Tavat tulivat yhä raaemmiksi. Kulkurielämä metsissä oli vaikuttanut
jotenkuten virkistävästi mieliin, ja riistan pitempiaikaisen
säästämisen mahdottomuus teki ihmiset anteliaiksi. Nyt, kun
kävi kätkeminen, tulivat ihmiset ahneiksi ja pikkumaisiksi.
Metsästäjäheimot, jotka vielä liikuskelivat lähiseudun salomailla,
katsoivat häpeälliseksi riistää lehmiltä maitoa, jonka luonto oli
määrännyt vasikoille, ja jotkut jalomielisemmät päättivät kerran
väkisin estää tämän eläinrääkkäyksen. Metsästäjät halveksivat kauan
noita "vasikoita", kuten he sanoivat, mutta vielä enemmän he
halveksivat heitä, kun saivat nähdä teurastuksen, jossa sidotut elukat
ilman vastarinnan merkkiäkään mitä raaimmalla tavalla pistettiin
kuoliaaksi ja veri vuodatettiin kuiviin. Se oli kerrassaan inhottava
näky metsästäjille, jotka harvoin näkivät kuolinkamppausta eivätkä
milloinkaan verenvuodatusta. Petter Snagg, joka oli metsästäjien
päällikkö, ei keksinyt kyllin kuvaavia sanoja ilmaistakseen suruaan ja
ylenkatsettaan raakuuden yltymisen johdosta. Vielä pahempaa tuli, kun
ruvettiin polttamaan metsiä ja ihmiset alkoivat syödä "ruohoa kuin
elukat". Petterin mielestä tuli ensiksikin metsien hävitys turmelemaan
maan; toiseksi oli hänestä typerää viljellä ruohonsiemeniä ja pitää
suunnattomia maa-aloja kuivien korsien hallussa.
-- Mokomaakin siivotonta, viheliäistä, raaistunutta joukkoa! puhkesi
hän puhumaan nähdessään heidän kumarassa kuokkineen ja lapioineen
tonkivan maata, jota täytyi höystää lannalla, kun se oli antanut sadon.
-- Niin pitkälle on raakuus mennyt, että he syövät sontaa! Eivätkö he
vedä sitä navetasta pellolle, ja eivätkö he sitten vedä latoihinsa
viljaa, joka on siitä kasvanut. Hyi, saakeli, semmoista väkeä! Ja
sitten he rakentavat hirsistä umpinaisia tupia, joihin ei ilma pääse
sisään, ja siellä rötköttävät ja haisevat ja polttavat tulta, niin että
voivat pahoin, jos tulevat ulos raittiiseen ilmaan. Ja muuta he eivät
saa maailmasta nähdäkseen kuin nokiset halmeensa ja armaat
sontatunkionsa navetan nurkalla. Aatelkaas, kuinka älykkäiksi ja
miellyttäviksi semmoinen toimi heidät tekeekään!
Lassilla, joka vielä toisinaan sovinnossa kohtasi Petterin, oli tapana
väitellä hänen kanssaan ja aina huomauttaa, että maanviljelys teki
ihmiset rauhallisiksi, sillä se, jolla oli laihonsa taivasalla, varoi
hankkimasta itselleen vihamiehiä, jotka saattoivat hänen nukkuessaan
viedä hänen satonsa.
Mutta Petter väitti vastaan, että ihminen, jolla oli omaisuutta, ei
voinut koskaan nukkua rauhassa, vaan tuli aina elämään kadottamisen
pelossa. Ja -- jatkoi hän -- kuinka maahan kytketyksi hän tunteekaan
itsensä ja kuinka vaikea hänen on erota tästä viheliäisestä elämästä
tietäessään jättävänsä tavaransa hunningolle. Saattaahan rankkasade,
raekuuro, aidan sortuminen milloin tahansa hävittää työn hedelmät.
Pelonalainen sukukunta siitä kaikesta syntyy; orjamaisen, tyhmistyneen
kansan hän tulee saamaan näistä maantonkijoista, jotka lopuksi
piintyvät siihen käsitykseen, ettei maailmassa muuta olekaan kuin
heidän maatilkkunsa.
Lassi sai pian nähdä seuraukset. Orjat, joiden elatus kävi kalliiksi ja
vartioiminen hankalaksi, täytyi päästää vapaaksi. He läksivät oitis
metsiin ja rupesivat kaatamaan kaskea. Ja pian oli koko Lassin alue
maanviljelijäin hallussa. Riitoja syntyi metsäpalstoista ja
laidunmaista. Toisen elukat menivät toisen peltoihin tallaamaan.
Silloin kaikki alkoivat vaatia yhteisiä sopimuksia, eikä Lassilla ollut
muuta neuvoa kuin vetää taas esille lain ensimäinen kaari eli Maakaari,
jonka nojalla itsekukin sai omistusoikeuden siihen maahan, jonka oli
ottanut haltuunsa. Mutta pian tultiin huomaamaan, ettei lakia toteltu.
Täytyi siis keksiä rangaistuksia. Koska väenkarttuminen uhkasi jo käydä
liialliseksi ja vankiloista olisi tullut kohtuuton rasitus syyttömille,
ja kun lisäksi kaikki halusivat päästä vankilaan saadakseen ruuan ja
asunnon tarvitsematta tehdä työtä, niin katsottiin parhaaksi tappaa
lainrikkojat. Henki ei vielä ollut kellekään ylen kallis, sillä
verrattaessa nykyisiä oloja entiseen ihanaan Onnellisten saaren aikaan
pidettiin elämää yleensä taakkana. Kuolemanrangaistus hyväksyttiin
senvuoksi riemuiten, ja Rikoskaari tuli taas voimaan.
Mutta uusia selkkauksia uhkasi syntyä. Lassi näki, että asiat alkoivat
sotkeutua, mutta niiden selvittäminen ei ollut mahdollinen; täytyi vain
antaa kaiken mennä niinkuin meni.
Parin vuoden kuluttua, kun oli lakkaamatta riidelty ja säädetty lakeja
aitausvelvollisuuksista, vesistöistä, joita jotkut olivat sulkeneet
myllyillä, niin että toisten kalastus oli mennyt pilalle, tienteosta
toisen maalle, kun toinen ei voinut päästä omalle alueelleen ajamatta
naapurin maan kautta, ja muusta sellaisesta, sattui eräänä päivänä,
että muuan talokas eli talonpoika, kuten nyttemmin nimitettiin niitä,
jotka olivat asettuneet asumaan peltojen ja laidunmaiden laiteille,
aivan äkkiä kuoli. Hän jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, kolme
poikaa ja kolme tytärtä. Kukin näistä tahtoi talon, mutta se ei voinut
jaettuna elättää kaikkia, ja Lassi tahtoi ennemmin yhden talollisen
kuin kuusi mökkiläistä ja siksi hänen täytyi vetää esiin vanha
Perintökaari, jonka mukaan vanhin poika tuomittiin pitämään taloa ja
elättämään äitiä. Muut siskokset saivat lähteä maailmalle palvelusta
hakemaan. Tämä seikka sai toiset talonpojat varovaisemmiksi lasten
hankkimiseen nähden, ja sittemmin oli harvinaista, että talonpojalla
oli enemmän kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan
palkollisia. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja
joille ei riittänyt maata, muodostua tyytymättömien luokka. He olivat
sangen vaarallisia, sillä kun heillä ei ollut mitään menetettävää, niin
he eivät pelänneet mitään. He läksivät metsiin, koska eivät käsittäneet
miksi heidän pitäisi raataa toisten hyväksi, jotka anastivat heidän
työnsä hedelmät. Lassi sulkeutui papin kanssa moneksi päiväksi
huoneeseensa ja koetti keksiä syytä, jonka nojalla toisten pitäisi
tehdä työtä ja toisten syödä, mutta eivät he semmoista löytäneet.
Mutta kun nyt maata ei saanut lohkoa, sattui joskus hyvinä vuosina
tulemaan niin runsas sato, että syntyi ylijäämä ja talonpojalla oli
jotakin lajia enemmän kuin hän saattoi syödä. Silloin hän keksi vaihtaa
toisilta sitä, mitä heillä oli yli tarpeen, ja pian tiedettiin
tarkalleen, mihin aikoihin ja missä sai tavata niitä, joilla oli
jotakin vaihdettavaa. Markkinapaikoilla kohdattiin, ja sinne tulivat
metsästäjät turkiksineen, suoloineen, kaloineen ja riistoineen ja
vaihtoivat niitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon
helpottamiseksi älyttiin ruveta käyttämään sinkkilevyjä, jotka
leimattiin numeroilla ja kävivät vaihtovälineenä. Mutta kun tällä
tavoin alkoi kertyä rikkauksia, tuli osatonten ja perinnötönten kateus
niin suureksi, että he ryhtyivät rosvoamaan ja ryöstämään.
Näin oli yhteiskunta joutunut suureen vaaraan, ja Lassin täytyi pestata
seisova sotajoukko noista tyytymättömistä, joten entinen sotaväki yhä
lisääntyi ja uusia veroja täytyi määrätä. Talonpojat maksoivat
mielellään veroa, kunhan olivat turvassa. Mutta nuo heittiöt, jotka
asuivat vasta-rakennetussa tornissa, söivät, joivat, soittivat ja
tanssivat. Tehtävää ei heillä ollut mitään, ja niin he saivat sen
käsityksen, että olivat parempia kuin maantonkijat. He olivat
tavoiltaan raakoja eivätkä piitanneet Lassista mitään. He kuljeksivat
teillä ja poluilla ja rosvoilivat vaihtajia, kun nämä palasivat
markkinoilta.
Kauan kuului hiljaista nurinaa talonpoikain taholta, joilla ei ollut
halua ylläpitää sortajia. Kuolemanrangaistus ei pelottanut ketään,
sillä kaikki uskoivat kuoltuaan pääsevänsä takaisin Onnellisten saareen
ja menivät kuolemaan kuin pitoihin ikään. Lassin oli siis pakko keksiä
jotakin, mikä tekisi kuoleman kammottavaksi. Eikä hänen kauan
tarvinnutkaan etsiä.
Ufka, eli entinen pastori Axonius, joka oli vaipunut jonkinlaiseen
nautamaiseen horrostilaan, herätettiin taas ja lähetettiin maailmaan
saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin
pääkohdat olivat seuraavat: Kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet
maata, ovat heittiöitä. Jumala on luonut heidät, mutta he olivat
tottelemattomia, ja tottelemattomuus esivaltaa kohtaan on synneistä
suurin; senvuoksi kaikki, joilla ei ollut maata ja jotka eivät
mielineet tehdä työtä toisille, tulivatkin kuoltuansa joutumaan
helvettiin, missä heitä elävältä paistetaan iankaikkisesta
iankaikkiseen. Tämä järjettömyys ei aluksi tehnyt mitään vaikutusta
ihmisten eksyttämättömiin mieliin, mutta tottumuksen voima on suuri, ja
vähitellen Ufkan onnistui maalatuilla tauluilla saada naiset
kuolemanpelon valtaan. Tämä oli ensi askel. Mutta soturit tekivät
papista pilaa ja olivat parantumattomia. Lopuksi täytyi Lassin käyttää
heitä kohtaan toista keinoa. Hän lahjoi heidät.
Maa jaettiin lääneihin, joihin kuhunkin pantiin soturi päämieheksi. Nyt
kävi jotakuinkin pitäminen talonpoikia kurissa, sillä jokaisella
lääninherralla oli torni ja linnaväki. Mutta nämä päämiehet sortivat
suunnattomasti talonpoikia ja keksivät myöskin ottaa veroa jokaiselta
kauppiaalta, joka kulki heidän alueensa kautta. Tätä veroa nimitettiin
tulliksi ja sen tarkoitukseksi ilmoitettiin kaupan suojeleminen
(nimittäin "suojelijoiden" rosvousta vastaan).
Niin kulki kehitys "eteenpäin".
Lassi oli nainut ja saanut lapsia. Hänen menonsa kasvoivat ja hänen
täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin talonpojat valittivat. Heillä
oli itsellään niin monta lasta elätettävänä, sanoivat he, etteivät
tahtoneet elättää muiden omia; ja pojat ja tytöt tekivät lapsia minkä
ennättivät. Lassi katsoi olevansa pakotettu antamaan uuden säännöksen,
jossa ankaran rangaistuksen uhalla kiellettiin jokaista, jolla ei ollut
maata eikä omaisuutta, tekemästä lapsia. Ja jotta kävisi tyystin
valvominen niitä, jotka synnyttivät lapsia, velvoitettiin naimisiin
aikovat ilmoittautumaan Ufkalle, ja hänen tuli ensin muokata heitä
helvettiopilla, jonka kautta jokaisen mieskuntoisen nuorukaisen ja
naimaikäisen tytön täytyi vannoa vala. Vanhemmat valittivat ja
vaikeroivat, mutta siitä ei ollut apua, sillä sotavoima ratkaisi
nyttemmin kaikki omantunnonkysymykset ensi ja viime kädessä. Lisäksi
tuli eräs toinen seikka.
Naiset, jotka olivat lastensa vuoksi asettuneet miesten suojelukseen,
olivat siten joutuneet sellaiseen riippuvaisuuteen, joka läheni
palvelijan asemaa. Vaimo teki kotona kaikki pikku askareet, ja sisaret,
jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiä. Mutta kun jokainen
talollisenpoika, joka tahtoi naida, pelkäsi menojen lisääntymisen
tähden joutuvansa huonoihin oloihin, niin tytöt olivat jäädä
naimattomiksi. Vanhemmat keksivät silloin antaa heille huomenlahjan ja
lopuksi puolen perintöoikeutta. Ne, joilla oli suuri perintö, pääsivät
senvuoksi helpommin naimisiin kuin ne, joilla oli pieni. Näin pysyivät
maanomistajat koossa maattomia vastaan, ja siten syntyi maa-aateli
raa'an väkivallan eli varasaatelin rinnalle, mutta sen alapuolelle.
Mutta varas-aateliset olivat levottomia herroja, joissa
metsästäjäkauden iloiset muistot vielä elivät, ja saadakseen jotain
millä huvitella he anastivat itselleen ne harvat metsästysmaat, mitä
vielä oli jäljellä, ja talonpojat kiellettiin pitämästä aseita. Toinen
keksintö, jonka nämä varkaat tekivät ja joka herätti kaikkien
talonpoikain oikeutetun suuttumuksen, oli se, että he kesyttivät susia,
jotka eivät kuitenkaan tulleet kesymmiksi kuin että tottelivat
herrojaan, mutta purivat kaikkia muita. Niitä pidettiin muka
metsästyksen vuoksi, mutta itse asiassa niitä käytettiin suojelemaan
varastettua tavaraa varkaiden nukkuessa humalassa. Tämä varkaiden ja
villipetojen yhteenliittyminen suututti talonpoikia tavattomasti, mutta
nyttemmin ei heillä enää ollut toivoa saada ääntänsä kuuluviin.
Lopulta herrojen saaliinhimo alkoi kohdistua toisiin herroihin, ja he
tekivät pieniä hyökkäyksiä toistensa torneja vastaan. Talonpojat siinä
aina joutuivat kärsimään, heidän peltonsa kun tallattiin herrojen
hevosten jalkoihin, sillä herrat olivat ruvenneet liittoon näidenkin,
heitä vahvempien eläinten kanssa. Talonpojat, jotka olivat aseettomia,
eivät voineet mitään tehdä aseellisia miehiä ja villejä eläimiä
vastaan. Mutta he valittivat Lassille. Tämä, joka oli nähnyt asiain yhä
enemmän sotkeutuvan, ei keksinyt muuta keinoa kuin varustaa talonpojat
aseilla ja heidän avullaan sekä omalla sotajoukollaan kurittaa herroja.
Ja sen hän teki.
Sitten oli enää vain toinen puoli askelta jäljellä: hän huudatti
itsensä kaikkien päämiesten päämieheksi eli kuninkaaksi. Antaakseen
hankkeelle enemmän loistoa hän pani toimeen suuren kruunauksen.
Puettuna punaiseen, siilinnahalla reunustettuun susiturkkiin ja närhin
sulilla koristettu majavannahkalakki päässä hän esiintyi suurella
niityllä, missä Ufka voiteli tervalla hänen suunsa ympäryksen, jonka
jälkeen koko kansan täytyi tehdä uusi vala helvettiopin nimessä ja
vannoa, että Lassi oli Jumalan lähettämä ja että Hulling-suku polveutui
Jaafetista, Noakin pojasta, jonka vuoksi kaikkien torninpäämiesten piti
olla hänelle alamaiset ja maksaa hänelle veroa. Viimemainittu asia ei
ollut näille mikään vaikeus, sillä he vain panivat talonpojillensa
uuden veron. Ja niinmuodoin oli Lassi I Hulling-suvusta voideltu
kuninkaaksi Jumalan armosta. Mutta antaakseen kuningasnimelle suurempaa
arvokkuutta hän kirjoitutti nimekseen: Lassi I Hugo, sukua Hulling von
Japhetson.
Sitten tuli verrattain rauhallinen aika. Helvettioppi oli näet
levinnyt, ja kuolemanpelko oli niin suuri, että rikoksia harvoin
tehtiin.
Mutta uusi maattomien luokka oli syntynyt. Nämä eivät nyttemmin enää
saaneet kuljeksia vapaasti, sillä kuljeskelu oli rangaistuksen uhalla
kielletty, ja jotkut heistä olivat asettuneet asumaan lääninherrojen
tornien ympärille ja valmistivat vaatteita ja saappaita laiskalle
linnaväelle. Maksun he saivat kehnonlaisen, mutta nauttivat päämiehen
suojelusta, s.o. saivat maksaa veroa siitä hyvästä, että tekivät työtä
laiskureille. Mutta ihmisten järki oli jo niin pimitetty, etteivät
poloiset räätälit ja suutarit älynneet tätä petosta, ja helvettiopin
päästyä voimaan oli kuolemanpelko yltynyt niin suureksi, että ihmiset
ennemmin elivät mihin hintaan tahansa, minkä sorron ja nöyryytysten
alaisina hyvänsä, kuin tahtoivat uskaltaa kuolla. Mutta suutarien ja
räätälien täytyi myöskin syödä ja juoda, ja tornin ympärillä ei
kasvanut mitään.
Talonpoikien täytyi siis tuoda heille ruokaa saaden vastineeksi
vaatteita, kenkiä ja rahaa. Mutta herrat aitasivat muurilla tornin
ympäristön ja muuriin he panivat portin, portille kirjurin, sillä jo
kauan oli ollut kirjureita, jotka kantoivat talonpojalta maksun siitä,
että hän sai viedä tavaraa myytäväksi. Talonpojat eivät saattaneet
käsittää, miksi heidän piti maksaa siitä, että vaivautuivat
kuljettamaan ruokaa kaupunkiin, eikä sitä kukaan muukaan käsittänyt,
mutta "niin oli kirjoitettu".
Vihdoin menivät eräänä päivänä jotkut ovelat kauppamiehet Lassin
puheille ja saivat hänen päähänsä, että maanviljelys joutuu rappiolle,
jos talonpojat matkustelevat kaupunkeihin kaupoille; senvuoksi he
lupasivat ottaa toimekseen käydä ostelemassa tavaroita talonpojilta ja
maksaa siitä määrätyn veron "majavalakille" -- niin Lassia nyt
nimitettiin. Hän suostui ehdotukseen, mutta silloin talonpojat
kieltäytyivät myymästä. Kaupungissa syntyi nälänhätä, ja talonpojat
velvoitettiin kuolemanrangaistuksen uhalla myymään kauppiaille. Silloin
talonpojat ilkeyttään panivat tavaroilleen niin korkean hinnan, että
Lassi oitis kirjoitutti taksat, jotka määräsivät talonpoikain karjan ja
viljan hinnan. Ja nyt oli kaupungin ja varkaiden tulevaisuus taattu, ja
rauha ja onni vallitsi viisi pitkää kuukautta, josta Lassi sai
sotureiltaan nimen Lassi Läävänlukko, koska hänellä ikäänkuin oli
avain, millä saattoi avata ja sulkea talonpoikain läävät mielensä
mukaan.