»Tahdotko koettaa, Kitty, tahdotko koettaa pitää vanhasta kodistasi
niin kuin ennen pidit siitä?»
»Phil, olen koettanut. Minähän koetan!» huudahti tyttö. »Mutta en
luule, että merkitsee paljoakaan, pidänkö elämästä täällä vai enkö.
Tiedän varmasti, Phil, että jos voisin», hän epäröi, mutta jatkoi
sitten urheasti, »jos voisin rakastaa sinua niin kuin toivot, niin
mikään muu ei merkitsisi mitään. Sinä sanoit voivasi pitää mistä
elämästä hyvänsä, kunhan se miellyttäisi minua. Etkö luule minun voivan
tyytyä mihin elämään hyvänsä, jos vain mies, jota rakastan, pitäisi
siitä?»
»Luulen», sanoi Phil, »ja se on vastaus kysymykseeni.»
»Mikä on vastaus?» kysyi Kitty.
»Rakkaus, juuri rakkaus! Kitty — jokainen paikka, missä rakkaus asuu,
on hyvä. Ilman rakkautta ei mikään paikka voi tyydyttää. Iloitsen
siitä, että sanoit sen. Sen tahdoin sinun sanovan. Olen Patchesin
kaltainen. Olen löytänyt tehtäväni.» Nyt ei hänen äänessään enää ollut
katkeruuden hiventäkään.
Kitty oli syvästi liikuttunut. »En luule käsittäväni tarkoitustasi,
Phil», hän virkkoi.
»Etkö käsitä sitä, Kitty?» vastasi mies. »Minun tehtäväni on nyt
voittaa sinun rakkautesi, saada sinut rakastamaan minua sellaisena kuin
olen, miehenä — eikä koettaa muuttua sellaiseksi, jollaisen luulen
sinua miellyttävän. Sinun täytyy rakastaa miestä eikä sitä, mitä hän
tekee tai missä elää. Eikö olekin niin?»
»On», vastasi Kitty hitaasti. »Varmasti niin on. Niin sen täytyy olla,
Phil.»
Mies nousi nopeasti. »Hyvä», hän sanoi miltei töykeästi. »Nyt lähden.
Mutta älä erehdy, Kitty. Sinä olet minun, tyttö, sen lain voimalla,
joka on yläpuolella kaiken sen, mitä olet oppinut koulussasi. Sen saat
oppia tuntemaan. Aion voittaa sinut — sinä olet kuuluva minulle, sillä
sinä olet minun.»
Silloin Kittykin nousi, ja heidän seistessään hetkisen vaieten ja
katsoen toisiaan silmiin tunsi tyttö miehen voiman, ja hänen sydämensä
tunsi riemua ja ylpeyttä, vaikka se ei voinutkaan antaa hänelle
kaikkea, mitä hän pyysi.
Nähdessään Philin ratsastavan pois ja häviävän öiseen pimeään, joka
jälleen rannattomana ja äänettömänä peitti seudun pehmeään vaippaansa,
mietti Kitty katumus mielessään, häipyisikö hän kenties näin ainiaaksi
hänen elämästään? Ainiaaksi?
Philin päästäessä hevosensa veräjästä aitaukseen kuului läheltä
yön hämärästä suuren oriin hirnunta. Samassa kaikui vielä lähempää
hiljainen nauru ja tähtien loisteessa Phil näki miehen hahmon aidan
luona. Hänen astuessaan lähemmäksi kuului Patchesin ääni.
»Se oli varmasti Muukalainen.»
»Niin oli», vastasi Phil. »Mutta miksi ette ole jo vuoteessa?»
»Kuuntelin hevosien hirnuntaa ja mietin», vastasi Patches.
»Mietitte tehtäväänne?» kysyi Phil tyynesti.
»Kenties», myönsi toinen.
»Sitä teidän ei tarvitse surra. Kyllä te vielä pääsette sen herraksi»,
vastasi paimen.
»Toivoisin olevani yhtä varma asiasta», vastasi Patches miettiväisenä.
Ja he tiesivät molemmat käyttäneensä suurta oritta vain vertauskuvana.
»Ja minä toivoisin olevani yhtä varma oman tehtäväni onnistumisesta
kuin teidän», jatkoi Phil.
Patchesin ääni kuvasti herkkää myötätuntoa hänen kysyessään
miettiväisenä: »Niinkö, onko teilläkin siis tehtävä? Se ilahduttaa
minua.»
»Ilahduttaa?»
»Niin», ja Patches laski kätensä kumppaninsa olalle heidän kääntyessään
kartanoa kohden. »Phil, olen tullut siihen johtopäätökseen, että
maailma on kovin yksitoikkoinen paikka miehelle, jolla ei ole mitään
tehtävää.»
»Mutta yhtäkaikki näyttää olevan paljon ihmisiä, jotka ovat aina
olevinaan hommassa, vaikka he itse asiassa eivät tee yhtään mitään»,
vastasi Phil naurahtaen.
»Minä sanoinkin miehelle», vastasi Patches.
»Totta», myönsi Phil. »Mies kaipaa miehen työtä.»
»Ja», jatkoi Patches, »minusta tuntuu, että maailmassa on yksi ainoa
työ, joka on oikean miehen arvoinen.»
»Sekin pitää paikkansa», yhtyi paimen.