Toisinaan minä halveksin itseäni... ja senpä tähden ehkä halveksin
muitakin... Yleviin puhkuamisiin minä en enään kykene, sillä minä
pelkään näyttää naurettavalta omasta itsestäni. Toinen tarjoisi jo,
minun sijastani, neidille son coeur et sa fortune; mutta minusta on
_naida_-sanalla joku taikamainen valta: kuinka kiihkeästi hyvänsä
rakastaisinkin naista, niin otapa kiinni rakkaus! jos hän vain antaa
minun älytä, että minun pitää hänet naida. Sydämeni kivettyy, eikä sitä
mikään sitten enään pehmitä. Minä olen valmis uhraamaan kaikki, paitsi
sitä; senkin seitsemän kertaa panen minä elämäni, jopa kunnianikin
onnenkaupalle... mutta vapauttani sitä minä en myy. Miksikä minä
sitä pidän niin suuressa arvossa? Mitä minulle siitä lähtee? Minnekä
minä itseäni valmistan, ja mitä minä tulevaisuudesta odotan?...
Todellakaan, en mitään. Tämä on jokin luontainen pelko, selittämätön
aavistus... Sillä löytyyhän niitä ihmisiä, jotka, tietämättä minkä
tähden, pelkäävät hämähäkkiä, torakoita ja hiiriä... Sanonko minä?
Jo lapsena ollessani ennusti eräs ämmä äidilleni minusta, että _minä
kuolen häijyn vaimon tähden_, ja tämä koski silloin minuun kovasti;
sydämessäni syntyi voittamaton inho aviota vastaan... Ja sillä välin
minusta niinkuin tuntuisi, että tämä ennustus toteutuu; ainakin koen
pitää huolta siitä, että se tapahtuisi niin myöhään, kuin suinkin.