Tänään minä näin Veeran. Hän kiusasi minua
mustasukkaisuudellaan. Ruhtinatar Maryn mieleen näkyy johtuneen uskoa
hänelle sydämensä salaisuudet. Tunnustaa täytyy, onnistunut vaali!
-- Minä arvaan, minne päin asia kallistuu, puhui Veera minulle. Sano
nyt ennen minulle suoraan, että häntä rakastat.
-- Mutta joll'en rakastakaan?
-- Mitäs siitä lähtee, että häntä vainoot, saatat levottomaksi ja
kiihdytät hänen kuvitustaan!... Oi, minä sinut hyvin tunnen! Kuulehan!
jos sinä tahdot, että minä sinua uskon, niin tule viikon kuluttua
Kislovodskiin. Me muutamme sinne ylihuomenna. Ruhtinatar jääpi tänne
kauemmaksi. Vuokraa asunto meidän viereen: me tulemme asumaan suuressa
talossa likellä lähdettä, puolikerroksessa, alaalla ruhtinatar
Liigovskaja, ja vieressä on saman isännän talo, joka ei vielä ole
vuokrattu... Tuletko?...
Minä lupasin, ja lähetin samana päivänä sitä asuntoa vuokraamaan.
Kello kuusi tuli luokseni Grushnitski ja ilmoitti, että hänen pukunsa
tulee huomenna valmiiksi, juuri tanssijaisiin.
-- Nyt sitä vasta ai'on tanssia hänen kanssaan koko illan... Annas kun
silloin puhun suuni puhtaaksi! lisäsi hän.
-- Milloinkas ne ovat, tanssijaiset?
-- Huomenna, kah! Etkös sitä nyt tiedä, että on suuri juhla, ja että
täkäläinen virasto ne on ottanut toimekseen...
-- Menkäämme bulevaardille...
-- En mitenkään, tässä kurjassa viitassa... -- Mitä, etkös siitä
pidäkään enään?... Minä menin yksin ja, nähtyäni ruhtinatar Maryn,
kutsuin hänet masurkkaan. Hän näytti olevan ihmeissään ja iloissaan
siitä.
-- Minä luulin, että te vain tanssitte pakosta, niinkuin viime
kerralla, sanoi hän, hyvin suloisesti hymyillen...
Hän, näköään, ei huomaa ollenkaan Grushnitskin poissa-oloa.
-- Huomenna te hyvin hauskasti kummastutte, sanoin minä hänelle.
-- Mistä?...
Se on salaisuus... tanssijaisissa itsekin arvaatte.
Minä lopetin illan ruhtinattaren luona; vieraita ei ollut, paitsi
Veeraa ja erästä hyvin hauskaa ukkoa. Minä olin hyvällä tuulella,
improviseerasin monta tavatonta juttua; neiti istui vastassani
ja kuunteli juorujani niin suurella, jännitetyllä, jopa hellällä
huomiolla, että minun kävi mieleni pahaksi. Minne joutui hänen
vilkkautensa, virnailemisensa, oikkunsa, julkeat kasvojensa murteet,
ylenkatseellinen hymynsä, hajamielinen katseensa?...
Veera huomasi kaikki; hänen kivulloisilla kasvoillaan kuvautui syvä
suru: hän istui ikkunan suojassa, vajonneena avaraan nojatuoliin...
Minun kävi häntä sääli.
Silloin kerroin minä koko draamallisen historian hänen ja minun
tuttavuudesta, meidän rakkaudestamme -- tietysti peitellen kaikki
keksimilläni nimillä.
Minä kuvasin niin vilkkaasti oman hellyyteni, levottomuuteni ja
ihastukseni, ja esitin niin hyvässä valossa hänen menettelynsä ja
luonteensa, että hänen vasten tahtoaankin täytyi antaa minulle anteeksi
virnailemiseni ruhtinatar Maryn kanssa.
Hän nousi, kävi meidän luoksemme istumaan ja virkistyi... ja vasta
kello kaksi yöllä muistimme, että lääkärit käskevät menemään levolle
kello yksitoista.