Toinenkolmatta näytäntökausi, 1893-94.
Kesäkuun keskivaiheilla Kaarlo Bergbom, matkustettuansa (niinkuin
Viipurista oli kirjoittanut, kts III, s. 485) Itämeren maakuntien
halki, palasi Helsinkiin. Täältä hän jonkun päivän päästä lähti
vierailemaan ystäviensä ja sukulaistensa luokse -- käyden
Rauhalahdella, tämän kirjan tekijän maalaiskodissa Vanajaveden rannalla
Kalvolassa, Kuitiassa y.m. -- ja asettui sitte heinäkuun alussa
Heinolaan. Sinne saapui pari viikkoa myöhemmin Emiliekin, talvikaudesta
kovin riutuneena, ja Betty Elfving, joka ihastuksella oli suostunut
ehdotukseen yhdessä ystäviensä kanssa viettää sydänkesä Heinolassa.
Heillä oli vuokrattuna yhteinen, 4-huoneinen asunto kansakoulunopettaja
Ruokosen talossa. Jo ennen toisten tuloa Kaarlo oli ilmottanut
ensimäisen vaikutelmansa: "Täällä on hiljaista, vihantaa, raitista,
rauhallista -- oikea Rauhala", ja arvatenkin ystävät siellä nauttivat
monta mieltä-viihdyttävää hetkeä; mutta myöhemmistä kirjeistä huomaa,
että Kaarlolla Heinolassa oli raskaitakin päiviä ja että hänen
terveytensä kylpyajan päättyessä ei ollut erittäin tyydyttävä.
Eikä ole vaikeata arvata mikä Kaarloa ja luonnollisesti Emilietäkin
painoi. Ensiksikin he tietenkään eivät vielä voineet tyynin mielin
ajatella edellisen vuoden tapahtumia -- yhtä vähän kuin olla niitä
muistelematta, ja toiseksi he eivät saattaneet kuvitella tulevaakaan
aikaa valoisaksi. Teatterin velat olivat jälleen nousseet arveluttavaan
määrään, joten runsastuloinen näytäntökausi olisi ollut tarpeen; mutta
ainakin alkupuoleen nähden Ida Aalbergin turnee esti tekemästä siihen
suuntaan käyviä laskelmia. Näyttelijätär,[1] jossa luultavasti kauvan
oli kytenyt ajatus Sarah Bernhardtin ja Eleonora Dusen tapaan oman
seurueen kanssa toimeenpanna draamallinen kiertomatka, oli nimittäin
keväällä ryhtynyt tuumaa toteuttamaan. Etevämpiä kykyjä hänen kyllä oli
mahdoton saada, sillä semmoisia ei ollut vapaana, mutta silti hänen
onnistui kerätä ympärilleen noin kymmenkunta mies- ja naispuolista
näyttelijää, enimmäkseen Suomalaisen teatterin entisiä jäseniä, joilla
oli siksi näyttämökokemusta, että kävivät mukiin. Heinäkuulla oli
alotettu harjottaa ohjelmistoa, josta mainittakoon Noora, Sylvi,
Adrienne Lecouvreur, Kamelianainen, Erotaan pois ja Fernande, ja avusti
taiteilijatarta ohjaajana ensin Alex. Slotte ja myöhemmin Ad. Lindfors.
Mitä matkasuunnitelmaan tulee, oli esiintyminen alkava Hämeenlinnassa,
jatkuva Porissa, Turussa ja Tampereella, jonka jälkeen loka- ja
marraskuulla näyteltäisiin Helsingissä; vuoden lopulla mentäisiin
Viipuriin ja Pietariin ja sieltä vihdoin skandinavilaisiin maihin.[2]
Kun valmistuspuuhiin myöskin kuului tilausten kerääminen Helsingissä
tapahtuvia näytäntöjä varten, ja yritys siis siinä kohden tiesi suoraa
kilpailua kansallisen näyttämön kanssa, niin ei ole ihme että moni
tämän ystävä paheksui ja ankarasti arvosteli koko asiaa. Näiden
mielestä olisi Ida Aalbergin luonnollinen velvollisuus ollut
Suomalaisen teatterin jäsenenä palvella kansallista taidetta. Toiset
taasen, jotka puolustivat hänen hankettaan, arvelivat hänellä, suurena
taiteilijana, olevan oikeuden koettaa raivata itselleen tie maailman
maineen huipuille. Niittäen kunniaa ulkomailla hän välillisesti
hyödyttäisi kotimaistakin sivistyselämää, he lisäsivät, ja siihen
katsoen Suomalaiselle teatterille ehkä koituva tilapäinen vahinko olisi
vähän merkitsevä. Bergbom-sisarukset, jotka tietenkin ensikädessä
arvostelivat yritystä teatterin kannalta, eivät voineet olla sille
myötätuntoisia. Että he yhtä hyvin kuin muut, jopa paremminkin
ymmärsivät, mitkä mietteet ja unelmat johtivat näyttelijätärtä, sitä
tarvitsee tuskin mainitakaan; mutta toiselta puolen olivat he liian
kokeneita luottaakseen syrjäisestä kansasta lähteneen nerokkaankin
taiteilijattaren menestyksen pysyväisyyteen "suuressa maailmassa" ja
vielä vähemmän asettaakseen sitä sen taiteellisen työn edelle taikka
rinnalle, joka välittömästi tehtiin oman kansan keskellä ja hyväksi.
Siitä huolimatta he eivät mitenkään vastustaneet yritystä. Kun Ida
Aalberg kävi Kaarlon luona pyytämässä saada käyttää teatterin
painamattomia suomennoksia, niin vastaus oli myöntävä, ja samoin,
kun turnee oli saapunut Pietariin, ja näyttelijätär sieltäpäin
(tammikuulla) anoi, että Axel Ahlberg saisi tulla sinne esiintyäkseen
muutamissa näytännöissä, niin siihenkin suostuttiin.[3] Kaarlon
ihmistuntemus oli niin suuri, ettei hänen mieleensä juolahtanut
menetellä toisin, koettaa tyrkyttää vakaumustaan innostuneeseen
taiteilijattareen. Kunkin täytyy itse käydä kokemuksensa koulu ja --
maksaa sen hinta.[4]
Ennen kun puhumme teatterin toiminnasta alkavalla näytäntökaudella,
panemme tähän jälleen seurueen jäsenluettelon, liittäen siihen tiedot
tämänaikaisista palkoista:
Benj. Leino, 4,500:- ja iltama. Rva Katri Rautio 2,800:-
Axel Ahlberg 3,800:- " Olga Poppius 2,500:-
Knut Weckman 3,600:- " Mimmy Leino 2,000:-
Aleksis Rautio 3,300:- " Naimi Kahilainen 2,000:-
Taavi Pesonen 2,600:- " Olga Salo 1,600:-
Emil Falck 2,500:- Nti Emilie Stenberg 2,800:-
Anton Franck 2,400:- " Hanna Kunnas 1,900:-
Kaarlo Halme 2,200:- " Mimmi Lähteenoja 1,100:-
Iisakki Lattu 1,800:- " Kirsti Sainio 1,100:-
Otto Närhi 1,600:- " Helga Corander 960:-
Hemmo Kallio 1,600:- " Hilma Liiman 960:-
Oskari Salo[5] 1,500:- " Cecilia Silén 1,000:-
Niilo Stenbäck[6] 1,200:- " Anni Helin 1,000:-
Kaarlo K. Keihäs[7] 1,200:-
Näistä olivat Keihäs järjestäjä, Silén kuiskuttaja ja Helin
puvustonhoitaja; muut kaikki näyttelijöitä. Sitä paitse kuului
seurueeseen oppilaina: _Konrad Tallroth_,[8] _Maiju Rängman_,[9]
_Julius Sario_[10] y.m.
Edellisenä näytäntökautena mukana olleista olivat eronneet: rva _Saimi
Järnefelt_ ja nti _Maria Salin_, joista jälkimäinen oli liittynyt Ida
Aalbergin turneeseen.
Syyskauden toimi alkoi 3/9, ja annettiin kolmen viikon aikana
kansannäytäntöjä (Uramon torppa, Aino, Wilhelm Tell y.m.), joista
viimeisen ohjelma käsitti uuden kotimaisen alkuteoksen, E. F.
Jahnssonin 3-näytöksisen näytelmän _En ollenkaan muista_. Tämä
tarkotusperäinen, juoppouden seurauksia kuvaava kappale oli
taiteellisesti vähäarvoinen eikä mennyt muuta kuin kaksi kertaa.
Kumminkin olivat nämä kansannäytännöt ylipäätään tuottavammat kuin
lähinnä seuraavat neljä näytäntöä, joissa esitettiin Niilo Salan
suomentama V. Sardoun _Femande_ -- ensi-ilta 27/9. Jännittävä draama
oli aikoinaan käännetty Ida Aalbergia varten, mutta nyt se näyteltiin
rva Rautio Clotildena ja rva Poppius nimiroolissa. Ettei edellinen
suorittanut tehtäväänsä niinkuin Ida Aalberg olisi sen tehnyt, on
ymmärrettävää, mutta silti oli hänen ja muittenkin taiteellisella
työllä arvonsa. Clotilden ja Fernanden esittäjät sekä Leino -- Philippe
de Pomerol, Ahlberg -- André des Arcis ja nti Sainio -- Georgette,
muita mainitsematta, näyttelivät, niinkuin monesti ennen ranskalaisissa
näytelmissä, puutteellisesti parisilaisina, mutta johdonmukaisesti ja
vaikuttavasti silmällä pitäen luonteiden ja toiminnan ydinpiirteitä --
ja se on kumminkin pääasia, sillä ovathan parisilaiset harvassa Parisin
ulkopuolella!
Lokakuun 2 p. _Kaarlo Bergbom_ täytti 50 vuotta, ja merkkipäivä
muodostui juhlaksi, joka ilahduttavasti näytti kuinka hänen
elämäntyönsä oli saavuttanut ymmärtämystä ja kuinka yleisesti sen arvo
tunnustettiin. Ei ainoastaan huomattavana tapahtumana Bergbomin
elämässä, vaan myöskin kansallisen eloisuuden ilmauksena kerromme tässä
päivän vieton.
Jo klo 7 aamulla saapui Bergbomin asuntoon Robert Kajanus orkesterineen
tervehtiäkseen päivän sankaria soittamalla Saeterjentens Söndag sekä
Suomen- ja Maamme-laulun; kohta jälkeen tuli kolmattakymmentä nuorta
tyttöä, nti Anna Sarlinin johtama kuoro, joka lauloi koraalin ja
"Väinölän lapset" ja josta muuan jäsen (nti Aino Krohn) kaikkien
puolesta runonmuodossa julkilausui kiitokset ja onnentoivotukset Suomen
taiteen suosijalle, ja kolmanneksi "esiintyi näyttämölle" Richard
Faltin 25-henkisen kuoron kanssa, entisiä Suomalaisen oopperan
solisteja ja kuorolaulajia. Tämä tervehtijäjoukko lauloi Faltinin
johdolla hänen säveltämänsä ja Bergbomille omistamansa kantaatin, jonka
(Kaarle Krohnin sepittämät) sanat olivat seuraavat:
Ei rakkaus etsi omaansa,
Ei kunniaa, ei voittoa,
Ei rakkaus vihaa, kadehdi,
Ei ajattele pahasti.
Kaikki hän peittää,
Kaikki hän toivoo,
Kaikki hän kärsii.
Ei rakkaus koskaan väsy.
Rakastit Suomen kansaa
Nuoruuden innolla.
Rakastit Suomen kieltä
Ja Suomen taidetta.
Tulevaisuuteen Suomesi
Sä luottaa uskalsit
Ja sille elämäsi
Ja työsi pyhitit.
Rakastit Suomen kansaa
Miehuuden voimalla
Keskellä taisteluja
Ja vaikeuksia.
Ja tämän kansan kielen
Toit taiteen temppeliin
Ja kasvatit sen siellä
Yleviin tehtäviin.
Rakastit Suomen kansaa,
Rakastat vieläkin,
On ensi lempes sinulle
Yhä rakkahin;
Niin myös Suomen kansa
Sinua rakastaa
Ja kiitollisna Sinut
Ja työsi omistaa.
Näitä soitannollisia ja runollisia kunnianosotuksia seurasi toisia
kunniatervehdyksiä, joita esittivät teatterin johtokunta (Antti Jalava
puhujana), teatterihuoneen johtokunta ja koko teatteriseurue. Seurueen
puolesta nti Emilie Stenberg antoi Bergbomille muistolahjana valokuvan,
jossa teatterin kaikki jäsenet olivat yhdessä ryhmässä kuvattuna, sekä
adressin, jossa muun muassa pyydettiin lupaa toimeenpanna juhlanäytäntö
siinä tarkotuksessa, että sen tuloista perustettaisiin Bergbomin nimeä
kantava rahasto, jonka korot käytettäisiin stipendeiksi näyttelijöille
opintojen harjottamista varten ulkomailla. Tähän pyyntöön Bergbom
suostui ehdottaen juhlanäytäntöpäiväksi toukokuun 10:nnen, jolloin 25
vuotta oli kulunut siitä kun Kiven Lea ensi kerran näyteltiin. --
Viimeinen joukkotervehdys tapahtui klo 1 aikaan, jolloin Jalmari Hahlin
johtamina ylioppilaskunnan laulajat tulivat Bergbomin asunnolle,
niinkuin tavallista suuren kansalaispaljouden ympäröimänä. Laulettuaan
"Jos sydän sulla puhdas on" laulajat kutsuttiin sisään, ja siellä he
vielä lauloivat useita lauluja.
Kaiken edellisen aikana ilmestyi 50-vuotiaan luokse lukuisia yksityisiä
onnittelijoita, ihailijoita, ystäviä, taiteilijoita, tuoden kukkia,
laakeriseppeleitä y.m. tunteittensa ilmaisuksi. Maaseuduilta taasen
tulvasi sähkösanomia ja kirjeitä, jopa tuli niitä ulkomailtakin, ja oli
lähettäjäin joukossa monta työväenyhdistystäkin, joka osottaa miten
juhla oli kaikkien kansalaisten juhla ilman luokkaerotusta.
Yksityisistä tervehdyksistä otamme tähän kaksi. Betty Elfving kirjoitti
Turusta: "Jumala siunatkoon Sinua tänä suurena juhlapäivänä, jolloin
koko suomalainen kansasi yhteisesti iloitsee syntymäsi johdosta!"
Z. Topelius puolestaan lähetti Koivuniemeltä seuraavan kirjeen:
"Hyvä Kaarlo veljeni! Minä yhdyn uskollisimpien ystäviesi kanssa
muistamaan päivääsi ja koko puolivuosisataasi. Minun onnentoivotukseni
sinä päivänä on, että saisit nähdä työsi täydentymisen tulevalla
puolivuosisadalla.
"Kun katsahdan taakseni minun kolmeneljännes-vuosisataani, näyttää
minusta, että kaikki, mitä olen saanut aikaan, on paikkatyötä ja
kappaletyötä. Mutta onnellisempana ja pitemmälle näkevänä kuin minä
olet sinä kohdistanut voimasi _yhteen_ elämäntehtävään, ja minä
onnittelen sinua siitä. Todennäköisesti tulet tästä lähtien kuten
tähänkin asti kokemaan voittojen ja tappioiden vaihtelua, mutta
lopullinen voitto on siinä, että se aate, jonka olet loihtinut elämään
ja jolle olet voinut antaa todellisuutta, ei voi juosta hiekkaan.
Suomalainen ooppera voi kukoistaa ja jälleen lakastua, mutta se
ihanteellinen taide, joka asettaa näyttämölle oman kansan omin sydämin
ja omien huulten elinvoimaisin kielin, ei voi Kaarlo Bergbomin jälkeen
koskaan kuolla pois.
"Edessäni on päiväkirjani 2 pltä lokak. 1843. On merkitty: muutto ja
sadesää. Bergbom-nimi on samana päivänä siihen pantu, mutta ei se
tarkota sinua, vaan (luullakseni) setääsi, Oulun lääninsihteeriä, jonka
luona kävin ennen hänen lähtöään. F. Deland (nyt 80-vuotias invaliidi)
tuli juuri silloin ruotsalaisen teatterinsa kanssa. Ei kukaan nähnyt
untakaan suomalaisesta näyttämöstä. K. B. katseli hämmästyneenä
ympärilleen tässä uudessa, tuntemattomassa maailmassa.
"Hyvä Kaarlo veljeni, minä käytän tilaisuutta kiittääkseni sinua
tosisuomalaisesta itsepäisyydestäsi. Mikä koivunvitsa täytyykään sen
olla, joka saa kärsiä alituista repimistä, joka näkee jalaksen
alituisesti livahtavan pois raitiosta, mutta sittenkin kestää! Ja vielä
kiitos siitä että olet kantanut korkealla ensimäistä suomalaista lippua
näyttämöllä, ettet ole antanut sen laskea yleisösi tasolle, vaan tehnyt
mitä olet voinut kohottaaksesi tämän kassakappalten ja myöskin tuon
toisen näyttämön velttoutuneitten operettien yli. Mikä kehno talous!
Eppur si muove, sittenkin se kulkee eteenpäin!
"Minä yhdistän tähän kiitokseen käytännöllisen sisaresi. Sinä olet
aate, hän on todellisuus. Onnellisempi yhtymä on harvoin ohjannut
korkeamastoista laivaa aalloilla.
"Ja nyt, Jumala siunatkoon toista puolivuosisataasi, päiviesi voimaa,
öittesi rauhaa, ei-yksinäistä nuorenmiehen-kotoasi ja keveäjalkaista,
toisinaan huimapäistä, mutta altista ja ahkeraa perhettäsi Arkadiassa
sekä, sinun kauttasi, sitä ihanteellista taidetta, joka nyt on
kotiristisi, mutta josta tulee muistopatsaasi!
"Aina harras ystäväsi Z. T."
Bergbom oli kutsunut kotiinsa (s.o. sisarusten yhteiseen asuntoon)
päivällisille teatteriseurueen ja -johtokunnan sekä ystäviään ja
tuttaviaan. Siinä tilaisuudessa lehtori B. F. Godenhjelm lämpimin
sanoin esitti isännän maljan päättäen tähän tapaan: "Kiitos kaikesta
kauneudesta, jonka olet lahjottanut meille ja koko Suomen kansalle!
Kiitos siitä innosta ja rakkaudesta, jolla olet toiminut, -- kiitos
siitä isänmaallisesta hengestä, joka on työtäsi elähyttänyt, ja siitä
puhtaasta, tositaiteellisesta aatteellisuudesta, joka on sitä
kannattanut! Mitä pilviä nouseekin meidän taivaallemme ja mitkä ajan
tuulet ohjannevatkin henkistä elämäämme, tosi taide on aina
innostuttava ihmisen mieltä, ja siten on Kaarlo Bergbomin muisto aina
säilyvä." -- Illan kuluessa näyttelijä B. Leino vielä lausui seuraavan
Paavo Cajanderin runon:
Kun routa suli ja lämpeni maa
Ja kun kevättoukoja tehtiin,
Niin silloin Kaarlo Bergbomkin
Hän kylväjämiehenä nähtiin.
Mut muilla kun pellot on perkatut,
Häll' auran koskematointa
Ja kylmää korpimaat' oli vaan,
Joka raatajan vaati tointa.
Mut kirvehen eestä ne kaatui puut.
Siell' uutteraa oli työtä,
Ja niinkuin ainakin viertomies
Hän raateli päivää, yötä.
Ja viesti tuosta kun kierteli maan,
Oli arvelu kaikellainen:
Ken ilkkui, ken taas kummastui,
_Hän_ uskoi ja toivoi vainen.
Ja mustain kantojen keskeltä
Oras nousikin, versoi kohta,
Ja viljan kullan-karvaisen
_Nyt_ täysinä tähkät hohtaa.
Sinä kylvösi hyvään maahan teit,
Satakertainen siit' on jo sato;
Sit' ei vihamies voi turmella
Ja sitä ei kaada kato.
Se rakkaudessa on kylvetty,
Käden kautta on Kaikkivallan.
Ja sen siemen se muruja Sammon on,
Ja ne kestää hyyn sekä hallan.
Syyskauden kolmas uutuus (13/10) oli B. Leinon (Wienen saksalaisen ja
Feilitzenin ruotsalaisen laitoksen mukaan) suomentama José Echegarayn
3-näytöksinen draama _Pyhimys vaiko mielipuoli?_, joka meni 3 kertaa.
Melkein tuskallisen jännittävä kappale esitettiin päähenkilöiden
puolesta sangen ansiokkaasti. Etenkin vaikutti Leino Don Lorenzona
todellisuutensa kautta, osaten herättää katsojassa myötätuntoa ja
sääliä ristiriitaisten velvollisuuksien repimää ja kiduttamaa kunnon
miestä kohtaan. Kiitettävä oli niinikään nti Stenberg onnettomana
äitinä, Juanana, Weckman Eduardona, rva Salo Angelana, Lorenzon rouvana
j.n.e. -- Suurempi menestys oli sentään Daniel Hjortilla, kun se pitkän
ajan päästä näyteltiin uudestaan: se meni syksyllä 7 kertaa.
Nimiroolissa esiintyi vastatullut _Oskari Salo_, joka solakalla
vartalollaan, miellyttävällä ulkonäöllään ja äänellään herätti
myötätuntoa, vaikka lausunta ja riittämätön luonteentutkimus
aiheuttivat muistutuksia. Kaikissa tapauksissa arveltiin seurueen
hänessä saaneen kehityskelpoisen voiman. Muista uusista on nti
Lähteenoja mainittava, hän kun melko hyvästi suoriutui Katrin
tehtävästä. -- Toisia huomattavia uusintoja olivat Saituri, jossa _Ad.
Lindfors_ esiintyi vieraana (kahtena iltana), ja Elinan surma, joka
näytäntökautena meni 11 kertaa. Kirstinä rva Salo uskaliaasti kilpaili
vaikean roolin ensimäisen tulkitsijan kanssa, eikä oltu huomaamatta
hänen esityksessään vakavaa itsenäistä työtä. Luonnekuvassa kyllä ei
ollut sitä ylimyksellistä piirrettä, joka kuuluu ylpeälle
Kirsti Flemingille, eikä myöskään sitä rikasta tunteenilmaisun
vivahduttamista, jossa Ida Aalberg on niin suuri; mutta että rva Salo
kumminkin kykeni tekemään porvarillisemman Kirstinsä vaikuttavaksi, oli
itsessään hyvä näyte.
Neljäs uusi kappale, J. Sarion suomentama O. Blumenthalin ja G.
Kadelburgin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Matka Konstantinopoliin_, tuli
15/11. Weckman (Brückner), nti Sainio ja rva Poppius, Rautio, Pesonen,
Halme y.m. naurattivat katsojia, mutta niitä oli vähän, ja kappaleen
kolmas ilta oli viimeinen. -- Viides, kuudes ja seitsemäs uutuus
tulivat yhdellä kertaa 1/12, nimittäin 1-näytöksiset vähäpätöisyydet:
Martti Vuoren _Naimiskauppa_ ja _Seinä väliä_ sekä Kaarle Halmeen
_Mallassaunalla_, joista ei yksikään saanut pysyvämpää menestystä.[11]
Niiden jälkeen esitettin uusintona m.m. Tietäjä, Axel Ahlberg
nimiroolissa ja Kosbina nti Maiju Rängman, joka, syksyllä teatteriin
tulleena, (kts ylemp. s. 5) näytteli jotenkin luontevasti ja osotti
ehdotonta tunteenilmaisemiskykyä. --
Teatteri purjehti jälleen vastatuulessa. Edellisen vuoden kadon
jälkimainingit olivat vielä tuntuvissa, tavallinen yleisö oli hidas
käymään teatterissa, eikä tällä ollut mitään erinomaisempaa
tarjottavana, joka olisi vetänyt vieraita aineksia. Lisäksi tuli
moniviikkoinen kilpailu Aleksanterin teatterissa näyttelevän Ida
Aalberg-turneen puolesta. Oli siis helppo päättää, että lopputulos
olisi huono. Tämä uhka silmien edessä ei ollut muuta neuvoa kuin
jälleen kääntyä kansalaisten puoleen avunpyynnöllä. Se tapahtui 29/11
päivätyn kehotuksen kautta, jonka allekirjoittajat olivat: K. A.
Brander, Martha Eneberg, Hilda Enlund, Ida Godenhjelm, Hilma
Gripenberg, Onni Hallsten, Augusta af Heurlin, John Höckert, A. Lilius,
V. Löfgren, Kasimir Lönnbohm, Ellen Messman, Hilma Saarinen, K. G.
Sivenius, Matilda von Troil ja Matti Äyräpää. Siinä sanottiin
teatterilla jo olevan velkaa vähän päälle 23,000 mk ja arveltiin, että
vajaus näytäntökauden lopussa nousisi vähintäin 30,000 markkaan. Sen
johdosta ehdotettiin kaksi rahanhankkimiskeinoa: rengaskeräys, johon
heti oli ryhdyttävä, ja ensi syksynä (1894) arpajaisten tai muitten
tuloa tuottavien huvitilaisuuksien toimeenpaneminen, ja kehotettiin
kansalaisia eri paikkakunnilla ryhtymään tarpeellisiin puuhiin.
Bergbom-sisaruksilta ei tältä ajalta ole kirjeitä, jotka antaisivat
tietoja oloista, mutta nti Elfvingin kirjeistä näkyy, että Kaarlon
terveys ei ollut kehuttava. Samat kirjeet sisältävät myöskin eräitä
tähän aikaan Turussa esiintyvän, etevän ruotsalaisen näyttelijän Aug.
Lindbergin lausumia sanoja Bergbom-sisaruksista, jotka ansaitsevat
saada tässä sijan:
"Lindberg oli aivan innostuksissaan", nti Elfving kirjoittaa, "kun
Kaarlo ja Emilie Bergbomista puhuttiin. Hän lausui muun muassa: 'Siitä
päivästä kun opin käsittämään mitä Bergbom tahtoi ja mitä hän kykoni
luomaan, olen minä tuntenut syvintä ihailua häntä kohtaan. Hänen
elämäntyönsä on aivan kuulumaton kultuuriteko' -- ja sitten molemmista
yhdessä: 'Heillä on kummallakin ollut niin paljon tehtävää, niin paljon
suurta ajateltavaa, että he ovat unohtaneet vihata toisia. He ovat
edistyneet niin kauvas, että voivat rakastaa siinä missä muut kiroovat.
Olen seurannut heidän tointaan ja nähnyt että heillä on paljon
rakkautta.' -- Vahinko, ettet sinä [Kaarlo] eikä Nya Pressenin yleisö
ollut kuulemassa".[12]
Uusi vuosi alotettiin komedioilla -- Kiven Nummisuutarit ja Holbergin
Ei ole aikaa; Lindfors vieraili pari iltaa Vielgeschreinä. Loppiaisena
annettiin ensimäinen uusi kappale, Goffredo Cognettin 2-näytöksinen
kansanelämänkuvaus _Santa Lucian ruusu_ (A Santa Lucia), joka
intohimoisessa traagillisuudessa muistuttaa Cavalleria rusticanaa. Rva
Rautio näytteli hehkuvasti päähenkilöä, onnetonta Rosellaa, joka
hukuttamalla itsensä todistaa viattomuutensa; Oskari Salo oli Cicillo,
rakastaja, joka ei tyytynyt vähempään. Italialaista tunnelmaa vahvisti
Aleksis Rautio laulullaan ja nti Liiman tarantellatanssillaan.
Seuraava uutuus (17/1) oli eräs Saksan kirjallisuuden etevimpiä
huvinäytelmiä, _G. Freytagin_ 4-näytöksinen, A. Öhqvistin suomentama
_Sanomalehtimiehiä_ (Die Journalisten). Näytelmä tarjoaa pitkän sarjan
kiitollisia tehtäviä, ja siinä esiintyi Leino eversti Berginä, Salo
professori Oldendorffina, Weckman Konrad Bolzina, Pesonen
Piepenbrinckinä, rva Poppius Adelheid Runeckina, Franck lyyrillisenä ja
Lattu rahasta kaikkeen valmiina, juutalaisena sanomalehtimiehenä.
Kappale meni 3 kertaa, samoin kuin 28/1 ensi kerran näytelty, Kasimir
Leinon suomentama Jean Jullienin draama _Meri_ (La Mer). Tekijä -- yksi
niitä realistisia runoilijoita, jotka ensin esiintyivät Antoinen
"Vapaassa teatterissa" (hänen oppilauseensa oli: "näytelmä on viipale
elämää taiteellisesti asetettuna näyttämölle")[13] -- on tässä
esittänyt traagillisen tapausjakson bretagnelaisten kalastajain
elämästä. Pääroolit olivat Rautiolla (François Kadik), Kalliolla (Yves
Le Mell), Hanna Kunnaalla (Jeanne Marie) ja Katri Rautiolla
(Elisabeth), ja esitettiin kyllä vaikuttavasti, vaikka tuskin täysin
vieraan kansallisuuden mukaisesti; sivuosista on mainittava Närhen
luontevasti kuvattu ukko Le Braz.
Syksyllä Kaarlo oli täyttänyt 50 vuotta, 7 p. helmik. _Emilie Bergbom_
täytti 60, ja tuli nyt sisar vuorostaan samanlaisten kunnianosotusten
esineeksi kuin ennen veli. Varhaisimmat tervehtijät olivat tällä kertaa
Suomalaisen teatterin jäsenet, jotka laululla herättivät 60-vuotiaan
unestaan, ja seurasi sitten muita laulajajoukkoja. Nti Sarlin
tyttökuoroineen, Richard Faltin sekakuoron ja Jalmari Hahl
ylioppilaslaulajain kanssa. Faltin oli nytkin säveltänyt kantaatin;
sanat olivat Z. Topeliuksen kirjoittamat. Runoilijan sydämellinen
tervehdys, joka viittaa toiselta puolen Emilie Bergbomin pitkään
vaikutukseen rouvasyhdistyksen jäsenenä, toiselta puolen hänen työhönsä
teatterin hyväksi, kuuluu näin:
Vi komma från hyddornas arma och gömda,
Från tysta och glömda.
De minnas din möda
Att trösta och stöda,
De kransa med böner, som himlen förstår,
Din grånande lock vid de sextio år.
Vi komma från möten och bokslut och ronder
Med sinande fonder, Från allt, som försakar.
Arbetar och vakar
För menniskolycka. Ditt fält var ju der.
Det fältets arbeterskor helsa dig här.
Vi komma från tiljan och diktarehärden,
Som låts vara verlden,
Från konsten, från kampen
Vid gasen och rampen.
De lätta gestalter, du fostrat för den,
De helsa sin moderligt hägnande vän.
Och vi, som nu viga de sextio åren
Med toner från våren,
Vi vilja ju sjunga
Höstdimmorna unga:
Men klar står din sol än vid himmelens rand,
Var älskad, var lycklig, och lef för ditt land.[14]
Laulajien jälkeen tuli muita tervehtijöitä, Suomen naisyhdistyksen ja
Helsingin rouvasyhdistyksen lähetystöt, Suomalaisen teatterin
johtokunta j.n.e. Kauniimpia olivat uskollisen ystävättären, Betty
Elfvingin, kirjoittamat tervehdyssanat Turusta:
"Onneksi olkoon, että olet ehtinyt asteelle, jolla seisot, ja että
sinulla on suuri elämäntyösi, jota ei kukaan voi kieltää eikä sinulta
ottaa. Onnea edelleenkin! Ehkä olisit tänä myrskyisenä aikana halukas
luovuttamaan lipun jollekin toiselle, mutta koeta vielä kestää,
huolimatta kaikesta. Kansamme tarvitsee sinua, eikä kukaan kykene
sijaasi täyttämään. Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua! Antakoon Hän
sinulle sen tulevaisuuteen tunkevan katseen, joka ajan pimeyden halki
näkee vaivojesi hedelmät. Silloin on joka raskas työpäivä, joka
hikihelmi ja kyynele vaihtuva lehdeksi siinä seppeleessä, jolla vielä
syntymätön Suomi on kruunaava muistoasi. Kiitos kaikesta mitä olet
tehnyt!"
Ennen mainittua italialaista ja ranskalaista uutuutta seurasi 16/2
saksalainen, nimittäin B. Leinon suomentama Max Halben 3-näytöksinen
näytelmä _Nuoruus_, mutta meni se vain kaksi kertaa, vaikka se samana
talvena Berlinin Neues Theaterissa näyteltiin toistasataa iltaa
peräkkäin. Eikä esitys ollut huono, sillä se oli näyttämön parhaimpien
kykyjen käsissä: Leino -- pastori Hoppe, rva Poppius -- Annu, Närhi --
mielipuoli Amandus, Weckman -- Hannu ja Ahlberg -- apulaispappi. Ei,
kyllä kai syy oli tuo meillä tavallinen: se osa yleisöä, joka vaatii
"modernia" kappaleita, ei pysty täyttämään teatteria; suuri yleisö ei
niistä paljon välitä.
Keskellä tätä Sisyfustyötä, kun uusi ohjelma oli valmistettava
joka kolmanneksi tai neljänneksi illaksi, saatiin apua rva _Ida
Basilier-Magelsenilta_, joka tänä talvena oleskeli Suomessa. Jo
Runebergin päivänä hän laulullaan rikastutti ohjelmaa, ja 21/2 hän
esiintyi Mariena Donizettin _Rykmentin tyttäressä_, joka sitten
annettiin kaikkiaan 9 kertaa. Muut osalliset olivat seurueen jäseniä:
Rautio -- Tonio, Närhi -- Sulpice, nti Kunnas -- markisitar. Melkoinen
ansio oopperan harjottamisesta oli Karl Sjöblomilla, joka johti
orkesteria. Yksistään näytäntöjen luku todistaa, että Ida Basilier
vielä kykeni ihastuttamaan yleisöä. -- Uutta tuli vasta maaliskuun
loppupuolella, jolloin muun ohella 18/3 annettiin sarja Bergbomin
sommittelemia _hebrealaisia kuvaelmia_ (Jakobin uni, Abraham hylkää
Hagarin, Faraon tytär löytää Moseslapsen, Babylonin virran varrella,
Salomonin tuomio, Esther Ahasverus kuninkaan edessä) sekä 30/3 Kasimir
Lönnbohmin suomentama Z. Topeliuksen _50 vuotta myöhemmin_, Lindfors
vieraillen Magnus Drakenhjelmina. Tämän näytelmän esittäminen oli
kevätkauden taiteellinen merkkitapaus, joka varmaan tuotti Bergbomille
suurta tyydytystä, sillä hän tahtoi, niinkuin ennestään tiedämme,
ohjelmistoonsa liittää kaikki mitä kotimainen kirjallisuus arvokasta
sisälsi, ja tätä draamaa hän piti Topeliuksen parhaimpana. Runoilija
onkin siihen laskenut ne syvät vaikutelmat, jotka häneen olivat
jättäneet nuoruudessa kuulemansa jutelmat Kustaa III:n ajoilta. Samoin
kuin Regina von Emmeritziä näyttämölle pantaessa oli Topelius nytkin
tehnyt pieniä muutoksia kappaleeseen sekä antanut määräyksiä
teatterilaitoksiin nähden. Esitys olikin kiitettävä ja herätti
vastaavaa mielenkiintoa. Pääansio menestyksestä oli, paitse
Lindforsilla, Katri Rautiolla (Ebba Reuterkrona), Olga Poppiuksella
(Lotten Ringius), Hemmo Kalliolla (Sebastian) ja rva Kahilaisella
(Lisette), joka viimemainittu kuitenkin tapansa mukaan oli kovin
karkeapiirteinen. Näytelmä meni 6 kertaa.
Huhtikuulta on mainittavana kolme uutta kappaletta, joista kaksi oli
kotimaista alkuteosta -- R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmä
_Kumarrusmatka_ (13/4) ja Minna Canthin 1-näytöksinen _Spiritistinen
istunto_ -- ja kolmas italialainen, B. Leinon (saksalaisesta
käännöksestä) suomentama G. Rovettan draama _Epärehelliset_ (molemmat
jälkimäiset 20/4). Ensin mainittu on tekijänsä onnistuneimpia
ilveilyjä, täynnä viatonta leikillisyyttä ja huumoria. Lattu oli
oivallinen lukkari Kekkonen, jolle kumarrusmatkalla sattuu niin
odottamattomia seikkailuja, ja hyviä olivat myöskin nti Sainio
maalaisena Viivi-neitinä, Pesonen hovineuvoksena, sekä nti Corander
Selma-neitinä. Yleisö oli huvitettu, ja toisena iltana, kun tekijä oli
saapuvilla, hänet suurella riemulla huudettiin esiin.[15] Spiritistinen
istunto oli vähäpätöinen kyhäelmä, jossa yksi ajan muotihulluuksia
tehtiin naurettavaksi. Kappaleen merkitys oli siinä, että Minna Canth
sen kautta jälleen palasi Suomalaiseen teatteriin, josta hänen ei
koskaan olisi pitänyt luopua -- kuinka sovinto syntyi, siitä kohta
alempana. Italialainen näytelmä vihdoin oli traagillinen kuvaus
tosielämästä, aviovaimon petos johdonmukaisen tapausjakson alkuaiheena.
Katri Rautio Elisa-rouvana näytteli älykkäästi, maltillisesti,
luonnollisesti; sitä vastoin oli Weckmanilla, hänen miehenään,
taiteilijaluonteelleen vieraanlainen tehtävä.
Toukokuun 10 p. oli teatterilla juhla: 25 vuotta oli silloin kulunut
muistorikkaasta Lea-illasta 1869. Siksi oli rva _Raa-Winterhjelmkin_
saapunut ja hänen esiintymisensä Leana tuli juhlanäytännön
keskipisteeksi. Ohjelma alkoi Aleksis Kiven muiston kunnioittamisella:
J. E. Stenbergin muovailema runoilijan marmorinen rintakuva oli
asetettu näyttämölle, ylioppilaat lauloivat Suomen- ja Maamme-laulun, ja
niiden välillä B. Leino lausui K. Suomalaisen sepittämän runon Kiven
muistoksi. Sitten tuli Lea, jota seurasi suurenmoinen kunnianosotus
rva Winterhjelmille. Hänelle kannettiin laakeriseppeleitä ja
kukkalaitteita, ja lopuksi yleisö kutsui Kaarlo ja Emilie Bergbominkin
saamaan osansa riemastuksesta. Viimein näyteltiin Nummisuutarien 1:nen
ja 2:nen näytös. -- Näytännön jälkeen kokoontui lukuisa joukko
teatterin ystäviä näyttämölle maljan ympärille. Siinä lehtori
Godenhjelm piti puheen rva Winterhjelmille, J. H. Erkko esitti maljan
Kiven muistolle, ja rva Poppius luki julki Erkon sepittämän runon,
jossa kuvattiin suomalaisen teatterin synty ja kehitys. Yhdessäolon
ratoksi ylioppilaat lauloivat laulun toisensa jälkeen ja lopuksi
mahtavan Herää Suomi-laulun. -- Myöhemmin oli illalliset Seurahuoneella
ja siellä tri F. J. Pätiälä puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin kunniaksi.
Kun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady
Macbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi
Helsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin
puolesta _Tampereella_ (21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla
(3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet:
Elinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja
Spiritistinen istunto. Bergbom seurasi mukana Tampereelle, mutta
palasi sieltä Helsinkiin. Helsinkiin jäänyt osasto esitti 20/5
kansannäytäntönä Kuinka äkäpussi kesytetään (nti Sainio oiva äkäpussi)
sekä kolmena viimeisenä iltana K. Halmeen suomentaman, Brandonin ja
Thomasin hullunkurisen huvinäytelmän _Charleyn täti_, joka kuluneena
näytäntökautena oli kierrellyt Euroopan näyttämöillä. Pääosan näytteli
Weckman con amore.
Vähän ylempänä lupasimme kertoa, kuinka "sovinto" Minna Canthin ja
Suomalaisen teatterin välillä jälleen syntyi. Tämä selviää eräistä
käytettävissämme olevista kirjeistä. -- Minna Canth oli 1893
kirjoittanut pikku näytelmän "Hän on Sysmästä" -- mukaelma
saksalaisesta alkuteoksesta -- seuranäytäntöä varten Kuopion
suomalaisen yhteiskoulun hyväksi. Kun se oli huvittanut katsojia,
tekijä suostui, "jopa kehottikin", että joku toinen henkilö
(mainitsematta mitään Minna Canthista), lähettäisi sen Bergbomille.
Tämä kirjoitti 9/1 rva Canthille saaneensa näytelmän ja myöskin
jälestäpäin kuulleensa, että se oli lähetetty hänen suostumuksellaan.
Kumminkin oli lähetys saattanut hänet ristiriitaiseen asemaan. Toiselta
puolen koskee teatterin arvoa, että Minna Canth lähettää sille pienen
mukaelman, vaikka hän ei ole katsonut sitä kyllin arvokkaaksi
näyttelemään Sylviä, toiselta puolen on tekijällä niin suuri ansio
suomalaisesta teatterista, että tämän tulee ottaa lahja
kiitollisuudella vastaan olkoon se minkälainen tahansa. Bergbom sanoo
asettuneensa jälkimäisen vaihtopuolen kannalle ja kiittää kappaleesta
sekä päättää: "Miksikä kaiken tämän Teille kirjoitan? Välistä ei voi
olla samalla kertaa hienotunteinen ja suora -- tahdon sentähden nyt
olla suora." Vastatessaan (13/1) Minna Canth vapauttaa Bergbomin
velvollisuudesta näytellä kappaletta sentähden että se oli hänen
lähettämänsä ja vakuuttaa, että hänessä ei ole katkeria tunteita
teatteria kohtaan -- "paremmin, toivoakseni, voisi käyttää ne muutamat
vuodet, jotka täällä mahdollisesti vielä on oltava, kuin moisten
tunteitten hautomiseen". --
Pari viikkoa myöhemmin 28/1 päätti Längmanin kirjailijapalkkioiden
jakamista varten asetettu lautakunta, jossa Bergbomkin oli jäsenenä,
muun muassa, että Minna Canthille oli annettava 1000 markan palkinto
Papin perhe ja Sylvi näytelmistä. Tästä kirjoitti rva Olga Salo Minna
Canthille, ja jo 31/1 hän vastaa rva Salolle:
"Voi, kuinka se Tohtori sentään on herttainen ja hyvä, kun kaikki
ympäri käy! Tulin niin iloiseksi sinun tiedonannostasi, enkä tiedä
kumpasestako enemmän iloitsin, rahanko toivosta vai siitä
todistuksesta, minkä tämä antoi Tohtorin jalomielisyydestä. Olen
monesti sanonut ja sanon vieläkin, ettei opi ihmisiä tuntemaan,
ennenkun on saanut kokea myöskin heidän vihaansa. Muutamat tuovat
silloin esille erinomaisen halpoja puolia, toiset sitä vastaan eivät
kadota mitään inhimillisyydestään siinäkään tilassa. -- Mutta herranen
aika, minua oikein pelottaa se velvollisuuden taakka, joka tulee
painamaan hartioitani, jos minullekin tuommoinen stipendi määrätään.
Minä nyt olen aina velvollisuuksien ihminen, ja kun mielestäni minua ei
enää kaivattu kirjallisuuden alalla, johon viimeisinä aikoina on tullut
niin paljon uusia voimia, ja perhe sitä vastoin kysyy paljon
aineellista tukea -- -- niin ajattelin kokonaan antautua rahan orjaksi.
Ajan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän
silloin tällöin. Mutta tässä tapauksessa täytyy minun ottaa se
uudelleen tosityöksi. Saako siihen voimia, saako inspirationia?" -- --
Seuraavassa kirjoittaja sanoo "Sysmäläisen" jo tuottaneen
yhteiskoululle 400 mk, ja toivoi hän sillä vielä saatavan 200 à 300,
sillä sitä oli pyydetty moneen paikkaan ja siitä maksettiin 15-25 mk
joka kerralta kun se näyteltiin. -- "Tämä innostutti minua
kirjoittamaan uutta pientä komediaa Pohjois-Savon kansanopiston
hyväksi. Ei ne ota minulta paljon aikaa eikä voimaa -- onpahan vaan
kuin joku koruompelu arpajaisvoitoksi -- ja paljon suurempi hyöty
sentään asialle. Se on minulla nyt puolitiessä kirjoitettuna, ja nimi
on hyvin moderni: 'Eräs spiritistinen seansi'. En tiedä vielä
minkälainen siitä tulee. Ehkä lähetän sen sitten Tohtorille nähtäväksi,
kun valmistuu." -- --
Muutaman päivän päästä oli pikku näytelmä valmis, ja tekijätär
lähetti sen (6/2) Bergbomille, pyytäen siitä 100 mk Pohjois-Savon
kansanopistolle. Kirje päättyy hartaimmilla kiitoksilla Tohtorille,
joka oli myötävaikuttanut siihen, että hänelle oli annettu
kirjailijapalkkio -- "kun nyt vaan saisi voimia -- paljon voimia
työhön, ja onnistuisi tarttumaan kiinni innostuttavaan aineeseen! Sillä
kaiketi parhaiten kiitollisuuttani osottaisin."
Näin oli siis kaikki ainakin näennäisesti entisellään, ja kirjeenvaihto
Minna Canthin ja Emilienkin välillä alkoi uudestaan. Täytettyään 19/3
viisikymmentä vuotta edellinen kirjoittaa 25/3:
"Rakas Emilie! Kuinka kovasti hauskaa, että Te, Tohtori ja Emilie, ette
enää ole vihaisia! Sillä sen uskallan päättää sekä telegrammista että
kukkaisvihosta, joista molemmista tuhannen tuhatta kiitosta! Saatte
uskoa että valmistitte minulle suurimman ilon kaikista suurista iloista
syntymäpäivänäni." -- Muuten kirje sisältää tietoja kirjoittajan
terveydentilasta, joka oli ollut huono, sekä mietteitä eikö voisi
auttaa teatterioloja vakavammalle kannalle siten, että Suomalainen
ja Kansanteatteri yhdistettäisiin, niin että olisi "kaksi
rinnakkaisosastoa, jotka vuorottelisivat Helsingissä ja maaseudulla".
Moni muu kuin Minna Canth mietti tänä keväänä teatterin toimeentuloa.
Kun syksyllä alkuunpantu rengaskeräys oli tuottanut ainoastaan 2,500
mk, johtokunta kehotti teatterin ystäviä ja suosijoita kokoontumaan
17/3 Arkadiaan neuvottelemaan, miten taidelaitoksen velat olivat
maksettavat ja sen talous tulevaisuudessa turvattava. Sinne saapui
kansalaisia puoli huonetta -- helsinkiläisiä ja valtiopäivämiehiä -- ja
kun Bergbom oli alottanut kokouksen huomauttamalla, ettei johtokunta
voinut teatteria ylläpitää ilman kansalaisten tehokasta apua, Almberg
aseman valaisemiseksi loi katsauksen 8 viimeisen vuoden tuloihin ja
menoihin. Hänen esittämänsä tiedot olivat seuraavat:
Ajanjaksolla 1885-1893 tekivät _tulot_ kaikkiaan 838,128 mk 50 p. eli
keskimäärin 104,738 mk 51 p. vuodessa. Näistä oli näytännöistä saatuja
tuloja yhteensä 536,197 mk 33 p. eli vuosittain 67,024 mk 66 p. _Menot_
olivat tehneet yhteensä 938,806 mk 36 p. eli keskimäärin 117,350 mk 80
p. vuosittain, ja oli niinmuodoin vajaus 100,623 mk 78 p. eli
keskimäärin 12,577 mk 97 p. vuodessa. Tätä vajausta oli vuosina
1885-88 täytetty arpajaisten kautta saaduilla varoilla 26,367 mk 97 p.
ja vuosina 1888-93 kannattajain rahoilla 47,549 mk sekä vuosina
1889-90 saaduilla rengaskeräyslahjoilla 5,652 mk. Nämä varat tekivät
yhteensä 79,568 mk 97 p. eli 9,946 mk 12 p. yksityistä apua vuosittain.
Velkoja oli siis tämän näytäntökauden alussa (100,623 mk 78 p. --
79,568 mk 97 p.) 21,054 mk 81 p. ja laskettiin niiden näytäntökauden
kuluessa nousevan noin 31,000 markkaan.
Kokouksen päätös oli se, että teatterin velat olivat suoritettavat
toimeenpanemalla yleinen rahankeräys sekä että uusi kannatuskirjoitus
oli tapahtuva, joten saataisiin 12,500 mk vuotta kohti sen vajauksen
täyttämiseksi, joka kokemuksen mukaan vuosittain oli odotettavissa.
Toimikuntaan, jonka tehtäväksi annettiin koettaa toteuttaa tämä päätös,
valittiin rvat M. Eneberg, H. Gripenberg, Th. Hahl, A. af Heurlin, S.
Lindgren, A. Stenroth ja E. Wegelius, neidit Th. Göös ja H. Meurman
sekä hrt K. A. Brander, J. H. Erkko, K. G. Göös, O. Hallsten, J.
Höckert, P. Jamalainen, Kallio, V. Löfgren, K. Lönnbohm, W. Meurman ja
W. Söderhjelm.
Uusi kokous samasta asiasta pidettiin 5/5 ja siinä ilmotettiin, että
toivottu kannatus oli merkitty kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Seuraavana
päivänä yllämainittu toimikunta oli kutsuttu ensimäiseen kokoukseensa
ja valittiin siinä teatterin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin
K. Bergbom, A. Almberg, Eliel Aspelin, O. E. Tudeer ja K. F. Wahlström,
sekä varajäseniksi B. F. Godenhjelm, J. H. Erkko ja Emilie Bergbom, ja
toiseksi neuvoskunnan jäseniksi, jonka tuli avustaa johtokuntaa
taloudellisissa asioissa, prof. W. Söderhjelm, lakit. kand. P.
Jamalainen, rvt Stenroth ja Wegelius, prof. E. N. Setälä ja rva Enlund,
sekä varajäseniksi maisterit Kasimir Leino ja Hallsten ja lehtori K. G.
Göös. -- Rahankeräyspuuhaan velkojen maksamiseksi oli syksyllä
ryhdyttävä.
Näin oli suomalainen yleisö uudestaan näyttänyt, että teatteri edelleen
saattoi sen apuun turvautua. Näytäntöjen luku oli 117 ja esitettiin
niissä: 11 kertaa _Elinan surma_; 9 Bykmentin tytär; 8 _Daniel Hjort,
Postikonttorissa_; 7 _50 vuotta myöhemmin_; 6 _Aino, Pappilan tuvassa_,
Mustalainen; 5 _Kumarrusmatka_, Wilhelm Tell; 4 _Kihlaus, Spiritistinen
istunto_, Fernande, Ei olo aikaa; 3 _Tietäjä, Kuopion takana,
Nummisuutarit, Silmänkääntäjä, Naimiskauppa, Seinä väliä,
Mallassaunalla_, Pyhimys vaiko mielipuoli, Saituri, Matka
Konstantinopeliin, Santa Lucian ruusu, Sanomalehtimiehiä, Meri,
Macbeth, Charleyn täti; 2 _Uramon torppa, En ollenkaan muista, Kevään
oikkuja, Pukkisen pidot, Prinsessa Ruusunen, Ei voi_, Yhteiskunnan
tukeet, Nuoruus, Reviisori, 1 _Tapanin päivänä, Lea_, Hebrealaisia
kuvaelmia, Isännätön talo, Jeannetten häät, Kuinka äkäpussi kesytetään,
Liittolaiset.
Näistä 46 näytelmästä oli kotimaisia 24, ulkomaalaisia 22 sekä uusia 16
(7 kotimaista).