Hra Kertonen aikoo ensin itse kirjailijaksi, mutta päättää sitten
avustaa muita kirjailijoita laajoilla kokemuksillaan
Eräänä päivänä luki hra Kenonen muutamasta lehdestä ilmoituksen,
että "kirjailija, jolla on tekeillä avioeroromaani, haluaisi kuulla
onnettomien aviopuolisojen kokemuksia".
Vastaus Bulev. postit, nimim. "Vaitelias".
Hra Kenonen oli joskus ihmetellyt, mistä kirjailijat saavat aiheita
romaaneihinsa. Olihan hänellä kyllä jonkinlainen käsitys siitä, että
kirjoissa oli noin 99 prosenttia valhetta, mutta kuitenkin...
Ja mistä ne keksivät kaikki valheensa?
Nyt alkoi tämä arvoitus selvitä hra Kenoselle. Kirjailijat urkkivat
tietonsa muilta ihmisiltä, pistävät vähän omaa valhetta sekaan ja
kirjoittavat kirjan. Ovat ne aika veijareita.
Hra Kenosen kasvot kirkastuivat. Hän hymyili. Hän oli päässyt
kirjailijain suuren salaisuuden perille.
Sitten päätti hra Kenonen kirjoittaa avioliittoromaanin itse, otti
esille kynän ja mustepullon sekä muutamia isoja arkkeja virallista
paperia, pureskeli kynän pään möyhyksi ja tuhersi puolen päivän
kuluessa puolen arkkia täyteen harakanvarpaita, töhri sormensa,
pöydän ja nenänsä musteeseen sekä kävi kaksi kertaa antamassa pojille
ruumiillista kuritusta sen johdosta, että näiden melu häiritsi hänen
kirjallisia töitään, repi lopuksi käsikirjoituksensa kappaleiksi ja
luopui yrityksestään.
Mutta koska hänellä on melkoinen määrä arvokkaita avioliittokokemuksia,
joista painettuina voisi olla paljon hyötyä ihmiskunnalle, niin
kirjoitti hän kirjoituskoneella seuraavan kirjeen:
"Arv. Nimim. 'Vaitelias'.
Bulev. Postitoimisto.
Olisin halukas antamaan Teille aiheita romaaniinne. Minulla on
kokemuksia ainakin viittätoista romaania varten. Jos pistätte
vähän omianne joukkoon, niin tulee niistä kaksikymmentä romaania.
Missä voisi tavata Teitä?
Suurimmalla kunnioituksella:
Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä".
Paljon kärsinyt puoliso ja isä juoksi joka päivä postitoimistossa
kysymässä vastausta, mutta aluksi ei hän saanut mitään vastausta.
Silloin suuttui hra Kenonen ja mutisi aina tietäneensä, että
kirjailijat ovat suuria huijareita, ja toivoi saavansa joskus käsiinsä
nimim. "Vaiteliaan", voidakseen puolessa tunnissa leipoa hänen
niskaansa ja hartioihinsa niin paljon kokemuksia, että niistä riittäisi
aihetta kahteen romaaniin ja yhteen murhenäytelmään.
Mutta eräänä perjantaina, kun hra Kenonen jo oli luopumaisillaan
kaikista toiveistaan, sai hän postitoimistossa käydessään seuraavan
kirjeen:
"Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä!
Jos Teille soveltuu, niin tulkaa tänä iltana klo 6 kahvila
Aamunkoittoon. Minä istun oven vieressä olevan pöydän ääressä.
Siellä voimme rauhassa jutella.
Kunnioittaen:
Vaitelias".
Hra Kenonen kiiruhti kotiin, ajeli partansa, antoi pojilleen 25
penniä kullekin eläviä kuvia varten, vihelteli tyytyväisenä, pukeutui
vierailupukuun eikä suuttunut silloinkaan, kun kengännauha katkesi,
vaan riisti nauhan vanhimman poikansa kengästä ja antoi Kallelle
katkenneen nauhan, neuvoen häntä tekemään siihen solmun. Hän söi
päivällisen ulkona kaupungilla parin hyvän tuttavan seurassa,
tullakseen puheliaammalle ja avomielisemmälle tuulelle, tuli
päivällisten lopulla hentomieliseksi ja kysyi ystäviltään, halusivatko
he kuulla hra Kenosen surullisen elämäntarinan. Mutta kun ystävät
sanoivat, etteivät he halunneet sitä kuulla, niin loukkautui hra
Kenonen, sanoi irti tuttavuutensa, maksoi laskunsa ja lähti tiehensä,
päättäen kehoittaa kirjailijaa sovittamaan äskeiset ystävänsä
joihinkin lurjuksen osiin uudessa teoksessa, sekä antaa kirjailijalle
muutamia hyödyllisiä viittauksia ja henkilökohtaisia tietoja siinä
tarkoituksessa.
Hra Kenonen on erittäin täsmällinen mies. Kun kello Nikolainkirkon
tornissa löi kuusi, astui hän sisään kahvila Aamunkoiton eteiseen.
Kahvila oli kirkkaasti valaistu. Siellä oli melkoisen paljon väkeä, ja
perältä kuuluivat grammofoonin sävelet. Hra Kenonen riisui kalossit
jaloistaan, ja alkaessaan avata päällystakkinsa nappeja kurkisti oven
vieressä olevaan pöytään, nähdäkseen, oliko kirjailija jo saapunut.
Samassa kierähti kahvila muutaman kerran hra Kenosen silmissä kuin
karuselli. Valot himmenivät ja grammofoonin ääni kuului kuin jostakin
kaukaisuudesta...
Hra Kenonen syöksähti ulos valkoisena kuin palttina.
Hänen nähtiin samana iltana ajavan hurjaa vauhtia asemalle, ostavan
piletin ja nousevan sitten Pohjanmaan junaan, joka lähti klo 6,20 i.p.,
vieden hra Kenosen mennessään. Senjälkeen ei hänestä muutamaan aikaan
mitään kuulunut.
Naapurit ja tuttavat olivat huolissaan hänen salaperäisen katoamisensa
johdosta, jota ei myöskään rva Kenonen voinut käsittää, mutta Kenosen
pojat kuuluivat huolettomaan tapaansa sanoneen, että kyllä se ukko taas
ilmestyy kaupunkiin silloin, kun häntä kaikkein vähimmän odotetaan.
Kirjailija, nimimerkki "Vaitelias", joka aikoi kirjoittaa
avioliittoromaanin ja jonka hra Kenonen näki istuvan kahvila
Aamunkoitossa, ovenvieressä olevassa pöydässä, oli rouva Kristiina
Kenonen.