Nyt on paimentaminen tältä vuodelta lopussa, nyt he ovat kaikki
kotimatkalla, ihmiset ja eläimet vilisevässä jonossa, hevoset
selkätaakkoineen, lehmät pitkine ja leveine vatsoineen ja riippuvine
utareineen, jotka laahaavat kanervikossa, ja lampaita ryhmittäin sekä
edellä että jäljessä. Mydanin ylänne jää taakse tyhjine leireineen ja
paljaiksi kaluttuine laitumineen, märkine, nuokkuvine niittyvilloineen
ja sara- ja ukonpartamättäineen. Rokken kohottaa lakensa taivasta
kohti, se on niin kuin suunnaton heinähaasia, joka on seisonut siinä
tuhansia vuosia ja käynyt harmaaksi pelkästä ikävästä, sen takana
on Blommelin kukkula tiheine kataja- ja pajuvesakkoineen. Harjalla
on valkoinen siirtolohkare, valtava lammas, joka on asettunut
tähystelemään ja katsoo lauman jälkeen kokonaisen päivän...
Kotikylästä on tullut kaksi miestä, Aasuld Smedland ja Tore Fidjene,
he ovat tulleet hoitamaan hevosia, he saapuvat tarkalleen samana
päivänä joka vuosi ja auttavat paimenta tavaroitten kuormituksessa ja
kuljetuksessa. Niin he kulkevat siinä neljään mieheen ja ajavat laumaa
hitaasti tunturin poikki, ajavat ja lepäävät ja ajavat taas. Meno on
otettava rauhallisesti, täytyy tuumia yksinkertaisesti ja sievästi —
ellen tule tänään, tulen huomenna, eläimillä pitää olla aikaa syödä
ja vähän levähtää matkalla. Ne ovat kyllä kesän kuluessa käyneet
voimakkaiksi ja vikkeliksi, mutta ne eivät kaikki ole yhtä voimakkaita,
eivät kaikki yhtä vikkeliä, toiset ovat myöskin laiskempia kuin toiset
ja tallustavat eteenpäin hitaasti ja vastahakoisesti. On kuin ne
viivyttelisivät joka paikassa, kuin tahtoisivat alati hengähtää, minkä
tähden niiden on muutettava, ne ehkä ajattelevat, eikö niiden ole hyvä
siellä, missä ovat. Hei, paimenpojat laukkaavat ylt'ympäri koirat
takanaan ja huutavat ja huhuilevat ja ikään kuin kehoittelevat niitä,
katsokaakin, että lähdette heti! Nuoret lampaat ovat myöskin vähemmän
kestäviä ja väsyvät helpommin kuin vanhemmat — niin lauma vähitellen
jakautuu, syntyy etujoukko, joka alati on johdossa ja aika ajoin ihan
näkymättömissä, ja takajoukko, joka viivyttelee ja jää jälkeen ja on
vaikea ja raskas saada liikkeelle. Kenties ne joutuvat toisistaan
erilleen ja kohtaavat uudelleen vasta myöhään illalla. Etujoukko on
saapunut pienelle kivimajalle, jossa heidän tapansa on yöpyä, nuotio
roihuaa jo pimeässä — — kop, kop, takajoukko tulee perässä, sitten ne
taas sulautuvat yhteen.
Ja niin he etenevät tunturia pitkin runsaan peninkulman tai kaksi
päivässä, millainen tie ja maasto kulloinkin on, vaeltavat hitaasti
majapaikasta toiseen tiukujen kilistessä ja koirien haukkuessa. On
kuin pieni kansa olisi vaeltamassa, matalakasvuinen, nelijalkainen ja
paksuja turkkeja käyttävä, harmaita, mustia, valkeita ja sinisiä, ja
siellä täällä astuu jättiläinen pitkin, hoikin hämähäkinjaloin ja ohjaa
niitä hitaasti päämäärää kohti ja katsoo, että kaikki käy hyvin.