Vuosi oli kulunut. Kaikesta, mitä oli pelätty, ei mitään ollut
tapahtunut. Talvi oli yhtä lämmin kuin kesäkin. Vuodenajat erosivat
toisistaan vain erilaisten tuotteittensa kautta, ja niiden
tuleentumisajan mukaan oli Lassi laatinut almanakan. Ruokajärjestyksen
yksitoikkoisuus tuli täten vältetyksi, ja ihmiset pysyivät erinomaisen
terveinä. Niinpä oli siis neljä vuodenaikaa, kolme kuukautta kussakin:
Pisanki, Leipäpuunhedelmä, Taateli ja Kokospähkinä. Pisankiin
(tammi--maaliskuu) kuului vielä ananas ja oranssi; Leipäpuunhedelmään
(huhti--kesäkuu) kuului jättiläismansikka ja viikuna; Taateliin
(heinä--syyskuu) kuuluivat lisäksi persikat ja kirsikat; Kokospähkinään
(loka--joulukuu) aprikoosit ja mulperinmarjat. Sitäpaitsi tuottivat
alituista vaihtelua melonit, granaattiomenat, maissi, herneet ja pavut,
niin että ruokalista oli myötäänsä uusi. Kun ei kukaan tehnyt työtä ja
lämpö oli korkea, jaksettiin syödä vain hiukan. Ja koska laivaruoka oli
ollut pääasiallisesti suolaista, oli hedelmäravinto perinpohjaisena
keripukin parannuskeinona, ja tämän johdosta tuli kasviaineiden syönti
vähitellen tavaksi. Jotkut yksityiset lihansyöntiyritykset tuottivat
rangaistukseksi vatsatauteja. Eräs vanha juoppo oli keksinyt keinon
valmistaa kokosmehusta päihdytysjuomaa panemalla sen käymään, mutta
tuli siitä niin sairaaksi, ettei tehnyt sitä toistamiseen eikä kukaan
muukaan. Tällaisia yksinkertaisia ravintoaineita käytettäessä
lievenivät intohimot, ja vain ystävällisiä sanoja puhuttiin. Kateus ei
päässyt syntymään, kun kaikilla oli hyvät olot, eikä mitään
epäjärjestyksiä sattunut. Viha ja kiukku hävisivät, ja "oli vallan
liika lämmin", jotta olisi viitsinyt riidellä, sanoi kapteeni. Kun oli
totuttu olemaan vaatteitta, jotka sitäpaitsi olivat kuluneet rikki,
tuli tavaksi käydä puolialastomina, ja lopulta oli miesten ja naisten
ainoana pukimena taidokkaasti punottu lehtiverho. Lapset kävivät
apposen alasti.
Ajan kuluksi keksittiin leikkejä, pallokisoja, huvikävelyjä, uinti- ja
souturetkiä, ja erittäinkin harrastivat lapset puissa-kiipeilemistä,
jossa urheilussa he pian saavuttivat suuren taitavuuden. Lisäksi oli
Lassi järjestänyt neljä suurta juhlaa: yhden kunkin vuodenajan
alkajaisiksi. Ja vilpittömällä riemulla ihmiset kävivät tervehtimään
jokaista uutta sadonkorjuu-aikaa, sillä ruuan vaihdoksen ilo oli
todellakin varsin luonnollinen. Silloin kokoonnuttiin ja leikittiin
koko päivä. Miehet, naiset ja lapset karkeloivat suuren, vastapoimitun
hedelmäkasan ympärillä, ja esikoishedelmät uhrattiin ikihyvälle
Antajalle, niinkuin jo Aabel ja Kain olivat uhranneet Herralle, ja tämä
tapa oli kaikkien, yksinpä Petter Snagginkin mielestä sekä kaunis että
raamatullinen.
Petter Snagg oli tehnyt yrityksen vapaakirkon muodostamiseksi ja tahtoi
lukea saarnan, mutta koko homma tuntui perin hullunkuriselta, ja kun
hän rukoili esivallan ja sotavoiman puolesta, ei se soveltunut
ensinkään. Ja synnintunnustuksessa ei yksikään saattanut olla vilpitön,
sillä kellään ei ollut mitään syntejä tunnustettavana.
Sopu, rauha ja lepo vallitsi koko yhteiskunnassa; kovia sanoja ei enää
käytetty, ja lopulta ihmiset puhuttelivat toisiaan lempinimillä. Kun
lapsi syntyi, iloittiin suuresti, ja se otettiin yhteiskunnan jäseneksi
leikein ja lauluin, luonnon suomana lahjana, joka ei saanut mitään
vanhempain käsissä olevan pääoman raakaa sivuarvoa ja jota ei myöskään
pidetty taakkana eikä rangaistuksena. Kun nuorukainen ja neito
tahtoivat saada lapsia keskenään ja tulla ystäviksi, ilmoittivat he sen
Lassille, joka oitis pani toimeen juhlan tämän iloisen tapauksen
kunniaksi, eikä nuorten nimiä kirjoitettu mihinkään kirjaan eikä heitä
pakotettu lupaamaan toisilleen tottelevaisuutta, niin että jos toinen
heistä tahtoi syödä viikunoita ja toinen banaaneja, ei mikään laki
voinut pakottaa heitä syömään samaa ruokaa. Kun ei myöskään ollut
huoneita siivottavana eikä astioita pestävänä, ei vaimon tarvinnut olla
miehellensä alamainen, ja vuode- ja asumus-ero oli pakollinen, syystä
ettei vuodetta eikä asuntoa ensinkään ollut, vaan ainoastaan lehtikasa
puun juurella.
Kaikki oli siis niin vapaata, pakotonta ja yksinkertaista kuin suinkin,
eikä äitien tarvinnut valvoa tyttäriään, koska heidän ei tarvinnut
pelätä, että vävyt naisivat tyttäriä rahojen vuoksi, eikä sitä, että
tyttäret laittaisivat lapsia, sillä lapsensaamista pidettiin suurena
siunauksena ja sitä tilaa, jossa tyttö oli lasta kantaessaan,
nimitettiinkin sentähden "siunatuksi". Yksi ainoa seikka häiritsi tämän
Onnellisten saaren rauhaa; se oli entisyyden muisto, joka etenkin
unessa heräsi eloon. Niinpä kuultiin nukkuvien usein kiljahtelevan
unissaan. Eräs vanha seppä uneksi usein ankkuripajasta ja
heräsi siihen, että vanginvartija potkaisi häntä kylkeen. Muuan
tynnyrintekijä, joka oli varastanut, koska hänellä oli liian monta
lasta, uneksi öisin, että lapset parkuivat leipää, ja kun hän havahtui
ja näki auringon paistavan noihin alati-hedelmällisiin puihin, niin hän
ilosta itki ja lankesi polvilleen kiittäen Jumalaa kaikesta hyvästä;
mutta sitten hän johtui ajattelemaan tulevaisuutta, ja silloin eivät
mitkään lohtuperusteet auttaneet. Tämä se oli tuon muuten niin
onnellisen yhteiskunnan paha henki: tulevaisuuden ajatteleminen.
Nähdessään kuinka hyvin kaikki nyt oli eivät he voineet vavistuksetta
ajatella, millaisiksi olot muuttuisivat, jos esimerkiksi jokin laiva
tulisi heitä noutamaan. Koti-ikävään ei kellään heistä ollut aihetta,
sillä kaikilla oli takanaan joko kuritushuone tai sotapalvelus, eikä
niitä kukaan ikävöinyt. Entisyyden muisto ja tulevaisuuden
ajatteleminen siis olivat ne aaveet, jotka häiritsivät heidän
autuaallista rauhaansa, ja sekä lääkäri että Lassi aprikoivat
sinne-tänne keksiäkseen apukeinon, mutta turhaan. Mutta mitä he eivät
pystyneet keksimään, sen keksi sattuma.
Eräänä päivänä oli seppä mennyt metsään virkistyäkseen unettoman yön
jälkeen. Muutamasta kivirauniosta hän löysi pensaan, jossa oli sinisiä
marjoja ja jommoista hän ei ollut ennen nähnyt. Hän poimi muutamia
marjoja ja söi ne. Erityisen hyviltä ne eivät maistuneet, mutta hän ei
kiinnittänyt siihen huomiota. Ja sitten hän meni kotiinsa, s.o. sen
pensaan luo, missä hänellä oli lehtikasansa. Siellä hän tapasi
vaimonsa. Seppä oli repäisevän hauskalla tuulella ja puhui hullutuksia.
-- Olet tainnut ottaa naukun, sanoi vaimo, jolla vielä oli entisyyden
muisto tallella.
-- Mitä se on? ihmetteli seppä.
-- Viinaa! sanoi vaimo maiskuttaen suutaan.
-- Viinaa? Siitä en ole ikinä kuullut puhuttavan. Mitä se on? sanoi
seppä kummissaan.
-- Jollet muista mitä se oli, niin muistat kai, että istuit Karlskronan
tyrmässä!
-- Karlskronan? En yhtään ymmärrä sinua, muija kulta!
-- Sitten olet hukannut muistisi, sanoi eukko.
Ja sen juuri olikin seppä tehnyt, ja nyt oli keksintö selvä. Lääkäri
keräsi kohta marjoja ja antoi koko joukolle syödä, unilääkkeeksi muka,
ja kaikki söivät, lääkärikin, mutta Lassi pudotti marjansa mäkeen,
sillä, ajatteli hän, ei tiedä mitä voi menneisyydestä oppia, ja
tulevaisuutta ei tunne kukaan.