Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.
Kaarlo Bergbom lähti jo ennen toukokuun loppua ulkomaille ja ensiksi
Kööpenhaminaan. Viivyttyään siellä jonkun päivän oli hänen lähdettävä
Berliniin, jossa hän odottaisi sisartaan ja josta he yhdessä
matkustaisivat Marienbadiin. Oleskelu tällä kylpypaikalla oli näet
edellisenä kesänä heistä tuntunut niin virkistävältä, että olivat
päättäneet tänäkin vuonna palata sinne. Syy miksi Emilie ei kohta
seurannut veljeänsä ei ollut ainoastaan se että pari näytäntöä oli
vielä toimeenpantavana ennen seurueen hajaantumista, vaan myöskin
kesäkuun 1 p. tapahtuva asunnon muutto. Koska asuminen neljännessä
kerroksessa oli epämukava Augusta af Heurlinille, joka ei vieläkään
ollut täysin toipunut pitkällisestä taudistaan, oli sovittu että he
muuttaisivat saman talon kahteen toiseen, pienempään huoneustoon,
joista rouva Heurlin ottaisi alimmassa kerroksessa olevan sekä Emilie
ja Kaarlo toisessa kerroksessa olevan, ja yhdistettäisiin asunnot
keskenään kiertoportailla. Näin muuttivat jälkimäiset niihin
huoneisiin, joissa he sitten asuivat kuolemaansa saakka. Aivan suuri
muutos edelliseen verraten tämä ei sentään ollut, sillä nytkin niinkuin
ennen oli heidän silmiensä edessä Vanhan kirkon tuuhea puisto,
läntiseltä taivaalta paistoi aurinko heidän huoneihinsa, ja vihdoin he
entiseen tapaan elivät yhdessä vanhan tätinsä, rva Sanmarkin, ja
sisaren perheen kanssa.
Matkalta ei ole ainoatakaan kirjettä. Luultavasti Emilie tapansa mukaan
tuli kotia heinäkuun keskivaiheilla, jota vastoin Kaarlo viipyi
myöhempään ulkomailla. Kumminkin hän jo elokuun alkupuolella oli
Helsingissä, sillä silloin hän sieltäpäin tiedusteli sopisiko hänen
käydä Kuopiossa tapaamassa Minna Canthia, jonka terveydentila oli
muuttunut arveluttavaksi.
Jo keväällä 30/3 Minna Canth oli kirjoittanut itsestään: -- "Minä tänä
talvena en ole elänyt ensinkään. Paitse sydänvikaa, jonka sain viime
syksynä, ja joka kuitenkin on vaarallisinta ja pahinta, olen kolme
kuukautta potenut influensaa ja reumatismia, vuoteenomana melkein koko
ajan. Nyt ne ovat niinkuin toivon minut heittäneet, muutamia päiviä
olen jo ollut liikkeelläkin, mutta voimat ovat yhä vieläkin huonot." --
Alkukesästä hän sitte kylpi Naantalissa, mutta sai siellä "lievemmän"
sydänkohtauksen -- niinkuin luuli liiallisista kylvyistä -- jonka
tähden keskeytti kylpemisen ja matkusti kotiin. Siellä hän jonkun
päivän päästä sai kahta kovemman kohtauksen, johon liittyi ankara
hengenahdistus. Kun Elli tytär 13/8 vastasi Kaarlon kysymykseen, oli
äiti jo viidettä viikkoa ollut vuoteenomana, ainoastaan välistä jaksaen
pukea vaatteet päälleen maatakseen peitteen päällä. Lääkäri oli
ehdottomasti kieltänyt päästämästä vieraita sairaan luokse, mutta hän
luuli, että "Tohtorin" käynti voisi vaikuttaa virkistävästi. Kun tytär
tästä neuvotteli lääkärin kanssa, sai sairas vihiä ja sitte tietoakin
mistä kysymys oli. Seuraavana päivänä Minna-rouva itse kirjoitti
Bergbomille:
"Rakas Tohtori! Olipa se ilosanoma, Tohtori! Eivät yrittäneet minulle
vielä mitään virkata, mutta illalla kuulin, kun lääkärini ja Elli
keskustelivat jotain erikoisempaa toisessa huoneessa, ja sitten urkin
sen tietooni. -- -- En voi sanoa, kuinka iloinen olen Tohtorin tulosta
ja siitä ystävyydestä, jota se odottaa. Olenkin täällä niin paljon
ajatellut Teitä sairauteni aikana. Sekä Teitä että Emielietä. -- --
Herttaisesti tervetullut, Tohtori! Meillä on huone Tohtorin varalta.
Ystävänne Minna Canth."
Bergbom kävi siis Kuopiossa, ja silloin hän viimeisen kerran näki
Minnan, sillä vaikka tämä syksympänä yhteen aikaan oli parempi, niin ei
hänellä enään ollut vuottakaan jälellä. Mitään lähempiä tietoja
käynnistä meillä ei ole, mutta ilmankin se osottaa Kaarlo Bergbomin
sydämenlaatua, kuinka hän (niinkuin Minna Canth, ensi kerran
tavattuansa hänet, kesällä 1882 oli kirjoittanut Olga Kiljanderille)
oli "kaukana kaikesta pikkumielisyydestä", kuinka hän itse tahtoi
unohtaa ja saada Minna-rouvankin unohtamaan mitä katkeraa heidän
välillään oli ollut.
* * * * *
Syyskauden toimi alkoi taas kansannäytännöillä, joista ensimäinen, Anna
Liisa, oli 30/8. Ohjelmistolle uusi kappale, Jalmari Finnen suomentama
Alex. Bissonin ja Ferd. Carrén 3-näytöksinen huvinäytelmä _Herra
ylitirehtööri_ (Monsieur le directeur), annettiin 18/9. Pääroolit tässä
kevyessä -- ehkä liiankin kevyessä -- mutta hienossa ja hupaisessa
näytelmässä olivat Lindforsilla ja Katri Rautiolla. Heidän oivallisen
näyttelemisensä ansioksi on luettava, että kappale pääsi täyteen
arvoonsa -- se meni syksyllä 6 kertaa. Sitä vastoin voitiin vain 4
kertaa antaa Jalmari Finnen kääntämä Franz von Schönthanin ja Franz
Koppel-Ellfeldin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kreivitär
Kirkassilmä_, jonka ensi-ilta oli 30/9. Senkään esitys ei ollut arvoton
-- opintomatkalta juuri palannut rva Suonio pääroolissa sekä rva
Poppius, Rautio, Weckman, Salo, nti Lähteenoja j.n.e. toisissa -- mutta
koomillisuus oli jokapäiväisempää ja teennäisempää.
Lokakuun päävaltti oli Orleansin neitsyt, yhdeksän vuoden päästä
uusittuna. Ensi-ilta oli 14/10, eikä Schillerin romanttinen draama
ollut tehoomatta, joskaan ei Maiju Rängman nimiroolissa muuta kuin
paikottain kohonnut tehtävän tasalle; se meni syksyllä 8 kertaa.
Samalta kuukaudelta on mainittava Molière-ohjelma (28/10), joka käsitti
huvinäytelmät _George Dandin_ ja Sievistelevät hupsut, edellinen uusi,
jälkimäinen uusinto. Kummassakin oli päätehtävä Lindforsilla, jonka
George Dandin ei kuitenkaan luonteen varmassa käsittämisessä kohonnut
hänen parhaimpien Molièrehahmojensa rinnalle.
Vihdoin voitiin tänäkin syksynä esittää kotimainen alkuteos, nimittäin
A. B. Mäkelän 5-näytöksinen näytelmä _Ruukin jaloissa_ (18/11). Vaikka
kappale oli juoneltaan jotenkin sekava ja vailla selvää aatteellista
pohjaa, oli sillä Karjalan murteella sepitetyn vuoropuhelun sekä
yksityisten luonteiden ja kohtausten luontevuudessa siksi ansioita,
että menestys varsinkin ensi-iltana oli sangen hyvä.[33] Näyttämöllä
uutuus pysyi vain kolme iltaa. Esityksen ja yleisön suosion huippukohta
oli neljännessä näytöksessä, missä Vallinkorva (Rautio) lauloi O.
Merikannon säveltämän surunvoittoisen laulun.
Joulukuulla näyteltiin vielä yksi ohjelmistolle uusi kappale: A. Leinon
suomentama A. Blanchen 2-näytöksinen ilveily _Kuleksiva teatteriseura_
(2/12). Kumarrusmatkan jälkeen esitettynä vanha farssi hullunkurisine
kohtauksineen teki toivotun vaikutuksen; Lindfors oli johtaja Sjövall,
Falck nahkurimestari, joka tietämättään joutuu osalliseksi parhaillaan
esitettyyn näytelmään. -- Varsinaisen värinsä sai sentään joulukuun ja
osaksi tammikuunkin ohjelmisto usein ennenkin annetun, mutta aina
mieluisan Donizettin oopperan Rykmentin tyttären kautta, jossa tällä
kertaa nimiroolissa esiintyi nti _Ida Flodin_, Ida Basilierin sisaren
tytär. Nuori laulajatar, jonka laulua ja näyttelemistä arvosteltiin
"sielukkaaksi ja viehättäväksi" menestyi oivallisesti, ja ooppera,
jossa muut esiintyjät, samoin kuin kolme vuotta ennen, olivat seurueen
jäseniä, esitettiin 10 kertaa (9/12-27/1).
Tänä syksynä Emilie vielä sai kolme kirjettä Minna Canthilta, kaikki
marraskuulla. Enimmäkseen niissä puhutaan päällysvaatteesta, "kapasta",
jonka Minna pyysi Emilien valita ja ostaa hänelle. Emilie suorittikin
asian kirjoittajan täydelliseksi tyytymykseksi. Sen ohella saamme
niistä tietää, miten hänen terveytensä oli vaihteleva ja yleensä huono.
Syyskuulla hän oli ollut parempi, mutta lokakuulla taas huonompi;
marraskuulla unettomuus oli käynyt kovin rasittavaksi. Ymmärrettävää on
että semmoisissa oloissa ei ollut puhettakaan kirjailijatoimen
jatkamisesta, mutta kuitenkin Minna näyttää seuranneen teatteri- ja
kirjallista elämää. Hän lausuu tyytyväisyytensä A. B. Mäkelän kappaleen
johdosta. "Hänen uusi kappaleensa oli minulle aivan yllätys. Uusihan
tämä on, tietysti, eikä se vanha 'Lemminkäinen'.[34] Kunpa hänestä nyt
vielä tulisi mies!" Hän on pahoillaan, että Kaarlo oli raihnainen.
[Emilie oli kai kertonut sen]. "Hän näytti niin erinomaisen terveeltä
syksyllä täällä käydessään." Hän on mielissään, että Bergbomit pitävät
Teuvo Pakkalasta. "Hän on noita hiljaisia ja uskollisia, sen vuoksi
niin sydämestäni soisin hänelle menestystä." Ja sitten Erkosta: "Onni
ettei J. H. Erkko tullut valtiopäiville. Mitenkä hän olisi niihin
toimiin soveltunut? Parasta kun pysyy omalla alallaan. Siellä hän voi
pysyä eheänä ja saada jotain aikaan." Itsestään kirjoittaen hän
valittaa, ettei jaksa työtä tehdä vaan täytyy maata, päivät ja yöt
hautoen omia ajatuksiaan. Parempaa hän ei toivoisi kuin että voimat
parantuisivat, niin että hän voisi oleskella Bergbom-sisarusten kanssa,
nimittäin siten että nämä tulisivat Kuopioon kylpemään. Joulunaikana
(26/12) Minnan tytär, Maiju Westerlund (Vuorisalo), ilmottaa äidin jo
kaksi viikkoa maanneen lakanoiden välissä ja olevan kykenemätön itse
kirjoittamaan.
Tammikuulla näyteltiin Kiven muistopäivänä Erkon Kullervo ja
Topeliuksen syntymäpäivänä Regina von Emmeritz sekä niiden ohella
Rykmentin tytär, Vasantasena ja kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta.
Toinen oli Ibsenin uusi draama _John Gabriel Borkman_, 10/1. Nimiroolin
Leino suoritti älykkäästi ja vaikuttavasti, niin kuvatessaan Borkmanin
hermostunutta odotusta ja luottamusta uuteen tulevaisuuteen ja niin
myöskin hänen murtumistaan, kun hän huomaa erehtyneensä. Gunhildina rva
Salo oli ehkä liian tyly olemukseltaan, mutta rva Poppius oli
onnistanut Ella Rentheiminä, samoin Lindfors kerrassaan etevä Foldalina
sekä rva Rautio hyvä pienessä rva Wiltonin roolissa. Näyttämöllepanosta
ansainnee viime näytöksen talvimaisema mainitsemista. -- Toinen uutuus
oli 29/1 ensi kerran näytelty Z. Topeliuksen kirjoittama, Tuokon
suomentama ja Paciuksen säveltämä _Kyypron prinsessa_. Bergbom oli
kauvan miettinyt tämän oopperamaisen satunäytelmän ottamista, se
kuului, niin sanoaksemme, hänen isänmaalliseen ohjelmaansa. Syntyneenä
sen isänmaallisen ja taiteellisen innostuksen aikana, joka sai
Helsingin ensimäisen kiviteatterin muurit nousemaan, se oli esitetty
ensi kerran saman teatterin vihkijäisissä 22/11 1860, roolit
yksityisten taiteen- ja musiikinystäväin käsissä; nyt se ensi kerran
liitettiin varsinaisen teatterin ohjelmistoon, samalla käännettynä
"oikealle kielelleen". Jos näet Topelius nähtyään Ida Aalbergin
suomalaisella näyttämöllä Reginana saattoi sanoa tämän "tulleen kotia",
niin oli hänellä vielä suurempi syy sanoa sitä Kyypron prinsessasta,
koska näytelmän aihe on Kalevalan Lemminkäistarina ja loistava
prinsessa runojemme Kyllikki. Ettei kappale draamallisena taideteoksena
vastaa Erkon Ainoa, on sillä puolustettu ettei se pyydäkään olla muuta
kuin "satunäytelmä", ja että sen ansiot sen mukaan ovat vienossa
lyriikassa ja satumaisessa loistossa, joiden lähtökohtana on runoilijan
nerollinen rohkeus yhdistää suomalaisen muinaisuuden kreikkalaiseen,
sekä Paciuksen sävelmissä, korvia hivelevissä kuoroissa ja lauluissa.
Oivaltaen mitä näytelmä vaati, Bergbom oli tehnyt voitavansa saadakseen
näyttämölaitokset sopusointuun sen kanssa, ja kritiikki tunnustikin,
että teatteri tällä kertaa "voitti itsensä". Toinen kuvaelma oli toista
kauniimpi, kreikkalaisia ja suomalaisia aiheita oli uskaliaasti
yhdistetty (esim. Lemminkäisen palatsissa), mutta samalla niin
aistikkaasti, että irvikuva vältettiin. -- Esiintyjistä Katri Rautio
nimiroolissa oli etevin, varsinkin viime näytöksessä kohoten suureen
taiteelliseen voimaan. Muista mainittakoon Halme -- Lemminkäinen,
Ahlberg -- Medon, Kallio -- Tiera, vieraana esiintyvä Lilli Kajanus --
Anemotis ja Olga Salo -- Helka. Kuoroissa oli tietenkin avustajia
teatterin ulkopuolelta; Robert Kajanus orkesterineen säesti. --
Ensi-illalla oli oikea juhlaleima ja suosionosotukset olivat
riemukkaita. Topeliusta, joka oli saapuvilla, tervehdittiin lopussa
eläköönhuudoilla, jotka uudistuivat kahta innokkaammin kun esirippu
uudestaan nousi ja näyttämölle oli asetettu runoilijan ja Paciuksen
seppelöidyt rintakuvat. Sitte huudettiin Bergbomkin esiin, ja kaiken
lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Bergbom itse kirjoitti 31/1 Betty
Elfvingille: "Prinsessa meni loistokkaasti. Topelius ja rouva Pacius
itkivät." -- Miten miellyttävä, joskus melkein häikäisevä, mutta aina
tunnelmallinen kokonaisuuden vaikutus oli, todistaa parhaiten se, että
Kyypron prinsessa näyteltiin yhtä mittaa 9 ja myöhemmin 6 (siis
yhteensä 15) kertaa täysille huoneille.
Palattuansa kotia, Koivuniemelle, Topelius 31/1 kirjoitti Bergbomille:
"Kaarlo ystävä! Kotiintulleena kiitän sinua ja Emilietä teidän
ystävyydestänne, 36 vuoden päästä, herättää Lemminkäinen Tuonelasta ja
siitä erinomaisesta tarmosta, jolla te tässä jälleen olette voittaneet
kaikki vaikeudet. Minulla on ainoastaan hyvää sanottavaa esityksestä ja
koko näyttämöllepanosta. Kiitä puolestani kaikkia myötävaikuttavia, ja
sano heille että olin onnellinen kuullessani kappaleen sen oikealla
kielellä, suomeksi. Kuoro ja solistit lauloivat oivallisesti, orkesteri
luultavasti paranee saatuansa enemmän rauhaa Schubertilta etc. Ne
heikkoudet, joista voisi muistuttaa, ovat alkuteoksen, eikä näyttämön,
niinkuin esim. Kyyprolaisten esiintyminen Tuonelassa. Auringonsäde on
valaiseva Helkan tietä, eikä vaan hänen päätään. Maan henki on
esiintyvä jättiläiskorkeana, hän ei näkynyt pimeässä. Tämä on
vähäpätöisyyksiä, kiitos kokonaisuudesta, tuottakoon se suomalaiselle
näyttämölle onnea! Z. T."
Juuri mainitusta Kaarlon kirjeestä Betty Elfvingille teemme vielä
seuraavan otteen, joka koskee teatteriasioita: "Kenraalisi ovat
sensuurin luona -- kuinka kauvan, 'sen tietää vain Jumala'. Ensiksi
koko sensuurihallitus tarkastaa kappaleen, sitte se on käännettävä
venäjäksi ja annettava kenraalikuvernöörille. Kuitenkaan se ei tapahdu
ennen kun uusi kenraalikuvernööri on nimitetty; Blumenthal (sensori)
varottaa nimittäin antamasta asiaa Gontscharoffin ratkaistavaksi,
'sillä hän varmaan kieltää näyttelemisen'. Samoin hän varotti antamasta
tietoja sanomiin. 'Se ainoastaan pahentaa asiaa.' Niinkuin näet eivät
toiveet ole kovin loistavia, mutta silti ei ole syytä heittäytyä
epätoivoon. Parasta lienee ettet puhu asiasta kenellekään, niin ettei
se tarpeettomasti toista tai toista tietä tule sanomalehtiin. Jollemme
ennen pääsiäistä saa varmaa vastausta sensuurilta, lykkään
näyttelemisen tulevaan näytäntökauteen, sillä pääsiäisen jälkeen ei
kannata antaa 5-näytöksisiä historiallisia draamoja. Kevättuulet ovat
liian vaikeita kilpailijoita. --
"Alussa [syksyllä] teatteri menestyi huononlaisesti oopperan ja
(sitäkin enemmän) sirkuksen kilpailun tähden, mutta asiat ovat
parantuneet, kiitos olkoon loistavan tammikuun. Nyt on Ida Aalberg
tuleva, niin että voimme odottaa hyviä huoneita. -- -- Minulla on ollut
influensa, mutta voin taas paremmin. -- -- Santeri Ingman on
kirjoittanut suuren historiallisen näytelmän 'Juho Vesainen'. Toinenkin
kotimainen draama, nimeltä 'Mari', on tekeillä (aiheet venäläisestä
Karjalasta.)" --
Niinkuin kirjeessä sanotaan, saapui _Ida Aalberg_ tänäkin vuonna
helmikuulla vierailemaan, ja hänen esiintymisensä Magdana H.
Sudermannin näytelmässä Koti (4 kertaa 19/2-26/2) oli loistava alku.
"Hän on suurempi kuin koskaan", Bergbom kirjoitti nti Elfvingille.
W. Söderhjelm alkaa seikkaperäisen arvostelunsa sanoilla:
"Ida Aalbergin Magda oli elävä sormenpäihin asti ja pienimmässä
äänenväreessä. En muista hänen yhdessäkään edellisessä roolissa
antaneen niin vähän tilaisuutta muistuttaa manieroiduista elkeistä.
Ylipäätään vaikutti hänen esityksensä todella virkistävästi
raikkaudellaan ja välittömyydellään -- jonka vaikutuksen suuressa
määrässä vahvisti taiteilijattaren olennon hämmästyttävä verevyys sekä
hänen erinomaisen kauniit pukunsa." Muutkin saivat ehdotonta kiitosta:
Leino isänä, Ahlberg pastorina, Halme Kellerinä, rva Mimmy Leino
äitipuolena j.n.e. "Esitys oli mitä parasta pitkään aikaan oli
annettu." -- Sen jälkeen Ida Aalberg näytteli kolme kertaa Cypriennenä
(28/2-5/3) Erotaan pois ja kolme kertaa Kirsti Fleminginä (10/3-14/3)
Elinan surma kappaleessa, mutta ei missään ohjelmistolle uudessa
roolissa. Menestys oli koko ajan ollut hyvä; mutta sairauden tähden,
sanottiin sanomalehdissä, taiteilijatar kesken lähti Pietariin.
Harjotettavana oli kuitenkin ollut E. Tammisen suomentama
Schillerin _Don Carlos_, jossa Ida Aalberg oli luvannut näytellä
Eboli-ruhtinattaren osaa, ja koska ei käynyt laatuun heittää työtä
hukkaan, esitettiin se ilman häntä. Onneksi mainittu rooli ei
olekaan määräävä draaman vaikutukseen nähden, vaikutus on enemmän
näyttämöllesovittelussa ja -panossa sekä erinäisissä toisissa osissa
joita varten oli olemassa sangen tyydyttäviä voimia. Ja kun Don Carlos
meni ensi kerran 31/3, luettiinkin näytäntö teatterin kauneimpien
iltojen sarjaan. Kaikkeen ulkonaiseen katsoen näyttämömme tarjosi
"jotain aivan ihmeteltävää" W. Söderhjelm sanoo. Siinä kohden
teatteri oli totuttanut yleisönsä huolelliseen ja oivalliseen, mutta
viime aikoina oli vieläkin edistytty taiteellisuudessa ja
vaihtelevaisuudessa. Kuninkaalliset huoneet ja henkilöitten puvut
olivat hämmästyttävän kauniit ja sirot ja tyyliltään ajanmukaiset.
Niinikään oli näytelmä taitavasti soviteltu näyttämölle, niin että se
esiintyi melkein selvempänä kuin alkumuodossaan. -- Pääroolit
olivat seuraavasti edustetut: Leino -- Filip-kuningas, Lindfors --
kenraali-inkvisiittori, Katri Rautio -- kuningatar, Axel Ahlberg --
Posa, Weckman -- don Carlos, nti Rängman -- Eboli. Näytelmä kesti
ensimäisenä iltana 5 tuntia, seuraavina vähän vähemmän. Kaikkiaan se
annettiin 7 kertaa (sitä paitse Tampereella ja Viipurissa 3).
Näytäntökauden viime viikkoina ilmestyi näyttämölle vielä kolme
kotimaista alkuteosta, jotka totta kyllä eivät saavuttaneet suurta
menestystä, mutta kumminkin todistavat kuinka teatteri edelleen
rohkaisi kirjailijoita yrittelemään. Ensimäinen niistä oli Santeri
Ingmanin 4-näytöksinen historiallinen näytelmä _Juho Vesainen_, jonka
ensi-ilta oli 22/4 ja joka kaikkiaan meni 4 kertaa. Huolimatta
sujuvasta vuoropuhelusta ja erinäisistä draamallisista kohtauksista
tuntui sommittelusta, että näytelmä oli tekijän samannimisen romaanin
muunnos -- ja kun lisäksi kertomus oli yleisölle hyvin tuttu, niin se
tietenkin vähensi mielenkiintoa, jota muutoin yhtä hyvin aihe kuin
kelpo esitys olisivat ansainneet. Esiintyjät olivat: B. Leino -- Juho
Vesainen, Halme -- Ahma, Närhi -- vanha Vesainen, rva Poppius --
Helinä, rva Kahilainen -- Martta-muori; rva Suonio -- Anni. -- Toinen
alkuteos oli J. Sjöströmin 4-näytöksinen näytelmä _Mari_, ensi-ilta
5/5; kaikkiaan 4 kertaa. Tosin se oli sommittelultaan edellistä
heikompi, mutta kuitenkin oli siinä kansankuvauksena jotain
alkuperäisen raikasta. Näytteleminen oli sangen kiitettävä, eikä kumma
kun roolit olivat mitä tottuneimmissa käsissä. Mari oli näet rva
Poppius, Martta nti Lähteenoja, Niku H. Kallio, Matti A. Rautio, Iivana
Falck, Lauri Lattu, Vaari Närhi. -- Kolmas näitä uutuuksia oli vihdoin
Matti Kurikan 4-näytöksinen "muinaistaru" _Baabelin torni_,[35]
näytetty ensi kerran 18/3 ja kaikkiaan kolme kertaa. Tämä runoteos,
jonka nimi todella tarkottaa raamatun Baabelin tornia, oli jonkinlainen
itämaalainen satunäytelmä, joka teatterin koristusten sekä soiton
avulla enemmän kuin toiminnallaan pyysi herättää tunnelmallista
vaikutusta. Hajanaisuus ja selvien aatteiden puute esti sitä sentään
syvemmin tehoamasta. -- Näytännöt Helsingissä päättyivät 30/5 (Herra
Ylitirehtööri). --
Näytäntöjen jatkuessa Helsingissä oli toukokuulla osa näyttelijöitä
tehnyt kiertomatkan, jolla annettiin näytäntöjä _Tampereella_ (4-5/5),
_Hämeenlinnassa_ (6/5) ja _Viipurissa_ (7-9/5). Ohjelmisto käsitti
Herra Ylitirehtöörin ja Don Carloksen, jota jälkimäistä ei kuitenkaan
voitu näytellä Hämeenlinnassa.
Keskellä toukokuuta kohtasi teatteria suru. Kuopiosta saapui illalla
12/5 sanoma, että _Minna Canth_ oli samana päivänä vaipunut kuoleman
uneen. Se sydänvika, josta hän oli puhunut viimeisissä kirjeissään, vei
hänet hautaan. Oliko hän vielä tänä vuonna jaksanut vaihtaa kirjeitä
Bergbom-sisarusten kanssa, on epätietoista, ei niitä ainakaan ole
säilynyt. Sen vain tiedämme, että Kaarlo lähti hautajaisiin, jotka
olivat 15/5. Hän laski teatteriseurueen, johtokunnan sekä sisarensa ja
omasta puolestaan seppeleitä haudalle. Ensimäisen nauhoissa oli
kirjoitus: "Synnyinmaasi muistossa elät, niin kauvan kuin elää
Suomen taide"; toisen: "Suomalaisen näyttämön tukipylväälle"; ja
kolmannen: "Tarmokkaalle työtoverille, ylevälle ystävälle, nerokkaalle
naiselle." --
Vahinko ettei ole säilynyt ainoatakaan riviä, jossa Kaarlo Bergbom
olisi ilmaissut tunteensa Minna Canthin haudalla. Kumminkin aavistamme,
että hänen surunsa oli tyynempi kuin se olisi ollut, jollei hän ennen
olisi läpikäynyt sitä surua, jonka Minnan "luopuminen" viisi vuotta
ennen aiheutti. Sen jälkeen ystävyys ei enää voinut tulla yhtä
luottamukselliseksi, joskin ulkonaisesti täydellinen sovinto oli heidän
välillään syntynyt. Kaikissa tapauksissa Minna Canthin poismeno tiesi,
että yksi Bergbomin elämänhistorian sisältörikkaimpia lehtiä oli
täyttynyt. Kerran muinoin, se oli samaan aikaan kun hän väitti ei
koskaan olleensa lapsi, Bergbom lausui tämän kirjan tekijälle seuraavat
oudot sanat: "Semmoiset kuin hän [eräs toinen vielä elävä henkilö] ja
minä olemme aina _isiä_." Sanat, jotka lausuttiin melkein
surunvoittoisesti, ilman vähintäkään kerskailun ilmettä, tarkottivat
ymmärtääkseni että hän alkuperäisen, syvällisen ajatus- ja
tunne-elämänsä kautta oli määrätty ohjaamaan ja kasvattamaan toisia,
mutta harvoin mitään toisilta saamaan. Se, joka tarkkaavasti on lukenut
otteemme Minna Canthin kirjeistä, on niistä nähnyt, kuinka tämä
tunnusti "tohtorin" olleen hänen henkisen elämänsä herättäjä ja
kehittäjä, ja toiselta puolen on enemmittä todistuksitta selvä että
Bergbomilla ei ole nerokkaampaa oppilasta ollut. Kenties käsitämme
oikein tuon "luopumisen" synnyttämän tuskallisen vaikutuksen
Bergbomiin, jos oletamme hänen rakastaneen Minnaa kuin henkistä
lastaan, jolle hän vuosien kuluessa oli parhaansa antanut. Nyt oli,
niinkuin sanoimme, lehti täyttynyt, käännetty, ja jälkeenjäänyt
muisteli mitä se sisälsi valoa ja onnea, unohtaen varjopuolet.
Mitä muutoin Minna Canthin personallisuuteen ja elämään tulee, niin
ovat ne vielä kuvaamatta. Sen johdosta mitä tässä kirjassa on hänestä
esiintuotu, tahdomme vain huomauttaa, että tehtävässä on kaksi yhtä
mielenkiintoista puolta: toinen hänen kirjailija- ja muu julkinen
toimintansa, toinen hänen luonnonlaatunsa ymmärtävä analysoiminen.
Jälkimäisen suoritus on epäilemättä johtava siihen päätelmään, että
hänen levoton, tarmokas, intohimoinen luontonsa oli välttämätön
edellytys sille myrskyntapaiselle esiintymiselle, millä hän kuohutti
seisahtuvia vesiämme, mutta että se myöskin vietteli hänet äkillisiin
tekoihin, joista hän myöhemmin ehkä itse syvimmin kärsi. Omasta
puolestamme olkoon lopuksi vielä julkilausuttu se vakaumus, että
nerokkaalle "Kuopion rouvalle" -- jonka puutteet ja erehdykset
arvattavasti lähinnä johtuivat niistä pienistä oloista, siitä ahtaasta
ympäristöstä, missä hän kaiken aikansa eli -- kerran myönnetään
kunniakkaampi sija sivistyshistoriassamme kuin vielä oikein
arvataankaan.
Näytäntökausi oli tuloihin nähden jälleen huononlainen, vaikka Kyypron
prinsessa ja Ida Aalbergin vierailu yhteen aikaan olivat saaneet
toivomaan parempaa. Vajaus oli taas yli 8,000 markkaa. Kun sitä paitse
3-vuotiskausi, joksi kannatusta oli merkitty, oli loppuun kulunut,
ryhdyttiin keväällä uutta kannatusta hankkimaan. -- Lahjana on
merkittävä 6,000 mk, jotka Bergbom-sisarusten täti, tohtorinrouva Sofie
Sanmark (joka ennen oli lahjottanut 10,000 mk), antoi laitokselle sillä
ehdolla että siitä hänelle hänen kuolemaansa saakka suoritettaisiin
korot. -- Sen ohella mainitsemme, että teatteriravintolan isäntä Kustaa
Hagström, joka kuoli jo 1894, oli testamentannut teatterin
stipendirahastoon 5,000 mk, mikä summa vasta tänä vuonna (1897) tuli
sen haltuun.
Seurueesta oli jo syksyllä eronnut Konrad Tallroth. Tammikuulla liittyi
teatteriin oppilaana nti _Maria Wahlstedt_, ja huhtikuulla nti _Lilli
Högdahl_,[36] josta jälkimäisestä ennen pitkää oli kehittyvä huomattava
kyky, sekä _Pietari Alpo_,[37] joka kirjailijanakin palveli
taidelaitosta.
Näytäntöjä annettiin 125 ja niissä: 15 kertaa _Kyypron prinsessa_; 12
Herra ylitirehtööri; 10 Rykmentin tytär, Don Carlos; 8 Orleansin
neitsyt; 6 Kreivitär Kirkassilmä; 4 _Kullervo, Juho Vesainen, Mari_,
Koti; 3 _Anna Liisa, Ruukin jaloissa, Regina von Emmeritz, Elinan
surma, Kihlaus, Baabelin torni_, Vasantasena, Setä Bräsig,
Sievistelevät hupsut, George Dandin, Pimeyden valta, Talvinen tarina.
Erotaan pois, Kuleksiva teatteriseura, John Gabriel Borkman; 2
_Kumarrusmatka, Saimaan rannalla_, Reviisori, Ultimo, Ei ole aikaa; 1
_Sotavanhuksen joulu, Kuopion takana_, Lääkäri vastoin tahtoansa.
Näistä 33 kappaleesta oli 14 kotimaista ja 11 uutta (kotimaisia 5).