhän suutarin olleen kuolemaansa saakka
hänen lapsuudenystävänsä, niin oli hra Kenonen valloittanut kokouksen
jäsenten myötätunnon puolelleen. Hra Kenonen kysyi silloin, oliko
kokouksen tarkoitus valita hänet myöskin puheenjohtajaksi, johon kokous
vastasi yksimielisesti myöntävästi, ja Lötjöselle sanottiin:
-- Tule pois Lötjönen sieltä pöydän takaa ja päästä tämä vieras
puhumaan!
Lötjönen kysyi varmuuden vuoksi, oliko se kansan tahto, ja kun kokous
oli vakuuttanut sen sitä olevan, luopui hän vallastaan, ja hra Kenonen
otti ohjakset heti lujiin ja hallitsemaan tottuneisiin käsiinsä.
Senjälkeen piti hra Kenonen ytimekkään puheen, jossa hän sanoi vanhan
ajan ilta-auringon laskeneen ja uuden ajan aamuruskon kultaavan
taivaanrantaa, sekä esitti käsiteltäväksi kysymyksen Hukkalan
viranomaisten virkatointen laillisuudesta.
Aluksi ilmoitettiin, että eräs viranomaisista, kiertokoulunopettaja
Sihvilä oli poistunut paikkakunnalta vallankumouksen puhjetessa, jonka
johdosta päätettiin lausua hänelle halveksiminen ja julistaa hänet
virastaan erotetuksi siihen saakka, kunnes hän on puhdistautunut
kansalaiskokouksen edessä ja pyytänyt kansalaisilta anteeksi
kieräilevän menettelynsä. Tehty ehdotus, että hänet merkittäisiin
pöytäkirjaan provokaattoriksi, hylättiin hra Kenosen ehdotuksesta
todistusten puutteessa huutoäänestyksellä.
Otettiin sitten käsiteltäväksi lautamies Hovilan asia. Kun ei hänen
virkatoimiaan vastaan ollut mitään muistuttamista, niin lausuttiin
hänelle vain kansalaisten surkuttelu sen johdosta, että hän oli vanhan
järjestelmän aikana toiminut lautamiehen ammatissa.
Poliisi Riikosen suhteen ilmoitettiin, että hän oli toiminut liian
virkavaltaisesti ja pitänyt kävellessään sunnuntaina kirkkomäellä
kuonoaan liian korkealla muulloin paitsi tyttöjen seurassa, josta
syystä hänen on erottava. Kun Riikoselta kysyttiin, mitä hänellä
olisi asian johdosta lausuttavana, sanoi Riikonen, että hän antaa
koko kokoukselle kanan hännän eikä missään tapauksessa tule eroamaan,
elleivät viranomaiset erota häntä. Tämän johdosta lausuttiin Riikoselle
kansalaisten surkuttelu, ja Riikonen sanoi, että jos kokous suostuu
luopumaan eroamisvaatimuksesta ja tyytyy lausumaan hänelle vain
halveksimisensa, niin alistuu hän tuomioon, jotapaitsi Hukkalan
asukasten on näistä puolin valta hänen puolestaan tuulastaa niin paljon
kuin tahtovat.
Hra Kenonen huomautti, tahtomatta millään tavoin vaikuttaa kokouksen
vapaaseen päätösvaltaan, että jos Riikonen eroaa, niin saadaan
Hukkalaan uusi, ehkä entistä ankarampi poliisi. Asiata harkittuaan
päättikin kokous, että tyydytään vain halveksimisen lausumiseen.
Riikonen kysyi, merkitäänkö se pöytäkirjaan, johon kansalaiskokous
arveli, että mitä se siellä tekee... kuulithan sinä sen nyt omin korvin.
-- Paperikin voi loppua, lisäsi pöytäkirjan pitäjä, johon kokous
vastasi, että kirjoita pienempiä puustaimia äläkä kirjoita kaikkea mitä
kuulet.
Seuraava asia Hukkalan kansalaiskokouksen työjärjestyksessä oli
kuppari-Liisan erottamista koskeva ehdotus, josta syntyi kokouksen
kiivain väittely.
Sattuneesta syystä on tätä asiaa koskeva kohta kokouksen pöytäkirjasta
ollut julkaistuna sanomalehdessä, joten voimme liittää sen tähän siinä
muodossa, johon kirjuri Havukka oli sen pukenut:
"Viites pykälä esitettiin entiset mätännykset puhtistettua siirtämään
kupparin toimi pois entiseltä kupparilta eräiten henkilöiten taholta
esitettynä että kupparilla on kaksi eri tointa kupparin ja povarin
joten kupparin ammatti olisi lakkautettava. Puheessa tuotiin esille
raskauttavia surkutteluja häpeällisten y.m. syiten tähten mutta
enemmistön pantua jyrkästi laitonta erottamisvaatimusta vastaan
sanoen: provogaattoriksi sekä kupparin itsensä saapuvilla olleena
pitettyä lyhyen valaisevan puolustuspuheen alkoi kiivas puheenvaihto,
etesvastuun uhalla, johtuen vähä välin yleis mölinäksi, kun
niinkutsutut puupuntarin aikuiset huuti alas puhujat, jonka kokoukseen
saapunut eräs asiantunteva henkilö jota nimitettiin Herra kenoseksi sai
vaikenemaan lyöten nyrkin pöytään ja tehten selvässä valossa tulevia
huomautuksia lain perusteella. Äänestyksen perusteella jäi kupparin
ammatti entiselleen, mille päätökselle nähtiin kansalaisten ja kupparin
vienosti hymyilevän".
Kaikkien asiain tultua käsitellyiksi kiitti hra Kenonen kokouksen
osanottajia ja julisti kansalaiskokouksen päättyneeksi.