»Vai olette te professori!» huudahti paimen aivan kuin suunniltaan
tällaisen suuruuden läheisyydessä. »Anteeksi, että uskallan kysyä,
mutta sanoisitteko mulle — minkä professori te sitten olette?»
Vieras vastasi rohkeammin, aivan kuin saisi jokaisesta sanasta
vahvistusta sielulleen: »Estetiikan.»
Paimenen naama piteni, hänen suunsa aukeni ihmetyksestä ja hän
katsoi professorista Philiin ja Philistä Kittyyn ikäänkuin kutsuen
heitä tämän mullistavan uutisen todistajiksi. »Älkäähän hulluja!»
hän viimein mutisi nöyrän ihailun vallassa. »Kuka voisi uskoa sitä
teidänlaisestanne rääpäleestä? Mutta mitä peeveliä sitten sellainen
istetiikka on, jonka professori te olette — jos saan kysyä?»
Hienostunut tiedemies vastasi viipymättä parhaalla katederisävyllään:
»Oppi kauneuden olemuksesta ja tunnusmerkeistä sekä taiteen
ilmenemismuodoista.»
Samassa Muukalainen karkasi takajaloilleen ja professori Parkhill
katsoi parhaaksi vetäytyä turvaan Philin selän taakse.
»Anteeksi, herra»; sanoi Patches. »Tule nyt, senkin kiusankappale!
Sinulla ei ole sen enempää älliä kuin preeriasudella!»
Kuuluisa estetiikan professori jäi Philin ja Kittyn kanssa katselemaan,
kun Patches riisui satulan riuhtovan oriin selästä ja vei sen suuresta
veräjästä laitumelle.
»Pyydän anteeksi», mutisi vieras vienolla äänellään, »mutta minkä
sanoittekaan tuon miehen nimeksi?»
»Patches, Honourable Patches», vastasi Phil.
»Kuinka kummallista! Erittäin kummallista! Olisipa mielenkiintoista
tutkia tämän miehen sukua ja jos mahdollista päästä selville tällaisen
nimen alkuperästä.»
Phil kauhistui professorin halua ja vastasi: »Herran tähden, älkää
virkkako sanaakaan hänen nimestään, ei ainakaan hänen kuullensa.»
»Hän — hän on vaarallinen, sitäkö tarkoitatte?»
»Niin on, jos luulee jonkun laskevan leikkiä nimestään. Kysykää
pojillamme, he tietävät sen kokemuksesta.»
»Mutta minä — minä vakuutan teille, herra Acton, että en lainkaan
pitänyt sitä naurettavana — kaukana siitä! Oi, hyvin kaukana siitä!»
Nyt Kittyn oli pakko kääntyä pois. Veräjällä hän tapasi Patchesin, joka
palasi laitumelta.
»Saisitte hävetä», hän torui. Mutta siitä huolimatta hänen silmänsä
nauroivat.
»Kyllä, neiti», sanoi Patches nöyrästi.
»Kuinka saatoitte tehdä sellaista?» kysyi tyttö.
»Kuinka olisin saattanut olla tekemättä?»
»Kuinka muka olisitte saattanut olla tekemättä?»
»Niin juuri! Näittehän, millä silmin hän katseli minua. Totta puhuen,
neiti Reid, enhän voinut tuottaa hänelle niin suurta pettymystä. Enkö
ollut juuri sellainen kuin hän toivoi minun olevan? Luulin teidän
kiittävän minua! Enkö tehnyt sitä sangen hyvin?»
»Mutta hänhän luulee nyt, että te olette aivan tavallinen paimen!»
väitti tyttö vastaan.
»Mainiota!» vastasi Patches siekailematta. »Kiitos, neiti Reid, se on
paras kohteliaisuus, minkä koskaan olen kuullut.»
»Nyt teette pilaa minusta», sanoi Kitty hämmästyneenä hänen
äänensävystään.
»En tee. Olen vakavissani», selitti Patches. »Mutta tuolta hän tulee
taas. Teidän suosiollisella luvallanne laittaudun tieheni. Mutta älkää
selittäkö mitään professorille. Se nöyryyttäisi minua, ja ajatelkaahan
kuinka pettynyt hän olisi.»
Nostaen satulansa maasta ja lähtien edelleen hän lisäsi äänekkäämmin:
»Ei, en mää unohra, Kitty neiti. Saatte sanoa papallenne, että hänen
iso sonninsa on meirän isossa laitumessa. Mää näin sen tänään.»
Ensimmäistä tutustumista seuraavina päivinä Kitty vietti useita hetkiä
professorin seurassa. Phil poikineen valmisteli kevätkierrosta,
rouva Baldwinilla oli yllin kyllin hommaa taloudessaan, ja Rovasti,
niin ystävällinen ja kohtelias kuin olikin vieraalleen, keksi aina
jotakin tärkeätä tehtävää tämän yrittäessä houkutella hänet pitempään
keskusteluun, sillä hän tunsi tämän pitävän häntä sivistymättömänä
olentona, joka älynsä puolesta ei kohonnut härkiensä ja vasikoittensa
tasoa paljoakaan korkeammalle. Niinpä olikin Kitty ainoa, jolla riitti
sekä aikaa että kärsivällisyyttä tähän seurusteluun. Ja omituista kyllä
hän näytti pitävän siitä.
Karjankierroksen viimeisinä päivinä Phil ratsasti kotiin
neuvotellakseen Rovastin kanssa karjan kuljettamisesta. Patches ja
muut paimenet jäivät vartioimaan laumaa, joka seuraavana päivänä oli
määrä toimittaa rautatielle. Seuraava aamu valkeni, ja miehet olivat
parhaillaan lopettamassa aamiaistaan, kun heidän päällysmiehensä
palasi. Jo ennen kuin hän oli virkkanut sanaakaan, tiesi Patches,
että jotakin oli tapahtunut. Miesten hilpeästi tervehtiessä häntä ei
hymyn häivettäkään näkynyt hänen kasvoillaan eikä hän edes vastannut,
ennen kuin tullessaan aivan heidän viereensä nuotiotulelle. Siinä hän
laskeutui satulasta lausuen lyhyesti »huomenta, pojat» ja jäi seisomaan
suitset kädessään.
»Ei aamiaista, Sam», virkkoi hän kiinalaiselle kokille, joka riensi
tarjoamaan ruokaa, »vain kupillinen kahvia.» Ja kääntyen miesten
puoleen: »Satuloikaa hevosenne ja pankaa karja liikkeelle. Me viemme
sen Skull Valleyhin.»
»Hiisi vieköön!» ihmetteli Curly hetkistä myöhemmin satuloidessaan
hevostaan Patchesin vieressä, »mikähän Philiä vaivaa? Ei suinkaan hän
ole riidellyt Rovastin kanssa kotona käydessään, vai mitä arvelet?
Luuletko Rovastin moittineen häntä jostakin?»
Patches pudisti päätään: »Mistäpä minä sen tietäisin, kumppani», ja
kääntyi hevoseensa päin.
Koko päivän Phil pysytteli yksinään, puhutellen tovereitaan vain
silloin, kun hänen oli pakko ja silloinkin mahdollisimman lyhyesti.
Illalla hän lähti toisten seurasta heti syötyään illallisensa ja
Patches kuuli hänen painuvan vuoteelleen kauan sen jälkeen, kun toiset
jo olivat vaipuneet uneen. Ja seuraavana päivänä, kun raskain työ,
karjan lastaaminen rautatievaunuihin suoritettiin, oli Phil niin
muuttunut, että jolleivät miehet olisi olleet hänen vanhoja ystäviään
ja tovereitaan, olisivat he varmasti nousseet kapinaan vaativaista
päällysmiestään vastaan.
Ilta oli jo kulunut pitkälle, kun viimeinen eläin oli saatu junaan.
Curlyn ja Bobin oli määrä seurata karjan mukana. Toisten tuli jäädä
Skull Valleyhin seuraavaan aamuun hajaantuakseen sitten eri suunnille
koteihinsa. Phil ilmoitti lähtevänsä kotimatkalle vielä samana iltana.
»Sinä voit palata johonkin aikaan huomenna, Patches», virkkoi Phil
lyhyesti hyvästeltyään miehiä, joiden kanssa oli elänyt hyvässä
toveruudessa karjankierroksen pitkät viikot. Hän nykäisi puhuessaan
hevostaan suitsista.
Risti-Kolmion päällysmies oli jo ehtinyt kappaleen matkaa tovereittensa
luota, kun Patches saavutti hänet, »Saanko ratsastaa kanssasi
Risti-Kolmioon jo tänä iltana, Phil?» hän kysyi tyynesti.
Phil pysähdytti hevosensa ja katsoi ystäväänsä hetkisen vastaamatta
hänen kysymykseensä. Sitten hän sanoi ystävällisemmällä äänellä kuin
näinä päivinä oli käyttänyt: »Sinun olisi parempi jäädä tänne poikien
kanssa ja nukkua yösi rauhassa, Patches. Levosta ei karjankierroksen
aikana ole ollut puhettakaan, eivätkä eilinen ja tämä päivä olleet
niinkään helppoja. Lastaaminen on kauheata silloinkin, kun kaikki ovat
hyvällä tuulella», hän lisäsi lyhyesti naurahtaen.
»Jos sallit, niin tulen kernaasti mukaasi», sanoi Patches
yksinkertaisesti.
»Mutta hevosesi on yhtä väsynyt kuin sinäkin», intti Phil.
»Minähän ratsastan Muukalaisella», vastasi Patches.