Hra Kenonen keinottelee vaihtelevalla menestyksellä ja huomaa ilokseen,
etteivät omenat ole pudonneet kauas puusta
Joka tapauksessa oli hra Kenosen huomio nyt tullut kiintyneeksi
voikaupan alalle, ja pian alkoikin uusi voipula, entistä paljon
vakavampi ja pitkäikäisempi! Hra Kenonen lähti silloin pitkille
matkoille maaseudulle, matkusteli useamman kuukauden ja osti yhteensä
12,000 kiloa voita. Mihin se voi on joutunut, sitä ei tiedä kukaan muu
kuin hra Kenonen itse, ja hän ei ole sitä sanonut.
Olipa sen asian laita miten tahansa. Meidän velvollisuutemme on vain
todeta, että hra Kenonen ilmestyi lopuksi jälleen kotilietensä ääreen
Helsingin kaupunkiin ja pisti ensi työkseen lompakkonsa kassakaappiin,
jolloin rva Kenonen huomasi lompakon olevan niin täynnä, että
ompelukset olivat ratkenneet kahdesta kohden.
-- Saitko voita? kysyi rva Kenonen.
Hra Kenonen kohotti ylevästi kulmakarvojaan, loi puolisoonsa
paljonpuhuvan katseen ja vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:
-- Kaksitoistatuhatta kiloa!
Rva Kenonen vaipui istumaan lähimpään tuoliin ilonkyyneleet silmissä
ja painoi vasemman kätensä sydämelleen, ettei hänen sydämensä riemusta
pakahtuisi, ja sanoi perheen olleen kaksi viikkoa voitta ja poikien
mielentilan olevan sen johdosta arveluttavan sekä palvelustytön
muuttaneen pois, ja pyysi hra Kenosta heti noutamaan asemalta yhden
drittelin kotitarpeiksi.
Silloin hra Kenonen, jolla ei ollut asemalla yhtään dritteliä,
koska hän ei ollut ehtinyt eikä suoraan sanoen muistanutkaan varata
kotitarpeiksi yhtään grammaa voita, hyökkäsi epätoivoissaan Valion
myymälään, saadakseen edes neljänneskilon, mutta Valion herrat
hymyilivät kalpeina ja laihtuneina aavemaista hymyä ja sanoivat,
etteivät he ole itsekään nähneet voita muuta kuin unissaan, ja
silloinkin enintään parinkymmenen pennin edestä.
Viiden minuutin kuluttua nähtiin hra Kenonen silmät narrillaan
kävelevän pitkin Etelä-Esplanadikatua. Passissa oleva poliisi huomautti
hänelle kiukkuisesta, ettei saa kävellä ihmisten päälle, jolloin hra
Kenonen vaistomaisesti, päällystakin napit auki, siirtyi keskikadulle,
ollen kävellä kumoon ensimmäisen vastaantulevan issikkahevosen.
Rattailla istui hänen hyvä tuttavansa, liikemies R--nen, joka
huomattuaan hra Kenosen olevan joutumaisillaan tappeluun ajurin kanssa
hyppäsi alas rattailta, puristi kauan ja lämpimästi hra Kenosen kättä
ja kysyi, missä veli Kenonen on ollut, kun ei häntä ole pitkään aikaan
näkynyt kaupungissa.
Siihen hra Kenonen hieman vitkastellen vastasi, että hän on vain vähän
hommaillut voialalla, ja hra R--nen sanoi, että hän on menetellyt perin
ajattelemattomasti kömpiessään maaseuduilla siihen aikaan, jolloin
kaikki muut etevät liikemiehet ansaitsevat omaisuuksia Helsingin
pörssissä.
Ja kun hra Kenonen oli puolen tuntia kuunnellut, mitä hra R--nen kertoi
hänelle pörssissä saaduista satumaisista voitoista, unhotti hra Kenonen
voin ja pienet, voinnälässä olevat poikaraukkansa ja kiiruhti kotiin,
huutaen siellä ohimennen vaimolleen, ettei ole enää silmänräpäystäkään
hukattavissa, jos mieli voittaa osakekaupoilla, tempaisi kassakaapista
paksun lompakkonsa ja katosi sen tiensä.
Rva Kenonen, joka oli rva R--seltä kuullut, että rva R--nen oli
voittanut pankkiosakkeillaan 220 mk., muisti, että hänellä oli 10
pankkiosaketta, ja soitti heti pankkiiriliike X:lle, ostaisivatko he 10
kappaletta mainittuja osakkeita. Pankkiiriliike osti ne heti, ja rva
Kenonen laski ansainneensa 300 mk.
Mutta hra Kenonen oli sillä välin saapunut erään vanhan leskirouvan
luo, jolla hän tiesi olevan melkoisen määrän eräitä osakkeita, ja
huusi jo ovelta, että nyt on juuri viimeinen hetki, sillä huomenna
ne laskevat arvossa, ja silloin hän kärsii suuren vahingon, mistä
leskirouva niin säikähti, että myydä pöläytti heti kaikki osakkeensa
hra Kenoselle, joka puolestaan toimitti ne pörssiin myytäväksi.
Sen valitettavan häiriön, joka sitten tapahtui pörssin lehterillä,
aiheutti ikävä kyllä hra Kenonen. Sillä kuten hän oli leskirouvalle
ennustanut, alenivat edellä mainitut osakkeet pörssissä, mutta hra
Kenosen onnettomuudeksi ja rahalliseksi vahingoksi alenivatkin ne jo
samana päivänä eikä seuraavana, ja kun hra Kenonen, joka oli lehterillä
tämän tapauksen sattuessa, mutta ei ollut saanut oikein selvää
huutokaupan menosta, vierustoveriltaan kuuli, mitä oli tapahtunut,
kalpeni hän, kumartui lehterin kaidepuun yli ja honkasi:
-- Sikamaista!
Silloin taluttivat vahtimestarit hra Kenosen ulos, ja hän käveli
tahdottomana vahtimestarien välissä pyyhkien kylmää hikeä otsaltaan,
mutta ulos päästyään oli hän jo tointunut sen verran, että pysähtyi
erään tuntemattoman, silinterihattuisen herran eteen ja sanoi
katkerasti naurahtaen:
-- No ei se jumalaut sentään köyhään koskenut!
Se herra katsoi häneen hyvin pitkään ja meni sitten menojaan.
Mutta pörssitalon porttiholvista tuli hra Kenosta vastaan liikemies
R--nen, ja hra Kenonen tarttui oitis hänen kaulukseensa ja huusi, että
kyllä sinä nyt...!
Kun hra R--nen kuuli, mitä oli tapahtunut, alkoi hän pyörittää päätään
ja vannoa, että hra Kenoselle olisi mitä pikimmin varattava paikka
Lapinlahden keskuslaitokseen, ja kysyi, mitä hän oikein oli ajatellut
ostaessaan juuri sellaisia papereita, joita kohta myydään kilokaupalla,
1 mk. 20 penniä kilo. Hra R--nen sanoi, että koska hra Kenonen ei
näy tuntevan osakekaupan aakkosiakaan, niin on hänen toistaiseksi
varminta pysyä pankkiosakkeissa, sillä niissä ei tottumatonkaan
voi hävitä, ja kun masentunut Kenonen kysyi, mitä osakkeita hän
erikoisesti suosittelisi, niin vastasi hänen ystävänsä, että sen
ja sen pankin osakkeita, jotka erityisesti sopivat aloittelevalle
pörssikeinottelijalle. Hra Kenonen lähti heti kaupungille niitä
etsimään, muistaen ilokseen, että hänellä oli niitä kotonaankin
kymmenkunta kappaletta, huokealla ostettuja.
Koko päivän hän kierteli kaupungilla, metsästäen noita osakkeita.
Aluksi huonolla menestyksellä, mutta kun hän illalla tuli kotiin,
niin oli hänellä sentään noita osakkeita kymmenen kappaletta, ja hän
kehui rva Kenoselle ostaneensa pankkiiriliike Z:ltä kymmenen edullista
pankkiosaketta, kaivoi ne taskustaan ja heilutti niitä rouvansa nenän
edessä, lohduttaen poikiaan, jotka vihamielisinä muljottivat mikä
mistäkin nurkasta:
-- Olkaa pojat iloisia, ettei susi ole teitä pieninä syönyt! Isä ostaa
kohta meijerin, ja sitten te saatte voita!
Mutta hätäytynyt rva Kenonen oli heti alkanut vertailla osakekirjojen
numeroita muistikirjassaan oleviin numeroihin. Ne olivat täsmälleen
samat. Kuului kiljahdus ja rva Kenonen oli vaipunut tainnoksissa 575
mk. maksavalle matolle.
Pankkiiri X. oli myynyt rva Kenoselta ostamansa osakkeet pankkiiri
Y:lle, pankkiiri Y. oli ne myynyt pankkiiri Z:lle, ja pankkiiri Z. hra
Kenoselle.
Hra Kenonen sanoi, ettei hän tahtoisi olla näiden pankkiirien housuissa
viimeisellä tuomiolla.
Mutta hetken kuluttua hän lisäsi, että menetetyt rahat olivat vain
oppirahoja.
Sitten vetäytyi hän yksityishuoneeseensa.
Hetken kuluttua hän kuitenkin muisti jotain ja huusi ukkosenkaltaisella
äänellä:
-- Pojat!
Vallitsi hiljaisuus.
Silloin pullistuivat hra Kenosen silmät, ja talon perustuksia tärisytti
karjahdus:
-- _Pojat!_
Koska ikkuna oli auki, kääntyi seuraavan kadunkulman ympäri juuri
pyörähtämässä oleva poliisikonstaapeli takaisin, loi ihmettelevän
katseen ympärilleen ja käveli sitten sinnepäin, mistä huuto oli
kuulunut, kiinnittäen epäluuloisen huomionsa hra Kenosen hallitseman
huoneiston ikkunoihin.
Erinäisiä Kenosen poikia ilmestyi vähitellen eri tahoilta hra Kenosen
yksityiskabinettiin, jääden epäröiden ja kunnioitettuun isäänsä kulmien
alta vilkuillen seisomaan erinäisiin nurkkiin.
-- Astukaa lähemmäksi! sanoi hra Kenonen syvällä äänellä.
Nurkissa seisovat nuoret henkilöt noudattivat saamaansa määräystä,
ottaen yhden, kaksi, jopa puolen kolmattakin askelta eteenpäin.
-- Kenen on tuo eteisessä oleva uusi polkupyörä? kysyi hra Kenonen
ilman pitempiä esipuheita.
-- _Meidän!_ huusivat Kenosen pojat.
Hra Kenonen sytytti sikarin, asettui selkäkenoon kirjoitustuoliinsa,
ojensi jalkansa suoriksi, katseli kenkäinsä kärkiä ja kysyi sitten
rauhallisesti:
-- Mistä te olette sen saaneet?
-- Me olemme sen _ostaneet!_ huusivat nuoret Kenoset, silmät loistaen.
-- Vai niin, sanoi hra Kenonen.
Äänettömyys.
Hra Kenonen karisti sikariaan tuhkakuppiin, kiinnitti sitten
jälkeläisiinsä lujan, järkähtämättömän katseen ja kysyi:
-- _Millä rahoilla?_
Kenosen pojat katselivat toisiinsa, jonka jälkeen vanhin vastasi:
-- Me olemme perustaneet osakeyhtiön... oo yy Pyörä aa pee...
-- Vai niin, sanoi hra Kenonen.
Sitten karisti hän taas sikariaan ja kysyi:
-- Mistä te olette saaneet _rahat?_
Pojat katselivat lattiaan ja liikuttelivat hermostuneina jalkojaan.
-- Älkää raapiko koroillanne naarmuja minun hienoon parkettilattiaani!
huusi hra Kenonen ankarasti. -- _Saanko_ minä tietää, mistä herrat ovat
saaneet _rahoja_, vai _enkö_ minä saa tietää?
Kalle Kenonen pyyhki hikeä otsaltaan ja sanoi matalalla äänellä:
-- Me on tehty afääriä...
-- Mitä afääriä? kysyi hra Kenonen epäluuloisesti, mutta uteliaana.
Kenosen pojat huoahtivat helpotuksesta, nähdessään kunnioitetun isänsä
diktaattorikasvoille leviävän ystävällisemmän ilmeen, ja selittivät
tehneensä afääriä aspiriinipulvereilla ynnä muutamilla muilla pienillä,
tuottavilla tavaroilla. Mutta varsinkin aspiriinipulvereilla.
-- Aspiriinipulvereista saa nyt 80 ja 90 penniä, huomauttivat pojat.
-- Saako niistä niin paljon? hämmästyi hra Kenonen.
-- Saa! ilmoittivat pojat, ja kertoivat ostaneensa niitä jo ennen
joulua toista tuhatta pulveria. Silloin sai 20 pennillä kappaleen.
-- Toista tuhatta pulveria! huusi hra Kenonen, -- Mistäs te saitte
niihin rahat?
Pitkä, kiusallinen äänettömyys.
-- Me panttasimme isän frakkipuvun, sanoi vanhin pojista vaisusti.
-- Ja isän vanhemman turkin, mutisi toinen poika.
-- Ja isän vaalean kesäpuvun, kuiskasi Napoleon Kenonen, vetäytyen
vanhempien veljiensä selän taakse.
-- _Mitä?_ huusi hra Kenonen raivostuneena ja näytti olevan valmis
hyökkäykseen.
-- Mutta ne on jo _lunastettu!_ kiljaisivat pojat hädissään.
-- Onko _kaikki_ lunastettu? kysyi hra Kenonen, vetäen syvään henkeään.
-- _On!!_ huusivat pojat.
Hra Kenonen nousi ylös, jolloin hänen perillisensä, vetäytyivät kaksi
askelta taaksepäin.
Mutta hra Kenonen menikin vain vesikarahvin ääreen, kaatoi lasin
täyteen ja tyhjensi sen yhdellä henkäyksellä.
-- Ja muitakin kauppoja olette tehneet? kysyi hra Kenonen
ystävällisesti.
-- Niin! vakuuttivat pojat.
-- Vai niin, vai niin, toisteli hra Kenonen, naputteli sormillaan
ikkunaruutuun ja katseli ulos pimeälle Fredrikinkadulle.
-- Paljonko olette tähän asti voittaneet? tiedusteli hra Kenonen
kohteliaasti ja puhui huomaamattaan samanlaisella äänellä, jolla hän
puhutteli liiketuttaviaan.
-- Viisisataa kolmekymmentä kahdeksan markkaa neljäkymmentä penniä!
huusivat pojat.
-- Onko siitä jo vähennetty pois panttienlunastus?
-- On! Se on puhdas voitto! ilmoitti Kalle Kenonen.
Hra Kenonen katseli poikiaan syvällä ihmetyksellä ja salaisella
kunnioituksella. Sitten viittasi hän pojilleen, että he saisivat
poistua, jota lupaa nuoret liikemiehet viivyttelemättä käyttivät
hyväkseen.
Hra Kenosen silmissä välkkyi omituinen, riemuitseva kiilto.