»Niin, tiesin tietenkin, että jos lähtisin seuraamaan aitaa, kiertäisin
laitumen ja palaisin lopuksi samaan paikkaan, mistä olin lähtenyt.
Sitä varten kuljin aina samaan suuntaan. Ajattelin voivani päättää
työni ja päästä kotiin, vaikka Snip pakottaisikin minut toimittamaan
aitaratsastuksen jalkaisin.»
»Mutta ettekö tiedä, että tämä on juoksulaidun?» kysyi tyttö hänen
silmiensä säihkyessä vallattomasti.
»Niin Rovasti sanoi», myönsi Patches. »Mutta vaikka se juoksisikin
jonnekin, niin täytyyhän siitä tulla loppu. Mutta minä en voinut löytää
kulmaa.»
»Juoksulaitumella ei ole lainkaan kulmaa», nauroi tyttö.
»Ei lainkaan kulmaa?»
Tyttö pudisti päätään, ikäänkuin kykenemättä enää lausumaan sanaakaan
purskahtamatta nauruun.
»Eikö se kierrä mitään — laidunta, tarkoitan?»
Jälleen tyttö pudisti päätään.
»Se häviää siis jonnekin etäisyyteen ja loppuu siellä?»
Tyttö nyökkäsi. »Täältä on varmaan kahdeksantoista tai kaksikymmentä
mailia sen päähän.»
»No, onpa se aita!» huudahti Patches luoden katseensa vuoririnteelle,
jota kohden hän niin urheasti oli taivaltanut. »Onko teidän mielestänne
kauniisti tehty kunnialliselta aidalta? Ja Kovasti käski minun olla
kotona ennen illan tuloa!»
Sitten he nauroivat yhdessä — nauroivat niin, että hevoset mahtoivat
ihmetellä tätä äkkinäistä ilonpurkausta.
Heidän ratsastaessaan kotiinpäin selitti tyttö Patchesille
juoksuaitojen tarkoituksen ja miten ne päättyvät niin monen mailin
päässä ja niin etäällä lähteistä, että karja harvoin löytää tien
toiselle puolelle.
»Ja nyt taikavoimanne selitys!» sanoi Patches. »Te olette saanut mitä
typerimmän, hullunkurisimman, niin, suorastaan järjettömän aidan
näyttämään tarkoituksenmukaiselta, luonnolliselta ja aivan järkevältä.
Olkaa kiltti ja selittäkää, mitenkä saatoitte tulla Snip mukananne
minua pelastamaan?»
»Joka siis myöskin oli typerää, hullunkurista ja järjetöntä?» kysyi
tyttö.
»Joka oli yhtä ihanaa ja odottamatonta», vastasi Patches.
»Se on hyvin helposti selitettävissä», selitti tyttö. »Minä olin —»
Hän epäröi. »No niin, olin kyllästynyt kaikkeen ja lähdin päivällisen
jälkeen Stellan luo asialle.»
»Asialle?» kysyi Patches.
Tyttö nyökkäsi iloisesti. »Sieluni vuoksi. Stella on mainio
sielunlääkäri. Paras minkä tunnen, paitsi yhtä, ja hän asuu kaukana
täältä — kaukana idässä, Clevelandissa Ohiossa.»
»Niin, minäkin tunnen hänet», vastasi Patches vakavasti.
Ja heidän nauraessaan yhdessä tämän väitteen mahdottomuudelle he eivät
tienneet, kuinka sananmukaisesti tosi se kaikesta huolimatta oli.
»Niin, minä olin tietenkin kuullut teistä», jatkoi tyttö. »Phil kertoi
minulle viime kerralla käydessään meillä, kuinka te olitte yrittänyt
ratsastaa villillä oriilla. Phil pitää teitä aivan suurenmoisena
miehenä.»
»Niin tietysti», vastasi Patches ivallisesti. »Annoin silloin
kerrassaan loistavan näytteen taidostani.»
»Ja sen vuoksi», pitkitti tyttö, »olin vastoin tahtoani huolissani
meidän keskuuteemme tulleen muukalaisen hyvinvoinnista. Sitä paitsi on
se vieraanvaraisuuden vaatimus näillä seuduin. Ettekö usko sitä?»
»Tietenkin, tietenkin. Ettehän voinut muuta kuin tiedustella
vointiani», myönsi Patches kohteliaasti.
»Ja sitten Stella todellakin teki sieluni terveeksi jälleen; tai
ainakin hän teki minut toistaiseksi rauhalliseksi.»
Patches kohtasi vallattoman, leikillisen, nauravan katseen tytön
silmistä. »Nyt teette taas pilaa minusta», hän sanoi nöyrästi. »Tiedän,
että minun pitäisi itsenikin nauraa itselleni, mutta —»
»No, ettekö ymmärrä?» huudahti tyttö. »Tohtori Stella määräsi minulle
runsaan annoksen keskustelua ainoasta tapahtumasta, mikä moneen
kuukauteen on sattunut koko seudulla.»
»Tarkoitatteko minua?» kysyi Patches.
»Ettekö sitten ole hyvä puheenaihe?» vastasi tyttö.
»Taidanpa olla», hymyili Patches. »No niin, ja entä sitten?»
»Lähdin paljon iloisempana takaisin kotiinpäin.»
»Niinkö?»
»Olin niin paljon iloisempi, että päätin ratsastaa kotiin kiertotietä,
kenties Black Hillin huipun kautta — kenties Hevosuittamolle, missä
varmaan tapaisin isän kotimatkalla Fair Oakista, minne hän lähti tänä
aamuna.»
»Ymmärrän.»
»No niin, sitten tapasin Snipin, joka oli matkalla Risti-Kolmioon.
Tiesin, että vanha Snip oli teidän hevosenne.» Hän hymyili kuin
lievittääkseen arvostelua, minkä hän sanoillaan tahtomattaan antoi
Patchesin ratsastuskelpoisuudesta.
»Juuri niin», myönsi Patches ymmärtäen hänen ajatuksensa.
»Ja pelkäsin, että teille kenties oli sattunut jotakin, vaikka en
toisaalta käsittänyt, miten se olisi ollut mahdollista, kun kerran
ratsastitte Snipillä. Sitten otin sen kiinni —»