Taivaanrannan taa.
Iltapäivä oli jo kulunut pitkälle, kun Curly palasi laakson toisesta
päästä tuoden mukanaan erään naisen, joka vapauttaisi rouva Baldwinin
taloushommista, ja Helen arveli nyt voivansa palata Reidien luo.
»Minä käsken Patchesin saattamaan teitä kärryillä», sanoi Rovasti.
»Olitte hyvin ystävällinen jäädessänne tänne, te olette ollut meille
korvaamattomaksi avuksi.»
»Älkää puhuko mitään kärryistä, herra Baldwin. Käveleminen tekisi
minulle varmasti hyvää. Mutta olisin todellakin iloinen, jos Patches
tulisi saattamaan minua — tuntisin itseni paljon turvallisemmaksi»,
lisäsi hän nauraen.
Rouva Baldwin nukkui, ja Kitty istui sairasvuoteen vieressä Helenin
lähtiessä kartanosta, mutta Rovasti itse saattoi häntä ja Patchesia
hiukan matkaa. Sanottuaan hyvästi Rovastille ja luvattuaan palata
huomenna Helen sanoi seuralaiselleen: »Oi, Larry, minä olen iloinen
tästä tilaisuudesta, tahdoin välttämättä tavata sinua kahdenkesken,
enkä ymmärtänyt, miten se kävisi laatuun. Minulla on jotakin sanottavaa
sinulle, Larry, jotakin, joka minun täytyy sanoa sinulle, ja sinun on
oltava hyvin kärsivällinen kuunnellessasi.»
»Sinähän näit, mitä tänä aamuna tapahtui. En löydä sanoja, joilla
voisin sinua kiittää!» sanoi mies vakavasti.
»Se oli kauheata — kauheata, Larry! Miksi et sanonut heille, kuka olet?
Miksi annoit heidän —» Hän ei saattanut lopettaa lausettaan.
Mies naurahti lyhyesti. »Sehän olisi ollut turhaa sanojen haaskausta.
Luuletko, että he niissä olosuhteissa olisivat ottaneet uskoakseen
sellaisia juttua?»
Hetkisen he kulkivat vaieten. Sitten Patches kysyi: »Jim Reidin
epäluulojenko takia sinä tahdoit tavata minua, Helen?»
»En, Larry, vaan Kittyn tähden», vastasi Helen.
»Kittyn?»
»Kitty kertoi kaiken minulle tänään», jatkoi Helen. »Lapsiraukka on
miltei suunniltaan.»
Mies ei vastannut. Helen katsoi häneen äidillisesti.
»Rakastatko sinä häntä niin suuresti, Larry? Sano minulle rehellisesti,
onko niin?»
Patches ei saattanut — ei uskaltanut — katsoa häneen.
»Sano minulle, Larry», intti Helen. »Minun täytyy saada tietää se.
Rakastatko sinä Kittyä, niin kuin miehen tulee rakastaa vaimoaan?»
Nyt Patches vastasi ääni liikutuksesta väristen. »Miksi kysyt minulta
sellaista? Sinähän tiedät vastauksen. Mitä oikeutta sinulla on pakottaa
minut sanomaan sinulle se, minkä jo tiedät — että minä rakastan sinua —
toisen miehen vaimoa?»
Helen kalpeni. Tahtoessaan auttaa Kittyä ei hän lainkaan ollut tullut
ajatelleeksi, mihin tilanteeseen hän tällä kysymyksellä oli saattanut
itsensä.
»Larry!» hän sanoi ankarasti.
»Niin», vastasi tämä intohimoisesti, »sinähän vaadit minua sanomaan
totuuden.»
»Minä vaadin sinua sanomaan minulle totuuden Kittystä», vastasi Helen.
»Ja sen sinä nyt tiedät», vastasi mies nopeasti.
»Oi, Larry», huudahti tyttö, »kuinka sinä saatoit — kuinka sinä saatoit
pyytää vaimoksesi naista, jota et rakasta? Kuinka sinä saatoit, Larry?
Ja juuri kun minä olin niin ylpeä sinusta, niin iloinen siitä, että
vihdoin olit löytänyt oman itsesi, että sinä olit niin kelpo mies!»
»Kitty ja minä olemme hyvät ystävät», vastasi Patches matalalla,
synkällä äänellä, »ja hyvät toverit. Viime vuonna olen oppinut pitämään
hänestä hyvin paljon — meillä on niin paljon yhteistä. Minä voin antaa
hänelle sen elämän, jota hän kaipaa — elämän, johon hänet on luotu.
Minä teen hänet onnelliseksi, minä olen hänelle uskollinen, minä
tarjoan hänelle kaiken, mitä mies voi tarjota vaimolleen.»
»Ei, Larry», sanoi Helen hellästi miehen äänen avuttomuuden
liikuttamana, sillä Patches oli puhunut aivan kuin itsekin olisi ollut
selvillä siitä, että hänen yrityksensä puolustaa kihlaustaan Kittyn
kanssa olivat turhia. »Ei, Larry, sinä et voi tarjota Kittylle kaikkea,
mitä miehen tulee tarjota vaimolleen. Ilman rakkautta et voi olla hänen
miehensä.»
Jälleen he kulkivat äänettöminä kappaleen matkaa. Sitten Helen kysyi:
»Ja oletko varma siitä, että Kitty rakastaa sinua — niinkuin naisen
tulee rakastaa, tarkoitan.»
»En olisi pyytänyt häntä vaimokseni, jollen olisi uskonut sitä»,
vastasi Patches hiukan innokkaammin.
»Et tietenkään», virkkoi Helen hilpeämmin, »eikä Kitty olisi voinut
sanoa 'kyllä', jollei hän olisi uskonut sinun rakastavan häntä!»
»Tarkoitatko luulevasi, ettei Kitty rakasta minua, Helen?»
»Minä tiedän, että hän rakastaa Phil Actonia, Larry. Minä luin sen
hänen kasvoistaan, kun hän ensin kuuli onnettomuustapauksesta. Hän on
aina rakastanut häntä, Larry, siitä saakka, kun he lapsina leikkivät
yhdessä. Kitty on koettanut tukahduttaa sydämensä tunteen — hän on
koettanut voittaa rakkautensa, mutta nyt hän tietää, että se on
mahdotonta. Olipa onni teille molemmille, että hän huomasi rakastavansa
Actonia, ennen kuin oli ehtinyt pilata sekä omansa että sinun elämäsi.»
»Mutta kuinka hän saattoi lupautua vaimokseni, jos hän rakasti Philiä?»
kysyi Patches.
»Mutta kuinka sinä saatoit pyytää häntä vaimoksesi, vaikka —»,
vastasi Helen nopeasti lainkaan ajattelematta itseään. Sitten hän
jatkoi urheasti syrjäyttäen itsensä: »Sinä johdatit hänet suureen
kiusaukseen, Larry. Sinä et kenties tarkoittanut sitä, mutta sinä
teit sen joka tapauksessa. Sinä houkuttelit häntä rikkaudellasi —
kaikella sillä ylellisyydellä ja loistolla ja hienoudella, mitä saatoit
hänelle tarjota. Sinä sait hänet vaihtamaan rakkauden kaikkeen tähän.
Minä tiedän, Larry — minä tiedän, sillä minäkin olin kerran samassa
kiusauksessa.»
Patches teki eleen kuin väittääkseen vastaan, mutta Helen ei antanut
hänen keskeyttää. »Sinä et tiennyt sitä, mutta vain muisto isävainajani
opetuksista pelasti minut tekemästä hirveätä erehdystä. Nyt sinä
olet mies, Larry. Sinä olet minulle rakkaampi kuin kukaan muu mies
maailmassa paitsi yhtä, ja enemmän kuin ainoatakaan muuta miestä —
paitsi tuota yhtä — minä kunnioitan ja ihailen sinua saavuttamasi
miehuuden takia. Mutta Larry, etkö ymmärrä: kun mies on mies, on
olemassa asia, jota hän ei koskaan voi tehdä — hän ei koskaan voi
käyttää hyväkseen naisen heikkoutta. Hän ei voi johdattaa häntä
kiusaukseen, joka on suurempi kuin hänen voimansa. Hänen täytyy olla
voimakas sekä omasta että hänen puolestaan. Hänen täytyy pelastaa hänet
hänestä itsestään huolimatta.»
Patches kohotti päänsä ja loi katseensa kauas Granite Mountainia
kohden. Kerran ennen oli tämä nainen herättänyt hänessä uinuvan
miehuuden, ja nyt hän jälleen vetosi siihen, mikä hänen sisimmässään
oli hienointa ja parhainta.
»Sinä olet aina oikeassa, Helen», hän sanoi miltei nöyrästi.
»Ei, Larry», vastasi Helen nopeasti, »mutta sinä tiedät minun tällä
kertaa olevan oikeassa.»
»Minä vapautan heti Kittyn hänen lupauksestaan», virkkoi Patches
ikäänkuin päättääkseen keskustelun.