Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.
Bergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin
välttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista
riveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:
(28/5) "Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut
Teille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja
Tampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut -- niin väsynyt,
kyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta
maassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden
välillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto
nauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata,
että samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys -- Tampereella vielä
suurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. --
"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan
mieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet.
Toivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa
ympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom."
Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se
todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme
kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä
päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä
vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä
teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne
ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän
sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että
Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli
odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari
päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän
matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko
kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.
Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä
Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on
siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo
puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa
tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi
hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime
talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli
mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä
tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari
viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja
valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä,
että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra
Alexander _Uexkull-Güldenbandin_ kanssa, ja oli hänen oikea
asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se
tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald
Molanderin, ollessa inpresariona.
Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä
sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä
erosi), mutta sen sijaan oli _Adolf Lindfors_ palannut teatteriin. --
Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä
niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä
ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta
tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe
Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä
meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten
esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi
kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken
taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa,
joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman
esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas
heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin
perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan
opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.
Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut
mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt
hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta
tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen
oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III,
s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli
eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen
puolue- ja valtiollisissa oloissamme. -- Ensimäinen uutuus tuli
näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin
suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou --
suomeksi nimitetty _Tuulispää_ -- josta Bergbom aikaisemmin (kts III,
s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin
otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan
Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli
oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta
missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut
primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti
edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin
olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman
poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava
loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän
syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse
onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti
Sainio (paronitar de Cambri). --
Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari
Aleksanteri III:n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti
kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin
sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja
kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui,
vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista
tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa
peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt
kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan
hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen
huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt -- sillä
Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta
senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset
seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen
niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle
morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja
erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie
Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä
saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):
"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi
puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka
täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille
hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan
kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme
toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. -- -- Adressiriitakin on nyt
loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä
seikkaperäisemmin -- kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut
kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa,
joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin,
vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen,
saksalaisen, latinalaisen -- mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi
sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja
epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.[16]
"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman
tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja
silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me
valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä
alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada
valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä
perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka
mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku
mahdollisuus." -- [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja
sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein
surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme
edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme."] Vielä
mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään
Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin
helmikuulla kuukauden ajaksi.
Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa
tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra,
joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa
hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen
yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.
Ensimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena
hääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla,
jonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius
lausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon,
jota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä
keisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa,
mutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti
eläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. -- Kun sitte 28/11 Tuulispää
oli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V.
Sardoun 4-näytoksinen näytelmä _Rouva Suorasuu_ (Madame Sans-gêne).
Niinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden
menestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin
kyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin
koskaan -- hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä,
niin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin
karakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä
Fouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli
näyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä
todellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9,
se on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oli _Ida
Aalbergin_ kolmen illan vierailu.[17] Hän esiintyi Reginana ensiksi
8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä
annettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston
kunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin
sankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä,
ja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio
lausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi
30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä -- Ida Aalbergin ohella
esiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors
Larssonina -- herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja
hehkuvan innostuksen yleisössä. -- Näin otti teatterimme tehokkaasti
osaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa
oli monenlaisen juhlimisen aiheena. -- Kolmannen kerran esiintyi
vieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.
Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä
vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän
sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan
liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta
oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti
Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin
mieleltään alakuloinen.
"Teatterille", hän kirjoittaa 4/1, "tämä vuosi on ollut viimeistä
valoisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi,
väentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä
iltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse
kappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio
täydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin,
vaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri
taiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja
kelpo tyttö, josta me oikein pidämme." Sitten arpajaispuuhista Turussa
ja Helsingissä: "Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita,
mutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on
välttämätöntä." -- Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta.
Hän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia
varten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka
monta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän
lupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.
Ohjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit
esitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas
Eskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga
Poppiuksen lahjanäytäntönä sekä "50 vuotta myöhemmin" Topeliuksen
päivänä. -- Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäin _Vasantasena_,
kuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli
suomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja
siitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta -- sekin
meni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus,
toiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon
ohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä
rakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg -- Tsharadutta, Leino --
Samsthanaka, Salo -- Ariaka.
Runebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta
ensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan
ympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan
esiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja
valistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta.
-- Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli
Martti Wuoren 5-näytöksinen näytelmä _Ryöstö_.[18] Todellisesta
elämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit -- kauppias Sipi
Rahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen
Sohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat
ensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja
hienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia
tapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi),
hullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. -- olivat tosin hyvin
näyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna,
ilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale
ei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme
kertaa.
Joku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin
Työväen teatterissa -- sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen
kuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti
heikkouksista. -- Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne
valmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa
parista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:
(22/2) "Rakas Emilie! -- -- Minä olen muuten ollut hyvällä
kirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin
influensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa
asioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo
että minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä
saan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan
kolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä
uudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi.
Kiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin
ennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän
lopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen
ennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen
yhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä
on kansanelämästä.
"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen
päätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin
nykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja
kokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.
"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen
aineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä
näyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi." -- --
(29/3) -- -- "Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni.
Arpajaishommat[19] veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo
on. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä
yleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä.
Riippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon
Kullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna
Liisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon
jälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön
maku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta
satumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi."
Niinkuin jo tiedämme, oli _Ida Aalberg_ luvannut kevättalvellakin tulla
vierailemaan, ja vierailunäytännöt alkoivat 20/2[20] Schillerin Maria
Stuartilla, joka meni kolme kertaa yhtä jaksoa (ja neljännen 15/3
kansannäytäntönä). Emme tarvitse sanoa, että taiteilijatar tässä
suuressa roolissaan tyydytti korkeimpia vaatimuksia. Epäilemättä hän
siinä näyttelikin, niinkuin arvostelijat sanoivat, paremmin kuin ennen
taikka ainakin paremmin kuin kiertomatkallaan, sillä puhumatta siitä
että turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia
klassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä
turvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden
esityskin oli tyynempi, eheämpi. -- Vierailu-ohjelmiston huomattavin
numero oli uusi Ibsenin näytelmä _Pikku Eyolf_; ensi-ilta 1/3. Ida
Aalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on
ulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia.
Näyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin
naisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön
sisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi
kuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina,
Olga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana.
Näytelmä meni neljä kertaa. -- Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi
kahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi
kertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu
Suomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor:n
näytelmässä _Kamelianainen_, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka
olivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja
samalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n
rakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.
Juuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja
Helsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun
lopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. "Kaarlon matka",
Emilie kirjoittaa 1/3, "ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä
on sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä,
mutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset
täällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että
voimia." Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden
mukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon
kuului draamallistakin: _Miranda_, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen
runon mukaan,[21] _Nukkekaupassa_ (Puppenfée), 1-näytöksinen
tanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta
vielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys
Rydbergin runoon "Skogsrået", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin
puolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli
puhdas tulo 2,645 mk 84 p.
Näytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta
vähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet
saatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja
Nukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta
sitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne
olivat Jalmari Finnen suomentama Molièren _Naisten koulu_ (3/4) ja L.
Fuldan 3-näytöksinen komedia _Toverukset_ (5/4). Edellisessä Lindfors
oli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela
Hildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman
Gertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius.
Kritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi
väsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi
kansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.
Entiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennen
Helsingistä lähtöä näyteltiin _Tampereella_ (4/4-7/4) kaksi kertaa
Tuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossa
annettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).
Tuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui
surusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä, _Kaarle
Fridolf Wahlström_, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm
oli kameralisti ja v:sta 1890 lääninkamreeri -- siis, niinkuin outo
olisi arvostellut, "numerojen mies", jonka mieli tavallisesti ei ole
muuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan
ollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä
Antti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon,
jotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena
nuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-,
70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän
uhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se
ennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli
teatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan
jäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän
ei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta
ystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana
miehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille,
näkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen
että teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen
kirjoitti: "Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri
voi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut,
kuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme
suoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava,
esiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin
elävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me
viime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme
tahtoneet. Levätköön hän rauhassa." -- Sanat "kauvemmas toisistamme"
saavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia
ennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. --
Seurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat
menettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, "rakkaan ystävän -- yhden
niistä vanhoista pylväistä", ja toimittivat haudalle seppeleen
"kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta". --
Menestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät
herättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota
Bergbom sanoo "sietämättömäksi" ja jonka "sieluton heilunta" oli
hänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa
tunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida
Aalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena,
kerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.
Mitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin
kirjeestä Emilielle (18/5):
"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin
nähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa
kansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä
edelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin.
Toisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa.
Yleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri
mieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan
martyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. --
Hyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta.
-- -- Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen
teatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena.
Niin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei.
Ne, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän,
aina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä,
tarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että
kokonaisvaikutelma hävisi. -- Mutta miten lieneekään, joka taholta
annetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta -- joskin eri
määrässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori
Hahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se
näyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on
Tukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa
III:n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!"
Turusta muutettiin _Poriin_, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt
valmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista
taasen matkustettiin _Tampereelle_, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa,
28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja
Vasantasena pääkappaleina.
Kirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee
näytäntökautta seuraavin sanoin:
"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti;
taiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä
ei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin
mitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf,
ovathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia." --
Vajaus alentui tänä näytäntökautena tuntuvasti, ja oli siitä
kiittäminen ylempänä mainituita keräyspuuhia. Oltuaan edellisenä vuonna
lähellä 30,000 teki se nyt noin 4,300 mk. -- Muista seikoista
merkittäköön seuraavaa. Niinkuin ennen on kerrottu oli Salan kuoleman
jälkeen (1892) päätetty kysyä _Kasimir Lönnbohmilta_ (Leino), olisiko
hän halukas rupeamaan johtajan apulaiseksi. Lönnbohm, joka oli hoitanut
teatteriarvostelijan virkaa Päivälehdessä, ei kuitenkaan antanut
vastausta ennen kun maaliskuulla 1895. Se oli myöntävä, ja hänet
otettiin 1 pstä kesäk. teatterin palvelukseen. -- Seurueen jäsenistä
erosivat nti _Emilie Stenberg_, jonka jäähyväisnäytäntö kuitenkin oli
vasta syksyllä, nti _Hilma Liiman_ ja _Anton Franck_; uusia vuoden
alkupuolelta olivat _Evert Suonio_ (Sutinen)[22] ja nti _Sirkka
Hertzberg_.[23]
Vielä on muistettava, että teatteri 28 p. maalisk. menetti yhden
hartaimpia suosijoitaan, _Berndt Otto Schaumanin_, joka silloin
74-vuotiaana vapautui armottoman taudin tuottamista kärsimyksistä.
Schauman oli kyllä suvultaan ja kieleltään maamme ruotsalaisia, mutta
hengeltään hän oli innokas suomalaisuuden ja kansallisen nousumme
harrastaja. Ennen kaikkea hän oli taiteenystävä, ollen niin
avaramielinen, että hän yhtä hehkuvasti rakasti kaikkia taidelajeja --
itse tosin harjottamatta ainoatakaan, mutta kykynsä mukaan neuvoen,
avustaen ja rohkaisten taiteilijanalkuja. Muun muassa hän oli
Suomalaisen teatterin ystävä ja ensi vuosina johtokunnankin jäsen.
Schaumanin ulkonaisessa olennossa ja tulisessa luonnonlaadussa oli
jotain eriskummallista, joka ihmetytti outoja, mutta niille, jotka
oppivat lähemmin tuntemaan tämän "originaalin", hän oli jalon
idealistin, epäitsekkään, vaatimattoman yleisinhimillisten ja
isänmaallisten sivistysrientojen puoltajan esikuva. Suomalaisen
näyttämön puolesta Kaarlo Bergbom laski kunnioituksen seppeleen hänen
hautakummulleen.
Näytäntöjä oli annettu 120 ja niissä: 16 kertaa Rouva Suorasuu,
Vasantasena; 11 Nukkekaupassa; 7 Tuulispää; 5 _Nummisuutarit, Pahassa
pulassa_, Setä Bräsig, Kuninkaanalut, Maria Stuart, Mustalainen; 4
_Papin perhe, Miranda_, Jeppe Niilonpoika, Pikku Eyolf, Porvari
aatelismiehenä; 3 _Kumarrusmatka, Amalia ystävämme_, Kavaluus ja
rakkaus, Charleyn täti, Toverukset, Erotaan pois, Kamelianainen,
Saituri; 2 _Murtovarkaus, Spiritistinen istunto, Regina von Emmeritz,
Postikonttorissa, Ryöstö_, Taistelujen väliajalla, Naisten koulu; 1
_Pappilan tuvassa, Elinan surma, Aino, Naimiskauppa, 50 vuotta
myöhemmin, Ei voi, Saimaan rannalla, Setä_, Kuinka äkäpussi kesytetään,
Elämä on unelma, Voimakkaita naisia.
Näistä 41 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 10.