Iphigeneia.
IPHIGENEIA (yksin).
Ma tunnen povessain: tuon miehen puhe
minulta mielen käänsi äkkiä
toiseksi aivan. Kauhistun! -- Kuin nousee
nopea vuoksi, yltään kalliot
jo huuhtoo, kuivat rannan hiekall' äsken,
niin riemun virta multa äsken kattoi
sydämen kaiken. Käsivarsin kannoin
ma mahdotonta. Tuntui taas kuin pilvi
ois vieno ympäri mun piirittänyt,
ja maasta nostanut mun tuudittaakseen
unehen tuohon, jonka kulmilleni
kevyen seuloi Artemis, kun käsin
hän pelastavin kauas kantoi mun.
Veljeeni äsken voimall' ainoalla
tää sydän tarttui; hänen ystävänsä
vain neuvot kuulin; paisui eespäin sielu
vain heitä auttaakseen. Kuin pursimies
kernaasti kallioille saaren karun
selkänsä kääntää, niin mun taakseni
jäi Tauris. Nyt mun jälleen herättänyt
tuon miehen uskollisen ääni on;
ma muistan, että jätän ihmisiä
myös tänne. Kaksinkerroin vilppiä
vihata alan. Sydän, tyynnä pysy!
Nyt horjutko? Nyt epäiletkö? Jättää
sun tulee yksinäisen vankka pohja!
Taas laivassa, taas lainehilla, kantaa
sua kuohut keinuvat: et maailmaa,
et itseäsi tunne tummaa, arkaa.