Asiani ovat kahdessa päivässä kauheasti edistyneet. Neiti minua
nimenomaan vihaa; olen jo kuullut niskoilleni pari kolme epigrammia,
jotka ovat jokseenkin pisteliäitä, mutta samalla hyvin maireellisia.
Neiti on hyvin kummissaan siitä, ett'en minä, joka olen tottunut hyvään
seuraan ja olin niin hyvä tuttava hänen pietarilaisten serkkujensa ja
tätiensä kanssa, pyri hänen kanssaan tutustumaan. Me näemme toisemme
joka päivä kaivolla ja bulevaardilla; minä käytän kaikki voimani
syrjäyttääkseni hänen jumaloitsijoitaan, loistavia ajutantteja,
kalpeita Moskovalaisia ja muita -- ja siinä melkein aina onnistun. Minä
olen aina vihannut vieraita luonani, ja nyt on heitä joka päivä talo
täynnä, päivällisellä, illallisella ja pelaamassa, ja minun shampanjani
se se riemuitsee neiti Maryn tenhoisten silmien voitosta!
Eilen kohtasin minä hänet Tshelahovin puodissa; hän osteli ihmeen
kaunista persialaista mattoa. Hän rukoeli äitiään, ett'ei hän olisi
itara, kun tuo matto muka niin kaunistaisi hänen kammiotaan!... Minä
tarjosin neljäkymmentä ruplaa enemmän ja ostin sen; tästä minut
palkittiin katseella, jossa loisti hurmaavin vimma. Päivällisen aikaan
käskin vaseti kuljettamaan hänen ikkunainsa ohitse tsherkessiläistä
hevostani, tämä peite selässä. Werner oli silloin heillä ja sanoi tämän
kohtauksen tehneen mitä draamallisimman vaikutuksen. Neiti tahtoo
saarnata minua vastaan sotahankkeita; ja olenpa jo huomannut, että
kaksi ajutanttia hänen näkyvissään hyvin kuivasti minua tervehtivät,
mutta käyvät kuitenkin joka päivä luonani päivällisellä.
Grushnitski on ottanut salamielisen muodon: kävelee kädet selän takana,
eikä tunne ketään. Hänen jalkansa on äkkiä parantunut, hän tuskin
ontuukaan. Hän on jo löytänyt tilaisuuden puuttumaan ruhtinattaren
kanssa puheisin ja sanomaan neidille jonkun sievistelemisen; tämä,
näköään, ei ole varsin arka-aistinen, sillä siitä lähtien vastaa hän
Grrushnitskin tervehdykseen mitä hempeimmällä hymyllä.
-- Etkö sitten millään mokomin tahdo tutustua Liigovskien kanssa? sanoi
hän minulle eilen.
-- En.
-- Hyvänen aika! mitä miellyttävin perhe kylpylähteillä! Kaikitenkin
paras täkäläinen seura...
-- Ystäväni, minua on muuallakin kauheasti kyllästyttänyt. Mutta
käytkös sinä heillä?
-- En vielä; pari kertaa olen puhellut neidin kanssa, siinä kaikki,
sillä itse, näet, pyrkiä toisen Perheesen ei ole oikein mukava, vaikka
se täällä kyllä on tavallista... Toista olisi, jos kantaisin olkaimia...
-- Hyvänen aika! noinhan sinä olet paljoa hauskempi! Suoraan sanoen,
sinä et osaa käyttää edullista asematasi hyväksesi... Juuri sotamiehen
viitta tekee sinut jokaisen tuntehikkaan neidin silmissä urooksi ja
marttyyriksi.
Grushnitski hymähti itseensä tyytyväisenä.
-- Mitä joutavia! sanoi hän.
-- Minä olen vakuutettu, lisäsin minä, että ruhtinatar Mary on jo
sinuun rakastunut.
Hän punastui korviaan myöten ja jurostui. Oi, itserakkaus! sinä olet
vipu, jolla Archimedes tahtoi kohottaa maapalloa!...
-- Sinä aina pilailet! sanoi hän ollen olevinaan suutuksissa:
ensiksikin hän minua vielä niin vähän tuntee...
-- Naiset ne vain rakastavat niitä, joita eivät tunne.
-- Ja eihän minulla ole ensinkään vaatimuksia häntä miellyttääkseni;
minä vain tahdoin tutustua miellyttävässä perheessä, ja olisipa
oikein naurullista, jos minulla olisi joitakin toivomuksia... Mutta
tepä, esimerkiksi, olette toista: te, pietarilaiset voittajat, kun
katsahdatte vain -- niin naiset oikein sulautuvat... Mutta tiedätkös,
Petshoorin, mitä neiti sinusta puhui?...
-- Mitenkä? onko hän jo sinulle puhunut minusta?...
-- Älä ilakoi sentään. Minä, sattumalta, jouduin hänen kanssaan
puheesen kaivolla; kolmas sanansa oli: "kuka tuo herra on, jolla on
niin vastenmielinen, raskas katse? hän oli kanssanne, silloin"... Hän
punastui, eikä tahtonut mainita päivää, muistaen armasta käytöstään.
"Ette tarvitse mainita päivää, vastasin minä hänelle, se on oleva
ikuisesti muistossani..." Petshoorin, veliseni! minä en sinua
onnittele, sillä sinä olet hänen luonaan mustissa kirjoissa... Sääli,
tosiaankin, sillä Mary on oikein sulonen tyttö!...
Huomattava on, että Grushnitski on niitä miehiä, jotka, puhuessaan
naisesta, jonka tuskin tuntevat, nimittävät häntä _Marykseni,
Sofiakseni_, jos hänellä on ollut onni heitä miellyttää.