Keskustelua polttomerkeistä.
Muutamia päiviä Jim Reidin käynnin jälkeen Rovastin luona
pysähtyi kaksi Vinoneliö-ja-Puolikkaan miestä matkalla Cherry
Creekiin päivälliselle karjakartanoon. Rovasti oli tunnettu
vieraanvaraisuudestaan. Hänen talossaan oli aina pöydässä sija miehelle
ja tallissa hänen hevoselleen, ja isäntä oli aina valmis pihallaan
pähkinäpuiden alla syventymään rattoisaan keskusteluun vieraittensa
kanssa. Ja niinpä olikin koko seudussa tuskin ainoatakaan paimenta,
joka ei ratsastusretkillään olisi katsastanut Rovastin karjaa miltei
yhtä huolellisesti ja harrastusta osoittaen kuin oman isäntänsä laumaa.
Niinpä nämä Tonto Fiatista saapuneet ratsastajat kertoivat Rovastille
nähneensä Risti-Kolmion karjaa Tooheyn lähteillä juomassa ja
huomanneensa useiden eläimien kärsivän pattimadoista.
»Pysähdyimme katsomaan, kuinka niiden laita oli, ja poltimme yhteen
vasikkaan teidän merkkinne», sanoi Shorty Myers.
»Kiitoksia paljon, pojat», vastasi Rovasti, sitten hän jatkoi
tavalliseen leikkisään tapaansa: »Poltittekohan siihen vain oikean
merkin?»
»Emme sentään kaikki ole Tailholt Mountainin palveluksessa», vastasi
toinen ratsastaja, Bert Wilson, ympärillä istuvien nauraessa Rovastin
kysymykselle.
Wilsonin puhuessa huomasi Patches hämmästyksekseen naurun kaikkoavan
äsken niin hilpeiltä kasvoilta ja miesten luovan toisiinsa merkitseviä
katseita.
»Onko kukaan sattunut näkemään mitään viime aikoina?» kysyi Rovasti
tyynesti.
Hänen kysymystään seurasi hetken hiljaisuus vieraiden katsoessa
kysyvästi Patchesista Rovastiin ja sitten Philiin. Phil osoitti
hyväksyvästi hymyilemällä luottavansa muukalaiseen, ja Shorty jatkoi:
»Löysimme pari vastamerkittyä vasikkaa, joilla viime viikolla ei
näyttänyt olevan lainkaan emää, ja Bud Stillwell sanoo, ettei D. I:n
naapuruudessa ole kaikki niin kuin olla pitäisi.»
Jälleen seurasi hiljaisuus. Patchesista se tuntui myrskyä ennustavalta.
Hän oli huomannut vieraiden kysyvät katseet ja Philin äänettömän
vastauksen, mutta hän ei voinut käsittää, mistä oli kysymys. Hän
saattoi vain itsekseen ihmetellä ja odottaa, sillä vaistomaisesti hän
tunsi, ettei hänen pitänyt ottaa osaa keskusteluun. Hänestä tuntui,
että nämä voimakkaat miehet, jotka niin hyväntahtoisesti olivat
ottaneet hänet seuraansa, kernaammin näkivät hänen pysyvän heidän
piirinsä ulkopuolella, kun oli kysymys heidän ammatistaan.
»No niin, pojat», sanoi Rovasti ikäänkuin haluten lopettaa
puheenaiheen, »olen nähnyt täällä monenlaisia miehiä ja monenlaista
hommaa, mutta en vielä koskaan ole nähnyt miestä, jonka ei olisi
tarvinnut maksaa siitä, mitä on saanut. Kerran miehen on maksettava
täysi hinta kaikesta, mitä hän elämässä saa, tahtoipa tai ei.»
»Se laki pitää paikkansa muihinkin kuin karjanhoitajiin nähden, vai
mitä, herra Baldwin?» Patches ei ollut enää saattanut pysyä vaiti
ja luodessaan katseensa häneen hämmästyivät miehet hänen kasvojensa
ilmettä.
Rovasti katsoi suoraan silmiin, joissa kuvastui monia tuskallisia
muistoja ja harras pyrkimys. »Siis?»
»Tarkoitan», sanoi Patches hämillään, ikäänkuin hän tahtomattaan olisi
puhjennut puhumaan, »että se, mitä sanotte, koskee myöskin niitä, jotka
elävät toimettomina — tekemättä mitään hyödyllistä työtä — yhtä hyvin
kuin niitä, jotka ovat epärehellisiä työssään tai jotka ehdoin tahdoin
varastavat toisen omaisuutta.»
Katse kiinteästi suunnattuna Patchesiin Rovasti vastasi verkalleen:
»Uskon, että niin on, Patches. Niin täytyy olla. Mies, joka ottaa, mitä
ei ole ansainnut, saa kerran tavalla tai toisella maksaa siitä.»
»Kuka hän on?» kysyivät vieraat Curlylta ja Bobilta satuloidessaan
hevosensa päivällisen jälkeen.
Risti-Kolmion miehet pudistivat päätään.
»Hän putosi tänne kuin pilvistä eräänä päivänä ja Rovasti otti hänet
palvelukseensa», selitti Bob.
»Mutta hän on paras nyrkkeilijä, mitä näillä main koskaan on ollut.
Jollette usko, niin koettakaa!» lisäsi Curly innokkaasti.
»Puhut kai kokemuksesta», nauroi Bert.
»Vajaan minuutin kokemuksesta», myönsi Curly.
»Hullunkurinen nimi», arveli Shorty.