Hra Kenonen kuulee sokeri- ja voipulan uhkaavan, sekä ryhtyy
tarpeellisiin toimenpiteisiin
Hra Kenonen sai äkkiä sattumalta kuulla, että Helsingissä oli
sokeri hyvin vähissä, ja juoksi keittiöön toimeenpanemaan ankaran
kotitarkastuksen.
Kenosen perheen sokerivarasto, joka heti punnittiin, havaittiin
450 grammaksi pala- ja 280 grammaksi jauhosokeria, jonka jälkeen
hra Kenonen otti palasokerin oitis takavarikkoon ja lukitsi sen
kassakaappiinsa. Hän olisi menetellyt samalla tavoin jauhosokeriinkin
nähden, mutta palvelijatar pani sitä vastaan ankaran vastalauseensa,
koska jauhosokeria tarvittiin päivällisruokien valmistukseen.
Samalla kävi selville, että Heikki Kenonen oli aamulla näpistänyt
sokerirasiasta kaksi sokeripalaa, jonka johdosta hän heti sai kaksi
tukkapöllyä, yhden pöllyn kumpaisestakin palasta.
Sitten lähti hra Kenonen juoksujalkaa lähimpään puotiin ja pyysi saada
ostaa 100 kiloa keko- ja 200 kiloa palasokeria.
Kauppias punnitsi hänelle puoli kiloa palasokeria ja sanoi tekevänsä
senkin vain vanhan tuttavuuden vuoksi, sitoi tuon pienen pussin
langalla kiinni ja antoi sokerin hra Kenoselle, kehoittaen häntä
noudattamaan sen käytössä mitä suurinta säästäväisyyttä.
Hra Kenonen kiiruhti kotiin, talletti pussin kassakaappiinsa ja lähetti
vanhimman poikansa samaan puotiin ostamaan puoli kiloa palasokeria.
Mutta koska Kenosen pojat tuntee koko kaupunginosa, niin sanottiin
Kalle Kenoselle, että hänen isänsä on jo saanut osansa sokeria, ja
Kalle sai palata tyhjin toimin kotiinsa.
Isä Kenonen antoi nyt tukkapöllyn kaikille pojilleen sen johdosta,
että he huomiotaherättävällä ja yltiöpäisellä esiintymisellään
olivat tehneet itsensä liian tunnetuiksi pääkaupungissa, ja lähetti
palvelijattarensa koettamaan onneaan.
-- Onko se Kenosen herrasväelle? kysyi kauppias palvelijattarelta.
-- On, vastasi tämä yksinkertainen ja rehellinen sielu.
Kauppias ei antanut palvelijattarellekaan sokeria, vaan kirjoitti hra
Kenoselle kirjeen, jossa hän ystävällisesti, mutta vakavasti kehoitti
hra Kenosta luopumaan enemmistä petosyrityksistä.
Silloin alkoi hra Kenonen käsittää, että asia oli vielä arveluttavampi
kuin hän ensin oli otaksunutkaan, ja hän kutsui kokoon perheensä,
siihen luettuna molemmat palvelijattaret, ja piti tälle joukolle
ylevän, lämminhenkisen puheen, jossa hän innostutti jokaista mitä
pontevimpaan toimintaan, otti esille kaupungin kartan, jonka mukaan hän
jakoi koko kaupungin piireihin perheensä kesken, antoi jokaiselle 20
markkaa taistelurahoiksi ja julisti hyökkäyksen alkaneeksi.
Kun Kenosen perheen jäsenet illalla kokoontuivat yhteisen kotilietensä
ääreen ja saalis laskettiin, havaittiin sen tekevän yhteensä yksitoista
ja puoli kiloa sokeria ja parikymmentä kiloa kaikenlaista muuta
tavaraa, jota oli täytynyt ostaa sokerin ohella, koska useat kauppiaat
eivät suostuneet myömään sokeria muuten kuin että samalla ostettiin
jotain muutakin tavaraa.
Tällä sokerimäärällä oli Kenosen perheen nyt tultava toimeen monta
kuukautta, sillä Kenoset tunnettiin tämän sotaretken jälkeen jokaisessa
myymälässä, missä ikinä on sokeria myyty, eikä heidän esiintymisensä
ollut omiaan synnyttämään kauppa-apulaisissa mitään lempeitä tunteita
heitä kohtaan.
Hra Kenonen, joka oli toivonut tämän hyvinjärjestetyn yrityksen
tuottavan hänelle vähintään 150 kilon sokerivaraston, vaipui illalla
syviin mietteisiin.
Mutta äkkiä hänen ilmehikkäät kasvonsa kirkastuivat.
Hän oli saanut aatteen.
Hra Kenonen, joka on erittäin nerokas ja kekseliäs mies, päätti kerta
kaikkiaan kyllästyttää koko perheensä sokerilla, niin ettei se sietäisi
sitä nähdäkään vuoden päiviin.
Seuraavana päivänä antoi hra Kenonen palvelijattarensa käytettäväksi
yli neljä kiloa sokeria kaikenlaisten erinomaisten makeiden ruokien
valmistamista varten sekä rajattoman määrän siirappia, tilasi
sokerileipureilta leivoksia, sokerikakkuja ja hilloja, ja aloitti
illalla kotonaan sellaiset makean syömingit, ettei niillä ole
vertaistaan koko Kenos-suvun historiassa.
Kenosen pojat luulivat olevansa taivaassa, eikä kynä pysty kuvaamaan
sitä vauhtia, jolla he söivät. Isä Kenonen valvoi hiki otsalla,
että jokainen teki tehtävänsä, ja siroitteli vahvasti sokerijauhoja
makeimpiinkin hilloihin ja leivoksiin.
Klo 9 illalla ilmoittivat Kenosen pojat tyytyväisinä, että he olivat
saaneet tarpeekseen, mutta hra Kenonen rypisti otsaansa ja käski heidän
jatkaa.
Neljännestä yli yhdeksän vakuuttivat pojat, etteivät he voi syödä
enempää. Sitäpaitsi olivat kaikki kaakut ja leivokset lopussa.
Silloin asetti hra Kenonen jokaisen uhrinsa eteen neljänneskilon
jauhosokeria ja lusikan, haki eteisestä pitkän vitsan ja käski jatkaa
juhlaa.
Kymmenen minuutin kuluttua ilmoittivat nuoremmat Kenoset itkien,
etteivät he enää koko elämässään voi syödä sokeria, ja sanoivat
kuolevansa, jos heidän täytyy vielä syödä.
Silloin valaisi tyytyväisyyden hymy hra Kenosen älykkäitä kasvoja. Hän
otti lusikan, pisti jokaisen pojan suuhun kaksi lusikallista sokeria
ja kantoi heidät sänkyihinsä, sillä itse eivät he jaksaneet tuolilta
liikahtaa.
Sitten meni hra Kenonen itsekin nukkumaan, tyytyväisenä epätoivoisen
yrityksensä loistavaan tulokseen.
Seuraavana aamuna pisti Juhana Wilhelm Kenonen nuoren päänsä sisään hra
Kenosen kamarin ovesta ja kysyi toivorikkaana:
-- Isä, saammehan me tänäkin päivänä sokeria ja hilloa ja sokerikakkua?
Silloin lähti hra Kenonen kotoaan.
Hän näytti murtuneelta mieheltä.
* * * * *
Jonkin ajan kuluttua kuuli hra Kenonen kaupungilla, että pääkaupungissa
vallitsi n.s. voipula.
Tästä vaarasta ei hänellä ollut siihen saakka ollut aavistustakaan,
sillä hänen hyvinvarustetussa pöydässään oli joka aterialla ollut voita
ainakin neljänneskilo.
Mutta kun hän kuuli voipulasta, otti hän auton ja ajoi sillä kotiinsa,
pudottaen hattunsa kadulle. Aikaa sen ylösottamiseen ei hänellä ollut.
Kotona kutsui hra Kenonen luokseen poikansa, jotka hieman epäröiden
lähestyivät rakasta isäänsä, ja antoi heille määräyksen lähteä voiliike
Valioon ostamaan voita kilon erissä mahdollisimman suuren määrän
uhkaavan pulan torjumiseksi Kenosen rauhallisesta perheestä.
Koska Kenosen pojilla oli ikäviä kokemuksia heidän suurelta
sokeriretkeltään, ilmaisivat he vastalauseensa perheen päämiehen uutta
suunnitelmaa vastaan.
Silloin ryhtyi hra Kenonen tunnettuun ripeään tapaansa käsittelemään
jälkeläisiään, aloittaen vanhimmasta ja lopettaen Jonakseen, ja jonkin
aikaa kuului hra Kenosen työhuoneesta sellainen elämä, kuin olisi
siellä toimeenpantu "iltama vaihtelevalla ohjelmalla". Viiden minuutin
kuluttua oli vastarinta murrettu, jonka jälkeen hra Kenonen leppyneenä
vetosi poikiensa järkeenkin, eikä ainoastaan heidän tunteisiinsa, ja
huomautti heille, ettei heitä Valiossa kukaan tuntenut.
Sitten lähtivät Kenosen pojat Valioon, jossa ennen heitä odotti
vuoroaan sataviisikymmentä henkeä. Omituisinta kuitenkin oli, että
joka viides tai kuudes ostaja oli Kenosen poika, vaikka ainoastaan
kolme vanhinta poikaa toimi ostajana. Neljäs toimitti varastomestarin
ja kotiinkuljettajan virkaa Esplanadin kulmassa. Mutta Kenosen pojat
vääristivät aina uudelleen esiintyessä uudella tavalla naamansa, niin
etteivät myyjät, joilla oli tavallisuuden mukaan hirmuinen kiire,
voineet heitä tuntea. Varmuuden vuoksi asettivat he sitäpaitsi lakkinsa
joka kerta eri asentoihin ja käänsivät ne joskus nurinkin. Näillä
tempuilla olisivat he voineet vetää nenästä vaikka Sherlock Holmesia.
Illalla oli hra Kenosella voita kokonainen dritteli ja sitäpaitsi vielä
kolme kiloa.
Kenosen naapuri Hyrylä ei ollut syönyt voita nokarettakaan kahteen
päivään. Mutta kun hän kuuli, että Kenosella oli voita aivan
mahdottomasti, meni hän pyytämään, että hra Kenonen myisi hänelle
neljänneskilon.
Hra Kenonen sanoi, että Hyrylän tarkoitus oli näännyttää nälkään
Kenonen ja hänen viaton perheensä, riistämällä siltä viimeisenkin
vaivoin hankitun voipalan.
Sitten ajoi hra Kenonen Hyrylän ulos ovesta.
Rva Kenonen, joka oli Tikkurilassa vierailemassa sukulaisissaan, kuuli
siellä, että Helsingissä vallitsi voipula, ja aavistaen Kenos-parkojen
kyyneleillä kostuttavan kuivaa, voitonta leipäänsä, osti hän mailta
astian voita ja lähetti sen kiireesti Helsinkiin.
Kenosilla oli nyt voita yli kaksi astiaa, ja hra Kenosen kotkankatse
tarkasti terävästi, ettei kukaan saanut ruokapöydässä levittää voita
leivälleen enempää kuin oli aivan välttämätöntä.
Parin päivän kuluttua kuuli hra Kenonen eräältä asiantuntijalta, että
voipula olikin jo lopussa. Koko Helsinki oli itse asiassa täynnä voita,
ja uutta tuli niin paljon kuin veturit jaksoivat vetää.
Hra Kenonen vaipui syviin mietteisiin ja meni sitten Valioon kysymään,
ostettaisiinko sinne häneltä kaksi astiaa hyvää voita.
Valiossa vastattiin, että heillä on voita enemmän kuin tarpeeksi.
Sitten kysyttiin hra Kenoselta, miten hänelle oli sattunut karttumaan
niin paljon voita.
Hra Kenonen pureskeli sikarinpätkäänsä, punastui vähän ja kertoi kautta
rantain poikainsa viimeiset liiketoimet.
Hra Kenosta pyydettiin hyväntahtoisesti painamaan lakki päähänsä ja
astumaan ulos ovesta, minkä hän ääneti tekikin.
Hra Kenonen kuljeskeli sitten pitkin kaupunkia ja kysyi jokaiselta
vastaantulevalta vähänkin tuttavannäköiseltä henkilöltä, eikö tämä
ostaisi voita hinnan alennuksella.