Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-00.
Kun näytännöt olivat päättyneet Turussa, matkusti Bergbom suoraa päätä
ulkomaille, palaamatta Helsinkiin. Berlinistä hän kirjoittaa
sisarelleen:
"Armahin! Tällä viikolla, jonka olen viettänyt Berlinissä, en
oikeastaan ole mitään muuta tehnyt kuin -- levähtänyt. Oikein
levähtänyt pelottavan jännityksen jälkeen, joka oli yhtä sietämätön
joko antautui sen valtaan taikka koetti sen voittaa. Onnekseni en
Tukholmassa tavannut ketään enkä myöskään matkalla Berliniin. Täällä on
minun luonnollisesti täytynyt repiä haavat auki ja kertoa mitä meillä
on tapahtunut, mutta olen sen tehnyt mahdollisimman lyhyesti. En ole
oikeastaan ollut sairas, mutta väsynyt, kauhean väsynyt. Mihin päivät
ovat lentäneet, sitä en tiedä, sillä tuskin olen muuta kuin
vegeteerannut. Sunnuntaina näen tulevan viikon ohjelmiston. Jos se
tarjoaa jotakin mieltäkiinnittävää, järjestän matkani sen mukaan.
Muuten matkustan Leipzigin, Dresdenin ja Münchenin kautta Kissingeniin.
Mieluimmin -- tulisin kotia, jos tietäisin jonkun luottamusta
herättävän kylpylääkärin."
"Teatterin alalla olen saanut kokea tuota vanhaa: mikä on uutta ei ole
hyvää ja mikä on hyvää ei ole uutta. Cyranon olen nähnyt uudestaan, ja
vaikka se nyt viehätti minua enemmän, en tahdo päästä läheiseen
suhteeseen teoksen kanssa. Se on kuitenkin tehtyä, tehtyä yleisön ja
näyttelijäin imartelemiseksi. Totta on että tekijä on siinä onnistunut,
mitä ei voida sanoa Sudermannin viimeisestä näytelmästä: 'Kolme
haikaransulkaa'. Se on kuivan [nykter] luonnon yritys olla oikein
'syvämielinen' ja 'tunnelmallinen'. Sekamelska kaikista mahdollisista
aiheista. Halbenkin viimeinen ei ole minkään arvoinen. Sanomista näen
että Castegrén on [Ruotsalaiselle teatterille] hankkinut muutamia
tusina-komedioja, joita näytellään Schauspielhausissa. 'Lykkyä tykö!'
-- La dame de cher Maxime, jota L. piti hupaisena -- misericorde! mitä
hävittömintä vielä on uskallettu." -- --
(Kissingen 16/6) "Armahin! Ei mitään kirjeitä, ei Münchenissä eikä
täällä Kissingenissä. On oikein 'unheimlich'. Se todistaa, että
'varmuus on aina varmuus', että näinä levottomina aikoina kirjeet aina
ovat sisäänkirjoitettavat. Minun kirjeilläni on luultavasti ollut sama
kohtalo. Olen lähettänyt yhden Weimarista ja yhden Münchenistä. Jollet
ole niitä saanut, on niiden sisällys pääasiassa seuraava. Weimarissa
oli Goethen 150-vuotismuiston johdosta riemusarja hänen dramojensa
näytäntöjä. Minä näin Faustin, Ifigeneian ja Tasson. Valitettavasti en
nähnyt Egmontia, sillä se oli jo mennyt, kun tulin Weimariin (joka
ohimennen sanoen on jotenkin väritön kaupunki), Faust oli viehättävä,
syystä että se annettiin täydellisenä (3 iltana). Toista osaa tulin nyt
yhtä vähän kuin ennen lähelle. Tasso oli minulle uusi ja nautintorikas,
mutta valitettavasti näyttelijät eivät tienneet, miten se oli
esitettävä. Nämä intimit kohtaukset, joissa voimakas tunne vaikuttaa
'befremdend', pauhattiin esiin niinkuin kyseessä olisi ollut vapauttaa
Sveitsi tiranneista. Saattaa sanoa, että saksalaisella näyttämöllä
Schiller on surmannut Goethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat,
kiitos olkoon Schillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä."
"Münchenissä kävin nähdäkseni Nibelungen. Wagnerin tetralogia annettiin
näet täydellisenä. Mutta kohtalo tahtoi etten murtumattomin
sielunvoimin nauttisi tästä sekulariteoksesta. Vilustuin matkalla, niin
että olin melko raihnainen kahtena viimeisenä iltana. Matka tänne
Kissingeniin teki luonnollisesti vointini vielä huonommaksi, niin että
olin kaksi päivää vuoteenomana. Nyt olen täysin toipunut. Professori
Dietz sanoo, että sydämeni toimii nyt paljon paremmin kuin viime
vuonna. Arvattavasti [Mauri] Hellstenin ansio." -- Lopuksi seuraa
tietoja teatteritarpeitten tilaamisesta [Nürnbergissä, johon Bergbom
siis myöskin oli poikennut] ja ostamisesta sekä siihen tarvittavista
rahoista. Hän toivoo yhtyvänsä Emilien kanssa "Savonlinnassa vai
missä?" "Sitten teemme kenties Karjalanmatkamme, käymme Punkaharjulla
ja Valamossa."
Emilie oli ensiksi vanhaan tapaan lähettänyt kirjeensä vakuuttamatta,
mutta ne hävisivät teille tietymättömille. Vasta neljäs tai viides,
17/6 päivätty, saapui Kaarlon käteen. Se sisältää tietoja, joita
kirjoittaja sanoo jo kertoneensa edellisissäkin kirjeissä, nimittäin
teatterin hyvästä lopputuloksesta, mutta myöskin kylmistä,
epäsuotuisista ilmoista, vesitulvista, sekä valtiollisten olojen
aiheuttamasta mielenmasennuksesta. Tulossa on huono vuosi -- ainakin
pohjoisessa -- ja tuhoavia iskuja valtiollisella alalla. "Mitä onkaan
tuleva rakkaasta maaraukastamme!" Emilie huudahtaa.
Kaarlolle oli tämä ja toinen, joku päivä myöhemmin lähetetty, kirje
tervetullut, sillä hän ei ollut sitä ennen saanut mitään tietoja
kotimaasta. Että tiedot olivat surullisia, "siihen", hän lausuu
alistuvaisesti, "saamme nyt tottua". Kissingenissä oli alussa ollut
kylmää ja sumuista, niin että katarri ei tahtonut lähteä; mutta sitten
olivat ilmat muuttuneet ihaniksi. -- Heinäkuun alussa (8/7) Emilie
kirjoittaa lyhyesti "kaikkien maiden oppineiden ja etevien miesten
suurenmoisesta hyväntahtoisuudesta maatamme kohtaan", se on
europalaisten merkkimiesten lähetystön turhasta käynnistä Pietarissa,
mainiten että arvellaan matkan itsessään ikävän päätöksen ehkä
sittenkin olleen meille edullisimman, sillä jos lähetystö olisi
vastaanotettu, olisi sitä ehkä tyydytetty muutamilla kauniilla
korulauseilla, jota vastoin kohtaloamme nyt seurataan avoimin silmin.
Muuten kirjoittaja postiolojen tähden välttää laajemmin puhua
valtiollisista asioista. -- Kumminkin hän, kerrottuaan ilmojen
muuttuneen lämpimiksi sekä aikovansa 16/7 lähteä Savonlinnaan
kylpemään, vielä palaa valtiollisiin taikka oikeammin puolueoloihimme:
-- "Kenties koittaa meille vielä valoisampia aikoja, niin pimeältä kuin
nyt näyttääkin. Kuinpa me vain olisimme _yksi_ kansa, mutta kyllä
ruotsinmieliset ovat yhtä sokeita ja ylimielisiä kuin ne aina ovat
olleet, enkä minä ainakaan voi vähintäkään uskoa heidän teeskenneltyyn
oikeamielisyyteensä: kyllä se nyt niinkuin ennen on siinä, että
he ovat herroja ja me renkejä, kansakouluja ja hyväntekeväisyyttä he
kyllä voivat meille suoda -- mutta täyttä yhdenvertaisuutta
yhteiskunnallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa -- ei koskaan
vapaaehtoisesti." --
Kaarlolta on vielä kaksi päiväämätöntä kirjettä Kissingenistä. Kaunis
ilma oli pian jälleen muuttunut sateiseksi ja koleaksi, niin että hänen
täytyi olla paljon sisällä.
-- "Lainaan kirjoja kahdesta lainakirjastosta ja ahmin päivässä
kolme tai neljä nidosta![43] Enimmäkseen luen memoaareja, ne ovat
mielilukemistani. On niin viehättävää muistelmantekijäin avulla
oikaista historiaa ja historian avulla oikaista muistelmankirjoittajia.
"Saksalaisissa ja itävaltalaisissa lehdissä on sangen usein
kirjoituksia Suomesta, mutta en voi käsittää, että nämä deklamationit
venäläisestä raakalaisuudesta voivat olla meille hyödyksi. Pietarissa
ollaan niin tottuneita semmoisiin. Ja sitten ne ovat, silloinkin kun
ovat asiallisesti oikeita, hengeltään niin vihamielisiä, että sekin
mikä on oikeaa näyttäytyy tendensimäisesti väritetyltä. Ei, ei meillä
ole muuta keinoa kuin tehdä sopimus Venäjän kanssa, tapahtukoon millä
ehdolla tahansa. Hedelmättömät protestit, olkoot tietoperäisesti vaikka
kuinka oikeutettuja tahansa, eivät saavuta vastakaikua historiassa.
Mitä merkitsevät muutamat vuosikymmenet kansan elämässä? Ja kahta
vuosikymmentä kauvemmin tämä virtaus ei voi kestää. Kyseessä on
vallankumous (vaikka ylhäältä päin) ja vallankumoukset ovat
tavallisesti yhtä vähän kestäviä kuin ukkosilmat.
"Sinusta on tuleva vuosi pimeämpi kuin minusta. Minä uskon
päin vastoin, että ihmiset nyt sitä innokkaammin huolehtivat
kultuuritehtävistä kuin valtiollinen elämä on niin hedelmätön. Sillä en
ole sanonut, että ensi vuosi juuri on taloudellisesti oleva yhtä
edullinen kuin mennyt. Mutta eihän se ole tarpeenkaan. Kun emme vaan
tee velkoja. Pääasia on että saamme eteviä kotimaisia näytelmiä. Ei
ainoastaan puolihyviä niinkuin Cröell (ja arvattavasti Leinon
Ilkkakin), vaan todellisia taideteoksia."
(Kirjeen lopulta, jossa puhutaan käytännöllisistä asioista, otamme
näytteeksi seuraavan kohdan:) "Muuan kauppias, joka asui Bernhardtilla
[Berlinissä, Kochstrassen varrella samassa paikassa kuin Bergbom][44]
ja teki ostoksia suurempaa 'konfektioniliikettä' varten, varotti minua
ostamasta mustaa samettia 'Ausverkaufista' (loppuunmyynnistä). Kaiken
muun värillistä, vaan ei mustaa. Ei mustaa samettia eikä valkoista
silkkikangasta. Luullakseni maksan sentähden mieluummin 50 mk enemmän
Michelsillä taikka Cordsilla, niin että varmaan saan kestävää tavaraa
kuin vähemmän Singerin rojusta. Värilliset kankaat ostan sitte
Singeriltä. Mutta ei liian paljon, sillä katson viisaammaksi olla
säästäväinen, kunnes näemme minkälaiseksi uusi vuosi muodostuu."
Viimeisessäkin kirjeessä Kissingenistä Kaarlo valittaa huonoja ilmoja.
Hänen tunnelmansa olisi ollut "paderbornilainen", jollei hänellä olisi
ollut niin runsaasti mieltäkiinnittävää kirjallisuutta. --
"Aikakauskirjassa 'Die Nation' on katsaus uusimpaan suomalaiseen
kirjallisuuteen. Tärkeää ja ei-tärkeää sekaisin; aivan liiaksi nimiä ja
liian vähän tärkeimmistä teoksista. Miten lukija on perehtyvä tähän
paljouteen barbarisia nimiä, kun ei mitään ole tarjona niiden takana,
sitä on mahdoton ymmärtää. Mutta hra Ernst Brausewetter on voinut
näyttää kuinka oppinut hän on."
Noin heinäkuun keskivaiheilla Kaarlo muutti Berliniin,
tehdäkseen siellä ostoksia, jotka etupäässä näyttävät tarkottaneen
Antigone-tragedian näyttämöllepanoa, vaikkei siitä vielä tänä
näytäntökautena mitään tullut. Kuitenkaan hän ei sieltä lähtenyt
suoraan kotia, vaan asettui joksikin aikaa Berlinin lähellä
sijaitsevaan Birkenwerderin parantolaan, jossa noudatettiin Lahmannin
parannusmenettelyä. Siellä Bergbom vihdoin sai nauttia kaunista ilmaa,
joten hän toipui Kissingenin kylmän ja sateen tuottamasta
pahoinvoinnista. Kotimatkalle hän suoriutui vasta elokuun alkupuolella,
mutta, totta puhuen, kovin vastahakoisesti. "Minua oikein
kauhistuttaa", hän kirjoittaa, "kokea jotain sentapaista kuin viime
talvella taikka oikeammin kevättalvella. Velvollisuus käskee joka
miehen seisomaan paikallaan, nyt lujempana kuin koskaan, mutta voimat
eivät tahdo aina kestää eikä hermot aina totella."
Emilien täytyi oleskella yksin Savonlinnassa, johon hän oli toivonut
veljensäkin tulevan. Ajottain, varsinkin kun ilmat olivat koleat, hän
oli niin raihnainen, että hän virui koko päivät vuoteellaan. Kumminkaan
hän ei ollut aivan ylenannettuna, sillä kirjeissään hän mainitsee nti
Lilli Munckin asuneen samassa talossa ja olleen hänelle erinomaisen
rakastettava naapuri. Elokuun keskivaiheilla Kaarlo ja Emilie jälleen
yhtyivät Helsingissä.
* * * * *
Syyskausi alkoi 27/8 Murtovarkaudella ja täydellä huoneella ja jatkui
puolitoista kuukautta ilman että mitään ohjelmistolle uutta ilmestyi.
Paitse valmiita vanhempia kappaleita, annettiin tällä ajalla niin
tärkeitä uusintoja kuin Wilhelm Tell (13/9; 4 k.) ja Daniel Hjort
(22/9; 6 k.). Viimemainitussa näytelmässä oli nimirooli Halmeen
käsissä, ja sai hän suurta tunnustusta käsityksensä hienoudesta ja
näyttelemisensä taiteellisuudesta, sitä paitse kiitettiin nti Högdahlin
viehättävää Sigridiä ja nti Lähteenojan sydäntä kouristavaa Katria. --
_Taavi Pesosen_ 25-vuotinen näyttelijäjuhla oli 4/10, jolloin
näyteltiin Kuopion takana ja Nyrnbergin nukki. Edellisessä kappaleessa
kolme teatterista jo eronnutta näyttelijätärtä esitti kukin sen roolin,
jonka hän oli "luonut", silloin kun huvinäytelmä ensi kerran annettiin,
nimittäin nti Emilie Stenberg ruustinnan, rva Olga Poppius Lillin ja
rva Saimi Järnefelt nimismiehen rouvan. Pesonen, jonka luontoperäinen,
tasainen huumori oli sallinut hänen viehättävästi kuvata niin monta
keskisäätyis- ja maalaistyyppiä, niitti lämpimiä myötätuntoisuuden ja
kiitollisuuden osotuksia. -- Ohjelmistolle uusi kappale tuli vihdoin
13/10, ja se oli nykyään jokaisen tuntema Teuvo Pakkalan 4-näytöksinen,
laulunsekainen huvinäytelmä _Tukkijoella_, jonka laulut ovat O.
Merikannon säveltämät. Tämän näytelmän juonesta taikka sommittelusta ei
kannata puhua, mutta silti teatteri sai siitä "kassakappaleen", jonka
vertaista sillä ei tähän saakka ollut ainoatakaan ollut. Arvostelijat
ovat sitä kohdelleet ylemmyydellä, ettemme sanoisi ylenkatseella, ja
yleisöön on kohdistettu letkaus letkauksen perästä sentähden, että se
on ollut niin mieltynyt näytelmään, mutta sittenkin Tukkijoella on
pysynyt näyttämöllä. Syy kappaleen tavattomaan menestykseen on
kaksinainen. Toiseksi on tässä kuvauksessa tukinuittajain
vapaasta elämästä ja varsinkin vuoropuhelussa runsaasti välitöntä
kansanomaisuutta ja huumoria, toiseksi on näyttämöllinen esitys ollut
erinomaisen luontevaa, vilkasta, vauhdikasta. Ettei korkeampi
taiteellisuus koskaan ole ollut "popularisuuden" (kansan suosion) ehto,
sen todistaa kaikkien maiden teatterikokemus. Ensi illan esiintyjiä
olivat: K. Halme -- Turkka, T. Pesonen -- Tolari, rva Suonio -- Maija,
E. Falck -- Pietolan isäntä, Lilli Högdahl -- Katri, E. Salmela --
Rättäri, rva Olga Leino -- Pölhö-Kustaa j.n.e. Kappale meni tällä
näytäntökaudella Helsingissä ennen joulua 20 ja kevätpuolella 12,
maaseuduilla 11 -- siis kaikkiaan 43 kertaa!
-- Sillä aikaa kun Helsingissä näyteltiin Tukkijoella, teki osa
seuruetta pikaturneen, jolla 15/10-24/10 annettiin yhteensä 9 näytäntöä
_Hämeenlinnassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Kuopiossa_. Ohjelmistona
olivat Saituri sekä Pikku poikani ja Henrik ja Pernilla.
Sen johdosta että valtiollinen taantumus kuulumattomalla tavalla
raivosi maan sanomalehdistöä vastaan, jopa kokonaan lakkauttamalla
useita lehtiä sai monta julkisen sanan palvelijaa huolestuttavaan
taloudelliseen ahdinkoon, toimeenpantiin marraskuun alussa ympäri maan,
mutta varsinkin Helsingissä tavattoman suuria rahankeräyshankkeita
sanomalehdistön hyväksi. Tämä yritys oli viimeisiä, johon kansalaiset
vielä yhtyivät, ennen kun kirovuosien synnyttämä hajaannus ja
kansalaisvaino teki kaiken yhteistoiminnan mahdottomaksi. Muun muassa
Suomalainen teatterikin puolestaan veti kortensa kekoon. Kolmenkymmenen
vuoden päästä Kaarlo Bergbom jälleen kerran -- ja viimeisen kerran --
toimi johtajana Ruotsalaisen teatterin seinien sisällä. Hän näet
järjesti juhlanäytännön loistonumeron Uudessa teatterissa, _viisi
kuvaelmaa Suomen muinaisuudesta_, jotka näyteltiin Eino Leinon ja
Jalmari Finnen sepittämien sanojen ja Jean Sibeliuksen säveltämän
musiikin säestäminä. Tässä mainitsemme ainoastaan aiheet: Väinämöisen
soitto, Suomalaisten kastaminen, Juhana herttuan hovista, suomalaiset
30-vuotisessa sodassa, Iso viha, Suomen herääminen; sitä vastoin
jääköön kuvaamatta suurenmoisesti sommiteltujen, monihenkilöisten
kuvaelmain värikkäisyys ja isänmaallista innostusta huokuva henki, joka
ainakin hetkeksi mielistä hajotti ajan raskaan tunnelman. Kuvaelmissa
myötävaikuttavien luku oli noin 150, "eikä koskaan oltu nähty niin
suuria laitoksia ohjelmaa varten".
Lähes kolme vuotta oli siitä kulunut kun _Ida Aalberg_ viimeksi
vieraili Suomalaisessa teatterissa. Syy tähän ei suinkaan ollut siinä,
ettei häntä olisi mielellään tahdottu nähdä, vaan näyttelijättären
huono terveys, joka esti häntä esiintymästä ja pakotti hänet
pitkällisiin oleskeluihin milloin missäkin Keski- tai Etelä-Euroopan
parantolassa. Vihdoin hän kumminkin oli toipunut, niin että hän saattoi
myöntäen vastata Bergbomin kehotukseen jälleen esiintyä näyttämöllämme.
Taiteilijatar tuli marraskuulla, ja hän näytteli ensiksi Magdana
Sudermannin Kodissa 24/11. Innostunut yleisö vastaanotti suosikkinsa
runsaalla kukkasateella, joka muodosti mitä jyrkimmän vastakohdan
ankaralle lumituiskulle ulkona, ja yhtä lämpimästi häntä kohdeltiin
seuraavina iltoina. Koti näyteltiin kaksi kertaa, sitte tuli neljänä
iltana peräkkäin Faust ja vihdoin (15/12-20/12) kolme kertaa
ohjelmistolle uusi, Ida Aalbergin vierailua varten otettu V. Sardoun
4-näytöksinen näytelmä _Fedora_. Tässä kirjailijataiturin teoksessa
näyttelijätär, esittäen pääosaa, näytti loistavinta teknillistä
taitoaan, mutta kuinka täytyikin ihmetellä hänen kykyään tuoda näkyviin
mitä kiihkoisimpia ja toisiaan vastakkaisimpia intohimoja, ei senlainen
rooli voinut lämmittää sydäntä eikä tyydyttää inhimillisesti puhdasta
kauneudenkaipuuta. Viimeisenä iltana olivat suosionosotukset yhtä
innostuneita kuin ensimäisenä; erotus vain siinä että taiteilijatar nyt
sai vastaanottaa useita laakeriseppeleitä sinivalkoisine nauhoineen ja
että hänelle huudettiin: terve takaisin!
* * * * *
Joulun- ja uudenvuoden ajoilta ei ole mitään merkillisempää
mainittavana. Nummisuutarit meni 29/12 B. Leinon lahjanäytäntönä ja
uudenvuoden päivänä. Herra ylitirehtööri 3/1 Katri Raution hyväksi ja
Regina von Emmeritz, nti Rängman nimiroolissa, Topeliuksen päivänä.
_Calderonin_ syntymän 300-vuotismuistoksi oli 17/1 juhlanäytäntö, joka
alkoi W. Söderhjelmin esitelmällä suuresta espanjalaisesta runoilijasta
ja jossa näyteltiin Elämä on unelma. -- Uuden vuoden ensimäinen uutuus
näyteltiin 26/1: Aino Malmbergin suomentama Hall Cainen 4-näytöksinen
näytelmä proloogineen _Kristitty_. Näytelmä oli eri syistä jo
edeltäkäsin vetänyt yleisön huomion puoleensa. Ensiksikin oli aihe
samannimisen romaanin suomennoksen kautta tullut tunnetuksi ja
herättänyt suurta mielenkiintoa, toiseksi oli tekijä antanut
näytelmänsä käsikirjoituksena teatterille käytettäväksi, niinkuin
sanansa kuuluivat, todistukseksi siitä myötätuntoisuudesta, jolla hän
seurasi Suomen kansan taistelua valtiollisen olemassaolonsa puolesta.
Ensi-iltana olikin huone täpösen täysi, ja kun kappale oli
erinomaisella menestyksellä esitetty, lähetettiin yleisön puolelta
tervehdyssähkösanoma tekijälle Roomaan, missä hän vietti talvea.
Näyttelijöistä saivat enintä tunnustusta Kaarlo Halme, pääroolin,
pastori John Stormin, ja Katri Rautio Glory Quaylen esittämisestä.
Heidän rinnallaan olivat etevimpiä: B. Leino -- isä Lamplugh ja Ad.
Lindfors -- arkidiakoni Wealthy. Näytelmä meni 11 kertaa, enimmäkseen
aivan täysille huoneille.
Kun Kristitty annettiin ensi kerran, oli Kaarlo kiertomatkalla, jolla
25/1-31/1 näyteltiin Tukkijoella _Lahdessa_ ja _Pietarissa_
(kummassakin 1 k.) ja _Viipurissa_ (4 k.) sekä sitä paitse
viimemainitussa kaupungissa uusi kotimainen kappale, Juhani Sjöströmin
5-näytöksinen näytelmä _Irja_ (2 k.). Tulot olivat hyvät, vaikka
tosin Irja meni toisena iltana "melkein tyhjille seinille".
Kiertomatkailijain palattua näyteltiin tämä kappale Helsingissä 16/2 ja
sitte vielä kahtena iltana. Vaikka kansanelämästä otettu aihe oli
laadultaan aitotraagillinen, oli sommittelu niin venytetty, ettei
draamallista jännitystä syntynyt, vaan vaikutti kokonaisuus
väsyttävästi. Pääroolia näytteli rva Rantanen, voimatta herättää
myötätuntoa Irjaa kohtaan, joka petoksen avulla pyytää itseensä sitoa
kylmenneen rakastajan. -- Muuten on helmikuulta vain mainittava, että
Runebergin päivää vietettiin tavanmukaisella sekaohjelmalla.
Olemme jo monestikin huomauttaneet siitä kylmäkiskoisuudesta, jolla
tavan takaa outoja oloja kuvaavat kappaleet meillä vastaanotetaan. Se
nähtiin uudelleen kun Hauptmannin _Majavannahkaturkki_ 7/3 esitettiin
ensi kerran. Ei ainoastaan yleisö jäänyt välinpitämättömäksi, vaan
arvostelijatkin osottivat täydellistä ymmärtämättömyyttä huvinäytelmää
kohtaan, jota on sanottu "nerokkaimmaksi valtiolliseksi komediaksi
Gogolin Reviisorin jälkeen". Rikkiviisaasti sanottiin näyttelemisen
kohonneen "yläpuolelle kappaleen (!)". Epäilemättä se olikin
sangen hyvä, sillä roolit oli jaettu parhaimmille koomillisille
kyvyille: Kirsti Suoniolle (Wolffin muori), Lindforsille (von
Wehrhahn), Pesoselle (Julius Wolff), Latulle (Kruger), Rautiolle
(virastonpalvelija) j.n.e. -- Suurta mielenkiintoa herätti sitä vastoin
B. Leinon suomentama August Strindbergin historiallinen näytelmä
_Kustaa Vaasa_, joka annettiin ensi kerran 16/3. Näyttämöllepano oli
merkkiteoksen arvoinen, ja oli sitä varten Grabowilla (Tukholmassa) ja
Vuoriolla teetetty uusia koristuksia. Niinikään oli esitys ainakin
osittain sangen etevä. Erittäin kiitettiin Leinoa Kustaa Vaasana,
Weckmania Erik prinssinä, Lindforsia Göran Perssonina, rva Suoniota
kuningattarena ja Halmetta Herman Israelina. Kappale meni 10 kertaa.
Huhtikuu tarjosi teatterin ystäville vaihtelevaa ravintoa. Ensiksi on
mainittava eläkelaitoksen hyväksi toimeenpannut arpajaiset 2/4, joiden
ohjelman päänumero oli Weberin Noita-ampujan 2:nen näytös. Siinä
esiintyi Agatana rva _Maikki Järnefelt_, joka ensi kerran lauloi
kansallisella näyttämöllä ja teki sen, E. K(atilan) mukaan,
"sanomattoman viehättävästi -- luontehikkaalla, kaikesta
kaavamaisuudesta vapaalla draamallisella käsityksellä", Annana _Alma
Auer_,[45] joka "onnistui hämmästyttävän hyvin", sekä Maxina Aleksis
Rautio. Sitten merkittäköön Anna Liisa -näytäntö 8/4, jossa nti _Elli
Tompuri_, vasta-alkajana, näytteli nimiosaa, saaden tunnustusta hyvin
vivahdetusta intohimon tulkitsemisesta, samalla kun hän äänensä
lämpimän soinnun ja solakan, notkean vartalonsa kautta osotti olevansa
varsin sopiva näyttämölle. -- Kuukauden lopussa _Ida Aalberg_ jälleen
saapui vieraana, näytelläkseen (25/4-9/5) kolme kertaa (Schillerin)
Maria Stuartina ja yhtä monta kertaa Camillena Musset'n draamassa Ei
lempi leikin vuoksi. "Yleisön innostus rajaton" (Valvoja).
Viimeinen premiääri (16/5) oli näytäntökauden toinen kotimainen
alkuteos, Alpo Noposen draamallinen esikoinen, 5-näytöksinen
murhenäytelmä _Ahab Israelin kuningas_. Runollisesti kylläkin ansiokas,
mutta draamallisesti heikonpuoleisesti sommiteltu, runomuotoinen
näytelmä meni kolme kertaa. Halme oli Ahab ja nti Rängman Isebel;
jälkimäisestä sanottiin että hänellä tässä kenties oli parhain
roolinsa. -- Viimeinen näytäntö (Kristitty) annettiin 30/5.
Ainoa kiertomatka kevätpuolella tapahtui 23/4-29/4, joina päivinä
_Lahdessa, Kouvolassa ja Kuopiossa_ toimeenpantiin 7 näytäntöä:
Tukkijoella, Hannele ja _Uunin takana_, joka viimeinen oli
1-näytöksinen laulunäytelmä, A. Baumannin kirjoittama, Jalmari Finnen
suomentama, Tuomas Koschatin säveltämä.
Tämäkin näytäntökausi oli rahallisesti sangen menestyksellinen. Ilman
kannatusrahojakin [10,478:33 mk] olisi ylijäämä ollut 6,954:79; mutta
niiden kanssa yhteenlaskettuna se teki 17,433:12 mk. Edellisen samoin
kuin tämän tilivuoden hyvästä tilinpäätöksestä johtui, että näinä
vuosina vihdoin kävi mahdolliseksi verraten tuntuvassa määrässä
korottaa näyttelijäin palkkoja. Kuinka paljon paremmat ne nyt olivat
kuin seitsemän vuotta ennen, huomaa kun verrataan seuraavassa luvussa
luettavia tietoja niihin, jotka nähdään 22:ssa luvussa. -- Entisten
voimien lisänä merkittäköön: _Otto Tuulos_.[46]
Näytäntöjen luku nousi 176:een ja annettiin niissä: 43 kertaa
_Tukkijoella_; 11 Kristitty; 10 Kustaa Vaasa; 9 _Daniel Hjort_; 7
Saituri; 6 Johannes; 5 _Irja, Regina von Emmeritz_, Henrik ja Pernilla,
Nyrnbergin nukke; 4 _Pikku poikani_, Setä Bräsig, Wilhelm Tell, Faust,
Nukkekaupassa; 3 _Nummisuutarit, Roinilan talossa, Ahab Israelin
kuningas_, Michel Perrin, Mustalainen, Sota rauhan aikana, Punainen
laukku, Laululintunen, Elämä on unelma, Fedora, Maria Stuart. Ei lempi
leikin vuoksi, Majavannahkaturkki; 2 _Murtovarkaus, Kaarina
Maununtytär, Kullervo_, Figaron häät, Jeppe Niilonpoika, Koti,
Noita-ampuja (II), Uunin takana, Hannele; 1 _Samuel Cröell, Sylvi, Anna
Liisa, Savon sydämessä, Kihlaus, Korkea oikeus istuu, Kuopion takana,
Postikonttorissa, Ei voi, Pahassa pulassa, Kuvaelmia muinaisajoilta_,
Lääkäri vastoin tahtoansa, Herra ylitirehtööri, Valapatto, Ei ole
aikaa, Taiteenharrastuksesta, Sabinitarten ryöstö.
Näistä 54 kappaleesta oli 22 kotimaisia ja 9 uusia (5 kotimaista).