Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.
Tänä kesänä kiertelivät näyttelijät maaseuduilla kahdessa eri joukossa.
Toiset antoivat näytäntöjä Jyväskylässä, Jämsänkoskella, Vääksyn
kanavalla ja Toijalassa, kaikkiaan 8 (2/6-7/7), toiset -- rvat Rautio,
Leino ja Poppius, nti Tähtinen, hrt Leino, Ahlberg, Rautio ja Weckman
--, Jalmari Finne johtajana 7 Savonlinnassa (27/6-11/7).
Bergbom-sisarukset olivat alkukesällä parannuksilla Nauheimissa. Sen
jälkeen Emilie palasi kotia, mutta Kaarlo asettui johonkin
kylpypaikkaan Rügenin saarella. Ei kummaltakaan ole tältä kesäkaudelta
kirjeitä säilynyt. Syyskausi alotettiin 29/8 Murtovarkaudella ja muilla
kansannäytännöillä; 15/9 annettiin ensimäinen uusi kappale, B. Leinon
suomentama, K. Niemannin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Vanha
Dessaulainen_ (Wie die alten sungen). Menestyksestä ei kannata puhua;
kappale oli kai liian saksalainen. Pääroolit olivat Leinolla (ruhtinas
Leopold), rva Suoniolla (Anna Liisa) ja rva Kahilaisella (torikauppias
Hanna). Se meni neljästi samoin kuin Olga Salon suomentama Ivan
Turgeniewin 5-näytöksinen näytelmä _Natalia Petrovna_ (28/9), joka
kuitenkin aivan toisella tavalla kiinnitti katsojain mieltä. Nimiroolin
esitti oivallisesti Katri Rautio, ja muutkin tärkeimmät osat olivat
hyvissä käsissä: Leinon, Ahlbergin ja Olga Poppiuksen. Kolmas uutuus,
Anni Levanderin kääntämä Meilhac'in ja Halévyn 1-näytöksinen
huvinäytelmä _Esimerkin voima_, jonka näyttelivät hra ja rva Suonio,
annettiin 8/10 esikappaleena yhdessä Shakespearen komedian kanssa
Kuinka äkäpussi kesytetään.
Teatterin _25-vuotispäivä_ sattui 13/10 ja vietettiin sitä
juhlallisesti. Itsestään ymmärrettävää on että Kaarlo ja Emilie Bergbom
tulivat erikoisten kunnianosotusten esineeksi. Aamupäivällä kävi heidän
luonaan Richard Faltin sekakuoron kanssa ja Ylioppilaskunnan laulajat
maisteri A. Siegbergin johtamina laulutervehdyksillä, jota paitse
teatterin johtokunta, seurueen jäsenet, Ruotsalaisen teatterin puolesta
johtaja A. Arppe ja vielä lukuisat yksityiset kiittivät ja onnittelivat
heitä kauniin elämäntyön johdosta. Aivan erikseen on mainittava ryhmä
naisia, jotka paraikaa puuhasivat suuria arpajaisia hankkiakseen varoja
uuden teatterirakennuksen sisustusta varten. Oli nimittäin niin että
riemujuhlan tunnelmaa oli kohottamassa varma toivo, että ennen pitkää
teatteri oli muuttava uuteen, sen arvoa ja merkitystä vastaavaan
asuntoon. Emme ole tästä ennen puhuneet emmekä aio vieläkään kajota
rakennusyrityksen historiaan, sillä se on parhaiten esitettävä yhdessä
jaksossa; mutta tässä on kuitenkin ollut mainittava mitä tekeillä oli.
No niin, arpajaistoimikunta toi Bergbom-sisaruksille juhlalahjana
"kauniin kukkaiskorin, joka oli sommiteltu rakennuksen muotoon, missä
kaksi uutteraa hämähäkkiä kutoi sisustuksia seinämiin".
Illalla komeasti liputettu teatteri -- vanha Arkadia -- täyttyi
reunojaan myöten juhlapukuista yleisöä. Ohjelma oli sama kuin 25 vuotta
ennen, paitse että Sotavanhuksen joulu oli jätetty pois ja sijaan pantu
Paavo Cajanderin sepittämä juhlaruno, jonka B. Leino lausui. Se tuli
Tuokon juhlanäytelmän (rva Poppius ja E. Falck) jälkeen toisena
numerona; kolmas oli Pilven veikko (Olga Leino ja Pesonen) ja neljäs Z.
Topeliuksen Saaristossa. Tavallisena teatteri-iltana ohjelma tuskin
olisi kelvannut, mutta nyt se muistoineen ihmeesti lämmitti ja
innostutti yleisöä. Kun sitten ohjelman jälkeen esirippu uudestaan
nousi, oli koko teatteriväki kokoontunut näyttämölle, ja siinä
näyttelijöistä vanhin, Benjamin Leino, sydämellisesti kiitti "rakasta
johtajaa", Kaarlo Bergbomia, menneestä ajasta ja ojensi hänelle
kunnioituksen osotukseksi hopeisen laakeriseppeleen, johon oli
kaiverrettu omistussanat: _"Kaarlo Bergbomille 18 13/X 72 --
18 13/X 97 Suomalaisen teatterin näyttelijöiltä."_ Sen jälkeen rva
Katri Rautio antoi Emilie Bergbomille hopeisen lyyryn, joka oli
samantapaisella kirjoituksella varustettu. Lopuksi Robert Kajanuksen
orkesteri viritti Maamme-laulun, johon yleisö yhtyi.
Arkadiasta suuri osa yleisöä riensi Kaivohuoneelle, johon kansalaiset
olivat kutsuneet Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä näyttelijäkunnan.
Illallisen syötyä pidettiin puheita, joista mainittakoon Jalmari Hahlin
kutsutuille vieraille, B. F. Godenhjelmin vainajien muistoksi, ja Antti
Jalavan Hedvig-Charlotte Raa-Winterhjelmin kunniaksi. Bergbom, joka
niin harvoin esiintyi puhujana, tällä kertaa kumminkin julkilausui
sydämelliset kiitoksensa kaikille, jotka olivat häntä itseään
ja hänen sisartaan auttaneet heidän työssään ja harrastuksissaan.
Herttaisin sanoin hän muistutti runoilijoista ja kirjailijoista,
säveltaiteilijoista, arvostelijoista, johtokunnan jäseninä toimineista
ja vihdoin yleisöstä, rikkaista ja köyhistä, jotka olivat teatteria
avustaneet, toiset kymmenillä tuhansilla, toiset pienellä, arvoltaan
yhtä kalliilla rovolla. -- Juhlaan saapui noin 60 sähkösanomaa koti- ja
ulkomaalta, ja juuri nämä osottivat, että riemupäivä oli oikea
kansallisjuhla, sillä monella paikkakunnalla olivat kansalaiset
kokoontuneet iloitsemaan siitä kultuurisaavutuksesta, jota 25-vuotinen
kansallinen näyttämö tiesi.
Vielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu
julkaisu, _Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 -- 18 13/10 97_ (196
sivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa --
Z. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna
Canth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma --
J. H. Erkon runon "Suomalaisen teatterin sydän", Suomalaisen näyttämön
ohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena
näytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä
esiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia.
-- Tähän otamme Erkon kauniin runon:
Mehu elämästä puserrettiin,
Näyttöpermannolle supistettiin.
Siinä kiehui, kuohui se ja jyski,
Että lattiat ja seinät ryski.
Siinä perhe, yhteiskunta eli,
Valtio ja kirkko toimiskeli,
Siinä nähtiin päiviä ja öitä,
Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä,
Elettiin tai kuoltiin kunnialla,
Hallittiin tai oltiin vallan alla.
Siinä soitti, siinä lauloi kööri;
Joukon johti jalo tirehtööri.
Mut ken vienosti, kuin hyvä henki,
Teki mieluiseksi vastuksenki?
Kenen hymy joukon kesken hiipi,
Että tuskin kuului kaino siipi?
Kuka joukost' etsi yksinäiset,
Eksyneet tai surren itkeväiset?
Ken se heille lohdutusta antoi,
Pulmapäivin kuka avun kantoi?
Kuka, sekamelskan, hämmenyksen
Uhatessa laittoi järjestyksen?
Ken se riidan, eripuran tiesi
Lauhdutella paremmin kuin miesi?
Sitte, työn ja sovun vallitessa,
Ken loi mielihyvän jokaisessa,
Että into lensi ihanteihin,
Taidetekoihln ja sankareihin?
Moinen, näkymätön maailmalle,
Käsi, joka joutuu kaikkialle,
Silmä, joka unhotetut kaivaa,
Sydän, jota toisen tuskat vaivaa,
Nainen onpi, rikassielu nainen,
Kaikki kerkiävä, huomaavainen.
_Emilie Bergbom_, lämmin mieli,
Hienosydän, hellä käskykieli,
Aina nuori, hilpeäkin aina,
Niinkuin aalto suvisunnuntaina,
Sydän teatterin suomalaisen,
Kunnia ja kiitos Suomen naisen.
Jo ennen juhlaa oli osa seuruetta tehnyt turneen _Mikkeliin ja
Kuopioon_ ja kummassakin paikassa antanut kolme näytäntöä
(5/10-10/10); juhlan jälkeen taasen näyteltiin yhtenä iltana
_Tampereella_ (17/10). Kiertomatkan ohjelmisto oli Kreivitär
Kirkassilrnä, Tuulispää ja Irene Mendelinin suomentama Grillparzerin
5-näytöksinen murhenäytelmä _Sappho_, joista viimemainittu Helsingissä
esitettiin ensi kerran 20/10. Nimiroolissa esiintyi nti Rängman, Salo
oli Phaon, Olga Salo Melitta, E. Falck Rhamnes. Suurempaa menestystä
tämä hieno ja kaunis neron tragedia ei saanut; se meni vain kolmena
iltana. -- Sitten tuli huomattava uusinto, Kuningas Lear (29/10), ja
voitiin se antaa 8 kertaa. Esitys olikin oivallinen, sillä pääroolit
olivat entisissä käsissä: Leino -- Lear, Lindfors -- narri, Katri
Rautio -- Cordelia j.n.e.
Marraskuun 6 p. näyttelijät olivat toimeenpanneet arpajaiset
eläkelaitoksen hyväksi. Iltaman ohjelma esitettiin 14/11
näyttämölläkin, ja merkitsemme siitä _Ahtolassa_ kuvaelman ohella
2-osaisen melodraaman _Coelestinus_, joka oli sommiteltu böhmiläisen
legendan mukaan ja Axel Törnuddin säveltämä. -- Varsinainen uusi
ohjelma tuli 17/11, nimittäin kaksi Martti Wuoren kirjoittamaa
uutta kappaletta: 3-näytöksinen huvinäytelmä _Savon sydämessä_ ja
1-näytöksinen pilajuttu _Korkea oikeus istuu_.[38] Kummassakin ilmenevä
tuore kansanomainen henki ja luonteva vuoropuhelu teki, että näytelmät
vastaanotettiin sangen suosiollisesti. Ennen vuoden loppua ne
esitettiin kuutena iltana. -- Syyskauden merkillisin lisä ohjelmistoon
oli 1/12 ensi kerran ja kaikkiaan 6 kertaa näytelty Shakespearen
_Kuningas Rikhard III_. Suurenmoinen yritys kysyi teatterin kaikkia
voimia, mutta Bergbom johti nytkin joukkonsa voittoon. Nimirooli oli
uskottu Lindforsille, joka, pääasiassa käyttäen sisällisiä keinoja,
kohosi melkoisen korkealle ja yleensä kykeni ylläpitämään illusionia.
Heikonlainen hän kuitenkin oli loppukohtauksessa, mutta silti on hänen
ansiokseen luettava, että kappale voitiin kunnialla esittää. Muista
mainittakoon Leino Buckinhamin ja Ahlberg Clarencen herttuana, rva
Suonio Elisabethina; nti Rängman Margaretana ja rva Rautio Annana.
Yhteisnäytteleminen ja näyttämöllepano olivat tavan mukaan huolellisia
ja yhtyivät eheäksi vaikutukseksi.
Päivänä sen jälkeen kun Rikhard III oli ensi kerran näytelty, Kaarlo
lähti ulkomaille. Hän tahtoi käyttää joulun aikaa, jolloin teatteri
säännöllisesti eli vanhalla, viettääkseen kolme viikkoa Lahmannin
parantolassa Weisser Hirschissä lähellä Dresdeniä. Hänestä oli alkanut
käydä yhä vaikeammaksi levähtämättä kestää koko näytäntökautta, sillä
tämä talvimatka ei ollut ainoa laatuaan vaan ensimäinen useista
samanlaisista.
Kaarlo kirjoitti ensi kerran vasta 19/12: "Olen läpikäynyt henkisen
eristymisparannuksen, joka on tehnyt hyvää hermoille, mutta ei sentään
ole ihmettä sattunut." Ensiksi hän oli tuntenut itsensä "niin kevyeksi
kuin lintu", mutta nyt hän oli vain terveempi kuin lähtiessä, vaikkei
sentään terve. Hän oli päässyt influensasta ja asthmakin oli paljon
helpompi kuin Helsingissä, "mutta -- mutta -- lopussa kiitos seisoo".
Berlinissä hän oli viipynyt vähän kauvemmin kuin aikomus oli. Hän oli
näet astuessaan raitiovaunusta nyrjäyttänyt polvensa -- "tiedäthän
vanhan vammani" -- ja sentähden muutamia päiviä saanut olla
liikkumatta. "Kun minua hierottiin, kaipasin kovasti [Mauri] Hellsteniä
(Hartea)." Lahmannilla hän oli ollut viikon päivät, ja "alles
mitgemacht". Nukkunut akkunat auki, kävellyt avojaloin ja ottanut
ilmakylpyjä j.n.e. "Se kuuluu sadulta, kun ajattelee että ollaan
joulukuun lopussa. Mutta hyvältä se tuntuu. Erittäin ilmakylvyt ovat
oivallisia. Hermoille ne ovat erinomaisen rauhottavia ja virkistäviä."
-- Dresdenissä hän ei vielä ollut käynyt, mutta oli juuri aikeissa
mennä teatteriin katsomaan Talvista tarinaa.
"Berlinissä tutustuin kolmeen uutuuteen, jotka kaikki ovat mahdollisia,
vaikkeivät suorastaan rikastuta ohjelmistoa. Max Dreyerin 'In
Behandlung' (Hoidossa, meillä näytelty nimellä Tohtori tohtorin
rouvana), on paras, aihe on sangen hupainen, mutta suoritus
kuivanlainen. Nuori tyttö on lukenut itsensä 'tohtoriksi'. Siihen asti
sukulaiset ovat mukautuneet, joskin ankarasti vastustaen. Nyt hän
tahtoo myöskin toimia käytännöllisenä lääkärinä. Se on liikaa,
epänaisellista, hävytöntä. Hänen tätinsä ja sulhasensakin rikkovat
välinsä hänen kanssaan. Hän on masentunut, mutta päättää kuitenkin
taistella yhteiskuntaa vastaan. Häntä nöyryytetään, loukataan. Silloin
käy hänen luonaan eräs toveri, nuori lääkäri. Tällä ei ole potilaita,
sillä naimaton naislääkäri on heidän pikku kaupungissaan 'mahdoton'.
Puoleksi leikillä, puoleksi vakavuudella he menevät kihloihin -- mutta
ainoastaan 'tovereina'. Luonnollisesti he rakastuvat toisiinsa, niin
että kolmannen näytöksen alussa saamme sen vakaumuksen, että 'Christian
enon' ei enää tarvitse kovin kauvan odottaa niitä palleroisia, joita
hän kaipaa nuorten kodissa. Viimeinen näytös on valitettavasti hyvin
kaavamainen, niinkuin sanottu, kappale on sentään otollinen. Se on
myöskin sopiva voimillemme, varsinkin naisille. -- Deutsches
Theater'issa näin (paitse Uponnutta kelloa) minulle tuntemattoman
tekijän, Bernsteinin, kirjoittaman Mädchentraum (Tyttöunelma).
Sointuvia säkeitä, sievänlaisia käänteitä, kiitollisia rooleja,
paikottain vähän tunnelmaa, mutta kokonaan Moreton Donna Diana. -- Hans
Huckebein, Lessing teatterin valtti tällä hetkellä, on niin tyhjä kuin
Blumenthalin farssi voi olla; mutta se on hyvin menestynyt. Vähän
parempi kuin Die Orientreise, mutta jotenkin samansisältöinen, s.o.
sisällyksetön. Luultavasti jätän sen arvoonsa. Sitä vastoin annan
jäljentää 'In Behandlung'. -- Uudenvuodenpäivänä olen täällä ollut
kolme viikkoa; silloin laittaudun kotimatkalle. Berlinissä viivyn
jonkun päivän, jos teatterit tarjoavat jotain houkuttelevaa." Hän
päättää kirjeensä toivottamalla "kaikille rakkaille, jotka olette
osottaneet niin paljon kärsivällisyyttä minulle" -- kaikille omaisille
ja teatteriväelle iloista joulua. "Teidän raihnainen Kaarlonne."
Emilie, joka levottomasti oli odottanut kirjettä veljeltään, kirjoitti
puolestaan ensi kerran päivänä sen jälkeen kun Kaarlo oli sepittänyt
kirjeensä. (Helsinki 20/12) -- -- "Lähtösi jälkeisenä päivänä vanha
ystävämme ja suojelijamme [Clas Herman] Molander kaatui vahdissa, hän
kuoli senaatissa, kirjoituspöytänsä ääressä! Hänen poismenonsa on
meille suuri tappio -- --. Onnellinen on Molanderin elämä ollut ja
kadehdittavan onnellinen hänen kuolemansakin oli. Teatterin puolesta
Almberg laski seppeleen hänen haudalleen." -- Tähän Kaarlo vastaa:
(Weisser Hirsch 30/12) "Rakas Sisar. Sydämellinen kiitos kirjeestäsi.
Kuinpa sen sisällys vaan ei olisi ollut niin surullinen. Molanderin
poismeno! Kelpo ihminen, väsymätön työmies, lämmin isänmaanystävä.
Emmekä sentään saa valittaa. Onnellinen se, joka saa kuolla kun häntä
vielä kaivataan."
"Emme saa oudoksua, että Rikhardilla ei ollut sama menestys kuin
Learilla. Toiselta puolen Lear on kypsyneempi mestariteos, toiselta se
on sopivampi voimillemme, puhumatta siitä että aika oli epäsuotuisampi.
Saamme vaan olla tyytyväisiä, että Lindfors suoriutui niin hyvin.
Minulle on hänen viime näytöksensä sentään aivan yhtä vastenmielinen
kuin sinulle. -- Saiko rva Suonio edes hyviä arvosteluja? Olisin tässä
tilassa mielelläni suonut hänelle 'une bonne presse'. Hän tarvitsee nyt
menestystä kehotukseksi."
[Sen johdosta että Emilie oli valittanut venäläisten kovasti vaivaavan
häntä pyytämällä lainata nuotteja Aleksanterin teatterissa
näyttelevälle oopperaseurueelle, koska muka Kaarlo on niitä luvannut,
tämä lausuu:] "Italialaisille ei lainata mitään, ennen kun he ovat
tuoneet takaisin taikka maksaneet Dinorahn, jonka he hukkasivat viime
keväänä. Sen sanoin Milllerille, sen sanoin Tschepurnoffille, sen
sanoin heidän ystävälleen, everstille, jonka nimeä en muista. Kaikki
myönsivät -- luonnollisesti. -- Kaikissa tapauksissa ole taipumaton.
Jos kysyvät mitä Dinorah maksaa, niin sanot 200 mk. Mutta oletan
etteivät kysy."
"Eilispäivän lehdet Berlinistä sanovat Sudermannin Johanneksen
harjotusten niin edistyneen, että ensi-ilta on määrätty tammikuun
8:ksi. Jos siinä on perää, viivyn luonnollisesti nähdäkseni niin
mielenkiintoisen näytännön. Vaikeus on siinä, miten saada piletti."
Viimeisessä tingassa hän on kääntyvä Sudermannin itsensä puoleen ja
pyytää Emilien sentähden lähettämään Koti-, Kunnia- ja Onnen
sopukka-näytäntöjä varten painetut ohjelmat, ne kun ehkä outoutensa
tähden viehättäisivät tekijää. "Jos ajattelet ettemme missään
tapauksessa ota kappaletta, koska aihe luultavasti loukkaa toista tai
toista, niin asia raukeaa. Mutta -- olemmepa esittäneet Lean. Tosin
minun on vaikea kuvitella Sudermannia historiallisessa draamassa, mutta
hän on merkillisen notkea ja kenties menestyy." -- --
Kaarlolta ei ole useampia kirjeitä säilynyt; mutta Emilieltä hänelle on
neljä kirjettä vuoden vaihteelta. Sisar epäilee, ovatko ilmakylvyt
edullisia Kaarlolle, kenties kyllä hermoille, mutta hengenahdistukselle
ja reumatismille? Enimmäkseen kirjeet koskevat teatteria, jolla oli
hyvä menestys. Martti Wuoren huvinäytelmät sekä Vasantasena ja Ruusunen
tuottivat täysiä huoneita. Viimemainittua, joka annettiin 27/12, oli
muun muassa puoli ruotsalaista teatteria ollut katsomassa -- niinkuin
joku oli sanonut -- "oppiakseen 14:ksi päiväksi", jolloin kappale
annetaan siellä. "[Jalmari] Pinne oli ollut sangen hyvä, uuttera ja
toimelias, niin että täytyy olla tyytyväinen häneen; niinikään oli
Keihäs edelleen varsin paikallaan." -- Learkin antoi 28/12 ihan täyden
huoneen, mutta Leino vaivaantui niin, että hän yöllä sylki verta ja
sitten täytyi pysyttäytyä kotona. -- Kun Emilie ensi kerran kirjoittaa
vuosiluvun 1898, hän huudahtaa: "mitähän tämä lapsi kantaa helmassaan!
Jumala varjelkoon rakasta isänmaatamme ensiksi ja viimeiseksi -- sitte
suoriutuu kyllä kaikki muu." Oli kuin hän olisi aavistanut jotain
tavatonta olevan tulossa, niinkuin todella olikin. -- Veljelleen hän
samoin sydämestään toivottaa menestystä. "Jumala antakoon sinulle
terveyttä ja voimia, niin että ilman vaikeutta kestät vaivaloisessa
työssäsi". -- Emilie on hyvin epäilevällä kannalla Sudermannin
Johannekseen nähden. Ainakin on ensiksi nähtävä "mitä hurskaat sanovat
Hannelesta. Meillä ollaan kovin arkoja uskonnollisissa asioissa".
[Jalmari] Finne "haaveksii nykyään ainoastaan Viipurin tourneeta, joka
on tapahtuva tammikuun lopulla -- ainoa teatterille sopiva aika". --
Muuten Helsingissä oli ruvettu puuhaamaan Topelius-juhlaa, runoilija
kun oli täyttävä 80 vuotta. Edelfelt oli ohjelman päänumeroksi
ehdottanut juhlakulkueen, jossa esiintyisi Topeliuksen kuvaamia
henkilöitä. Ajatus oli Emiliestä hyvä, mutta hän epäili sen onnellista
toteuttamista, kun ei kukaan ollut halukas rupeamaan toimeenpanon
johtajaksi. Juhla oli vietettävä ylioppilastalolla 17/1, syystä että
perhe tahtoi pitää vanhuksen kotonaan syntymäpäivänä. Therese Hahl
alotti 2/1 harjottaa laulua juhlaa varten. -- Kaarlo palasi tammikuun
keskivaiheilla.
* * * * *
Uusi vuosi alkoi viehättävillä ohjelmilla: Nummisuutarit, Aino ja
Figaron häät. Z. Topeliuksen 81:nä syntymäpäivänä annettiin Prinsessa
Ruusunen, sitte kun tunnelma oli viritetty Irene Mendelinin
sepittämällä lämpimällä alkajaisrunolla, jonka viimeinen säejakso
kuului:
Kaunis iltasi olkoon, kaunis ja rauhainen,
Kunnes seestyvi aamuks maassa se kirkkauden.
Valoa lemmit ja valoa soitit,
Lemmellä kansasi nostit ja voitit.
Sinulle kiitos ja siunaus,
Valon laulaja, Zachris Topelius!
Nimiroolissa esiintyi nyt rva Salo. Että satunäytelmä miellytti, huomaa
siitä että se tälläkin jaksolla meni 6 kertaa. -- Uuden vuoden
ensimäinen ensi-ilta, oikea kaksoispremiääri, oli 21/1, jolloin
näyteltiin Yrjö Veijolan "ilmasta temmattu ilveily" _Pater Paulus_ ja
Gerhart Hauptmannin 2-osainen unelmadraama _Hannele_. Edellinen kappale
ei saanut eikä vaatinutkaan erikoista huomiota osakseen; mutta
psykologisesti hieno ja liikuttava Hannele teki sitä syvemmän
vaikutuksen. Eikä kumma. Oli näet huolta pidetty, että realismi ja
idealismi esiintyvissä hahmoissa, puvut, laulu, soitto ja valaistus
yhtyivät soinnukkaaksi, taiteelliseksi kokonaisuudeksi, eheäksi
tunnelmaksi. Tässäkin näytelmässä nimiosa oli rva Salolla, joka ei
ainoastaan ulkonaisen olentonsa puolesta parhaiten siihen sopinut, vaan
myöskin osasi havainnolliseksi luoda roolin sielullisen puolen. Kappale
meni 7 kertaa.
Bergbom oli matkansa jälkeen hyvissä voimissa. Sen näkee kirjeestä,
jonka hän 30/1 kirjoitti nti Elfvingille, tiedustellakseen sopisiko
osan seuruetta käydä Turussa maaliskuun lopulla. Siitä saamme muitakin
tietoja. Hän oli tyytyväinen kolmen viikon oloonsa Lahmannin
sanatoriossa; "jotenkin kallista siellä oli, mutta vuosi vuodelta käy
yhä selvemmäksi, että terveys on kallisarvoista tavaraa". -- "Teatteri
on menestynyt tänä vuonna hyvin sekä taloudellisesti että
taiteellisesti. Ei mitään hyökkäyksiä lippuluukkua vastaan, niinkuin
Elinan surman ja Kyypron prinsessan aikoina, mutta myöskin aniharvoin
ammottavan tyhjiä huoneita. Loppuvuodeltakin toivon hyvää." --
(Kerrottuaan sitte mitä kevätpuolella annettaisiin, kirjoittaja
jatkaa:) "Entäs kenraalit? -- kysyt kai. Niin ne on vielä sensuurin
lukkojen takana, ja vähän on toivoa että pääsevät vapaaksi. Kun
viattomin kuvaelma [kappaleesta] armottomasti pyyhittiin albumistamme,
kuinka uskaltaisi silloin odottaa, että kokonaisuutta saisi näytellä!
Ei ole muuta neuvoa kuin toivoa parempia aikoja." --
Samana päivänä kun Bergbom laati tämän kirjeen, näyteltiin
Suomalaisessa teatterissa ensi kerran Minna Canthin _Sylvi_, tuo
kappale, joka 1893 oli nähnyt oikean premiäärinsä Ruotsalaisessa
teatterissa. Oliko syy näytelmässä vai siinä ettei se enään ollut uusi,
jääköön ratkaisematta, mutta menestys oli huononlainen. Söderhjelm
sanoo, että näytäntöä leimasi "voimakas post festum tunnelma". Olga
Poppius nimiroolissa painosti, luontonsa mukaan, lapsellisen naivista
piirrettä Sylvissä ja paljasti siten luonteen heikkouden, joka on juuri
siinä, ettei sentapainen lapsellisuus ole todennäköinen; sitä vastoin
Ahlberg miehen osassa oli parempi kuin toiset samassa roolissa. Neljän
illan jälkeen Sylvi poistui näyttämöltä. --
Runebergin päiväksi oli Salamiin kuninkaat uudistettu, ja meni se
kaikkiaan neljä kertaa, yhtä monta kuin 16/2 jälleen esille otettu Juho
Vesainen. Uusi kappale tuli vasta 25/2, Jalmari Finnen suomentama
itävaltalaisen kirjailijan Philip Langmannin 3-näytöksinen draama
_Bartel Turaser_. Työväen- ja köyhälistön elämää kuvaava näytelmä
tarjosi näyttelijöille otollisia rooleja, jotka esitettiin hyvin.
Nimirooli oli Hemmo Kalliolla ja rva Salo oli hänen vaimonsa; Lattu,
rvat Leino, Suonio ja Kahilainen esiintyivät sivuosissa. Kuitenkin
kappale meni vain kaksi kertaa. -- Maaliskuulla ei annettu mitään
uutta, vaan näyteltiin paitse muuta Kyypron prinsessa kuusi kertaa,
Anna Liisa ja Kansanvihaaja, joka viimemainittu -- Leino niinkuin
ennenkin pääroolissa -- oli uudestaan harjotettu Henrik Ibsenin 71:ksi
syntymäpäiväksi, 20/3.
Edellisestä päättäen luulisi teatteriväen ja muittenkin elämän olleen
tähän aikaan hyvin hiljaista ja tasaista, mutta niin ei sentään ollut
laita. Päin vastoin kaksi eri seikkaa kiinnitti mieliä tavattomassa
määrässä. Toinen näistä oli Suomalaisen _teatteritalon_ hyväksi
toimeenpannut _arpajaiset_ 5/3. Koko talven oli niitä valmistettu
kiihkoisella innolla, ja tulos olikin sen mukainen. Ohjelman päänumero
oli sarja kuvaelmia, jotka Bergbom järjesti näyttelijäinsä ja lukuisien
yksityisten avulla. Yksistään aiheiden luetteleminen antaa aavistuksen
siitä mitä puuhaa ne vaativat:
1. Kalidasan Sakuntalasta: Kuningas Dushmanta rakastuu
metsästysretkellä kauniiseen Sakuntalaan ja antaa hänelle erotessaan
sormuksen. Sakuntala kadottaa sen puroon, ja, sormuksen hävittyä,
kuningas kirouksen vaikutuksesta ei tunne häntä. Samalla tuodaan kala,
jonka sisältä tavataan kaivattu sormus.
2. Sofokleen Antigoneesta: Antigone menee vastoin kuninkaan käskyä
hautaamaan kaupungin ulkopuolella olevan veljensä Polyneikeen ruumista.
Ismene, hänen sisarensa, koettaa turhaan estää häntä siitä.
3. Shakespearen Kesäyön unelmasta: Keijukaisten kuningas Oberon ja
hänen puolisonsa Titania, keijujen, kukkien, perhojen ja tonttujen
ympäröimänä.
4. Molière luomiensa henkilöitten keskellä: Molière, Tartuffe, Elmire,
Orgon, Mascarille, Cathos, Madelon, Jourdain, Harpagon, Argan,
Diafoirus, Thomas Diafoirus, Toinette, Celimène, Don Juan.
5. Calderonin draamasta Ilman tytär: Semiramis on juuri pukeutumassa,
kun hänelle ilmotetaan vihollisten hyökkäävän Babylonia vastaan,
jolloin hän, keskeyttäen pukeutumisensa, lähtee taisteluun. Saatuaan
loistavan voiton hän palaa jatkamaan "toalettiaan".
6. Schillerin Orleansin neitsyeestä: Neitsyt antaa uhkaavan vastauksen
Englannin airueille, jotka vaativat ranskalaisia antautumaan.
7. Ibsenin Per Gyntistä: Peer Gynt on houkutellut Dovre-ukon tyttären
omakseen, ja sentähden Dovre-ukon vuoriluolassa peikot häntä
ahdistavat.
8. Suomalainen draama: Runebergin runotar, Sven Dufva ja Lotta Svärd;
Topeliuksen runotar, Kustaa II Adolf ja Regina von Emmeritz; Minna
Canthin runotar, Penttula ja Hoppulainen; Erkon runotar, Aino ja
Väinämöinen; Kiven runotar, Esko ja Kreeta.