Iphigeneia. Arkas.
ARKAS.
Kuninkaan airueena tervehdän
ma hältä papitarta Artemiin.
Jumalatartaan Tauris kiittää tänään
uusista ihmevoitoistansa. Riennän
edellä kuninkaan ja sotajoukon
jo heidän tulostansa viestin tuomaan.
IPHIGENEIA.
On valmis vastaan-otto arvokas.
Näkevä suopeasti jumalatar
kädestä Thoaksen on uhrin hurskaan.
ARKAS.
Oi, jospa suopea myös papittaren
ois silmä, kalliin, kunnioitetun,
oi, pyhä impi, jospa enne hyvä
kaikille meille siitä hymyis! Vielä
salainen kaiho kattaa sisimpäsi;
varromme turhaan vuodet pitkät sanaa
sun povestasi tuttavallista.
Niin kauan kuin sun tuntenut oon täällä,
tuon katsees eessä olen kammostunut;
jää sielusi kuin rautakahlein kiinni
taotuks sydämesi synkimpään.
IPHIGENEIA.
Niin orvon, niin maanpakolaisen sopii.
ARKAS.
Oletko orpo, pakolainen täällä?
IPHIGENEIA.
Maa vieras voiko isänmaaksi tulla?
ARKAS.
Ja sulle vieraaks isänmaa on tullut.
IPHIGENEIA.
Siks sydämeni yhä verta vuotaa.
Ens nuoruudessani, kun tuskin sielu
isään ja äitiin, sisaruksiin liittyi,
kun vesat uudet, armaat kumppanuksin
juuresta vanhain puitten taivahille
kohota mielivät, ah, silloin kiro
minuhun outo tarttui, rakkahista
erotti minut, katkoi kauniit siteet
kädellä rautaisella. Nuoruuden
parahin riemu, elon ensi vuotten
menestys meni pois. Vain varjo olen
ma, vaikka pelastuinkin, itselleni,
ei mulle koskaan elon kukka aukee.
ARKAS.
Niin onnettomaks itsesi jos sanot,
sanoa voin sun kiittämättömäksi.
IPHIGENEIA.
Teit' aina kiitän.
ARKAS.
Vaan et aulihisti,
mi kiitos hyväntyön on palkka paras,
et ilosilmin, jotka mielen alttiin
ja elon tyytyväisen merkki ovat.
Kun tähän templiin vuotta monta sitten
syvästi-sala sallimus sun kantoi,
kuin jumal-lahjan vastaan otti Thoas
sun täällä suopeudella, hartaudella.
Ja hertas oli sulle ranta tämä,
mi muuten kolkko muukalaiselle:
näät ei sua ennen outo noussut maalle,
ken martaana ei lehdoss' Artemiin
ois kaatunut, kuin tapa vanha vaatii.
IPHIGENEIA.
Vapaasti viel' ei hengitä, ken elää.
Tää elämääkö, paikkaa pyhää kaita
kuin kaitsee varjo hautaansa, ja suruun
näin nääntyä? Tää elämääkö oisi
iloista, itsetietoista, kun päivä
jokainen haipuu turhin haavein, noihin
mua valmistaen päiviin harmajiin,
rannalla Lethen joita vainaat viettää
unhossa itsensä, yön kansa kolkko.
Ken hyödytönnä elää, kuolee varhain;
mun, muita ennen, lie tuo naisten osa.
ARKAS.
Ylpeytes jalon, ettet itsees tyydy,
suon anteeks sulle, vaikka valittaen:
se sulta ryöstää elon nautinnon.
Tääll' ollut onko hyödytön sun olos?
Ken keventänyt kuninkaan on mielen?
Ken sanoin lempein tääll' on lientänyt
vuodesta vuoteen tavan vanhan, julman,
ett' uhriks alttarille Artemiin
jokainen vieras joutui, ken on vangit
varmasta kuolemasta lähettänyt
takaisin synnyinmaahansa niin usein?
Sun hyvää rukoustas Artemis
runsaasti eikö kuule, suuttumatta,
vaikk' uhrit veren hältä vanhat puuttuu?
Suhise eikö voiton riemusiipi
yl' urhojemme? ennä eellä heidän?
Jokainen eikö onnekkaampi ole,
kun kuningas, jonk' uljuus, viisaus
niin kauan meit' on johtanut, nyt mieltyy
myös lempeyteen sun lähelläs ja meiltä
keventää mykän kuuliaisuuden?
Se eikö hyötyä, kun tuhansille
sun olennostas tiukkuu palsami?
Kun kansalle, min luo sun saattoi taivas,
ikuinen lähde onnen uuden olet
ja oudolle suot elämän ja paluun
rannalta muinen tylyltä kuin kuolo?
IPHIGENEIA.
Vähäinen haihtuu eespäin-katsovalta,
kun näkee, kuink' on tekemättä paljon.
ARKAS.
Lie oikeata työnsä arvo tietää.
IPHIGENEIA.
Mut moitittavaa niitä laskea.
ARKAS.
Myös halveksua tosi-arvollista
kuin valhe-arvoin suotta suurennella!
Mua usko, kuule sanaa miehen, joka
sinulle uskollinen, altis on:
jos kuningas sun kanssas tänään haastaa,
tee helpoks hälle sana aikomansa.
IPHIGENEIA.
Jokaista säikyn sanaas hyvää; usein
sen vaatimukset vaivoin vältin vaan.
ARKAS.
Sa mieti, mitä teet, mik' on sun hyötys
On kuninkaalta poika kuollut. Hän
harvoille enää huoliansa haastaa
eik' enempää kuin ennen heillekään.
Jokaisen ylimyksen poikaa katsoo
kateena valtansa hän seuraajaksi;
hän pelkää ikää avutonta tai
varhaista kuolemaa ja kapinaakin.
Puheess' ei ole ponsi Skyytin miehen,
vähimmin valtiaamme. Hän, mi tekoon
ja käskyvaltaan vain on tottunut,
ei taida kaukaa eikä vitkaan johtaa
sanoja, hienosti päämäärän mukaan.
Hänt' älä vaikeuta pitkin kielloin
tai tahallisin väärin-ymmärryksin.
Alttiisti hälle puolitiehen tule!
IPHIGENEIA.
Pitäiskö jouduttaa mun vaaraa omaa?
ARKAS.
Sa vaaraksesko kosintansa sanot?
IPHIGENEIA.
Se mulle kaikista on hirmuisin.
ARKAS.
Suo hänen lemmelleen vaiti luottamus!
IPHIGENEIA.
Kun sieluni hän pelvost' ensin päästää.
ARKAS.
Miks syntyäs et hälle ilmoita?
IPHIGENEIA.
Papittarelle sopii salaisuus.
ARKAS.
Sais olla salaisuutt' ei kuninkaalle;
hän vaikk'ei vaadi sitä, tuntee hän,
syvästi tuntee suuress' sielussansa,
sen että hältä huolekkaasti kätket.
IPHIGENEIA.
Hän mulle karsas onko, nurjamieli?
ARKAS.
Niin näyttää melkein. Sinustakaan puhu
hän ei, mut sana, joskus päässyt hältä,
on ilmi tuonut sydämensä toivon
omata sinut. Varaan itsensä
hänt' ällös jätä! ettei karsas poltto
povessaan kypsyisi ja kauhistusta
sinulle tuottais, ettet myöhään liian
katuen muistais hyvää neuvoani.
IPHIGENEIA.
Kuin? Kuningasko miettis, mit' ei kukaan
mies jalo mieti, nimestänsä arka,
tai jolle taivahisten kunnioitus
on himon suitsi? Minut alttarilta
hän ryöstää aikooko häävuoteesensa?
Jumalat kaikki avuks huudan, varmaan
on suojan suopa mulle Artemis,
tuo jyrkkä jumalatar, itse neitsyt,
hän neittä turvannee ja papitartaan!
ARKAS.
Tyyn' ollos! Veri nuori, myrskyinen
ei kuningasta moiseen uhkatyöhön
ajane ainakaan. Ma toista pelkään
häneltä päätöstä, min järkkymättä
hän täyttää, kuinka kova liekin se:
tahtonsa näät on luja, taipumaton.
Siks anon, muuta ellet myöntää voi,
suo hälle kiitokses ja ystävyytes!
IPHIGENEIA.
Mit' enemmän sa tietänet, oi lausu!
ARKAS.
Häneltä kysy! Tuossa saapuu hän;
sa häntä kunnioitat, poves oma
avointa hälle vaatii luottamusta.
Mies jalo kuulee naisen hyvää sanaa
ja loitos seuraa sitä.
IPHIGENEIA (yksin).
Kuinka noutaa
tuon uskollisen neuvoa, en tiedä.
Mut mielelläni kuninkaalle suon
hyvästä teostansa sanan hyvän,
ja toivon, että totuudessa voin
sanoa, mik' on mieleen mahtavalle.