Neljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.
Tavallisuuden mukaan Kaarlo keväällä oli hyvin rasittunut. Talven työ
oli niinkuin ainakin voimia kysynyt, ja erittäin kovat pakkasetkin
olivat ahdistaneet hänen terveyttään. Lääkärin tutkimuksen tulos oli:
sydän kaipasi hoitoa, vaikkei se ollut vakavasti viottunut; enemmän
pilalla oli hermosto, jota paitse vanhoja reumatismin jälkiä oli
huomattavissa. Kaarlo lähti 8/6 yhdessä Emilien kanssa ulkomaille;
Berlinissä heidät neuvottiin Marienbadiin. Sieltä Emilie 6/7 kirjoittaa
nti Elfvingille:
"Tänne me jouduimme eikä Kuopioon, niinkuin toivoin, etkä, rakas Betty,
voi uskoa, kuinka sanomattoman ikävä täällä on. Lääkärit katsoivat tätä
paikkaa sopivaksi Kaarlolle; onko niin, on tulevaisuus näyttävä,
vastaiseksi en voi huomata hyviä oireita, paitse että hän on laihtunut.
Matkalla hän vilustui ja sai vaikean katarrin, joka itsepäisesti
jatkuu. Tämmöinen joutilas kylpyläelämä on kerta kaikkiaan idioottista
ja täällä kaksinkerroin. Tietysti on täälläkin paljo hyvää, kelpoa ja
älykästä, mutta ei pääse siihen käsiksi. Itse paikka on erittäin
kaunis. Marienbad sijaitsee laaksossa, jota korkeat metsäiset harjut
ympäröivät kolmelta puolen. Kävelytiet mitä ihanimmat. Itse Marienbad
on 680 metriä merenpinnasta, mutta eräs paikka, johon usein kävelemme,
on 800 metrin korkeudella ja siellä on erittäin helppoa ja ihanaa
hengittää. Vahinko vaan että ilma aina on rumaa: olemme täällä olleet
3 viikkoa, eikä meillä luullakseni ole ollut kolmeakaan poutapäivää.
Luonnollisesti semmoinen ilma tekee ettei voi nauttia kävelyistä
todella ihanissa metsissä, ja se on ainoa huvimme. Kylpypaikassa käy
noin 12,000 vierasta vuosittain, lähes 5 kuukauden aikana. Nyt on
sentään pääsesonki, ja yleisö on puolta lukuisampi kuin tullessamme. Se
osa yleisöä, joka leimaa kokonaisuuden, muistuttaa ulkonäöltään
suuresti 'Fliegende Blätterien' kuvia, mutta niin lienee laita
useimmilla suuremmilla kylpypaikoilla. Vahvasti edustettu on
israelilainen aines, siitä osasta saakka, joka kaupittelee vanhoja
vaatteita, aina ylös paroni von Silbersteiniin, mutta kyllä eri luokat
pysyttäytyvät tarkasti erillään toisistaan, vaikka vaeltavat ympäri
ryhmittäin -- aina monta yhdessä. Tiistaina 16 p. matkustamme täältä;
ensin Nürnbergiin, koska Kaarlo tahtoo nähdä vanhaa, viehättävää
kaupunkia. Siellä viivymme päivän, ja sitte minä lähden Berlinin ja
Lyybekin kautta kotia: 24 p. aamulla on minun oltava virassani. Kaarlo
ei ole vielä päättänyt mihin matkustaa: ehkä Schwarzwaldiin, ehkä
Visbyhyn taikka johonkin toiseen kylpypaikkaan -- 'jälkiparannusta'
varten. Minä tahtoisin, että hän tulisi Hankoon, mutta hän ei ole
huvitettu siitä. Hän pyytää olla niin kauvan kuin mahdollista erillään
meidän eripuraisuuksista ja riidoista. Ikävä on kuitenkin tietää hänen
olevan yksin vieraassa maassa, kaukana kotoa, niin heikkona kuin
täällä; näillä kolmella viikolla hän on jo kaksi kertaa ollut niin
raihnainen, että hänen on täytynyt maata pari kolme päivää. -- --
Kaarlo lähettää sinulle terveisiä. Jos hän palaa niin varhain,
että hän ennättää käydä luonasi maalla, niin hän tulee päiväksi
Turkuun. Nyt hänet on ankarasti kielletty työtä tekemästä, mutta
'jälkiparannuksilla' ollessaan hän aikoo olla ahkera. Oma rakas
Bettyseni, en voi sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna
saisimme esittää kenraalisi [Sprengtportenin oppilaat] näyttämöllä.
Erkon Kullervo on valmis, niin että se varmaan näytellään, mutta onko
se onnistuva niinkuin Aino? Ensimäinen teos jotakin laatua menestyy
aina paremmin kuin toinen." --
Bergbom oli niin huvitettu vanhasta Nürnbergistä, että hän viipyi
siellä muutamia päiviä sisarensa lähdettyäkin. Heidän erotessaan hänen
mielensä oli tehnyt Schwarzwaldiin, mutta tuskin hän oli yksin, niin
sisaren "sanat saivat kummallisen vallan". -- "Minä ajattelin", hän
kirjoittaa, "sinä tiedät kyllä parhaiten, mikä minua hyödyttää ja niin
valitsin Visbyn." Ja sinne hän sitten matkusti Regensburgin, Berlinin
ja Stettinin kautta. -- Kumminkaan ei paikka näy olleen suotuisa.
Kaarlo kiittää tosin Visbyn rauhallisuutta, että ilma oli "sanomattoman
lempeä ja suloinen, vaikka kostea", mutta kylvyt olivat hänestä
rasittavia. Hän päättikin sielläolonsa varhemmin kuin aikonut oli ja
matkusti vielä teatteriasioissa pikimmältään Stettiniin ja Berliniin.
-- Ennen lähtöään hän oli mukana pidoissa, jotka eivät häntä
miellyttäneet. "Täällä on ollut pidot suomalaisille isänmaallisine,
veljellisine sanatulvineen. Minun täytyi vastata semmoiseen vrövliin
(laverteluun). En viitsi kertoa koko tapausta. Se oli niin perin
tyypillinen meikäläisten torpparikannalle. Suullisesti saat kuulla
enemmän. Se on melkoisesti vähentänyt haluani vastedes käydä
ruotsalaisissa kylpypaikoissa. Kyllä on surkeaa olla niin pieniä kuin
me olemme." -- Kaarlo ilmotti tulevansa kotia elokuun kolmannella
viikolla.
Lähimmän tulevaisuuden toiveista Emilie kirjoittaa 15/8
ystävättärelleen:
"Minusta me nyt alamme vuotemme melkoista suuremmalla luottamuksella
kuin edellisinä syksyinä. Että Jumala on siunannut maamme kerrassaan
hyvällä ja runsaalla sadolla, on jo itsessään suuri kiitollisuuden ja
ilon aihe, mutta meille se on sitä kaksinkertaisesti, sillä kaikki
suomalaiset yritykset ovat äärimmäiseen saakka riippuvaiset
vuodentulosta ja siitä johtuvasta kansan paremmasta varallisuudesta.
Virkamiehillä on aina omansa, niin hyvinä kuin huonoina vuosina,
_mutta_ meidän yleisömme oikeastaan ei ollenkaan ole sitä luokkaa. En
osaa sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna voisimme maksaa
kaikki velkamme. Jos me nyt saamme kolme suurta kotimaista kappaletta
ja yhden Shakespearen (Talvinen tarina), niin onhan kirjallinen ja
taiteellinen puoli täysin pelastettu; jälellä on nyt, niinkuin useimmin
muulloinkin -- taloudellinen. Pyhänä 1/9 me alotamme. Me näyttelemme
aina ensiksi kotimaisen kappaleen ja tällä kertaa Ainon; sitte tulee
Vasantasena. Ensi viikkoina annamme ainoastaan kansannäytäntöjä;
ensimäinen uusi kappale, 18/9, on Figaron häät, jos vain asianomaiset
valmistuvat. Lindforsilla (Figaro) ja rva Poppiuksella (Susanne) on
kummallakin noin 25 arkkia opittavana; jälkimäiseen nähden olen kyllä
varma, mutta Lindfors! mitä häneen tulee, ei koskaan tiedä mistä tuuli
käy. -- Kaarlo on nyt Berlinissä -- -- hän toivoo vähän saavansa nähdä
Talvisen tarinan, joka olisi hyvin edullista meidän laitoksillemme
täällä. -- -- Kyllä hän erotessamme Nürnbergissä oli paljon parempi,
mutta hän voi aina paremmin syksyllä ja kesällä; sitte tulee talvi
pakkasineen, katarreineen ja influensoineen, Kaarlon leppymättömät
viholliset." --
Minna Canthin kirjeistä Emilielle näemme, että hän kesällä vielä pani
paljon työtä uuteen näytelmäänsä. Hän kirjoitti näet 10/7 Marienbadiin,
että hän jo yhteen aikaan piti sitä valmiina, mutta kun hän oli lukenut
sen muutamille ystävilleen, hän huomasi kolmannen näytöksen
kelvottomaksi ja rupesi laatimaan sitä uudestaan. Kuukautta myöhemmin
(15/8) hän sanoo kappaleen vihdoinkin monien korjausten jälkeen olevan
valmiina, ja vähän sen päästä, 20/8, hän lisää:
"Nyt sen lähetin postiin, ja oikein tuntuu hyvälle, kun sai sen pois
käsistään.
"Ei siihen välttämättä Leinoa[24] tarvita, siellä on kyllä muita, jotka
voivat miesosat toimittaa. Anna Liisan osa on pääasia. Siitä riippuu
koko kappaleen menestys. Olen arvellut, että rouva Rautio siihen ehkä
parhaiten sopisi. Mutta kuinka olisi, jos neiti Sainio saisi hänen
kanssaan vuorotella? Luultavasti lähtee joku osa teatteria
maaseudullekin tänä vuonna, koska tulee kolme kotimaista kappaletta,
niiden seassa Erkon suurenmoinen Kullervo. Keneltä on kolmas
kappale,[25] vai onko se vielä salaisuus?
"Olisin hyvin utelias tietämään, mitä te nyt pidätte tästä Anna
Liisasta. Minä puolestani olen hyvin tyytyväinen _ensimäiseen_ ja
_toiseen_ näytökseen. Ne ovat mielestäni oikein draamallisia. Kolmannen
suhteen olen epäilevällä kannalla. Luulen kumminkin, että se
näyttämöltä on parempi kuin lukien. Harjotuksissa on modifieerattava.
Vaikkei yleensä ole hyvä, että puhelu varsinkin kansankappaleissa on
liian kiireellinen, koska se silloin tuntuu luonnottomalta ja enemmän
niinkuin ulkoläksyn lukemiselta, luulen että kolmannessa näytöksessä
kumminkin täytyy forseerata niissä kohden, missä Anna Liisa ei ole
näyttämöllä ja varsinkin hänen ensimäisen ja toisen esiintymisensä
välillä, ja siinä kun vieraat tulevat. Mutta Anna Liisan esillä ollessa
ei. Sillä tavoin tulevat hänen kohtauksensa ikäänkuin alleviivatuiksi,
ja nehän ne juuri ovat pääasiana. En sitä saanut niin subliimiksi, kuin
olisin tahtonut, se ei silloin olisi ollut niin todellinen. Ajattelin
panna loppuun Ristolan emännän pyynnön Rovastille, että hän pitäisi
heille raamatunselityksen, tanssi ja muu semmoinen huvitus heitä ei nyt
kumminkaan haluttaisi, johon nuoret myöntyisivät. Rovasti sen johdosta
kehottaisi laulamaan virren värssyn, ja sitä tehtäessä esirippu
laskisi. Todellista se kyllä olisi, mutta pelkäsin, että kenties tuo ei
kumminkaan soveltuisi. Vai kuinka? -- Eikö toisekseen ole niin, että
kappale on loppunut silloin kun Anna Liisa poistuu näyttämöltä?" --
* * * * *
Näytännöt alkoivat niinkuin Emilie kirjeessään oli suunnitellut.
Kansannäytäntöinä annettiin Aino, Vasantasena ja Nummisuutarit viitenä
iltana. Ensimäinen uusi kappale oli Niilo Salan suomentama Björnsonin
3-näytöksinen _Sigurd Slembe_ 18/9. Näytelmä oli huolellisesti
harjotettu, ja Ahlbergia nimiroolissa, Saloa Haraldina, nti Lähteenojaa
Frakarkina, nti Rängmania Anghildina ynnä muitakin vähemmissä osissa
kiitettiin heidän työstään, mutta kuitenkaan ei draama, joka on
runoilijan nuoruudenteoksia (1862), saanut osakseen yleisömme suosiota.
Se annettiin kolme kertaa. -- Lähinnä sen jälkeen tuli ohjelmistolle
uusi komedia, Anni Levanderin suomentama Marivaux'n 3-näytöksinen
_Lemmen leikki_ (Le jeu de l'amour et du hasard), Lääkäri vastoin
tahtoansa jälkikappaleena. Ensimäisessä meillä esitetyssä oikean
rokokooajan huvinäytelmässä olivat hra ja rva Suonio Dorante ja Silvia
sekä Lindfors ja rva Kahilainen Arlequin ja Lisette; varsinkin kahta
jälkimäistä mainittiin naurunsynnyttäjinä.
Sitte seurasi 27/9 _Emilie Stenbergin_ lahja- ja hyvästijättönäytäntö
-- Kuopion takana ja Kyökissä -- ja se muodostui sydämelliseksi
juhlahetkeksi eroavalle näyttelijättärelle. Kun primadonnat tulevat ja
menevät, ovat kunnianosotukset heidän mukaisensa, loistavat, mutta
loiston takana on usein varta vasten tilattua, sillä tiedetäänhän että
asianomaiset _vaativat_ meluavaa tunnustusta. Toista on kun vaatimaton,
hiljainen taiteen palvelijatar, niinkuin nyt nti Stenberg, saa
odottamattoman suuren tunnustuksen, siinä ei voi olla mitään
teennäistä, vaan lähtee se vilpittömästä myötätunnosta ja
kiitollisuudesta. Miten näytelmät tänä iltana olivatkin iloisia,
seurattiin nti Stenbergin näyttelemistä ruustinnana ja Kristiinana
osanotolla, jossa nauru ei ollut kaukana liikutuksesta. Kukkalaitteita
y.m. kunnialahjoja näyttelijättärelle antoivat Kaarlo ja Emilie
Bergbom, teatterin johtokunta ja jäsenistö sekä yleisö, Ruotsalaisen
teatterin jäsenistö, Suomalainen naisyhdistys j.n.e. Johtokunnan
antaman kukkaislyyryn nauhoissa oli kirjoitus: "Emilie Stenberg
1875-1895. Kiitollisuudella hartaasta ja uskollisesta työstä
suomalaisen näytelmätaiteen palveluksessa."
On jo ennen sanottu (kts. II. s. 195), mikä nti Stenbergin asema
teatterissa oli. Siihen lisäämme vain seuraavan otteen Emilie Bergbomin
kirjeestä nti Elfvingille (30/9):
"Hyvin ikävä on ollut sanoa hyvästi Emilie Stenbergille, mutta hupaista
oli nähdä sitä erinomaista sydämellisyyttä, jota kaikki ilmitoivat
näissä erojaisissa. Monena vuonna säästetty ystävyys ja kiintymys nyt
purkautui. Hupaista on molemmin puolin voida näin erota ystävyydessä ja
rakkaudessa. -- -- Kulukoon hänen jälellä olevat päivänsä ilossa ja
levossa, lämpimimmät onnentoivotuksemme seuraavat häntä; hän on ollut
meille uskollinen ystävä näinä 20 vuotena."
Samassa kirjeessä luetaan edelleen: "Teatterille syyskuu on ollut
sangen hyvä. [Sittemmin huomattiin että se oli paras syyskuu, mikä
teatterilla konsanaan oli ollut.] -- -- Ylihuomenna (keskiviikkona)
menee rva Canthin uusi kappale, ja minä olen oikein levoton, ennen kun
olen nähnyt, miten yleisö ja kritiikki vastaanottavat sen. Molemmat
ensimäiset näytökset vaikuttavat välittömästi ja elävästi; viimeinen
(kolmas) näytös ei ole yhtä voimakas. Jollei kappale menesty, niin hän
tietysti syyttää teatteria ja esiintyjiä." [Näistä sanoista huomaa,
että ystävyys ei ollut yhtä luottavainen kuin muinoin.]
Emilien pelko oli turha, sillä _Anna Liisan_ menestys 2/10 oli
täydellinen. Kiintyneenä, jännitettynä yleisö seurasi Anna Liisan
tarinaa, ja lopussa, missä tyttöparka tunnustamalla rikoksensa vapautuu
omantunnon taakastaan, katsojain myötätuntoisuus muuttui syväksi
liikutukseksi, jossa heijastui se helpotus ja sielun kirkastus, mikä
säteili Anna Liisasta itsestä. Katri Raution kuvaus päähenkilöstä oli
kauttaaltaan todenperäinen. Muut esiintyjät, nekin eteviä, olivat:
Halme Mikko, Rautio Anna Liisan isä, Olga Salo hänen äitinsä, Salo
Johannes, rva Kahilainen Husso, Olga Poppius Pirkko-tyttö. -- Kappale
näyteltiin tänä näytäntökautena Helsingissä 10 ja maaseuduilla 16, se
on yhteensä 26 kertaa. Miten tultiin näin korkeihin numeroihin, sen
selittää se tavaton tarmo, jolla Bergbom ajoi teatterin asioita. Paitse
ensi-iltana esiintyneitä näyttelijöitä, jotka jäivät Helsinkiin, hän
antoi toisenkin näyttelijäryhmän harjottaa Anna Liisan, ja niin saatiin
siitä "maaseutupainos", joka Bergbomin johtamana esiintyi eri
paikkakunnilla neljällä pika-kiertomatkalla, joista kolme tehtiin
syksyllä ja neljäs keväällä. Ensimäiselle lähdettiin jo 2/10, ja
osanottajat olivat: rva Suonio, neidit Silén, Lähteenoja, Kunnas ja
Sirkka Hertzberg sekä hrat Lattu, Kallio, Keihäs, Närhi, Suonio ja
Tallroth, Paitse Anna Liisaa kuului ohjelmistoon Lemmen leikki ja
Mustalainen, ja annettiin näytäntöjä -- 12 neljässätoista päivässä
(3/10-16/10) -- _Hämeenlinnassa. Tampereella, Kotkassa, Kuopiossa ja
Mikkelissä_. "Kaikkialla", Kaarlo kirjoittaa 18/10 Betty Elfvingille,
"Anna Liisa on tehnyt voimakkaan vaikutuksen ja pusertanut esiin paljon
kyyneleitä. -- Sitä vastoin Lemmen leikki, hyvin hieno, jopa liian
hieno komedia viime vuosisadalta, joka oli menestynyt Helsingissä, ei
saavuttanut suosiota pikkukaupungeissa." Taloudellinen tulos oli niin
hyvä, että se kehotti lähtemään uusille samanlaisille matkoille.
Bergbomin palattua esitettiin ensi kerran Jalmari Finnen suomentama
Beaumarchais'n _Figaron häät_ 18/10. Mestarikomedia teki tehtävänsä,
huvitti ja nauratti täpötäyttä huonetta. Pääosat olivat mitä
parhaimmissa käsissä: Lindfors oli Figaro, Olga Poppius Susanne, Katri
Rautio kreivinna ja Axel Ahlberg kreivi Almaviva, eikä sivuosiakaan
pilattu: Falck Bartholo, Pesonen Bridoison, Rautio Antonio, rva
Kahilainen Marsellina, Olga Salo Chérubin, nti _Hilma Tähtinen_[26]
Fanchette. Kappale meni 6 kertaa. -- Sillä aikaa kun Figaron häitä
näyteltiin, Bergbom joukkoineen teki toisen turneen. Hän kävi näet
_Turussa_ ja antoi siellä 26-27/10 sekä Anna Liisan että Lemmen leikin
ja Mustalaisen, kohta kuitenkin palatakseen Helsinkiin, missä muun
muassa oli harjotettavana Minna Canthin juuri kirjoittama pikku
huvinäytelmä _Kotoa pois_. Tämä antaa taas aihetta vilkaista Minna
rouvan kirjeisiin.
Kirjeessään Emilielle 3/10 Minna Canth tunnustaa kyynelsilmin
lukeneensa sähkösanomat, jotka ilmottivat hänelle Anna Liisan
menestyksen. "Kun nyt vaan onnistuisi tarttumaan kiinni taas uuteen
innostuttavaan aineeseen", hän sitte jatkaa. "Ei se kirjoitus muuten
suju ensinkään, ellei innostusta saa! -- -- Ei sillä että minä enää
suuria toivon itsestäni, ikä kun alkaa liian paljon kallistua
loppupuoleen. Tuntuu enemmän kuin armosta, jos vielä muutamia
kelvollisia kappaleita saisin kynästäni. Mutta sitä suurempi syy iloon,
kun se onnistuu --- ja kun -- no niin, en huoli ruveta nyt
sentimentaliseksi." -- Teatterin tulosta Kuopioon näyttelemään Anna
Liisaa Minna Canth oli kovin iloinen. Emilie Bergbom puolestaan oli
lähettänyt Kaarlolle kauniin kukkavihon tekijälle annettavaksi, kun
näytelmä ensi kerran esitettiin tämän kotikaupungissa. Sen jälkeen
Minna Canth kirjoittaa Bergbomille: (10/10) "Kunnioitettava Tohtori!
Hyvin on ollut hiljaista ja tyhjää sen jälkeen kun Tohtori täältä läksi
teatterin kanssa. Moni on valittanut sitä ettei useampia näytäntöjä
annettu, mutta minä olen lohdutellut heitä sillä, että Tohtori ensi
keväänä tuo teatterin tänne uudelleen. Ja siitä toivosta minäkin elän
koko ensi talven."
"Noin puoliväliin olen jo kirjoittanut 'Kotoa pois'. Viikon päästä sen
saan valmiiksi, ja kun Elli kirjoittaa siitä otetta sitä mukaa kuin
minun käsistäni joutuu manuskriptia, niin voin sen heti silloin
lähettää Tohtorille. Kyllä se nyt tulee pitempi ja muutenkin parempi,
Fanny miellyttävämmäksi ja niin poispäin. Postineiti on jo käynyt
talossa ja tehnyt tehtävänsä. Kuudeksi päiväksi luulisin siinä olevan
työtä." -- Kirjeen loppupuolella mainitaan esteenä, miksi kirjoittaja
ei voi noudattaa kehotusta tulla Helsinkiin, muun muassa "Agnes"
näytelmä, "jos pääsisin innostumaan siihen, en muuta virkistystä
kaipaisi". -- Tästä päättäen Minna Canth oli Bergbomin kanssa
neuvotellut toisestakin draamasta, joka samoin kuin Kotoa pois oli
hänen ennen julkaisemaansa novelliin perustettu. -- Vielä otamme
seuraavat sanat kirjeestä Emilielle (25/10):
"Kun sanomalehdistä näin, että 'maaseutupainos' on matkoilla ja Tohtori
luultavasti heidän mukanaan, lähetän tänään käsikirjoituksen 'Kotoa
pois' näytelmään Emilien osotteella. Tohtori kirjoitti, että sillä oli
tulinen kiire [jotta se ennätettäisiin näytellä ennen Erkon uutta
draamaa] ja sen vuoksi sitä olen lykännytkin 'för pinkära lifvet'.
Kaikkia Tohtorin antamia osviittoja otin varteen, ja puolta paremmaksi
se mielestäni tuli." --
Kotoa pois näyteltiin ensi kerran 8/11 saamatta mainittavaa
menestystä; kritiikki väitti, että kappaleen koomillinen ja vakava
aines eivät olleet sopusoinnussa keskenään. Se meni 5 kertaa. --
Silloin Bergbom oli kolmannella kiertomatkallaan, jolloin Anna Liisa
esitettiin _Viipurissa, Lappeenrannassa ja Pietarissa_ 8/11-11/11. --
Uusi premiääri sattui jälleen 20/11, jolloin annettiin Yrjö Weijolan
2-näytöksinen "legenda" _Haavoja_.[27] Tämä näytelmä, jossa tunnelmien
julkilausuminen on astunut toiminnan sijaan, näyteltiin kauniisti (rva
Rautio -- abbedissa, Axel Ahlberg -- ritari) ja teki messujen
säestämänä aika runollisen vaikutuksen, mutta ei pysynyt näyttämöllä
enempää kuin kolme iltaa.
Edellisiä uutuuksia merkillisempi oli sekä aiheensa että ansioittensa
puolesta 17/11 ensi kerran näytelty J. H. Erkon "runomuotoinen
murhenäytelmä" _Kullervo_, jolla myöskin oli vastaava suuri menestys.
Se meni näet kaikkiaan 11 kertaa. -- Näyttämöllepanoon nähden ei oltu
huolta eikä vaivaa säästetty. Muinaissuomalaisia pukuja ja koristuksia
oli hankittu paljon uusia, ja harjotukseen oli tarpeellinen työ
uhrattu. Kullervona esiintyi Halme, joka olennoltaan oli siihen
sopivin, ja näyttäytyikin pääasiassa kypsyneeltä sankariroolia
kannattamaan. Muut esiintyjät olivat: nti Rängman -- Ilvo, Ilmarin
emäntä; rva Rautio -- Anja, Ilmarin sisar; nti Lähteenoja -- Armi,
Kullervon äiti; nti Kunnas -- mieron tyttö; B. Leino -- Väinö; A.
Ahlberg -- Ilmari; E. Falck -- Untamo; A. Rautio -- Kalervo; Närhi --
Onervo-noita j.n.e. -- Tekijän hyväksi annettiin aaterikas näytelmä
6/12, jolloin runoilija huudettiin esiin ja sai vastaanottaa teatterin
johtokunnalta laakeriseppeleen. Sitä paitse ilmotettiin, että yleisön
puolelta illan muistoksi lahjotettiin tekijälle kirjoituspöytä.
Näin oli siis kahden kuukauden kuluessa esitetty neljä uutta kotimaista
kappaletta, joista kaksi niin suuriarvoista kuin Anna Liisa ja
Kullervo. Kaikkia näitä, paitse Haavoja, koskee Bergbomin kirje Minna
Canthille (30/11), josta otamme seuraavat rivit:
"Raskas syntitaakka painaa minua, kun en vielä ole tehnyt selkoa
kiertomatkastamme ja Teille tulevista prosenteista.[28] Lähetän ne
tässä.
"Matka oli hyvin hauska, ja Anna Liisa otettiin kaikkialla
suosiollisesti vastaan. Viipurissa se herätti kaikkein suurimman
mieltymyksen; ihmiset tekivät oikein väkirynnäkön pilettiluukkua
vastaan. Lappeenrannalla saimme rakentaa näyttämön samana päivänä kun
näyteltiin ja lisäksi jotenkin kylmässä huoneessa (rakuunarykmentin
suuressa maneesissa), mutta Anna Liisa kesti voimakkaasti taistelun --
n.b. kuuman teeveden ja portviinin avulla. Rouva Rautio oli suuresti
edistynyt Anna Liisan osassa siitä asti kun näin hänet Helsingissä
harjotuksissa [Ennen oli Kirsti Suonio maaseuduilla näytellyt Anna
Liisana]. Tuo laimea kiitos, jonka silloin hänelle annoin, ei nyt enään
olisi paikallaan. -- --
"Kotoa pois sai kritiikiltä hyvin ankaran tuomion. Minua se suuresti
miellytti, n.b. niin paljon kuin 1-näytöksinen luonnos voi sitä tehdä.
Jos niin ankaria vaatimuksia tehdään, niin kuka silloin hevosella
kirkkoon pääsee. Se ei ollut vanhan mallin mukainen, vaan siinä oli
omituista. Vieraat rouvat kuitenkin enemmän kaavamaisia kuin suotavaa
olisi ollut. Valitettavasti näyttelijät eivät saaneet mitään rouvista.
Sen sijaan rvt Kahilainen ja Rautio olivat hyvin hauskat.
"Kullervolla on ollut suuri ja odottamaton menestys. Kovasti iloitsen
siitä Erkon tähden, hän kun tarvitsee kehotusta. Kuinka 'Agnesin' laita
on?"
Vastatessaan (4/12) Minna Canth muun muassa lausuu:
-- -- "Menihän se vähäisen niinkuin penkin alle tuo 'Kotoa pois'. Ei
miellyttänyt oikein täälläkään Suom. seuran vuosijuhlassa. Lukien se
tuntuu naurattavan ihmisiä paljon enemmän kuin näyttämöltä. Ei taida
minusta olla semmoisten ilveilyjen kirjoittajaksi. -- Eikä ole tahtonut
'Agneskaan' vielä sujua. Olen kyllä alkanut ja kirjoittanut: ensimäisen
näytöksen alkua kolmeenkin kertaan, mutta en ole päässyt siihen vielä
innostumaan. Ja siitä se juuri onnistuminen riippuu. Muuten en ole
ensinkään ollut roveissani nyt kolmeen viikkoon. Minulla oli nim.
silloin paha säikähdys, että makasin tainnoksissa ja olin vähällä saada
sydänhalvauksen, enkä ole vielä sen jälkeen oikein tointunut." -- --
Ennen joulua Bergbom vielä kävi _Pietarissa_ antamassa kolme näytäntöä,
joissa 17/12-20/12 esitettiin Aino ja Uramon torppa sekä pikku
kappaleet: Naimiskauppa, Kumarrusmatka ja Pappilan tuvassa. Luultavasti
tämä tapahtui yksityisten pietarilaisten ystävien kehotuksesta.
"Pietarin matka", Emilie kirjoittaa 30/12 Betty Elfvingille, "oli
kerrassaan epäonnistunut." Puhumatta rahallisesta tappiosta sattui
Pietarissa sekin onnettomuus, että Kaarlo siellä taas sairastui
influensaan, joka niin monta talvea oli häntä vaivannut. Yleensä oli
syyskausi kuitenkin ollut hyvin edullinen teatterille -- "jos
edelleenkin käy yhtä hyvin", Emilie lausuu, "niin voimme varmaan
toivoa, että päätämme tämän näytäntövuoden velattomina". Ja hän jatkaa:
"Olisihan silloin meille tullut sovelias hetki vetäytyä pois ja jättää
teatterin johto toisiin käsiin, mutta kenen?!" -- Hän huudahtaa näin
sentähden että nyt jo oli huomattu, että Kasimir Leino ei ollut
tarpeeksi innostunut teatteritoimeen. Hän erosikin jo keväällä. --
Pietarissa Kaarlo jälleen kävi pyytämässä Ida Aalbergia vierailemaan
kevättalvella. Myöntävä vastaus tuli myöhemmin, niinkuin näkyy Kaarlon
vastauksesta (7/1):
"Arvoisa Rouva Paronitar, olen ollut jotenkin sairaana, vielä huonompi
kuin miehenne luona käydessäni, mutta Teidän kirjeenne virkisti minua
erinomaisesti. Se oli yhtä hyvä kuin koko joukko kiniinipulvereita.
Siis Kleopatra nostetaan haudastaan! Hyvä! Minä olen valmis auttamaan
häntä taas lumoamaan alhaisempia henkilöitä kuin Caesareja ja
Antonioita. Teidän virkeytenne on ihmeteltävä. Se on vaikuttanut
suggeroivasti minuunkin. Nyt en näe mitään esteitä. -- -- [Sitten
muista kappaleista, joissa taiteilijatar olisi esiintyvä.] Minulla on
ehdotettavana sopiva näytelmä -- Sudermannin uusi draama, Das Glück im
Winkel [Onnen sopukka]. Siinä on Teille kaunis tehtävä -- ei niin
meluavan kiitollinen kuin Magda, mutta hienompi ja syvempi. Olen varma
että siihen miellytte, en ainakaan nyt tiedä mitään sopivampaa. Ei se
ole pitkä, jotenkin rauhallinen, ei vaadi ääneltä erinomaisia
ponnistuksia (eikä näyttelijättäreltä toaletteja). Lisäksi uusi ja tätä
nykyä Euroopan huomattavin näytelmä." -- --
Mitään uutta joulukuulla ei enää näytelty; merkillisimpiä uusintoja oli
paitse Uramon torppaa Puolan juutalainen (B. Leino pääroolissa).
Tammikuun muistopäivinä esitettiin Nummisuutarit ja Regina von
Emmeritz, jossa jälkimäisessä nti Rängman näytteli nimiroolia sangen
tyydyttävästi. Ensimäinen uusi kappale tuli 10/1 Jalmari Finnen
suomentama Emile Augier'n 5-näytöksinen näytelmä _Vanhoillisten
leirissä_ (Le Fils de Giboyer). Lindforsia (Giboyer) pidettiin
mestarillisena ja toisia hyvinä tehtävissään, mutta kappale meni vain
kaksi kertaa. Niinkuin moni muu ranskalainen draama, tuntui tämäkin
meikäläisestä yleisöstä vieraalta. -- Vähän paremmin onnistui, vaikkei
silti toivon mukaan, 26/1 ensi kerran esitetty Shakespearen _Talvinen
tarina_. Näyttämöllepano oli kyllä etevästi toimitettu ja ensi-iltana
oli täpötäysi huone innostunut, mutta kassakappaleeksi kaunis
runollinen näytelmä ei tullut; se meni vain neljä kertaa. Esiintyjät
eivät näy tällä kertaa oikein kohonneen tehtäväinsä tasalle, joskaan
esim. rva Raution Hermionelta ei puuttunut jaloa ylevyyttä. Vai
vaikuttiko yleisöön tieto siitä, että vielä mahtavampi Shakespearen
draama oli tulossa?
Runebergin päivän ohjelmasta, jossa kyllä ei ollut mitään uutta,
mainitsemme kuitenkin suomentajan muistoksi "Ei voi" kappaleen. Kolme
päivää myöhemmin (8/2) muutti näet _Antti Törneroos-Tuokko_ näiltä
mailta. Niinkuin ennen on kerrottu (kts I, 44), oli Tuokko niitä
runoilijoita, jotka 1860-luvulla tuotannollaan (Saul) herättivät
luottamusta suomalaisen teatterin mahdollisuuteen, ja kun laitos oli
perustettu, hän suomentajana uutterasti ja kauvan palveli sekä
ooppera- että puhenäyttämöä. Asuen maaseudulla mitä ahtaimmissa oloissa
hän 61-vuotiaana kuollessaan oli jo unohtunut. Niitä harvoja, jotka
häntä muistivat, oli Bergbom, joka oli toimittanut hänelle käännöstyötä
-- hänen paras ja pitkinä aikoina ainoa toimeentulolähteensä. Kun vanha
runoilija kätkettiin viimeiseen lepokammioonsa, Bergbom teatterin
puolesta laski seppeleen hänen kummulleen, lausuen kiitoksen sanoja
hyvästä yhteistyöstä.
Sitten oli vain yksi näytäntö, jossa esitettiin E. Littsonin järjestämä
4-kuvaelmainen tanssinäytelmä _Vuodenajat_, ennen kun _Ida Aalbergin_
vierailu alkoi. Näyttelijätär esiintyi ensin lady Macbethina kolme
kertaa. Sen jälkeen seurasi kaksi huomattavaa uutta näytelmää. Toinen
niistä oli B. Leinon suomentama H. Sudermannin _Onnen sopukka_ (21/2),
ja oli sillä, kiitos olkoon hyvän esityksen, kaunis menestys. Ida
Aalberg kuvasi täysin kypsyneellä taiteella, ilman suuria temppuja,
ylen vaikuttavasti Elisabet-rouvan tunteiden kehityksen alistuneesta
tyyneydestä myrskyiseen kuohuntaan ja sitte taas epätoivoisen tuskan
kautta avomieliseen tunnustukseen ja pysyvään onneen ja rauhaan. W.
Söderhjelm, joka nyt Hufvudstadsbladetissa arvosteli teatteria, sanoo
muun muassa taiteilijattaren kasvojeneleitä aivan mestarillisiksi, niin
että häntä olisi voinut sanoittakin ymmärtää. Mutta ei siinä kylläksi,
oli kuin hän olisi kohottanut muittenkin esityksen tavallista
korkeammalle. Kaikissa havaittiin yhtä harras antauminen
tehtäväänsä: Halme parooni Röcknitzinä, Leino Wiedemannina, Pesonen
piiritarkastajana, Weckman aliopettajana, nti Kunnas rva Röcknitzinä.
-- Toinen uutuus oli Paavo Cajanderin[29] suomentama Shakespearen
_Antonius ja Kleopatra_, jonka ensi-ilta (11/3) muodostui semmoiseksi
voitoksi kuin Regina von Emmeritzin, Faustin, Elinan surman y.m.
parhaimmin onnistuneiden suurdraamain premiäärit. Näyttämöllepanossa ei
oltu mitään laiminlyöty, jotta maailmankuulu rakkaustragedia, missä
länsimaiden ja itämaiden aikanaan loistavimmat edustajat omaksi
tuhokseen kohtaavat toisensa, esiintyisi historiallisesti ja
runollisesti oikeissa, tehokkaissa puitteissa. Etualalla oli itämaista
upeutta ja roomalaista loistoa, taustalla Egyptin ikivanha
kultuurimaailma. Ida Aalbergin Kleopatraa ihastuneet katsojat ylistivät
parhaimmaksi hänen mestariluomiensa joukossa, luultavasti sentähden
että se oli viimeksi nähty, mutta kenties todellisuudenkin mukaan,
sillä sallihan itämainen kaunotar rajattomine intohimoineen ja
oikkuineen taiteilijattaren käyttää koko alkuperäistä voimaansa
vaihtelevien tunteitten välittömään esitykseen. Ja kieltämättä Ida
Aalberg kuvasi yhtä mestarillisesti kuningattaren kuin naisen, joista
toinen oli yhtä tottumaton kuin toinenkin itseänsä hillitsemään; mutta
jos hän niin tehden oli enemmän uudenaikainen kuin shakespearemaisesti
suuri ja muinaistyylinen, niin johtui se siitä ettei kukaan voi
irtaantua luonnostaan. Antoniuksena Ahlbergkin kohosi ehkä korkeammalle
kuin koskaan ennen, mutta Lindforsin Octavius, sanotaan, muistutti
liiaksi Napoleonia Rouva Suorasuussa. Leino täytti kunnollisesti
Enobarbuksen osan, ja Katri Rautio oli viehättävä Octaviana; muut
roolit olivat pieniä. Mahtavampi vaikutus kuin yksityisistä sivuosista,
lähtikin yhteisnäyttelemisestä, johon johtaja oli osannut harjottaa
lukuisat myötävaikuttajat. Niinkuin tavallisesti suurten näytelmäin
onnistumisen jälkeen, huudettiin Bergbomkin esiin; ilman hänen
suurenmoista tarmoaan ja nerollista kykyään ei meillä tämmöistä olisi
saatu nähdä. -- Kun näytelmä meni toisen kerran, sai vieraileva
taiteilijatar vastaanottaa komean runsaudensarven ja sen ohella
seuraavat säkeet:
Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband.
Omaksensa, Parhaaksensa
Sinut Suomi ymmärtää.
Meille harva vuosisata
Vertaistasi, suurempata
Näyttelijää synnyttää.
Lumotuilta,
Hurmatuilta
Ota ylistykseksi
Onnen runsaudensarvi,
Jonka siskojesi parvi
Hellin mielin tarjovi.
Kaikkiaan näyteltiin Antonius ja Kleopatra 9 kertaa; viimeinen näytäntö
oli 29/3, johon loistava vierailu päättyi.
Huhtikuun 2 p. Bergbom lähti lyhyelle ulkomaanmatkalle, ei oman
terveytensä takia, sillä tammikuun lopulta saakka hän oli ollut hyvissä
voimissa, vaan seuratakseen sisartaan, Augusta af Heurliniä, jonka,
lääkärin neuvosta, nuoren tyttärensä kanssa piti matkustaa
parannuksille Wiesbadeniin. Kaarlo pysähtyi kuitenkin Berliniin, josta
hän kirjoittaa Emilielle:
-- -- "Olen nyt ollut vapaa hengenahdistuksestani, sentähden että olen
saanut riittävästi kävellä. Tunnen itseni toiseksi ihmiseksi. --
Teatterissa olen nähnyt sangen paljon. Muun muassa 'Der Herr Direktor',
joka oli aika hupainen, mutta valitettavasti liian vapaa yleisöllemme.
Comtesse Guckerl, jota Finne suositteli, oli totta kyllä täysin
säädyllinen, mutta niin peräti muistoperäinen ja 'ewiggestrig'
(ikuisesti eilinen), että minua suututti. Mutta mistäpä niitä komedioja
ottaa?" -- --
Noin 25 p. Kaarlo tuli kotia. Hänen poissaollessaan oli teatterissa
esitetty kaksi uutta draamaa. Ensimäinen oli Aino Malmbergin suomentama
englantilaisen Arthur W. Pineron moderni, vaimon ja miehen puhtautta
onnellisen avioliiton ehtona käsittelevä, 4-näytöksinen _Tanquerayn
toinen vaimo_, joka meni ensi kerran 10/4 ja sen jälkeen toisenkin
herättämättä yleisön suosiota. Pääosissa esiintyivät: Leino
Tanquerayna, rva Suonio Paulana (toisena vaimona) ja nti Tähtinen
Elleana (tytär ensimäisestä aviosta). Toinen uutuus oli Martti Wuoren
kääntämä L. Tolstoin 5-näytöksinen näytelmä _Pimeyden valta_; ensi-ilta
22/4. Niin repäisevällä realismilla kuin merkillinen kuvaus
venäläisestä maalaiselämästä näyteltiinkin, ei se luonnollisestikaan
voinut saada suurta menestystä -- siksi se on liian hermojakysyvä.
Useat esiintyjät onnistuivat tehtävissään erittäin hyvin. Niin Weckman
Nikiittana, rva Rautio Akuliinana, rva Kahilainen Matrionana, rva _Olga
Leino_[30] Anjutkana, Närhi Mitritshinä j.n.e. Kappaleen oli
harjottanut Kasimir Leino ja se annettiin 5 kertaa joista kaksi
alennetuin hinnoin.
Tänäkin keväänä oli lähdettävä kiertomatkalle, sillä puhumatta
vuodenajan tavallisesta epäsuotuisuudesta teki venäläisessä teatterissa
esiintyvä italialainen ooppera hallaa kaikille teattereille. Aina
syksystä saakka oli Bergbomia kehotettu tulemaan Kuopioon; Minna Canth
kirjoitti siitä tavan takaa. Mutta kun ei siellä voitu hankkia 400
markan takausta iltaa kohti, suunniteltiin turnee toisin. Bergbom kävi
näet joukkoineen _Tampereella, Oulussa, Vaasassa ja Jyväskylässä_,
antaen yhteensä 12 näytäntöä 5/5-20/5. Ohjelmiston päänumerot olivat
Anna Liisa, Uramon torppa ja Onnen sopukka. Helluntaiaattona oltiin
jälleen Helsingissä. Kaarlo oli matkaan tyytyväinen, sillä puhdas
voitto lähenteli 1,500 mk. -- Samalla aikaa olivat pääkaupunkiin
jääneet näyttelijät näytelleet enimmäkseen alennetuin hinnoin.
Keisarillisten Majesteettien kruunauspäivänä 26/5 oli juhlanäytäntö,
joka alotettiin soittamalla keisarihymni ja Maamme-laulu ja jossa
sitten esitettiin Elämä on unelma. Viimeinen näytäntö (Rouva Suorasuu)
oli 31/5.
Näytäntökausi oli jälleen sekä merkillisten -- niin kotimaisten kuin
vieraittenkin -- uutuuksien että taiteellisen työn puolesta ollut
huomattavimpia, mutta huolimatta kaikista ponnistuksista lopputulos ei
kuitenkaan ollut niin suotuisa kuin Emilie Bergbom oli toivonut. Tulot
näytännöistä olivat kyllä noin 21,000 mk suuremmat kuin edellisenä
vuonna, mutta matkakustannusten y.m. kautta kohosivat menotkin samassa
määrässä.
Syksyllä tapahtuneiden kiertomatkojen johdosta olivat varsinkin
perheelliset näyttelijät valittaneet, että ne tuottivat heille
vaikeuksia. Sentähden päätettiin, ettei ensi vuonna pitempiä turneita
tehtäisi sekä että jos myöhemmin tarpeelliseksi katsottaisiin lähettää
seurue pitemmäksi aikaa maaseuduille, niin olisi niille jäsenille,
jotka siitä enimmin kärsivät, kohtuullinen korvaus annettava. --
Kasimir Leinon sijaan, joka (niinkuin jo ylempänä on sanottu) erosi
teatterista, otettiin ohjaajaksi _Jalmari Finne_.[31] Muutoin erosi
tänä keväänä nti Hanna Kunnas ja tuli seurueen jäseneksi ylempänä
mainittu rva Olga Leino. Uusia oppilaita oli Eino Salmela ja nti Helmi
Talas.[32]
Näytäntöjen luku oli 144 ja esitettiin niissä: 26 kertaa _Anna Liisa_;
11 _Kullervo_; 10 Lemmen leikki, Onnen sopukka; 9 Antonius ja
Kleopatra, Mustalainen; 7 Figaron häät; 5 _Kotoa pois, Uramon torppa,
Regina von Emmeritz_, Pimeyden valta; 4 _Nummisuutarit, Kumarrusmatka_,
Talvinen tarina; 3 _Aino, Haavoja, Kyökissä_, Lääkäri vastoin
tahtoansa, Voimakkaita naisia, Yhdistysjuhla, Puolan juutalainen,
Macbeth, Sigurd Slembe; 2 _Pappilan tuvassa, Amalia ystävämme, Ei voi_,
Vasantasena, Rouva Suorasuu, Elämä on unelma, Reviisori, Wilhelm Tell,
Setä Bräsig, Kotikahakka, Luulosairas, Kirjeen kujeet, Vanhoillisten
leirissä, Tanquerayn toinen vaimo; 1 _Kuopion takana, Naimiskauppa,
Pahassa pulassa, Vuodenajat_, Saituri, Jeppe Niilonpoika.
Näistä 43 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 14 (5 kotimaista).