Aika laahusti eteenpäin, ja Lassi istui kaikessa rauhassa ja otti
vastaan veroa. Mutta seuraavana vuonna suuren uhrin jälkeen hän odotti
turhaan, ja nälänhätä uhkasi. Silloin hän lähetti liikkeelle Ufkan,
pitkä, korpinhöyhenistä tehty takki yllä, tiedustelemaan ja pelottamaan
vastahakoisia, jotta he toisivat veronsa. Kun Ufka palasi, oli hän
revitty ja pahoinpidelty. Kansa ei enää uskonut häneen eikä tarvinnut
Lassin tulikiviä, kun Petter Snagg oli keksinyt mistä niitä saatiin.
Mutta Lassilla oli muuta varalla, sillä hän oli viisas mies, jolla oli
muisti tallella. Heimojen kokoonkutsuminen ei enää hyödyttänyt mitään,
mutta hän lähti hakemaan Petter Snaggia ja hänen heimoaan, sillä hän
tahtoi lyödä hänet hänen omalla alueellaan ja todistajain läsnäollessa.
Saavuttuaan vihdoin raskaan päivämatkan perästä Snaggin telttakylään
hän astui esiin ja tervehti Petteriä kunnioittavasti, ja keskusteltuaan
kahdenkesken he tekivät liiton uuden keksinnön perusteella. Heimo
kutsuttiin kokoon, ja Snagg piti seuraavansisältöisen puheen.
Metsästäjäelämä ei ollut vailla vaivoja ja hankaluuksia. Välistä oli
lihaa yltäkyllin, niin että sitä jäi mätänemään, välistä taas oli
puute. Jonkun kerran oli tosin yritetty kuivaamalla säilyttää
yltäkylläisyydestä jotakin, mutta menettelytapojen puutteellisuus oli
tehnyt heidän toiveensa tyhjiksi. Nyt olivat Petter Snagg ja Lassi
Hulling löytäneet salaperäisen kiven, jolla oli kyky estää lihaa, kalaa
ja nahkoja mätänemästä. Tällä aikakauden suurimmalla keksinnöllä oli
arvaamattoman laajakantoiset seuraukset. Nyt kävi laatuun metsästää
määräaikoina ja sitten istua rauhassa, ja rauhassaistuminenhan oli
elämän suurin, puhtain ja varmin nautinto. Jos heimo nyt tahtoi maksaa
Lassille ja Petterille veroa, niin se sai heidän keksintönsä.
Jyrisevä suostumushuuto tuli vastaukseksi.
Petter jakoi sitten valkoista, rouhittua kiveä, jota nimitettiin
suolaksi, ja kehotti kansaa tulemaan kerta viikossa noutamaan
tarpeensa, jonka vastineeksi piti tuoda vero. Ja sitten Lassi palasi
kotiansa.
Mutta verotuloja ei karttunut kovinkaan paljoa, sillä kapteeni Parta
oli jo opettanut heimolleen savustamismenettelyn, joka oli tehnyt
hänestä verottajan, ja partalaiset eivät huolineet suolasta.
Suolan tultua käytäntöön saivat ihmiset parempaa aikaa ja alkoivat
pysyä aloillaan. Mutta nyt oli jo niin totuttu kovaan työhön, että
saatiin tilaisuutta uusien keksintöjen tekemiseen. Niinpä esimerkiksi
lääkäri, joka oli erään heimon verottaja, oli löytänyt punaisen
metallin, jota kävi helposti takominen ja josta oli sangen edullista
tehdä nuolia. Metalli ei ollut muuta kuin vaskea, ja sen tultua
käytäntöön kävi metsästys entistä helpommaksi, jotapaitsi siitä
valmistettiin veitsiä ja kirveitä, joilla puita kaadettiin. Mutta
sitten alkoi ankara vasken etsintä kaikkialla. Sitä ei löydetty. Toiset
heimot lähettivät sananviejiä tohtori Gaddin luo ja pyysivät tietoa
vasken löytöpaikasta. Hän kieltäytyi ilmaisemasta salaisuutta, mutta
möi veitsiä ja nuolenkärkiä suolasta ja tulikivistä, joista hänellä oli
puute, pitäen kuitenkin hinnan niin korkeana, että muut heimot
suuttuivat, ja eräänä kauniina päivänä hyökkäsi Pihtis-seppä, joka oli
erään heimon päällikkö, hänen kyläänsä ja vangitsi lääkärin ja ja hänen
heimonsa. Lääkäri ja hänen väkensä rukoilivat henkensä puolesta ja
saivatkin pitää sen sillä ehdolla, että tekivät työtä sepälle ja hänen
kansalleen eli rupesivat heidän orjikseen.
Mutta uhkaavan vaaran säikyttämänä oli Lassi, joka myös oli kateellinen
sepälle ja kapteenille, lähtenyt liikkeelle ja etsinyt uuden metallin,
joka oli terävämpää kuin vaski eikä taipunut iskuista, ja rautaisilla
piikeillään ja kirveillään hän varusti väkensä, joka nyt otti sepän ja
kapteenin joukot vangiksi. Mutta silloin Lassille tuli ajattelemista
enemmän kuin hän oli koskaan uneksinutkaan, sillä oli vaikeata elättää
ja hallita niin suurta ihmisjoukkoa yhdessä kohden, ja metsänriista oli
vähentynyt. Täytyi miettiä uusia ravintoaineita, jotka saattoi pitää
näkyvissään, ettei tarvinnut juosta metsästä hakemaan. Hän pyydystytti
senvuoksi alkuhärkiä, lampaita ja vuohia, jotka kytkettiin puihin
niityille ja joiden maitoa ja lihaa voitiin mielen mukaan käyttää, ja
niin oli hänellä paimentolaiskansa hallittavanaan. Mutta talvella piti
elukoita ruokkia, ja sitä varten oli rakennettava navetoita ja latoja
sekä koottava heinää.
Mutta pian kyllästyttiin ruuan yksitoikkoisuuteen, ja vanhat muistot
iloisesta ajasta Onnellisten saarella alkoivat tuntua mahassa. Lassi,
joka oli käyttänyt aikansa hyvin, oli löytänyt pari ruoholajia, joiden
siemenet survottuina ja maitoon sotkettuina olivat herkullista ruokaa.
Sitäpaitsi oli hän tavannut paksujuurisia kasveja, joiden juuret olivat
karvaita kasvaessaan laihassa maassa, mutta makeita kasvaessaan
lihavassa. Kun hänellä ei ollut auraa eikä kesytettyä vetojuhtaa, niin
hän kaadatti ja poltatti metsää. Tuhkaan hän kylvi ruohon- ja
nauriinsiemenensä, ja niin oli maanviljelys käynnissä. Kaikki heimot
eivät heti seuranneet esimerkkiä. Mutta muutamat tekivät sen. Mutta
kaskenpoltto karkoitti metsänriistan. Naapurit valittelivat savun
haitallisuutta; hekin alkoivat päästä viljelyskasvien makuun, mutta
eivät tahtoneet heittää metsästystä eivätkä hävittää metsiä. He tekivät
senvuoksi silloin-tällöin pieniä hyökkäyksiä Lassin alueelle eivätkä
tahtoneet tunnustaa hänen omistusoikeuttaan sikäli, että olisivat
myöntäneet hänelle oikeuden kaskeamisella hävittää maata ja
metsänriistaa. Lassin täytyi karkoittaa heidät asevoimin. Mutta väki,
joka oli sodassa, ei voinut tehdä työtä. Siksi täytyi toisten ruokkia
ja vaatettaa niitä, jotka olivat ulkona suojelemassa peltoja. Niin
määräsi Lassi yleisen suojelusveron.
Tällöin alettiin rakentaa taloja ja luovuttiin kokonaan
kiertolaiselämän ajatuksesta. Mutta paikallaanpysymisen sulous täytyi
ostaa kalliisti, eikä Lassilla nyttemmin enää koskaan ollut iloista
päivää, sillä hän sai ehtimiseen istua riitoja ratkaisemassa ja
laatimassa lakeja ja asetuksia.