Iphigeneia. Arkas.
ARKAS.
Papitar, uhriasi kiirehtäös!
Kuningas vartoo, odottaa myös kansa.
IPHIGENEIA.
Virkaani seuraisin ja viittaustas,
jos este arvaamaton astuis ei
välille mun ja työni täyttämisen.
ARKAS.
Mik' estää käskyä voi valtiaan?
IPHIGENEIA.
Vain sattuma, min yli meill' ei valtaa.
ARKAS.
Se lausu, että viestin nopsan vien:
hän päättänyt on kumpaisenkin kuolon.
IPHIGENEIA.
Jumalat sit' ei vielä päättänehet.
Vanhempi näistä miehistä on syypää
sukunsa vereen vuodatettuhun.
Siks häntä vainoo kostotarten seura,
niin, itse sisätemppelissä tarttui
hänehen turma, läsnäolollaan
saastutti paikan puhtaan hän. Nyt riennän
ma neitoineni, kuvaa Artemiin
meressä vilppahassa huuhtoen,
salaisen toimittamaan vihki-uhrin.
Hiljainen olkoon, häiritsemätön
se saatto.
ARKAS.
Riennän, kuninkaalle esteen
tään uuden kerron; sinä työtäs pyhää
äl' ennen ala kuin hän sallii sen.
IPHIGENEIA.
Tää koskee papitarta vain.
ARKAS.
Myös tietää
tulevi kuninkaan näin kumma seikka.
IPHIGENEIA.
Neuvonsa, käskynsä ei muuta mitään.
ARKAS.
Näön vuoksi usein tiedustellaan mieltä
maan mahtavain.
IPHIGENEIA.
Sit' ällös vaadi, mikä
ois pakko kieltää mun.
ARKAS.
Äl' epää, mikä
on hyvää, hyödyllistä.
IPHIGENEIA.
Myönnyn, jos
et viivy.
ARKAS.
Leiriin sanan saatan pian
ja yhtä pian vastauksen tuon.
Oi, jospa viestin vielä saisin viedä,
mi kaikki päästäis pulmat meille pahat:
totellut neuvoa et ystävän.
IPHIGENEIA.
Min voin, sen mielelläni tein.
ARKAS.
Sa muutat
viel' aikaan oikeahan mielesi.
IPHIGENEIA.
Se ei nyt kerran ole vallassamme.
ARKAS.
Sa katsot mahdottomaks vaivaloista.
IPHIGENEIA.
Ja toivomaasi mahdolliseks sinä.
ARKAS.
Niin tyynnä kaikki uskaltaa siis aiot?
IPHIGENEIA.
Jumalten käteen jättänyt sen olen.
ARKAS.
Ihmistä auttaa inhimillisesti
on tapa heidän.
IPHIGENEIA.
Heitä tottelen.
ARKAS.
Omassa kädessäs on kaikki. Vaatii
vain valtiaamme sydän suuttunut
vieraille noille kolkon kuoleman.
Menoista julmista jo ammoin kansa
ja veren uhreista on vierautunut.
Niin, moni, jonka nurja kohtalo
maan oudon rantaan ajoi, tunsi itse,
kuin jumal-kaltaisina ihmiskasvot
herttaiset kohtaa raukkaa eksyväistä,
mi harhaelee muukalaista merta.
Ah, meistä voimaasi pois älä käännä!
Helposti täytät täällä alkamasi:
näät missään majaa itselleen ei tee
nopeemmin lempeys, mi ihmismuodoin
taivaasta astuvi, kuin siellä, missä
uus kansa, synkkä, kesytön, täys voimaa,
uljuutta, arkaa aavistusta, yksin
yleten kantaa kuormaa ihmis-elon.
IPHIGENEIA.
Mun älä sieluani järkytä,
et liikuttaa voi sitä mieles mukaan.
ARKAS.
Niin kauan kuin on aika, säästetä
ei sanan hyvän kerrantaa, ei vaivaa.
IPHIGENEIA.
Näet vaivaa itse, tuskaa tuotat mulle,
molemmat turhaan: siispä jätä minut!
ARKAS.
Avuksi juuri anon tuskiasi:
ne ystävinä hyvää neuvovat.
IPHIGENEIA.
Voimalla sieluuni ne käyvät käsin,
karkoita eivät vastenmielisyyttä.
ARKAS.
Tunteeko sielu kaunis mieltä nurjaa,
kun hyvän työnsä jalo tarjoo mies?
IPHIGENEIA.
Niin käy, jos jalo kiitokseen ei tyydy,
vaan multa vaatii sopimattomia.
ARKAS.
Ken lempeä ei tunne, puutu hältä
ei koskaan sana puolustuksen. Kerron,
mit' tääll' on tapahtunut, ruhtinaalle.
Oi, jospa toistaisit sa sielussasi,
sua kohtaan kuinka jalo on hän ollut
tulostas asti tähän päivähän!